Veli-lehti äänestytti viime numeroon Suomen tyylikkäimmän miehen. Tulos poikkesi jossain määrin aiemmista: Jorma Uotista ei mainittu missään (vaikka minusta hän kuuluisi kyllä ainakin top 20:een: hän on rohkea ja johdonmukainen). Suomen tyylikkäin mies Veli-lehden lukijoiden mukaan on André Wickström. Muita mainittuja olivat Jani Toivola, Alexander Stubb, pokeriammattilainen Ilari Sahamies, Jari Litmanen, muotisuunnittelija Daniel Palillo ja muita, joita en saa päähäni (kirjoitan tätä niin ettei minulla ole lehteä käsillä).
Jokin jäi mietityttämään äänestyksessä ja sen tuloksissa. Ovatko nämä todellakin tyylikkäimmät Suomesta löytyvät miehet? Mitä joukossa tekee esimerkiksi juuri Palillo, joka näyttää kuvassa pultsarilta? (Vaikutelma lienee kylläkin harkittu.) Tai Stubb, joka on kyllä edustavan näköinen - mutta onko se tyyliä? Minulla ei ole mitään André Wickströmiä vastaan - päinvastoin, hän on hauskan näköinen (siis nimenomaan hauskan sanan nimenomaisessa merkityksessä, ja uskon sen olevan harkittua). Mutta onko hän Suomen tyylikkäin?
Mielessä käy väkisinkin, että Veli-lehden äänestyksessä ovat menneet käsitteet osittain sekaisin. Tulosten perusteella tyyli on sitä, että näyttää hyvältä. Se on luksusta ja halua tai jopa taitoa näyttää se, tai sitten se on silkkaa tunnettuutta. Olisiko joku äänestänyt Palilloa, jos tämä ei olisi muotisuunnittelija? Tai Stubbia, jos hän ei olisi ilmiömäisen nopeasti pinnalle noussut ulkoministeri? Olisiko Ilari Sahamies tyylikäs, jos hän ei olisi ansainnut suurta määrtä rahaa pokerilla ja voisi ostaa juuri niin laadukkaita vaatteita kuin hän ostaa?
Entäpä André Wickström? Häntä kehutaan aina, sinänsä oikeutetusti, kapean mustan puvun ja kapean mustan kravatin käytöstä, mutta jos hän todella on Suomen tyylikkäin (siis: kaikkein tyylikkäin suomalainen mies), kai hänen pitäisi pukeutua aina niihin? Vai onko kyse roolista, jonka osaset voidaan vaihtaa heti kun ne vanhentuvat? Näin hänet kerran junassa yllään farkut ja huppari. Mikäs siinä. Saahan sitä olla joskus rentona. Mutta voiko Suomen tyylikkäin mies tehdä niin?
(Paradoksaalisesti on niin, että jos joku yhdistetään yksinomaan tiettyyn vaateparteen, hänen on helpompi luopua siitä kuin jonkun muun. En tiedä, mistä tämä johtuu. Yleensä muutokset johtuvat ikääntymisestä. Joskus myös muodista.)
Mutta jos oletetaan, että tyylitietoisuus on johdonmukaisuutta, niin muutoksia ei tapahdu eikä muodista välitetä tuon taivaallista. Näin ainakin väittää Quentin Crisp, tunnettu englantilainen homo ja dandy. Joka on lukenut Crispin Tyylikirjan, voi hyvin kyseenalaistaa Veli-lehden äänestystulokset. Jos Crispiä on uskominen, tyylikäs suomalainen olisi vaikkapa Andy McCoy, joka on näyttänyt samalta viimeiset 30 vuotta. Se on johdonmukaisuutta. McCoyta ei näe yhtäkkiä aamumetrossa pukeutuneena kivaan villapaitaan ja laadukkaisiin farkkuihin. Sama pätee esimerkiksi Jorma Uotiseen - vaikka hän vaihtelee asukokonaisuuksia usein, hän on silti aina samannäköinen. Velin äänestystuloksista hyväksyn mutinoitta Jani Toivolan, joka ei myöskään velttoile, vaan aina todella pukeutuu. (Ja missä oli Antti Nylén, yksi harvoista tuntemistani ihmisistä, jolla oma aate määrää sen, miltä näyttää? Tuntemani perusteella Antti on myös aina samannäköinen.)
Mitä tulee Wickströmiin, niin hänen tunnusmerkkinsä - kapea puku ja kapea kravatti - olisi naurettu ulos 90-luvulla. Jos hän nyt pukeutuisi 90-luvun pukuun, hän näyttäisi huonolta poliitikolta. 80-luvun puku vaikuttaisi liialta trendihakuisuudelta, 70-luvun puku näyttäisi naurettavalta pelleilyltä. Mutta mitä Wickström tekee kun muoti lakkaa suosimasta kapeita pukuja? Mitä tekisi todellinen tyyliniekka? En itse asiassa tiedä. [Tai tiedänpä. Jatkaisi kapeiden pukujen käyttämistä.]
Nyt tämä kuulostaa siltä kuin suhtautuisin asiaan kuolemanvakavasti - en suhtaudu eikä ollut tarkoitukseni kuulostaa näinkään vakavalta. Minusta on hauskaa, että muotiin ja pukeutumiseen suhtaudutaan nykyään rennosti ja huumorilla. Mutta siinä, että joku äänestetään Suomen tyylikkäimmäksi, astutaan jo vähän ulos huumorista.
Tämä kuulostaa varmasti myös siltä, että pitäisin itseäni hirveän tyylikkäänä. En pidä. Minä velttoilen. Vien lapsen usein tarhaan mitättömissä farkuissa, tavanomaisessa pusakassa ja lenkkareissa. En ole missään nimessä johdonmukainen Crispin edellyttämällä tavalla, vaan minullakin lienee pari kolme tyyliä, joita vaihtelen, joskus jopa satunnaisesti, ilman että sitä edellyttää mikään muu kuin säätila.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti