perjantaina, maaliskuuta 13, 2009

Sotanovelliprojekti: Pohjolan Sankarit

Olen ruvennut kasaamaan turkulaisen Turbator-kustantamon m-sarjaan kirjaa sotanovelleista. Ideana on kerätä yhteen suurelta osin alkuperäisiä, lähinnä viihdelehdissä ilmestyneitä tarinoita, joita ei ole aikaisemmin julkaistu uudestaan tai edes käsitelty kirjallisuushistorioissa. Kyse on siis sodan viihteellisestä puolesta, ja kirja tullee käsittämään niin rintamatarinoita kuin kertomuksia lomalla käymisestäkin. Toivon mukaan saan kirjaan myös sodan jälkeen ilmestyneitä vasemmistolaisia, kriittisiä näkemyksiä, kuten Pentti Lahden "Rotat"-katkelman, joka ilmestyi muistaakseni 40-luku -lehdessä.

Aloitin selaamalla kaikenlaisia lehtiä yliopistolla. Ensimmäisenä käteen osui Pohjolan Sankarit, josta en tiennyt mitään etukäteen. Se paljastui sotainvalidien lehdeksi, jolla kerättiin varoja kuntoutukseen. Päätoimittaja oli E. Kymäläinen, ja lehti ilmestyi vuosina 1940-1943, tai kaikitenkin 1941-1943, koska Fennica ilmoittaa, että vuonna 1940 tuli näytenumero. Lehti oli aika vaatimaton ja vaatimattoman näköinen, mustavalkoinen lehti, jossa oli vähän sivuja. Jonkin verran lehdessä oli novelleja ja runoja. Jälkimmäisiä kirjoittivat ainakin Unto Karri, Oiva Paloheimo ja Ruupertti Kainulainen, joka tunnetaan parhaiten viihdenäytelmien tekijänä.

Lehden lähes joka numerossa mainostettiin Eero Sotanuotion (eli Eero Tuomola, 1900-1992) runokokoelmaa Pohjolan sankarit (1940; omakustanne). Tuomola on julkaissut myös salanimellä Erkki Tuomioja! Vuonna 2007 Loimaa-seura on julkaissut häneltä muisteloita nimellä Isoisän juttuja. (Fennica ainakin olettaa, että kyse on samasta Tuomolasta.)

Yksi kiinnostava teksti lehdestä löytyi: joulunumerossa 1943 oli nuortenkirjailijana tunnetun Joni Raution scifi-novelli "SR 38", joka kertoo vuoden 1960 sodasta. Suomalaisilla on uusi sädease käytössä, joka räjäyttää kaikki lentokoneet vielä kun ne ovat ilmassa. Novelli paljastuu lopussa rintamamiehen uneksi. Tarina ilmestyi salanimellä T. Jaurio, jota Rautio käytti muissakin ajan lehdissä.

1 kommentti:

Mika kirjoitti...

Onko muuten L. Valakiven kirjat tuttuja? Karhumies Tarsa (suomalainen Tarzan vastine) taistelee usein venäläisiä vastaan käyttäen supervoimiaan. Novelleja ei ole kuitenkaan tainnut kirjoittaa.