Farkkukirjan arvostelu

Muutamia vuosia sitten ilmestyi Tuula Poutasuon mukava tietoteos farkkujen historiasta, ytimekkäästi Farkkukirjaksi nimetty. Tein siitä arvion, joka ilmestyi ainoastaan Länkkäriseuran Ruudinsavu-lehdessä. Tässä teksti vielä kerran, ryyditettynä huutokaupassa myytyjen sata vuotta vanhojen Levisten kuvalla. 

Länkkärit farkkumainoksissa

Tuula Poutasuo: Farkkukirja. 105 s. Minerva 2006.

Farmarihousut ovat syntyneet Villissä Lännessä eikä ole ihme, että niiden mainonnassakin on käytetty paljon länkkäreihin vieviä mielikuvia. Ne ovat oma sivujuonteensa taidehistorioitsija Tuula Poutasuon pienikokoisessa Farkkukirjassa, joka ilmestyi jyväskyläläiseltä pienkustantamolta viime vuoden puolella.
Kaliforniassa miesten työvaatteiksi syntyneet farkut eivät ole reilut 130 vuotta kestäneen historiansa aikana kokeneet kummoisia muutoksia. Vuonna 1948 Mojaven erämaasta löytyneet Levi's -farkut 1890-luvulta näyttävät Poutasuon kirjassa muodikkaasti haalennetuilta ja kulutetuilta uusilta trendifarkuilta. Farkuissa onkin jotain pysyvää, mikä osaltaan selittänee niiden suosion muutostahdiltaan alati kiihtyvässä maailmassa.
Farkut, ainakin aidot sellaiset, syntyivät vuonna 1873. Silloin sanfransiscolainen kangaskauppias Levi Strauss ja renolainen räätäli Jacob Davis hakivat patenttia niiteillä vahvistetuille työhousuille. Niitit Davis oli keksinyt hevosloimista, joilla hän korjasi asiakkaan housujen repeytyneet taskut. Davis otti nopeasti yhteyttä Levi Straussiin ja ehdotti liiketointen ja ideoitten yhdistämistä. Levi's -merkki, jossa kaksi hevosta vetää housuparia eri suuntiin, tuli käyttöön 1880-luvun lopulla estämään plagioijia myymästä väärennöksiä oikeina. Klassikkomalli 501 tuli markkinoille jo näihin aikoihin.
Levi's -patentti päättyi vuonna 1890, jolloin muut valmistajat saivat tulla markkinoille samanlaisilla niiteillä vahvistetuilla housuilla. Tärkein kilpailija oli Henry Lee, aiemmin öljykauppoja tehnyt sekatavarakauppias. Leen omien farkkujen valmistus alkoi vuonna 1911, ja Lee kehitteli markkinoille myös uutuuden, kokohaalarin. Lee markkinoi vaatteitaan hauskalla Buddy Lee -nukella, joka puettiin myös cowboy-asuiseksi.
Farkkukangas eli denim oli sen sijaan ollut olemassa jo pidempään - on väitetty, että esimerkiksi Columbuksen laivojen purjeet olivat denimiä. Varmasti tiedetään, että denimiä on käytetty jo 1600-luvulla. Ensimmäinen virallinen merkintä on vuodelta 1695; sana 'denim' tullee Nîmesin kaupungista, jossa vastaavaa kangasta olisi tehty, jolloin sana tulisi fraasista "serge de Nîmes". Denim-kankaisten työhousujen rinnalla 1800-luvun lopulla nähtiin paljon myös housuja niin sanotusta telttakankaasta eli canvasista (joka tunnetaan myös duck cottonin nimellä). Erikoista on, että nykyään canvas-housuiksi nimitetyt housut ovat imagoarvoltaan paljon keskiluokkaisemmat kuin aidot farkut, kun taas 1800-luvulla canvas-housuja käyttivät raskaan työn tekijät. Kiinnostava tieto on, että denimin sinisen värin taustalla olevaa morsinkoa kasvaa myös Etelä-Suomessa.
Levi's alkoi sponsoroida lännenelokuvia 1920-luvulla, ja lännenelokuvat puolestaan vaikuttivat housujen ulkoasuun. Takataskujen niittien väitettiin raapivan hevosen satulaa, jolloin niitit peitettiin. Myös takamusta muutettiin istuvammaksi. Vuonna 1939 John Fordin Hyökkäys erämaassa -elokuvassa John Waynella oli jalassaan Levikset.
Lee vastasi kilpailuun aloittamalla varsinaisten cowboy-farkkujen valmistuksen ja mainostuksen vuonna 1924. Myös matkailu katoavaan myyttiseen Länteen lisääntyi 1920- ja 1930-luvuilla ja farkut levisivät myös Yhdysvaltain itäosiin.
Toisen maailmansodan jälkeen farkuista tuli nuorisovaatteita ja niille tuli kapinallinen leima, ei vähiten esimerkiksi Marlon Brandon tähdittämän Hurjapäät-elokuvan (The Wild One, 1953) takia: siinä Brandolla ja kumppaneilla on asusteenaan farkut, musta nahkatakki ja valkoinen t-paita. Monet rock-laulajatkin käyttivät farkkuja - Elvis tosin ei juurikaan, koska hänen kotiseudullaan Memphisillä farkuilla oli köyhyyden leima rasitteenaan. Myöskään mustien blues- ja rock-laulajien vaatteisiin farkut eivät pesiytyneet - Poutasuo tarjoaa selitykseksi sitä, että ne muistuttivat liikaa Etelän puuvillapelloista.
Farkkujen cowboy-leima kuitenkin pysyi: Wrangler tuli markkinoille vuonna 1947 ja se rakensi tietoisesti länkkäri-imagoa. Tunnettu rodeovaatteiden suunnittelija Rodeo Ben palkattiin Wranglerille töihin; hän oli aiemmin puvustanut muun muassa Hopalong Cassidy -elokuvat. Rodeo Benin kädenjälkeä ovat suoralahkeiset viisitaskufarkut, joiden etutaskut olivat aiempaa syvemmät ja takataskut ulottuivat korkeammalle.
Eurooppaan ja Suomeen farkut tulivat laajemmin vasta 1950-luvulla. Silloin suomalaiset nuoret alkoivat hakea niitä Tukholmasta tai ostivat niitä satamassa merimiehiltä. Lännenvaatteen leimaa ei Suomessa edes yritetty hälventää - esimerkiksi Anttila mainosti vuonna 1955 kataloogissaan Texas Bill -housuja ja "poikien sheriffifarmarihousuja". Poutasuon kirjassa taiteilija Risto Vilhunen muistelee saaneensa "amerikanpaketista" Hopalong Cassidy -aiheisen farkkupaidan.
Ensimmäinen suomalainen farkkuvalmistaja oli Vaaksa, sen jälkeen tuli legendaarinen Mattisen Teollisuus, joka kehitteli Jamekset.
Mattisen Teollisuus palkkasi mainosmies Oie Salon promotoimaan farkkuja. Salo kehittelikin kaikenlaista: farkkujen James-nimikin tuli siitä, kun Salo aloitti James Dean -kiertueet, joilla suomalaiset rock-tähdet esiintyivät Mattisen vahvasti sponsoroimina. James Deanit eli nopeasti Jamekset tulivat markkinoille vuonna 1958. Jamesten markkinoinnissa länkkäriaiheita käytettiin hyvin paljon. Kilpailija OTK joutui tekemään Oklahoma-nimisiä farkkuja päästäkseen samoille apajille.
Esimerkkejä Jameksen länkkärikytköksistä on lukuisia: 1960-luvun lopulla Jamesten ostajille annettiin pahvisia James-logolla varustettuja revolvereita ja televisiossa pyöri "Lännenmiehen ase kolmesti laukeaa" -niminen länkkäriaiheinen mainos. Mainostutkija Merja Salo on todennut, että Jamesten mainosten länkkäri-imago napattiin Spede Pasaselta. Tämähän oli tehnyt 60-luvulla ohjelmaa nimeltä Speden saluuna. Oman shownsa koristeeksi Mattisen Teollisuus hankki Yhdysvalloista oikeat karjavankkurit.
1960-luvun lopulla farkkujen nuorisovaateleima alkoi liueta ja samalla länkkäriteemaan vetoaminen väheni. Uusia valmistajia tuli markkinoille koko ajan, ja 1970-luvulla myynnissä oli noin 230 merkkiä! Farkkujen kaupunkilaisuus näkyi mainosten muuttuneena kuvamaailmana, jossa vedottiin 50-lukunostalgiaan ja ylipäätään rockin maailmaan. Esimerkiksi Hurriganes solmi kannattavan sponsorisuhteen Beaversin kanssa; Beavers sponsoroi myös autokilpailuja.
Amerikkalaisuus näyttäytyi ylipäätään jo muutenkin kuin vain cowboy-aiheitten kautta - vaikka 1980-luvulla MicMacin Eila Salovaara käyttikin kuuluisissa muotiesityksissään lukuisia länkkäriteemoja. Farkuista tuli aiempaa eri tavalla eroottiset housut, mikä näkyy Poutasuon kirjassa hienosti Herbie Kastemaan MicMac-mainosten kautta.
1990- ja 2000-luvuilla farkkujen käyttö on pirstoutunut lukuisiksi alakulttuureiksi: farkkuja käyttävät niin Tom of Finlandin kuvista tutut machohomot kuin lökäpöksyiset hopparitkin. Länkkäriaihe on jäänyt piiloon, vaikka monille se on edelleenkin ainoa ja oikea farkuista syntyvä mielikuva.