Joku saattaa katsoa Yle Teemalta Kinoklubi-ohjelmaa, johon olen tehnyt lyhyitä teoreettisehkoja pläjäyksiä. Tänää paljastui, että tämän syksyn ohjelmista tämmöinen jää pois, mutta eipä tekstikään ole kovin kummoinen.
kansainvälistyminen
1960-luvulla ruvettiin puhumaan niinsanotusta taide-elokuvasta. Tällä tarkoitettiin lähinnä eurooppalaisia elokuvia, jotka käsittelivät yhteiskunnallisia ja historiallisia kysymyksiä, mutta ne saattoivat puhua myös seksuaalisuudesta. Osa taide-elokuvista oli myös rohkeasti eroottisia.
Taide-elokuvalla on englanninkielisessä maailmassa ollut myös toinen kutsumanimi: kansainvälinen elokuva. Tämä johtuu osittain siitä, että varsinkin Yhdysvalloissa mikä tahansa ulkomaalainen elokuva näyttää taiteelta. Mutta osa suurista ja tärkeistä taide-elokuvista on kansainvälisiä myös muulla tavalla: ne on tuotettu kansainvälisellä rahalla. Hyvä esimerkki on Bernardo Bertoluccin eroottinen draama Viimeinen tango Pariisissa. Se oli italialais-ranskalainen tuotanto, jota levitti amerikkalainen United Artists.
Samaan aikaan kuitenkin ylikansallista tuotantoa halveksittiin vasemmistolaisissa piireissä – joissa Bertoluccin elokuvan kaltaisia töitä kuitenkin myös arvostettiin.
Nykyään tällaista vastakkainasettelua ei näy. Esimerkiksi formaalisesti hyvin perinteiset ja kaupalliset Jane Austen –filmatisoinnit ovat olleet 1990- ja 2000-luvun ominta taide-elokuvaa.
