Sotakirjan sisältö

Sotakirjaprojekti on edennyt lähes viimeiseen vaiheeseen - alla kirjan sisältö, joka toivottavasti pysyy sellaisenaan, mutta kaikilta perikunnilta ei vielä ole saatu lopullista, allekirjoitettua lupaa. Here's hoping... Postitan pitkän esipuheeni myöhemmin.

Juri Nummelin: Novelleja ja reportaaseja Suomen sodasta
Usko Hurmerinta: Taistelu korvessa, Hakkapeliitta 36/1943
A. E. Järvinen: Puoliautomaatti, Hakkapeliitta 51-52/1943
Hugo Valpas: Surinaa idästä, Hurtti-Ukko 7-8/1941
Antero Aulamo: Me emme puhu mitään, Seikkailujen Maailma 6/1943
Armas J. Pulla: Herra alikersantin selkäpiitä karmii, Paukku / Ikäväntorjuntaa kaikille 7/1941.
Aake Jermo: Täti, Hopeatorvet 6/1943
Outsider: Vakooja tulee sotasairaalaan, Hopeatorvet 28/1942
Kaarlo Erho: Korpr. Raitasen kasapanos, Hakkapeliitta 10/1942
L. Valakivi: "Sankari"-pari, Asemies 2/1941
Heikki Jylhä: Kaksi suomalaista rivimiestä, Hakkapeliitta 43/1943
Tenho Palsa: Tankki palaa!, Hurtti-Ukko 10/1942
Olavi Siippainen: Tankkeja tuhotaan, Hurtti-Ukko 1/1943
Raoul Palmgren: Joel Valaksen talvisota, Kiilan albumi 1944
Artturi Leinonen: Ehtoollinen erämaassa, Hakkapeliitan Joulu 1940
Simo Puupponen: Hiivaleipää, Hurtti-Ukko 11-12/1943
Veikko Hannuniemi: Korpisoturi, Hurtti-Ukko, 8/1942
Reino Helismaa: Jussi, Jassi, ryssä ja kelo, Hakkapeliitta 42/1943
Joel Laikka: Taistelulähetti jää yksin, Hakkapeliitan Joulu 1943
Toivo Pekkanen: Kersantin varpaat, Hakkapeliitan joulu 1941
Jaska Autero: Olin kuollut mies, Seikkailujen Maailma 4/1944
Aila Meriluoto: Jääkukkia, Asemies 1/1943

Sotakirjasta pois jääneitä tekstejä: Eero Kiviranta

Eero Kiviranta oli oikea kirjailija, jonka ura alkoi sodasta - hän kirjoitti muistaakseni jo talvisodasta ainakin yhden reportaasikirjan ja sittemmin jatkosodasta useita. Sodan jälkeen hän kirjoitti ilmeisesti poliittisten suhtanteiden muututtua esimerkiksi raittiusoppaita kouluille. Lehtiin hän naputteli sota-aikaan lukuisia tarinoita, joista osa oli vauhdikkaita toimintakertomuksia - tässä niistä yksi. Tämänkään kohdalla en muista, missä se on ilmestynyt, mutta todennäköisesti Hakkapeliitassa tai Hurtti-Ukossa. Kiviranta olisi ehkä päässyt kirjaan, mutta yritykset löytää perikunta eivät onnistuneet. - "Kuolleen palvelus" on lentojuttu, ja olenkin alkanut haaveilla toisesta antologiasta, jossa olisi nimenomaan suomalaisia lentosotanovelleja.

KUOLLEEN PALVELUS
EERO KIVIRANTA

Kaksitasoinen tiedustelukone jyrräsi kohti vihollislinjoja. Tuttu ja mieluinen olikin miehistölle matkan tavoite: Sortavala, entinen varuskuntakaupunki. Oli taivaallinen onni saada olla mukana juuri tämän paikan puhdistustyössä ja vielä niin vastuullisella paikalla kuin tykistön tulenjohtajana.
Jo alunperin oli ihmeellinen sattuma, että vänrikki Kaarela ja kersantti Valonen, vanhat koulu- ja ruotutoverukset, joutuivat samaan laivueeseen, jopa samaan koneeseenkin. Kohtalon määräävä sormi olikin osunut oikeaan näin määrätessään. Nämä kaksi lentäjää muodostivat niin harmoonisen ja yhteen hiileen puhaltavan kokonaisuuden, että sille sai hakea vertaa.
Tykistön tulenjohtaja lähestyi määränpäätään. Vänrikki Kaarela otti yhteyden omiin tulipattereihin, sai vastauksen ja toimintaohjeet ja kokeili kuin varmistautuakseen kaikki toimintavälineensä. Kunnossa tietysti.
Kaarela tunsi koneen nytkähtävän. Ohjaajan temppuilua se vaan oli. Valonen oli nähnyt pitkän kuljetuskolonnan alla olevan kaupungin kadulla ja koetti kiinnittää näin tähtärinsä huomiota.
Totta kai se huomioitiin. Kaarela tirkisteli, hypisteli silmälasejaan ja muutteli asentoaan. Aivan kuin hän olisi halunnut tarkoin katsella jopa liikkeiden mainokset tai katujen nimet.
"Alemmaksi - anna liukua jo!" hihkaisi Kaarela toverilleen poikamaisella innolla ja varmisti pyyntönsä kopauttamalla "toosansa" etuosan ylälaitaan.
Se naputuskieli on keksitty kaiken varalle, jos muuta ei ennättäisi. Napautus oikealle tarkoitti jyrkkää kaartoa oikealle j.n.e.
Kone kierteli kaartoja tehden ja tarkasti huomioiden kaikki piiritetyn kaupungin liikkeet. Mieli teki laskeutua vieläkin alemmaksi, sillä jokaisen paukun oli määrä osua - niin oli kertakaikkiaan lähtiessä päätetty.
Kaarela oli antanut ensimmäiset maalit tykistölle. Sen pakettien aiheuttamat savupatsaat kohosivat juuri oikeilta paikoilta. Silloin käänsi ohjaaja päänsä taaksepäin ja tyytyväinen hymy levisi aina hänen kasvoilleen. Se hymy oli tunnustus kaverille: kyllä sinun kanssasi kannattaa matkalle lähteä. Kyllä sinuun voi vaikeissa tilanteissa luottaa.
Tulenjohtajakone suoritti tarkkaa työtä. Siitä vastasi kaksi rautahermoista miestä, jotka lisäksi olivat valmiit joka hetki antamaan henkensä rakastamansa maan puolesta.
Ei lainkaan ihme, että suhteellisen alhaalla leijaileva tulenjohtokone herätti ryssien huomion. Hävittäjiä ei tosin ilmestynyt ympärille, mutta maasta käsin suunnattu torjuntatuli pyrki ajoittain olemaan liian tarkkaa. Pari kertaa oli konekiväärin luodit rapisseet koneen pyrstössä. Kun Valonen oli katsahtanut toverinsa aikeita, oli tämä vain välinpitämättömästi viitannut kintaalla koko "rapinaa". Kaarela tuntui nauttivan täysin siemauksin työstään ja unohtavan kaiken sen ulkopuolella tapahtuvan. Maalien määräily oli hänelle kaikki kaikessa.
Mutta yht'äkkiä tuli yllätys. Kaksi nopeaa hävittäjää ilmestyi kintereille. Tulenjohto oli muutettu kk-torjunnaksi, ja samalla sai ohjaaja näyttää taitonsa hienoimmat kikat. Kaarela suitsutti konekiväärillä, potkaisi välillä kantapäällään "sovittuja merkkejä" ja kuin vihollishävittäjille kiusaa tehden antoi ampumatouhujensa välissä tykistölle maalin silloin toisen tällöin.
Päästäkseen hetkeksi rauhaan ahdistajiltaan - työkin kun tuntui olevan vielä kesken - lisäsi ohjaaja korkeutta ja toverukset päättivät suorittaa urakan lopun hieman korkeammalta.
Mutta tiukka oli vihollinenkin tällä kerralla.
Juuri kun Valonen veti koneensa suoraksi muutti moottorin matkakierroksille, kuuli hän kovan moottorin jytinän takanaan. Ääntä säesti lyhyt konekiväärin nakutus.
Pari sekuntia.
Samainen jysähdys kuului äskeistä kovempana, samanaikaisesti kuuli Valonen kopauksen taustan yläosassa. Ohjaajan vaisto nykäisi nokan heti ylös.
Tosiaan! Sekunnin murto-osista olikin kysymys. Sillä suoranaisesti jatkoksi tälle liikkeelle rapisutti lukematon määrä kk:n luoteja koneen pyrstöä nähjäten ohjaimet miltei mäsäksi.
Oli varmaa, että ilman tätä liikettä luotisarja olisi osunut suoraan ohjaamoon.
Huomaamattaan sähkötti Valonen patterille, että hänen oli pakko laskeutua; ohjaimet eivät kestäisi enää pitkän aikaa. Hän teki sen ensiksi huomaamattaan, mutta oli sitten tyytyväinen suoritukseensa; Kaarela olisi varmasti vielä yrittänyt, ja se olisi ollut turhaa riskeeraamista.
Lujassa syöksyssä, ryssien hävittäjät kintereillään, syöksyi hän kohti omia linjojaan ja siellä olevaa uutta kenttää.
Päästyään rauhaan ahdistelijoistaan hän katsahti taakse. Kaarela oli eteenpäin kumartuneena.
Mitähän se vielä siellä kyykyssä suunnitteli, ajatteli kersantti.
Taas vähäsen matkaa ja uusi vilkaisu.
Mutta toveri oli yhä samassa asennossa!
Olikohan hän haavoittunut, iski Valosen aivoihin. Ja kun ei mitään ääntä enää takaa kuulunut, varmistautui ohjaaja yhä enemmän uskossaan. Hän kiirehti nopeasti kentälle.
Epäily oli totta. Ja vieläkin pahempi olettamusta!
Kaarela oli kuollut. Luotisuihku oli lävistänyt takaraivon.
Kuin salamana selvisi - Kaarelan asentoa tuijottaessaan - kersantille tapahtuman kulku.
Se lyhyt sarja oli osunut Kaarelaan. Kuolleena oli hän lyyhistynyt - ja samalla kolauttanut päällään. Sitä merkkiä totellen oli hän sitten kiskaissut koneen ylös ja - pelastanut oman henkensä.
Yhteistyö oli jatkunut loppuun asti. Vielä kuolleena oli Kaarela auttanut toveriaan.
Huimapäinen lentäjä tuijotti voimatonna toveriaan. Ensi kerran tunsi hän kuin sisimpään olisi vedetty veitsellä haava, joka ei koskaan kasvaisi umpeen.

Sotakirjasta pois jääneitä tekstejä: S.K. Syhlman

Pyysin yhtä kaveria auttamaan sotakirjassa ja annoin hänelle nivaskan novelleja puhtaaksikirjoitettavaksi. Ohjeistin huonosti ja Risto kirjoitti puhtaaksi kaksi novellia, joita kirjaan ei ollut tarkoitus laittaa. Tässä ensimmäinen: S.K. Syhlmanin eli tk-mies Sem Syhlmanin juttu, joka sijoittuu aikaan pitkälti ennen sotaa. En saa päähäni, missä tämä on ilmestynyt, mutta veikkaus on joko Hakkapeliitta tai Hurtti-Ukko.

JOULU TULEE JUHO JAHVANAISEN PIRTTIIN
Kirjoittanut S. K. SYHLMAN

Eletään armon vuotta 1921.
Taistelujen lieskat loimuavat vielä jossakin Vienan korpiseuduilla, mutta vähitellen nekin sammuvat. Suomen mies on samoilunsa samoillut, taistelut heimokansan pelastukseksi ovat laanneet. Vähin miehin sotaan lähdettiin, nyt on toiveet täyttymättä. Vienan poloinen kansa on jälleen jäänyt sorron alle. Tosin ryssä on hyvää luvannut, mutta mene ja tiedä. Ei kahta hyvää: luvata ja täyttää...
Ulkona puhuu vihuri; jäinen viima kohmetuttaa kulkijan käsiä. Talven ensi lumetkin ovat jo sataneet ja jäiden rinteet ovat järvien pinnoilla. Idän taivas uhkaa punaisena...
Juho Jahvanaisen tuvassa on lämmintä, rauhallista, mutta suru rikkoo tunnelman. Juho itse, mies parhaassa iässä, istuu tuvan perällä, lieden ääressä Tanja-tyttönen sylissään. Tanja jokeltaa, kujertaa; vuoden vanhat pikku kädet hapuilevat isän tuuheassa parrassa. Isän silmät loistavat hiilusten punertavassa hohteessa ja kyynel valahtaa silmäkulmaan.
– Niin, Tanjaseni, orpotyttö, äiditön. Isäsi olen ja sinut tahtoisin vielä soreaksi neitoseksi kasvattaa käsivarsieni työllä. Vienan korein tyttö sinusta tulee, äitisi veroinen. Onhan sukusi jo ammoin hyväksi tunnettu; esiäitisi perijä olet, tyttäreni Tanja...
Juhon katse on hellä, kun hän puhuu tyttärelleen. Sanoissa on vakava ilme, silmissä outo kimallus. Mutta Tanja on huoleton. Väräjävä naurunheläkkä kiirii huoneen joka soppeen. Vanha vaimo, Juhon äiti pöydän äärellä on hiljaa, itkee.
– Tanjaseni, tyttäreni. Nyt on lähdön hetki koittanut. Jää hyvästi tyttöni, vartu ja kasva emoni siipien turvissa. Älköön elosi koskaan karvaaksi tulko, olkoon taakkasi kevyt maailman tiellä. Joskus vielä sinut noudan, Tanjaseni...
Huoahtaen nousee Juho istuimeltaan tyttönen sylissään. Raskain askelin kantaa hän käsivarsillaan Tanjan äitinsä luo, hyväilee vielä viimeisen kerran pikkuistaan.
– Äiti! Pidä huoli tytöstä! Minun on nyt lähdettävä. Muuten jää työni keskeneräiseksi. Viena on vielä kerran vapaa! Hyvästi äiti! Korkein sinua ja tytärtäni suojelkoon!
Juho astuu pirtin eteiseen, luo viime katseensa omaisiinsa ovelta ja jotakin ratkeaa hänen sisällään. Onko hänen lähdettävä? On! Suomeen on mentävä ja sieltä käsin toimittava. Eihän itsensä uhraus mitään auttaisi, jäisi Viena ilman vankkaa nyrkkiparia. Juhon selkä suoristuu, katse kovenee. Ryssät eivät minua saa, ennen pakenen!
Hän heittää turkkinsa hartioilleen, konttinsa selkään ja täytäisee varmana salvan auki. Ovi aukenee, viima iskee ilkeänä vasten kasvoja, huuru työntyy ovesta ulos. Matka Suomeen on alkanut...

Vuodet ovat vierineet, uudet tulleet, vanhat menneet. Miespolvi on vanhentunut, uusia syntynyt manalle menneiden sijalle. Maailmakin on muuttunut. Sotien haavat ovat arpeutuneet ja kansat elävät parhaillaan murroskautta. Kamppailu elämästä on jälleen alkanut; tällä kerralla ilman aseita, ilman verisiä taisteluita. Köyhyys vaeltaa rinnan rikkauden kanssa ja vaalitaisteluiden aika on parhaimmillaan.
Vähitellen kuitenkin kaikki tasaantuu. Rauha ja hyvinvointi palaavat. Sovinnossa työskentelevät porvarit ja työläiset ja köyhyyttä ei enää ole maassa. Suomikin vaurastuu, nousee. Se elpyy sisällissodan jälkimainingeista ja vihan liekit sammuvat puhjeten uuteen suuntaan, yhteisen hyvän ja yksimielisyyden palvontaan.
Mutta Viena itkee sortajien ikeen alla. Sen kansa vaikeroi ja kurjuus yltyy päivästä päivään...
Tällä välin on Juho Jahvanainen pitkän vaelluksensa jälkeen päässyt Kanta-Suomen kamaralle, liittynyt kanta-aliupseeriksi Suomen armeijaan ja jäänyt odottelemaan uusia aikoja. Vienan sotaretkellä, suomalaisjoukon mukana vapaaehtoisena heimosoturina olleena, on hänen elämänsä päässyt uuteen alkuun ja toimeentulonsa vakiintunut. Mutta Juho ei silti ole tyytyväinen. Kaikki on täällä Suomessa hyvin, mutta siellä kaukana on oma heimo vielä ryssän vallan alla. Kunpa päivä koittaisi, jolloin hänkin vielä pääsisi sinne kotitanhuilleen vapaana miehenä ja vapaan heimonsa pariin! Kunpa päivä vielä koittaisi, jolloin hän saisi nähdä tyttärensä, Tanjan...

Sotanovelliprojekti: Kenen uraa sota auttoi?

Ketkä tk-kuvittajat tulivat alalle tai nousivat merkittäviksi tekijöiksi vasta sodan aikaan tai sen jälkeen? Poika Vesanto oli aloittanut jo ennen sotaa, samoin jotkut kuvataiteilijat, kuten Erik Enroth, mutta voiko joistain kuvittajista sanoa, että ilman sotaa heidän uransa ei olisi lähtenyt samalla tavalla käyntiin? Kari Suomalainen, Henrik Tikkanen, Alexander Lindeberg? Mihin Tikkanen olisi tehnyt pin up -kuviaan, jos ei olisi ollut tarvetta korsulehtien piirroksille? Sota varmasti loi yhteyksiä monille nuorille tekijöille. Mitä oli Aarne Nopsanen ennen sotaa? Muistan hänen kuviaan vasta sodan jälkeen ilmestyneistä kirjoista ja lehdistä.

Ja voiko samaa nähdä kirjoittajissa? Keille sota oli hyödyllinen verkostoitumisprosessi? Sodassahan oli kirjailijoita paljon enemmän tk-kirjoittajina kuin yleensä sanotaan - perushistoriankirjoituksessahan mainitaan vain sellaisia, jotka ovat kirjallisesti merkittäviä ja joilla on kirjatuotantoa. Esim. Joel Laikkaa ei mainita monessakaan yhteydessä, eikä Veikko Hannuniemeä tai Heikki Jylhää tai Helismaata. Ja juuri selvisi, että mahdollinen Seikkailujen Maailman kirjoittaja "Jaska Autero" eli Aamulehden urheilutoimittajalegenda Jouko Autero oli hänkin tk-reportterina. Tai entäs Veikko Ennala? Vaikka lähes hänen kaikki tk-tekstinsä jäivätkin sensuuriin, se oli merkittävä kirjoittajakoulu - vähän niin kuin pulp-lehdet amerikkalaisille kirjailijoille 20-30-luvuilla.

Olisi kiinnostava kuulla tai lukea tutkimuksesta, jossa todella näytettäisiin, että esim. joku lehden päätoimittaja oli samaan aikaan tk-miehenä kuin joku tuleva kirjoittava tai kuvittavat avustaja. Tai kustantaja ja kirjailija. Henrik Tikkanen kuvitti Joel Laikan sodanjälkeisiä huumorikirjoja - olivatko he tavanneet rintamalla? Piirtopalat muuten ainakin syntyi nimenomaan rintamatoverusten yhteisenä ideana (Hannuniemi, Ari Ajanto ja Eka Karppanen olivat ilmeisesti kaikki Topografipataljoonassa, mikä se sitten ikinä olikaan).

Tässä vielä listaa sellaisista tk-miehinä olleista kirjailijoista, jotka toimivat sodan jälkeen enemmänkin viihteen parissa (tai joilla kirjallinen tuotanto oli muutoin pieni):

Hugo Valpas, Valpas-Mainoksen perustaja ja Carter Brownin julkaisija
Pärttyli Virkki, lehtinovelleja, pääosin jännäreitä, myös autoalan tietokirjoja
Matti Karjalainen, eräkirjailija
Walter Jokinen, Salapoliisi-lehden päätoimittaja sodan jälkeen (näköjään IKL:läinen, onkohan se estänyt hänen paluunsa kunnolla työelämään, 30-luvulla hän oli Länsi-Suomen toimitussihteeri)
Eero Kiviranta
Tauno Koivukoski (Paluu alkuun -nimisen scifi-romaanin kirjoittaja)
Lauri Lamminmäki (yksi runokokoelma 50-luvulla)
Sampsa Korpela, Kuka murhasi ja kenet -parodian tekijä
Matti Lilja (oletan, että on Touko Perkon kirjassa mainittu Matti Lillja, josta mainitaan että oli toimittaja; Liljalla yli 10 nuortenromaania ja jotain
aikuisillekin)
Simo Puupponen eli pakinoitsija Aapeli
Reino Rinne
Vankka Vankkoja (kääntäjä, käänsi esim. Hitchcock-antologioita 60-luvulla)
Pekka Karunki

Oliko majuri Yrjö E. Vasama sama mies, joka kirjoitti sodan jälkeen poikakirjoja? Näköjään oli. Mutta ehkä poikkeustapaus. Lasketaanko Holger Harrivirta, elokuvaaja? Hänhän kirjoitti joitain lehtinovelleja 40-luvulla. Ja muistelmansa. Ohjaaja-tuottaja Veikko Itkonen tietysti kuuluu samaan porukkaan.

Aiemmin viihdekirjailijoina toimineita:

Ilpo Kaukovalta, esim. nimellä Kauko Valta nuorten jännäreitä
Tapio Hiisivaara (joka käänsi paljon kirjoja Valpas-Mainokselle, lieneekö
tässä yhdessä käydyn sodan vaikutusta? Touko Perkon mukaan heidät ylennettiin samaan aikaan eli ilmeisesti tunsivat toisensa)
Jorma Pohjanpalo (30-luvulla Austalia-aiheinen valokuvakirja, myöhemmin tietokirjoja ja meriaiheisia kirjoja)
Olavi Linnus
Riku Sarkola (Asko Sarkolan isä, runoilija ja lehtinovellisti)

Sotanovelliprojekti: Korsulukemisto

Korsulukemistolla on kuvittajiensa ansiosta pieni kulttimaine - sisältönsä puolesta se voisi kiinnostaa tavallista lukijaa tänäkin päivänä, kun vitsit ja kuvat ovat pikkutuhmia ja söpöjä. Pin up -kuvia lehdessä nähtiin runsaasti, mutta jostain syystä siitä ei tullut Suomeen kestävä kuvituksenlaji. Korsulukemisto oli viihteeseen erikoistuneen Fennian julkaisu ja se ilmestyi vuosina 1942-1945. Sodan jälkeen lehti jatkoi nimellä Ystäväni, joka jatkoi aina vuoteen 1958 saakka. Lehdestä ilmestyi myös ruotsinkielinen painos nimellä Korsu-Lektyr.

Korsulukemisto tarjosi rintamamiehille halpaa ja hauskaa viihdettä, mutta lehti oli myös laadukkaasti tehty ja sen avustajista monet olivat tärkeitä lukemistojen avustajia. Lisäksi lehti tarjosi töitä monille hyville kuvittajille, joista kannattaa ensimmäisenä mainita aliarvostettu Alexander Lindeberg sekä nuori Henrik Tikkanen, joka jo hallitsi monta kuvitustyyliä. Lehden kannet olivat värillisiä ja ne olivat Lindebergin disneyhenkisellä kuvalla varustettuja - jokaisessa kuvassa sotilas luki Korsulukemistoa iloinen ilme kasvoillaan. (Ohessa Tikkasen tekemä pikkutuhma pin up -kuva.)

Korsulukemiston päätoimittaja oli Yrjö Eklund ja sen toimittajia olivat monta vitsi- ja parodiakirjaa tehnyt Paavo Novela ja E. Gardberg. Tosin ennen vuotta 1945 lehden toimituskunnaksi ilmoitettiin salaperäisesti pelkkä "Mexico".

Lindebergin ja Tikkasen lisäksi lehdessä kuvittivat juttuja, novelleja ja vitsejä monet eri nimet. Useat elävät pelkillä salanimillä: Carol, Lasse, Taf (tai TF), M, BJ ja Thor Fredric. Yksi tunnistettavista on Eka Karppanen, joka myöhemmin perusti Veikko Hannuniemen kanssa Piirtopainon ja julkaisi varhaista suomalaista sarjakuvalehteä Piirtopaloja.

Juttuja kirjoittivat monet tutut nimet: Lea Leksi (eli Lea Lyytikäinen), Väinö Pelkonen, joka teki omalla ja salanimillä lukuisan määrän rikos- ja seikkailukirjoja, Joni Rautio, salanimi Veli Martino ja T.A. Engström. Engström, joka parhaiten muistetaan Avaruuspallo-sarjan kirjoittajana, kokosi myöhemmin omalle Taikajousi-kustantamolleen pienen koosteen omia Korsulukemiston juttujaan. Myös Henrik Tikkanen kirjoitti lehteen novelleja. Neljän tarinan kooste paljastaa, että Armas Virta oli Engströmin salanimi. Erikoinen salanimi oli "Jac Carter", jonka väitettiin olevan 14-vuotias kirjoittaja, joka halusi kokeilla amerikkalaistyyppistä jännäriä - ties kuka tuleva kynäniekka tuokin oli.

Kiinnostava yksittäinen tarina on A. (Aarne Olavi) Kortenevan "Kippari Sindbadin seitsemäs reissu", joka sijoittuu vuoteen 1987 ja kertoo "uudistetun tarinan nykysodasta". Korteneva kirjoitti muutamia nuorten scifi-kirjoja sekä scifi- ja kauhuaiheisia novelleja Seikkailujen Maailmaan (haaveilen Kortenevan novellien kokoamista pieneksi niteeksi ja olen tehnyt alustavia perikunnan etsintöjä; hän oli hankasalmelainen opettaja - ohessa yksi Kortenevan scifi-kirja vuodelta 1951). Myös Armas J. Pulla julkaisi lehdessä muutaman Ryhmy ja Romppais -jutun. Salanimellä "Eege" ilmestyi pitkä sarja Ekan ja Masan huumoripitoisista seikkailuista - Eege oli joko lehden toimittaja E. Gardberg tai Eka Karppanen. Tekijän esittelyssä mainitaan kuitenkin että kirjoittaja opiskeli Turussa piirustuskoulussa.

Lehdessä julkaistiin useita tekijöiden esittelyjä, mutta monikaan ei paljasta itsestään mitään kiinnostavaa. Salaperäisestä Joni Rautiosta on valokuvakin, mutta elämästään hän ei kerro juuri mitään konkreettista. Hän on selvästi elänyt yksinäisen elämän - poissaoleva isä, sairasteleva äiti - ja lisäksi hän kertoo saaneensa ruumiillista sapiskaa paljastuttuaan jo nuorena kirjailijasieluksi.

Sota näkyi lehden sivuilla, mutta aina huumorimielessä, esim. Pullan Ryhmy-novelleissa. Lisäksi lehdessä korostuivat kotirintaman hassut tapahtumat sekä romantiikka.

Sotanovelliprojekti: Asemies

Asemies (tai Suomen Asemies) oli Kustannusosakeyhtiö Säilän eli sotaväen alipäällystön perustaman ja omistaman kustantamon lehti - ja käytännössä melkein ainoa tuote, koska Säilä teki vain muutamia kirjoja eikä käsittääkseni muita lehtiä. Lehden päätoimittaja oli majuri Pauli Huhtala, joka on myös tehnyt paljon sota-aiheisia kirjoja. Lehden toimitussihteerinä oli V.J. Vatanen, joka myös kirjoitti sota-aiheisia tietokirjoja. Asemies ilmestyi vuosina 1937-1945.

Asemies ei panostanut ulkoasuun: jokaisen lehden kansi oli samanlainen, kuvassa käsi kannatteli miekkaa. Lehti oli myös hyvin asiapitoinen ja siinä julkaistiin paljon artikkeleita, joissa analysoitiin esimerkiksi liittoutuneiden vahvuuksia ja heikkouksia, paikoitellen jopa ivalliseen sävyyn, aivan kuin esimerkiksi vuonna 1942 akselivaltojen voitto olisi ollut itsestäänselvä. Kiinnostavaa on huomata, että lehdessä kirjoitettiin paljon liittoutuneiden harrastamasta siviilien pommituksesta eli totaalisesta sodasta - pointti on tietysti oikea, mutta kun samassa yhteydessä julkaistaan ihailevia kirjoituksia saksalaisten tai japanilaisten sotatoimista, niin vaikutelma on irvokas. Samanlaisia artikkeleita lehdessä oli myös kemiallisesta sodasta; yksittäinen kiinnostava teksti käsitteli sitä, nouseeko Intia itsenäisyystaisteluun Englantia vastaan, ikään kuin Japanin suorittamat sotatoimet alueella innostaisivat tähän. V.J. Vatanen yleensä kirjoitti lehden nämä tekstit.

Novelleja lehdessä oli runsain mitoin. Kirjoittajina oli sellaisia perustekijöitä kuin Viljo Rauta, Erkki Ilmari (joka teki paljon nuortenkirjoja), Riku Sarkola (Asko Sarkolan isä), Olavi Linnus (jolta löytyi myös yksi tarina rikoskomisario Vahtosesta) ja Unto Karri. Novellikilpailussa lunastettiin Aila Meriluodon tarina "Jääkukkia", joka ilmestyi numerossa 1/1943 ja voi hyvinkin olla kirjailijan ensimmäinen julkaistu teksti. Se on lyhyehkö kertomus nuoresta tytöstä, joka masentuu pahoin huomatessaan tutun nimen sankarihaudalla. Runoja tekivät tutut nimet: Viljo Kojo, Viljo Kajava, Heikki Asunta. Bibliografisesti kiinnostava on kersantti V.E. Rutasen teksti "Sotamies Jooseppi Puttosen ensimmäinen
ryssä", joka ilmestyi numerossa 3/1943 - sama teksti ilmestyi myös Seikkailujen Maailmassa ja vieläpä suurin piirtein samoihin aikoihin!

Yksittäisenä käännösnovellina oli amerikkalaisen pulp-miehen Richard Salen "Mr Peabodyn sota".

Sotanovelliprojekti: Hurtti-Ukko

Hurtti-ukko oli vuosina 1940-1944 ilmestynyt Siviili- ja asevelvollisuusinvalidien liiton julkaisema viihdepainotteinen lukemistolehti. Se perustettiin kertomaan tarinoita talvisodasta, mutta lehdelle oli kysyntää myös jatkosodan aikana. Hakkapeliittaan verrattuna se on heikompi ja sen kirjoittajarinki koostui enemmän tuntemattomista kynäilijöistä.

Lehden päätoimittaja oli P. Päiwiö, joka ilmeisesti myös työskenteli valtion tiedotustoimistossa, samoin kuin Mika Waltari ja monet muut kirjailijat. Lehti tarjoili lähinnä tosijuttuja, joita rintamamiehet olivat itse kirjoittaneet. Osaa jutuista oli paranneltu - erään tarinan ohessa mainittiin, että se oli "kerrottu" Joni Rautiolle, joka muistetaan nuortenkirjailijana ja lukemistolehtien jännärikirjailijana. Samaa "as told to" -tekniikkaa käytettiin monissa amerikkalaisissa ns. true crime -lehdissä. Kirjoja julkaisseista kirjoittajista tunnettuja Hurtti-Ukon avustajia olivat mm. Viljo Rauta, mainittu Rautio, Olavi Linnus ja Armas J. Pulla, joka tietysti tarjoili rintamalle sijoittuva Ryhmy ja Romppais -jutun. (Voin paljastaa tässä vaiheessa, että koonnen jossain vaiheessa kokoelman Ryhmy-jutuista, perikunnan lupa alustavasti on.)

Kiinnostava kirjailija oli Pentti Lahti, vasemmistolainen runoilija, jolla on ollut jossain määrin legendaarinen maine vasemmistolaisissa kirjallisissa piireissä, koska hän kuoli nuorena ja oli sen verran omapäinen, että tuli lopulta omiensa hylkimäksi. Virallisissa historioissa, kuten Raoul Palmgrenin Kapinallisissa kynissä, ei ollenkaan mainita hänen viihdenovellituotantoaan - tämän joulunumerossa 1941 ilmestyneen jutun lisäksi hän teki mm. romanttisia juttuja joihinkin Ilmarisen lehtiin. Lahdella oli tästä huono omatunto, koska hän kirjoitti sodan jälkeen tarinan "Kaksi kirjailijaa keskustelee vakavasti", jossa hän tuomitsi kaikenlaisen viihdekirjoittamisen valheellisena. Jatkosodan aikana Lahti katkeroitui ja kirjoitti kesken jäänyttä sotaromaania, josta on julkaistu katkelma "Rotat" 40-luku -lehdessä heti sodan loputtua. Siinä sotilaat huvittelevat ammuskelemalla rottia juoksuhaudoissa ja keittelevät niistä keittoa. Romaanin nimen piti oleman "Suuret vihkiäiset". Valitettavasti en ole onnistunut löytämään Lahden perikuntaa, jolta saisin luvan hänen sotajuttujensa käyttöön.

Sotanovelliprojekti: Hakkapeliitan Joulu

Hakkapeliitan Joulu oli tietenkin Hakkapeliitan joululehti, värikantinen, paksu julkaisu, jossa julkaistiin muun muassa TK-piirtäjien rintamakuvia värillisinä. Joistain näistä saisi hienoja tauluja, kuten Aarne Nopsasen eräästä melkein impressionistisesta hyökkäyskuvasta, jossa miesten liikkeet muuttuvat pelkiksi muodoiksi ja väreiksi.

Hakkapeliitan Joulua julkaistiin hätäisten muistiinpanojeni mukaan
ensimmäisen kerran jo 1930-luvulla. Niissä tietysti puhutaan paljon
sisällissodasta - tai tietenkin vapaussodasta -, ja kiinnostava on huomata, miten Suomessa todella heräteltiin neuvostovastaista mielialaa jo vaikkapa vuonna 1937. Ryssittely ja rasistinen heittely on huomattavan yleistä, ja vaikka asiasta sinänsä olisi poliittisesti mitä mieltä tahansa, niin aika mautonta oli monien kotimaisten kirjoittajien huumori noina vuosina.

Lehti oli sinänsä ansiokkaasti tehty ja siinä esiintyi monia aikansa
tunnetuimpia kirjailijoita. Monia ei yleensä edes ajattele sotakirjailijoina: Unto Kupiainen, Toivo Pekkanen, A.E. Järvinen... Myös monista nationalistisistä historiallisista romaaneistaan tuttu Artturi Leinonen kirjoitti lukuisia novelleja lehtiin. Muita kirjoittajia olivat mm. Erkki Mutru ja Joel Laikka. Myös myöhemmin kioskipokkarikustantamo Valpas-Mainoksen perustanut Hugo Valpas esiintyi lehdessä monilla TK-reportaasheilla - yhtä näistä saatan käyttää kirjassa, koska Valpas on
kiinnostava hahmo ja olen jutellut hänen poikansa kanssa. Kiinnostavia ja erikoisia
nimiä novellien tekijöiden seassa olivat Väinö Leskinen, jonka oletan olevan Kekkosen ajan monipuolinen ministeri (ja muovikassimies), ja myöhemmin historioitsijana työskennellyt Mauno Jääskeläinen.

Hakkapeliitassa oli 1942 novellikilpailu. Tämä heijastanee
asemasotatilannetta - rintamalla ei tapahtunut paljon mitään ja "pojille" tarvittiin viihdettä. Novelleja ei kuitenkaan tullut riittävästi peruskirjoittajilta ja kilpailun myötä tekstejä saatiin enemmän.

Sotanovelliprojekti: Suomen Sotilas

Pitkästä aikaa pääsin jatkamaan sotanovelliprojektiani. Tänään kävin, kylläkin nopeasti, läpi Suomen Sotilas -lehtiä vuosilta 1941-1942. Lehden profiili muuttui selvästi noina vuosina vakavasta aikakauslehdestä ajanvietelehdeksi - mahtoiko se heijastaa kääntynyttä sotaonnea ja niitä pelkoja, että Saksa sittenkin häviää sodan?

Lehden päätoimittaja oli Rolf Tiivola - sukua Mikalle? Lehti sisälsi hyvin paljon materiaalia Suomen liittolaisvaltioista ja poliittisesti aika naiivisti. Yhdessä numerossa oli esim. aukeaman kokoinen kartta, jossa kehuskeltiin, miten Saksa laittaa Euroopan talousalueen järjestykseen ja tietkin paranevat. Kehuttiin myös, miten Ukrainan viljapellot lopulta tulevat Suomenkin käyttöön. Artikkeleita oli mm. Hitleristä ja Göringistä sekä Japanista. Myös Saksan miehittämiä - tai lehden kielenkäytössä "vapauttamia" - maita käsiteltiin - joistain slaavilaisista maista oli omat erikoisnumeronsa vuonna 1941. Kroatiastakin oli laaja artikkelikokonaisuus, jossa natsihenkisestä Ante Pavelicista sanottiin, että hän on luonut "vapaan ja kansallisen Kroatian".

Vuonna 1941 lehdessä oli tosiaan aika vähän novelleja, ja niitä tuli mukaan enemmän vuonna 1942. Tuolloin lehti keveni muutenkin - pilakuvien ja pakinoidenkin määrää lisättiin. Novelleja tekivät lehteen muun muassa Vaalimo Hannula, Joni Rautio ja Aake Jermo. Mukana oli myös Veli Martino, joka oli muistaakseni Veikko Hannuniemi. Novellit painottuivat huumoriin ja romantiikkaan sotaympyröissä, mutta osa tarinoista oli myös realistisempia rintamatarinoita. Lehdessä oli paljon sotamuisteloita joko salanimillä tai ilman kirjailijan nimeä - samoin jännitys- ja muita novelleja. McKoo-salanimeä käyttänyt kirjailija julkaisi ainakin yhden jännärin. Runoja lehteen tekivät ajan monet runosenttarit, etunenässä Antero Kajanto.

Sarjakuviakin lehdessä oli, joskin niukalti. Eeli Jaatisen kömpelösti piirtämä Sisu-Saku oli varmaankin keskeisin. Pilakuvia piirsi, eikä ollenkaan huonosti, Lauri Peltonen, josta en tiedä mitään. Kuvituksia teki Eka Karppanen, joka tuli sittemmin tunnetuksi yhtenä Piirtopalojen perustajista.

Sotanovelliprojekti: Joni Rautio

Sanoin muutamia viestejä aiemmin, että löysin Pohjolan Sankarit -nimisestä hiukan epämääräisestä lehdestä sotaan sijoittuvan scifi-novellin "SR 38", jonka oli kirjoittanut "T. Jaurio". Ei tarvinne epäillä, että kyse on Joni Rautiosta. Joni Raution oikea nimi oli Martti Joonatan Rautio ja hän syntyi vuonna 1903 Ylivieskassa ja kuoli Karjaan maalaiskunnassa vuonna 1964. Kansakoulun opettajan koulutuksen saanut Rautio työskenteli toimittajana, mutta missä lehdessä tai lehdissä, sitä en tiedä. Rautio julkaisi kahdeksan teosta vuosina 1945-1950; ne olivat kaikki järjestään lasten- ja nuortenkirjoja. Itse muistan lukeneeni lapsena isän todennäköisesti Tiimarista ostamaa kirjaa Simsonin tukka (Karisto 1949), jossa punatukkaista poikaa kiusataan, mutta joka näyttää kiusaajilleen. Pari Raution kirjoista on satuja ja jokunen jopa näytelmiä. Vuoden 1950 jälkeen hän lienee työskennellyt toimittajana.

"SR 38" lienee Raution ensimmäisiä julkaistuja novelleja, mutta heti sodan jälkeen Rautio hioi kynäänsä lukuisissa eri lukemistolehdissä. T. Jaurio -nimimerkki esiintyi usein samoissa lehdissä ja jopa samoissa numeroissa kuin Joni Rautio. Osa Raution novelleista lähenee jopa kauhua, kuten Musta Kuu -lehden numerossa 4/1945 ilmestynyt "Laokoon-yö". Lisäksi Rautio kirjoitti Salapoliisi-nimiseen lehteen.

Rautio kirjoitti Salainen Salkku- ja Musta Kuu -nimisiin lehtiin kohtuullisen nokkelia kertomuksia komisario Leinosta - niitä voisi joko koota omaksi kirjakseen tai ainakin näytteenä jonkinlaisessa "komisario Kairalan kilpailijoita" -tyyppisessä antologiassa, jossa olisi muitakin äreitä helsinkiläisiä poliiseja ja etsiviä vanhoista lukemistolehdistä. Voisi, jos perikunta löytyisi. Minulla ei ole mitään käsitystä, mistä Raution perillisiä etsisi. Kuolemasta on kulunut vasta 45 vuotta ja suoja-ajan päättymiseen on tällä lailla vielä 25 vuotta.

Sama koskee myös tarinaa "SR 38", jonka haluaisin mukaan sotanovellikirjaan - se olisi scifi-tarinana poikkeuksellinen ja tarjoaisi uuden näkökulman sotakirjallisuuden historiaan (vaikka sen scifi-puoli onkin kliseinen ja se tarjoilee tavanomaisen loppukäänteen) -, mutta mistä löydän Joni Raution perikunnan?

Nyt huomaan, että hänen äitinsä tyttönimi oli Kaivosoja. Se ei voi olla kovin yleinen sukunimi - jos joku tätä blogia lukevista tuntee jonkun Kaivosojan, vinkkaa välittömästi!

Sotanovelliprojekti: Oliko Jaska Autero Jouko Autero?

Seikkailujen Maailmassa ilmestyi sota-aikaan muutamia novelleja, joiden tekijäksi oli merkitty Jaska Autero. Novellit olivat paikoitellen scifi- ja jopa kauhuhenkisiä sotajuttuja, joista yhdessä esimerkiksi suomalaiset sotilaat pelottelevat neuvostoliittolaisia vihollisia haamuksi pukeutumalla. "Olin kuollut mies" on Edgar Allan Poe -muunnelma rintamalta - siinä mies todetaan kuolleeksi ja seuraa vertahyytäviä hetkiä, kun hänet lukitaan arkkuun, vaikka hän itse tiedostaa kaiken ympärillään.

Mutta kuka oli Jaska Autero? Sen nimistä kirjailijaa ei ole, joten kyse on ainakin osittain salanimestä. Autero-nimisiä on muutenkin aika vähän, ja moni ei ole ansioitunut kirjoittajana. Vahvin vaihtoehto on vuonna 1915 syntynyt toimittaja Jouko Autero, joka parhaiten muistetaan Aamulehden pitkäaikaisena urheilutoimittajana. Ainoa hänen nimiinsä päätynyt kirja oli Tampereen palloilijoiden 15-vuotishistoriikki (1936). Jouko Auteroon päätyisin sen takia, että hän olisi ollut oikean ikäinen - 29-vuotias novellien ilmestyessä - ja hän oli oikeassa ammatissa. Lisäksi Suomessa on ollut paljon urheilualan ihmisiä, jotka ovat olleet myös lukemistokirjoittajia - näin esimerkiksi Yrjö Halme, joka oli Ilmarisen lehtien päätoimittaja ja monen teoksen urheilukirjailija. Myös toimittajista löytyy paljon pulp-alan ihmisiä, kuten Länsi-Suomen toimitussihteerinä ollut Walter Jokinen, joka myöhemmin 1940-luvulla toimitti Salapoliisi-lehteä.

Mutta miksi Jouko Autero olisi käyttänyt salanimeä "Jaska"? Ehkä hänen toinen etunimensä oli Jaakko. Ehkä hän halusi välttää tunnistamista, joka olisi ollut väistämätöntä, jos hän olisi kirjoittanut vaikkapa salanimellä Jokke. Lisäksi on todennäköistä, että nimenomaan toimittaja olisi keksinyt ansaita vähän taskurahoja kirjoittamalla nopeasti ja täsmällisesti muutaman novellin Seikkailujen Maailman kaltaiseen lehteen.

Tässä vielä Jaska Antero -nimimerkin novellit Seikkailujen Maailmasta:

3/1944
Salainen ase

4/1944
Olin kuollut mies

6/1944
Kostaja

Tekijänoikeuskeskustelua Facebookista

Piratpartietin menestyksen ja julkisuuden sekä heidän antamansa esimerkin innoittamana nostan julkiseksi Facebookissa käytyä keskustelua tekijänoikeuksista. Lupaa kommenttien käyttöön ei ole kysytty, ja osa kommenteista ei kopioitunut halutulla tavalla.

Juri Nummelin haluaisi tietää, mitkä ovat Piratepartietin näkemykset esimerkiksi EU-politiikasta, ilmastonmuutoksesta, maahanmuuttajuudesta, pankkikriisistä, NATO:sta, norppien suojelusta, siviilipalveluksen laajuudesta, epätasa-arvosta ja kirkon roolista valtiossa.
8:59am · Comment · LikeUnlike · Show Feedback (32)Hide Feedback (32)

Jussi Förbom at 9:03am April 21
Ei sen niin väliä. Kunhan ne voi ladata ilmaseksi.

Tero Karppi at 9:32am April 21
Minusta tässä on nimenomaan kiinnostavaa, miten digitaalisen toiminnan lainsäädäntö ja ylipäätään problematiikka ovat ohittaneet perinteiset poliittiset kysymykset.

Vesa Sisättö at 9:45am April 21
No mutta! Koska nuoriso elää viihteestä, sen lataaminen ilmaiseksi netistä on yhtä elintärkeää kuin joku torpparikysymys 100 vuotta sitten! Piraattipuolue on uusi työväenliike! Minimipalkasta viis, kunhan tv-sarjojen jaksot saa heti seuraavana päivänä kun ne lähetetään jenkkilässä.

Jussi Förbom at 9:48am April 21
Itse asiassa, Juri, tämä on erittäin hyvä kysymys, jota voisikin alkaa vähän tarkemmin skannata.

Aki Asola at 10:07am April 21
Häät ei saa maksaa mitään, mutta kaikille pitää olla tosi isot. Kaikki saa sotilaallista tukea Natolta, mutta itse ei tarvitse osallistua operaatioihin eikä maksaa jäsenyydestä. Norpat on kivoja, pankit on niinku tosi pahoja. Maahanmuuttajia ei saa ladata turpaan.

Juri Nummelin at 12:13pm April 21
Aki: "Kaikki saa sotilaallista tukea Natolta, mutta itse ei tarvitse osallistua operaatioihin eikä maksaa jäsenyydestä." Toihan on tosi hyvä, voisko tätä ehdottaa Natoon?

Jussi: tee ihmeessä juttu. Minusta on ihan käsittämätöntä (vaikkakin kiinnostavaa, niin kuin Tero sanoo), että voi olla (edes hetkellisesti) Ruotsin neljänneksi suurin puolue ... Read Moreilman minkäänlaista poliittista ohjelmaa. Toisaalta tällä hetkellä ainoastaan Kokoomuksella on Suomessa poliittinen ohjelma - joskin he peittävät sen tehokkaasti Bob Helsingin avustuksella.

Juri Nummelin at 12:13pm April 21
Mutta mitä ylipäätään tulee piratisteihin, niin voisikohan joku nousta esiin ja selittää, miten minä (ja esim. Sisätön Vesa) voitaisiin hyötyä siitä, että meillä ei olisi tekijänoikeutta omiin teksteihimme? Ilmeisesti meidän pitäisi ruveta matkimaan Neil Gaimania, jotta piraattinörtit kiinnostuisivat kirjoistamme ja lataisivat niitä nettiin. Oisko Pieni talkkunakirja mitään? Pohjoisamerikkalaisia lännenkirjailijoita?

Vesa Sisättö at 12:21pm April 21
Sanopas Juri muuta. Koko Piraattipuolue-touhu on minusta tyhjää sanahelinää ennen kuin he pystyvät todistamaan että työkseen tekijänoikeudenalaista työtä tekevien ihmisten toimeentulo ei häviä. Ja todistustaakka on nimenomaan heillä. Ja esimerkkeinä pitää olla nimenomaan tällaiset tavalliset kirjoittajat yms. jotka tienaavat enintään duunaripalkkoja tekijänoikeustuloillaan, ei mitkään neilgaimanit.

Jussi Förbom at 12:23pm April 21
Tämähän on juuri se kuuma kysymys. Nythän freelancereilta halutaan viedä oikeus teksteihinsä samalla tavalla kuin lehtien vakituisilta toimittajilta. Tätä konsernit puolustelevat tasavertaisella kohtelulla.

http://www.hs.fi/keskustelu/%26%2334%3BTekij%E4noikeuksien+pakkolunastus+ei+kannusta+luovuuteen%26%2334%3B/thread.jspa?threadID=182668&tstart=0

Freen asema on aika sietämätön, jos lehti sanoo, että joko kirjoitat tai luovutat oikeutesi, tai sitten et kirjoita. Tähän piraattipolitiikka ei auta mitään, koska kyse on täysin eri diskurssista, jota esim. Sanoman ei taritse millään tavoin ottaa huomioon. ... Read More

Kiinnostava kysymys on ehkä, pitäisi sen ottaa huomioon. Ja sittent ietenkin toisaalta juuri se, mitä piraattipoliitikoilla on freelle annettavaa, jos perusolettama on, että kenekään ei tarvitsisi maksaa mistään hengentuotteesta mitään.

Juri Nummelin at 12:24pm April 21
Tienais edes duunaripalkkoja... Uskon kyllä, että piraateissa on joitakuita jotka kannattavat perustuloa, mutta mikään esitetty malli ei takaisi monellekaan meistä kovin kummoista elämistä sen varassa. Sen pitäisi olla vähintään 800 e kuussa, että siinä olisi mitään järkeä - jos siis esim. copyright-suoja-aika pudotettaisiin viiteen vuoteen.

Niin no, eipä ole kauheasti kyselty vanhojen kirjojeni perään. ;)

Juri Nummelin at 12:26pm April 21
Joo, sanoin Elinalle aamulla, että tuo Sanoman ja muitten mediatalojen toiminta (plus työsuhdeolettamakeskustelu) voi hyvinkin olla vastareaktiota piraattien toiminnalle. Jos ei oikeuksia kerran haluta antaa tekijöille, niin kyllä ne yhtiöille kelpaavat! Eli: jos piraatit eivät olisi alkaneet elämöidä, niin nyt ei olisi työsuhdeolettamia ja muuta skeidaa.

Jussi Förbom at 12:26pm April 21
Koko tämä tekijänoikeus/piraatti/verkkolataamis/ansaintalogiikka -vyyhti ansaitsi vähintäänkin perusteelisen ja asiallisen laajan, kantaaottavan artikkelin tai jopa pamfletin. Se pitäisi kirjoittaa noin suurinpiirtein heti.

Juri Nummelin at 12:27pm April 21
Totta. Mulla on tossa yksi deadline 15.5., ja sitten ois apuraha yhtä toista duunia varten, ja ois muitakin duuneja, mutta ehkä viikonloppuna 16.-17.5. ehtis jotain tehdä...

Olisko syytä tehdä se artikkelikokoelmana? Jokainen voisi rykäistä jotain nopeasti. Kyllä teen jos pyydetään. Tai voidaan vaikka Vesan kanssa.

Jussi Förbom at 12:27pm April 21
Niinpä se saattaa olla. Eihän asiat ole toisistaan irrallisia. Verkkolataamisen sijaan piti kyllä kirjoittaa verkkojulkaiseminen.

Jussi Förbom at 12:28pm April 21
Monen kirjoittajan juttu toimis, koska vyyhti on niin sotkuinen, ettei sitä kukaan ota haltuun kerralla.

Tero Karppi at 12:28pm April 21
En ole ehtinyt vielä tarkemmin paneutumaan, mitä piraattipuolue oikeastaan ajaa, mutta jos he seuraavat pirate bay -tyyppien puolustuksen linjaa, niin kyse ei varsinaisesti ole siitä onko piratismi oikein vai väärin vaan siitä, ovatko pirate bay palvelun ylläpitäjät vastuussa sisällöistä, joita käyttäjät pb:n kautta jakavat.

Juri Nummelin at 12:30pm April 21
Tero: joo, mutta mikä puolue tuo on? Minä en ota tuohon kantaa, mutta poliittisena puolueena heillä pitäisi olla jotain muutakin. Ja ihmisillä, jotka ovat tehneet heistä Ruotsin neljänneksi suurimman puolueen, pitäisi olla joku käsitys siitä mitä he tekevät kun he pääsevät valtaan.

Juri Nummelin at 12:30pm April 21
Jussi: sinähän sen toimitat. Saat kontakteillasi varmasti kuusi seitsemän tekstiä jo kesäkuuhun mennessä.

Jussi Förbom at 12:33pm April 21
Sen voisin tehdä. Vaikka tässä tietenkin on työn alla vaikka mitä koko ajan. Mutta jos ne tosiaan kokoaisi eri ihmisiltä, niin taakka kevenisi.

Jussi Förbom at 12:44pm April 21
Kukapa tuon julkaisisi? Se on tämä ansaintalogiikkakysymys.

Jussi Katajala at 12:46pm April 21
Piraatit ovat ainakin toiminnallaan osoittaneet, kuinka poliitikot ovat täysin suuryritysten sätkynukkeja. Lakeja säädetään mediayhtiöiden sanelun mukaan ja kuluttajien oikeudet ovat uhrattavissa suuren rahan etujen vuoksi.Näin vastenmielistä ja korruptoitunutta toimintaa on harvoin nähty. Tekijänoikeusasioissa olen piraattien kanssa eri mieltä lähes kaikesta, mutta he ovat ainoita jotka EFFI:n lisäksi uskaltavat pistää kampoihin suuryritysten ylivallalle.

Juri Nummelin at 12:56pm April 21
Jussi K: totta tuokin. Mutta tekijänä en millään näe, että tekijänoikeuksista luopuminen olisi ratkaisu.

Ja eivätkö asiat olleet ihan hyvin noin viimeiset sata vuotta? Kuka aloitti niiden sörkkimisen? Piraattien toimintahan - tai siis lataaminen ilmaiseksi - on käytännössä aiheuttanut sen, että suuryhtiöt toimivat niin kuin toimivat. Totta kai sikoja on ollut aikaisemminkin ja tekijöitä on vedätetty ja kuluttajia talutettu nuorassa, mutta aiemmin kukaan ei ollut ottamassa tekijöiltä oikeuksia pois.

Tietysti joku voisi sanoa, että mitäs tekijöistä, käyttäjiä on enemmän, mutta mistäs tulee kulutettava jos tekijöiltä otetaan elanto pois? ... Read More

Jussi F: Like tai Savukeidas tulee ensimmäisenä mieleen.

Juri Nummelin at 12:57pm April 21
Ja vielä: se pointti, jonka haluaisin jonkun tekevän, on että niin kauan kuin yhteiskuntajärjestystä ei muuteta pois kapitalismista asiaa ei pystytä ratkaisemaan. Niin kauan kuin jonkun on mahdollista ansaita rahaa toisen tekemällä työllä tämä asia pysyy ongelmana.

Ja siksi haluaisin kuulla Piratepartietin yhteiskunnallisesta ohjelmasta. Myös päivänpoliittisista kysymyksistä.

Tero Ykspetäjä at 6:35pm April 21
Piratpartiet ajaa muutamia asioita eikä ota kantaa muihin. Kyllähän näin muutenkin tehdään, ei kaikilla puolueilla ole kantaa kaikkiin asioihin, jolloin loput asiat jäävät mahdollisten valittujen edustajien omantunnonkysymyksiksi.

Minusta ei ole huono asia, että on olemassa myös puolue, joka on ottanut tehtäväkseen nostaa esille asioita, joita ... Read Moremuut eivät aja. Esimerkiksi yksityisyydensuojan tärkeyttä ei mikään muu puolue tällä hetkellä ole johdonmukaisesti ajamassa. Ja niin kauan kun puhutaan puolueesta, jolla ei vielä ole ensimmmäistäkään edustajaa, eli kuitenkaan liene pelkoa siitä, että mahdollinen edustaja tai parhaassa tapauksessa pari saisi suuria mullistuksia aikaan niissä asioissa, joihin oma puolue ei edes keskity.

Yksilönvapaudet _ovat_ päivänpoliittinen kysymys. Tätä tuntuu perinteisemmin politiikasta ajattelevien olevan vaikea tajuta. Tätä ihmiset haluavat tuoda esille liittymällä puolueeseen.

Tero Ykspetäjä at 6:36pm April 21
Minusta piraatit ovat oikealla asialla ajaessaan myös tekijänoikeussäädösten kohtuullistamista. En ole samaa mieltä viiden vuoden tekijänoikeudesta, mutta toisaalta olen sitä mieltä, että se on vähemmän naurettava kuin 70 vuotta tekijän kuoleman jälkeen, jota sitäkin yritetään vähän väliä kasvattaa. Vastapooli virallisen tason keskusteluissa olisi siis paikallaan.

Juri Nummelin at 6:43pm April 21
Tero: 70 vuotta on liian pitkä aika, mutta en näe esim. 50 vuodessa suurta ongelmaa tai edes 30:ssa. Oma kokemukseni on se, että täällä suurempi ongelma on että ihmiset eivät välitä asioista, esim. siitä että oma isä kirjoitti kirjoja eivätkä näin ollen tee mitään sen eteen että asioita voitaisiin julkaista uudestaan. Viiden vuoden ... Read Moretekijänoikeussuoja on naurettava ajatus ja kertoo minusta vain siitä, että Piratpartietissa ei ole yhtään tekijää. Tai jos on, heillä on muita tuloja kuin omasta taiteesta tulevia.

Mutta vielä siitä, että he eivät aja kaikkia asioita: minusta porukka, joka on sen verran hömelöä tai putkinäköistä, että tekevät puolueesta Ruotsin neljänneksi suurimman, niin se on mandaatti, jonka takia heidän ptiäisi kehittää joku uskottava ohjelma, joka kertoo äänestäjille siitä, millainen olisi heidän yhteiskuntansa. Yksityisyydensuoja: ok. Yksilönvapaus: ok. Mutta mitä sitten ja mitä *niistä*?

Juri Nummelin at 6:45pm April 21
Enkä myöskään pidä siitä, että Disneyn kritiikin varjolla ajetaan mahdollisesti minunlaisteni - ja Sisätön Vesan laisten - köyhien tekijöiden tekijänoikeuksia alas. Mitä tekemistä niillä on keskenään? Siis Disneyn leffoilla ja minun kirjoillani, joilla on 500 kpl painos? Joku sanoo, että muusikot keikkailevat, mene vaikka luennoimaan. Just joo. ... Read MoreOlen menossa puhumaan Waltarista yhden kerran, vaikka Unohdettu Waltari on omasta mielestäni yksi parhaista kirjoistani, jonka aihe on yleisesti kiinnostava. Voisin tietysti myydä itseäni enemmän luennoimaan, mutta esim. yliopistosta ei ole edes vastattu, ja vaikka vastattaisiin, saisin sieltä muutaman sata euroa, jos sitäkään. Tuskin antaisivat minun edes höpistä kuin yhden yksittäisen luennon verran.

Tero Ykspetäjä at 6:53pm April 21
Kyllä 30 vuottakin _kuoleman jälkeen_ kuulostaa minusta sekin kovin paljolta automaattiselle suojalle. Mutta en ole asiaa kovin syvällisesti pohtinut, ja nekin vähät ajatukset, mitä vaihtoehtoisista systeemeistä mielessä ovat, ovat turhan pitkällisiä tässä purettaviksi.

Täytyy kuitenkin muistaa, että kun haetaan tekijänoikeuden _tasapainottamista_... Read More, haetaan silloin kokonaisuuden kannalta parasta tilannetta. Tällöin väkisinkin nykytilanteeseen verrattuna syntyisi sekä voittajia että häviäjiä, kun katsotaan tilannetta yksilötasolla.

Tero Ykspetäjä at 8:02pm April 21
Kokonaan toinen juttu on, että tuo "Ruotsin neljänneksi suurin puolue" -- vaikka varmasti yhteiskunnallisesti merkittävä ilmiö onkin -- on täysin eri asia kuin "puolue, jota ... Read Moreäänestetään neljänneksi eniten". Siinä mielessä minusta ihmettelyt puolueen ohjelmasta käyvät ajankohtaisiksi vasta, jos käy ilmi, että puoluetta tosiaan äänestetään. Ja silti on mielestäni ok, jos puolue ilmoittaa, että joissain yhteiskunnallisissa asioissa edustajat ovat vapaita tekemään omat päätöksensä. Kansa äänestäköön sitä ehdokasta, jonka mielipiteet miellyttävät. Ja yhteiskunnallista ohjelmaa haluavat äänestänevät muiden puolueiden nuoria edustajia; piraattipuolueen kannallahan ovat tässä asiassa Ruotsissa _kaikkien_ puolueiden nuorisojärjestöt.

Juri Nummelin at 8:13pm April 21
Tekijät eivät ole pelkästään tekijöitä. Tekijänoikeussuoja on olemassa myös sen takia, että taiteilija voisi elättää lapsiaan myös haudan takaa. Enkä vieläkään ymmärrä, mikä ongelma oli edellisessä systeemissä - siis siinä, joka vallitsi ennen kuin piraatit ajoivat disneyn kaltaiset korporaatit penäämään pidempiä suoja-aikoja yms.

Mitä tulee ... Read Moretuohon puolueasiaan, niin olet tietysti oikeassa. Mutta silti minä ainakin edellyttäisin puolueeksi itseään nimittämältä porukalta perinteisiäkin poliittisia ohjelmia. Uusi politiikka, oli se sitten mitä oli, ei minusta tarkoita sitä, että vanhat poliittiset asiat muuttuvat tarkoituksettomiksi. Nato ja ilmastonmuutos ovat edelleen tärkeämpiä asioita kuin oikeus ladata ilmaiseksi Evil Dead IV.

Tero Ykspetäjä at 8:19pm April 21
Jos Disney ja kaltaisensa ajavat suoja-aikojen pidennyksiä piraattien takia, kuten väität, minkä takia ovat tehneet sitä systemaattisesti jo ainakin 70-luvulta lähtien? Toisin sanoen väitän, että tuo osa argumentoinnissasi on täyttä huuhaata.

Jussi Katajala at 8:55pm April 21
Miksi muuten taiteilijan pitäisi elättää lapsiaan myös haudan takaa? Jos perusduunari kuolee, niin eivät hänenkään lapsensa saa enää ylimääräistä korvausta vanhemman eläessään tekemästä työstä. Ihmettelen vain, että mistä tällainen systeemi on aikoinaan keksitty.

Juri Nummelin at 8:59pm April 21
Tero: sehän oli kärjistys tai heitto. Ajattelin lähinnä vuoden -98 Sonny Bono Actia, mutta on totta, että asiaa on lobattu jo 70-luvulta alkaen.

Jussi: eikö tuo muka ole hieno ajatus? Taiteilijat ovat useasti köyhiä ja heidän lapsensa ovat köyhiä, minusta on kaunis ajatus, että taiteilijan lapset voivat isän/... Read Moreäidin kuoltua saada osansa vanhempansa työstä. Kenelle ne rahat sitten menisivät? Kun kuolen, sinä voit julkaista vaikka kootut teokseni ja saat mahtavat rahat, mutta poikani ja tyttäreni katsovat vierestä suut kuivina?

Tietenkään tekijänoikeuksia ei ole ollut aina eikä niitä voi sikäli puolustaa ylihistoriallisesti, mutta haluaisin vieläkin tietää, mikä siinä ajatuksessa on vikana, että joku muu ei saa automaattisesti oikeutta julkaista vaikka minun teoksiani uudestaan kuoltuani - tai vielä kun elän.

Pääsiäisspämmiä

Sen verran tuli japaninkielistä pornospämmiä läpi että pistin päälle kommenttien moderoinnin. Aika vähän kommentteja täällä on muutenkaan ollut.

Sotanovelliprojekti: epäonnistunut oikeuksien etsintä

Sotanovellikirjan kokoaminen on ollut yllättävän vaikeaa. Ensinnäkin kiinnostavien novellien (ei siis tosikertomusten) kokoaminen on ollut kiven takana, toiseksi perikuntia ei ole löytynyt - ja kolmanneksi perikunnat ovat olleet hankalia. Tässä tämän päiväistä tulosta - nimet on poistettu.

Löysin Hakkapeliitasta erään aikoinaan kohtuullisen tunnetun, suositun ja tuotteliaan lukemisto- ja nuortenkirjailijan novelleja. Ne olivat hyviä, ammattimaisen varmasti kirjoitettuja ja jännittäviä ja niissä oli yllättävän vähän propagandaa. Jutuissa pääpaino oli jännityksellä ja seikkailulla ja niitä olisi ollut kiva julkaista tässä antologiassa. Kirjallisesti ne olisivat olleet parempia kuin monetkaan tarinat, joita olen löytänyt.

Kirjailijalle oli Wikipedia-artikkeli, josta kävi ilmi, että samoin kuin isänsä hänen poikansakin oli erään ison maakuntalehden päätoimittaja. Laitoin sähköpostia lehden toimitukseen ja kysyin, tietävätkö nämä yhteystietoja. Sain sähköpostin eräälle toiselle toimittajalle, joka oli kirjailijan pojan tytär. Tämä vastasi, että isä on elossa ja antoi osoitteen. Kirjoitin kauniin kirjeen, jossa selostin projektia ja kehaisin mainitun kirjailijan novelleja ja sanoin, että haluaisin saada käyttää yhtä niistä kirjassa.

Tänään kirjailijan poika sitten soitti. Äänestä jo päättelin, että kyseessä oli mielipiteensä vuoden 1957 paikkeilla muodostanut mies, yli 80-vuotias patriarkka, joka on aina oikeassa. "Ei niitä kannata julkaista", hän mörisi. "Ne Hakkapeliitan jutut ovat pelkkää propagandaa." Yritin sanoa väliin, että voisin kertoa projektista enemmän - olisin sanonut, että propagandaahan ne kaikki jutut siinä ovat ja että se on kirjan tarkoitus ja että kyse on tärkeästä osasta 1900-luvun kulttuurihistoriaa ja että kirjassa on taustoittava esipuhe, jossa varoitetaan, että jutut eivät vastaa 2000-luvun lukijan kokemusta ja näkemystä. En päässyt edes alkuun. "Ei meidän tästä kannata keskustella tämän enempää", äijä mörisi vielä lisää. Sanoin, että olen todella pahoillani kuullessani tämän. Mies ei sanonut enää mitään, vaan lopetti puhelun, käytännössä löi luurin korvaan.

Olin todella pettynyt ja vihainenkin. Mistä oikein oli kyse? Siitä, että tämä mies piti isänsä novelleja huonoina? Vai pelkästään poliittisesti arveluttavina? Ne syyt, joiden takia ne olivat poliittisesti joskus kenties ongelmallisia, eivät ole enää olemassa! Ketä tai mitä kirjailijan poika pelkäsi? Sitä että Juri Komissarov kirjoittaa tiukkasanaisen kolumnin Suomen Kuvalehteen?

Ihan käsittämätön ajatus, että häpeää tuolla tavalla jotain mitä oma isä on tehnyt - totta kai minullakin on paljon erimielisyyksiä oman isäni kanssa, mutta jos joku kysyisi, saisiko hänen vanhoja elokuva-arvostelujaan tai vastaavia julkaista, sanoisin ilman muuta että saa. Ei epäilystäkään!

Eniten ärsyttää se, että kirjailijan poika ei antanut minulle mahdollisuutta kertoa enempää projektista, puhumattakaan siitä, että olisin ehtinyt sanoa, että kirjan painos ja levikki ovat pieniä eikä ole suurtakaan todennäköisyyttä, että mainitun kirjailijan maine vääristyisi vuosikymmeniksi eteenpäin.

En voi varmaankaan tehdä enää mitään. Asia on ongelmallinen senkin takia, että olisin halunnut pyytää lupaa myös käyttää erästä toista mainitun kirjailijan novellia toisessa kirjassa - kustantaja on tilannut minulta myös erätarinoiden koosteen, ja löysin mainitulta kirjailijalta kiinnostavan tekstin Marjamaan julkaisemasta Miesten Mies -lehdestä. En varmaan edes uskalla lähettää kirjettä.

Veli Kajavasta vielä

Kirjoitin muutama viikko sitten Veli Kajavan lentosotanovelleista, jotka ilmestyivät Seikkailujen Maailmassa, Suomen kenties tärkeimmässä (ja ainoassa varsinaisessa) pulp-lehdessä. Epäilin, että kyse voisi olla Viljo Kajavasta ja että salanimi oli vain nopeasti väännetty mukaelma kirjoittajan nimestä.

Tänään törmäsin lähteeseen, joka saa minut epäilemään, että kyse ei ollut runoilijana parhaiten tunnetusta Viljo Kajavasta, vaan Ester Kallbergista. Kalevi Haiko kirjoitti Ruumiin kulttuurissa 3/1988 Eeva-Liisa Mannerista ja muutamasta muusta naisesta, jotka kirjoittivat 1940-1950-luvuilla jännitysnovelleja lukemistolehtiin. Ester Kallberg oli yksi näistä muutamasta. Kallberg eli vuosina 1905-1988 ja kirjoitti muun muassa Suomen Kuvalehteen, jonka päätoimittaja Ilmari Turja, tuolloin vielä elossa, muisti, että Kallberg oli postivirkailija Tampereelta. Haiko mainitsee, että Kallberg kirjoitti jännitysjuttuja myös sota-aikana - mihin lehtiin, sitä hän ei sano. Mutta hän sanoo, että Kallberg kirjoitti rakkausnovelleja salanimellä Elli Kajava. Siitä ei ole pitkä matka Veli Kajavaan.

Sotanovelliprojekti: Hakkapeliitta, osa 1

Hakkapeliittahan oli enemmän propaganda- ja uutislehti kuin mitään muuta, mutta kävin silti urheasti läpi puolikkaan vuosikertaa 1943 ja vuosikerran -44. Jälkimmäinenhän jää tietenkin kesken, kun Neuvostoliitto lehden lakkauttamista vaati. Jännittävää oli huomata, että lehden sotaisuus väheni huomattavasti Neuvostoliiton kanssa käytävän sodan päätyttyä - vaikka luulisi, että Lapin sodasta olisi voinut vielä kirjoittaa yhtä reipasta reportaasia.

Mutta kyllä lehdestä novellejakin löytyi. Vuodelta -44 vastaan tuli tekstejä ainakin seuraavilta: Jussi Kukkonen (= J.K. Kulomaa ja monta muuta salanimeä), Viljo Rauta (paljon nuortenkirjoja ja historiallista seikkailua), Joel Laikka (Rosvo-Roopen kirjoittaja) ja Kauko Kare, joka myöhemmin kirjoitteli Kekkosen ja radikaalien vastaisia pamflettejaan sekä jännitysnovelleja joihinkin lehtiin, muistaakseni Salaiseen Salkkuun. Ehkä tämä on hänen debyyttitarinansa - "Neljä miestä ja sika" on jutun nimi ja se ilmestyi Hakkapeliitassa 8/1944.

Aika paljon oli Hakkapeliitankin novelleissa korsulehtihenkistä huumoria - ainoastaan Jussi Kukkosen novelli vaikuttaa kunnolliselta sotatarinalta. Joel Laikan "Eräs uudisraivaus" (HP 16/1944) on tosikkomainen tarina kaverista, joka tietää lähtevänsä kohta rintamalle, mutta pelto pitää vielä kyntää. Novelli on lunastettu Hakkapeliitan sotanovellikilpailussa, mutta en löytänyt lehdestä muuta mainintaa tällaisesta kilpailusta.

Lehdessähän oli tietysti myös TK-piirtäjien kuvia, yksi varhainen Henrik Tikkanenkin löytyi - lehdellä oli -43 tai -44 sotakuvituskilpailu ja Tikkaselta tuli lunastettu työ. Ei kyllä kovin hyvä, olen nähnyt häneltä ajan lehdissä parempiakin. Voittaja oli muistaakseni Erik Eklund.

Seuraavaksi kirjoitus Kalevi Haikon kokoamasta kirjasta Aseena nauru (1987), joka muuttaa oman tulevani opukseni luonnetta, koska siihen on koottu nimenomaan korsu- ja muiden lehtien huumorijuttuja. Todennäköisesti omassa projektissani tulen keskittymään varsinaiseen taistelukuvaukseen sekä jännitykseen.

Sotanovelliprojekti: Hopeatorvet

Hopeatorvet oli korsulehti, jota julkaisi Propaganda-aseveljet vuosina 1942-1944. Lehti oli omituista formaattia - kansi oli käytännössä lehden takasivu, joka sitten taitettiin lehden päälle niin että siitä tuli kansi. Lehti luettiin kuitenkin "väärinpäin" eli etusivut olivat kanteen nähden takasivuja.

Lehden toimitussihteerinä oli Paula "Pimpula" Talaskivi, josta tuli sittemmin Hesarin elokuva-arvostelija vuosikymmeniksi ja Filmihullun varmaan eniten haukkuma ihminen.

Hopeatorvet oli huomattavasti kiinnostavampi lehti kuin Pohjolan Sankarit, vaikka Hopeatorvien sisältö oli kepeää huttua. Varsinaiset sotajutut loistivat poissaolollaan, mutta kaikenlaista kiinnostavaa sentään löytyi. Lehteen kirjoittivat niin Arijoutsi, Topi Tuisku, Tapio "Roy" Vilppunen, Outsider, pari nuortenkirjaa julkaissut Jorma Saarinen, Valentin, Eva Hirn kuin Helga Nuorpuukin. Olavi Linnuksella oli monia etsivä Tauno Vahtos -tarinoita, joita olisi hauska koota kansien väliin, mutta olen yrittänyt kerran aiemminkin, tuloksetta. Lehteen kirjoitti myös Veikko Karumo, sekä omalla nimellään että salanimellä Naula.

Kiinnostava kirjoittaja oli Peter Kar -salanimi, jolla ilmestyi eksoottisia seikkailujuttuja ja jännäreitä. Myöhemmin lehdessä paljastui, että Peter Kar oli Pekka Karunki, jolle on oikein Wikipedia-hakusana. Karunki ei kuollut sodassa, vaan Helsingissä 1943.

Hopeatorvien kuvitus oli laadukasta ja monipuolista: Esa Salonen (eli ES), Tanttu, Erkki Koponen, Asmo Alho, Ami Hauhio. Lisäksi oli paljon tuttuja signeerauksia, joiden kantajia en tiedä: kuka on MT, jonka sigissä kirjaimet ovat päällekkäin, tai (ilmeisesti) EL, jonka signeerauksessa kirjaimet sulautuvat toisiinsa kaunokirjoitusmaisesti ja vuosiluku jatkaa samaa viivaa. Sama taiteilija teki lehteen myös puheetonta strippiä Alpertti Aivinainen (koetan skannata yhden näytteen). Kuvittaja, joka signeeraa nimellä Valkonen, on koko nimeltään Topi Valkonen - tämä kävi ilmi jutun oheen merkitystä tiedosta.

Pari hauskaa irtojuttua: Pommi-salanimellä oli juttu nimeltä "PMMP" (Puolueettomien Maiden Materiaalinen Palvelu). Lehdissä oli suomennoksia ilmeisesti englannista, ainakin yksi Agatha Christien novelli ("S.O.S.") löytyi. Ilmeisesti viihdekulttuurissa Suomi on seurannut anglosaksisia virtauksia ja paljon puhuttu saksalainen vaikutus näkyi lähinnä korkeakulttuurissa.

Löytyikö mitään käytettäväksi? Arijoutsilla oli ihan kohtuullinen pala, jossa naistoimittaja tulee tekemään repparia korsulle, Aake Jermolla oli novelli hienostelevasta hajusteita käyttävästä miehestä, jota muut nimittelevät "tädiksi", kunnes tämä pistelee venäläisiä poikki ja pinoon, Tapio Vilppusella eli Roylla oli niinikään kohtuullinen lentoaiheinen teksti, Gabriel Tossulla eli iskelmä- ja kuplettitekstejä paljon tehneellä Ahti Einolalla oli myös kiinnostavahko novellintapainen, jossa esiintyy teräshermolta vaikuttava suomalainen sotilas. Jorma Saarisen huumorijutuista en innostunut.

Sotanovelliprojekti: Pohjolan Sankarit

Olen ruvennut kasaamaan turkulaisen Turbator-kustantamon m-sarjaan kirjaa sotanovelleista. Ideana on kerätä yhteen suurelta osin alkuperäisiä, lähinnä viihdelehdissä ilmestyneitä tarinoita, joita ei ole aikaisemmin julkaistu uudestaan tai edes käsitelty kirjallisuushistorioissa. Kyse on siis sodan viihteellisestä puolesta, ja kirja tullee käsittämään niin rintamatarinoita kuin kertomuksia lomalla käymisestäkin. Toivon mukaan saan kirjaan myös sodan jälkeen ilmestyneitä vasemmistolaisia, kriittisiä näkemyksiä, kuten Pentti Lahden "Rotat"-katkelman, joka ilmestyi muistaakseni 40-luku -lehdessä.

Aloitin selaamalla kaikenlaisia lehtiä yliopistolla. Ensimmäisenä käteen osui Pohjolan Sankarit, josta en tiennyt mitään etukäteen. Se paljastui sotainvalidien lehdeksi, jolla kerättiin varoja kuntoutukseen. Päätoimittaja oli E. Kymäläinen, ja lehti ilmestyi vuosina 1940-1943, tai kaikitenkin 1941-1943, koska Fennica ilmoittaa, että vuonna 1940 tuli näytenumero. Lehti oli aika vaatimaton ja vaatimattoman näköinen, mustavalkoinen lehti, jossa oli vähän sivuja. Jonkin verran lehdessä oli novelleja ja runoja. Jälkimmäisiä kirjoittivat ainakin Unto Karri, Oiva Paloheimo ja Ruupertti Kainulainen, joka tunnetaan parhaiten viihdenäytelmien tekijänä.

Lehden lähes joka numerossa mainostettiin Eero Sotanuotion (eli Eero Tuomola, 1900-1992) runokokoelmaa Pohjolan sankarit (1940; omakustanne). Tuomola on julkaissut myös salanimellä Erkki Tuomioja! Vuonna 2007 Loimaa-seura on julkaissut häneltä muisteloita nimellä Isoisän juttuja. (Fennica ainakin olettaa, että kyse on samasta Tuomolasta.)

Yksi kiinnostava teksti lehdestä löytyi: joulunumerossa 1943 oli nuortenkirjailijana tunnetun Joni Raution scifi-novelli "SR 38", joka kertoo vuoden 1960 sodasta. Suomalaisilla on uusi sädease käytössä, joka räjäyttää kaikki lentokoneet vielä kun ne ovat ilmassa. Novelli paljastuu lopussa rintamamiehen uneksi. Tarina ilmestyi salanimellä T. Jaurio, jota Rautio käytti muissakin ajan lehdissä.

Lisää apurahavalitusta

Yritin hakea Kansan Sivistysrahaston Tammen rahaston apurahoja. Helsingin Sanomissa ilmoitettiin, että hakemus täytetään netissä (tai oikeastaan "www-sovelluksessa") ja että määräaika päättyy 3.3. klo 16. No, minäpä tietysti laiskana ja työtä vieroksuvana kirjailijana jätin asian viime tinkaan - vain huomatakseni, että hakemus pitää täytön jälkeen vielä tulostaa, allekirjoittaa ja lähettää! Minkä ihmeen takia? Miksi on nähty vaivaa, että luodaan "www-sovellus" (tällaisen terminologian käyttäminen osoittaa, kuinka pihalla Sivistysrahastossa ollaan), mutta sitten siitä ei ole oikeasti mitään hyötyä? Pikemminkin haittaa, sanoisin.

Monet muut apurahatahot tyytyvät siihen, että apurahahakemus täytetään netissä, mutta ei lähetetä kuin postitse (jolloin tällaista väärinymmärryksen mahdollisuutta ei ole), sekä siihen, että määräpäivän postileima riittää hakemuksen hyväksymiseksi. Tämä on paljon järkevämpää kuin Sivistysrahaston harjoittama apurahan hakijoiden kiduttaminen.

Enpä ole kyllä koskaan Tammen rahastosta mitään saanut, joten voi olla, että tein tämän kaiken (mukaan lukien tämä blogipostaus) aivan turhaan. Lisäksi lähetin säätiön asiamiehelle kirjelmän, mutta tuskin se mitään hyödyttää.

Edit: Hyödytti kuitenkin vähän. Sain vastauksen ja kuulin, että viimeisen päivän postileima riittää. Kaikkea minulle selitetyssä hakemuslogiikassa en kuitenkaan ymmärtänyt, mutta ehkä apurahat ja niiden hakeminen ovat asioita, joita ei tavallisen tallaajan tarvitsekaan ymmärtää.

Kohteliasta? Totta Mooses!

Kun yrittää parhaansa vältellä työntekoa ja selailee nettiä ja painelee sähköpostiohjelman Lähetä/Vastaanota viestejä -nappia, saattaa saada tällaisia kohteliaita posteja:

FM, tietokirjailija Juri Nummelin
Misantropian historian kirjoittaminen.

Ilmoitamme kohteliaimmin, että Teille ei ole myönnetty apurahaa Suomen Kulttuurirahastoon lokakuussa 2008 jättämänne hakemuksen perusteella. Kulttuurirahasto ei perustele päätöksiä.

Hakijoita oli tänä vuonna noin 7.100, joista noin 1.100 sai myönteisen päätöksen. Seuraava keskusrahaston hakuaika on syksyllä 2009.

Kunnioittaen

SUOMEN KULTTUURIRAHASTO

Tämä on automaattisesti lähetetty viesti, johon ei voi vastata.

No kiitti vaan kohteliaasta viestistä, joka yllätti minut täysin. En todellakaan odottanut saavani ilmoitusta tuosta noin vain. Luulin, että se tulisi kirjeitse ja että avatessani kuorta voisin valmistautua mikä ilmoitus kirjeessä sitten olisikin. Nyt meni varmaan työhalut loppupäiväksi. Että kiitosta vain.

Tuosta, ettei päätöksiä perustella - älkää edes kysykö. Minulla olisi siitä aika paljonkin sanottavaa. Kiitos vain, kulttuurirahasto!