tiistaina, elokuuta 07, 2012

Reginan viimeiset hetket

Kolmiokirjan yli 50 vuotta ilmestynyt romanttinen lukemisto Regina lakkautetaan. En ole luonnollisestikaan koskaan kuulunut Reginan kuviteltuun lukijakuntaan, mutta kioskikirjallisuuden harrastajana lehti on tietysti tuttu. Regina onkin olennainen osa suomalaisen kioskikirjallisuuden historiaa - jos sellaisen tekisi, pitäisi käydä läpi kaikki lehden vuosikerrat! Regina ei ole ainoa lehti, joka on tänä vuonna lakkautettu - se tekee seuraa City-lehdelle sekä Peilille, josta kirjoitin aiemmin yllättävän suositussa postauksessa. Pitänee paikkansa, että printtimedia on kriisissä - lisäksi sitä vauhdittaa lama, joka pienentää helposti lehtien tilausmääriä. Romanttiset lukemistot voisivat nähdäkseni hyvin toimia lukulaitteissa, mutta eipä sellaisia ole kukaan Suomessa kokeillut - eikä varmaan kokeilekaan.

Olen satunnaisesti ostanut kirppareilta vanhoja Reginoita, kun niissä on tullut muualta tuttuja kirjoittajia vastaan. Yksi oli Juhani Salomaa, joka 70-luvun puolivälissä loi legendaarisen FinnWestin. Jostain 60-luvun lehdestä löysin häneltä slangilla kirjoitetun romanttisen novellin. Toinen kiinnostava nimi on Rauni Ranta, joka kirjoitti lukemattomia tarinoita Reginaan, mutta on paremmin tunnettu radiokuunnelmien ohjaajana ja käsikirjoittajana. Lisäksi kiinnostaisi tietää, kuka oli Leo Järvinen, joka kirjoitti ainakin yhden iskevän jännitysnovellin Seikkailujen Maailma -lehteen 1960-luvun alussa (lisään tähän ehkä myöhemmin tarkemmat tiedot, nyt juuri en jaksa kaivaa muistiinpanojani). Oli kuka oli, hänelläkin oli Reginassa novelleja. Ja jossain vaiheessa olin jonkinlaisena välikätenä, kun Kirsti Ellilän omituisemmat rakkausnovellit koottiin yksiin kansiin Turbatorin julkaisemassa kirjassa Outoa rakkautta - osa niistä oli ilmestynyt Reginassa.

Turbatorin kustantajan Harri Kumpulaisen kanssa oli joskus myös puhetta, että Reginan ja Nyyrikin - joka edelleen ilmestyy! - sekä muutaman muun alan lehden romanttisia novelleja olisi koottu yksiin kansiin. Kumpulainenhan kirjoitti näitä itsekin 70-luvulla. Tämän jälkeen Turbator on tosin vetäytynyt antologioiden julkaisusta - valitettavasti, koska ne ovat hieno kirjallisuuden ja kirjallisuudenhistorian muoto. Nyyrikkiin keskittyminen saattaisi tuottaa kiinnostavan kirjan, koska lehden historia on yli sata vuotta pitkä ja lehteen kirjoitti monia keskeisiäkin kotimaisia kirjailijoita. Timo K. Mukan Nyyrikkiin tekemiä novelleja julkaistiinkin vuosi pari sitten teoksessa Näin hetki sitten ketun. Luin niistä yhden, se oli valitettavan kaavamainen ja kiltti. Tämä lienee ainakin vanhemman romanttisen viihteen ongelma.

Tässä arvio, jonka tein Kolmiokirjalle ja muun muassa Reginaan kirjoittaneen SusuPetal-nimimerkin novellikokoelmasta Toinen painos, joka mielestäni hyvin osoitti, että sekä romanttinen viihde että omakustanne voivat olla hyvin tehtyjä ja mielekkäitä. Valitettavasti yksi toinen kirjoittaja kommenttiosastossa hiukan suutahtaa, nähdäkseni turhaan. Ja tässä vielä vaimoni nostalginen postaus. (Käytämme näköjään samoja osittain Huutonetistä napattuja kuvia!)


2 kommenttia:

SusuPetal kirjoitti...

Kepeät mullat, Regina.

Kirjoitin jäähyväissanat tänään blogiini, samoin Kirsti ja Tillman käsittelivät samaa asiaa.

Juri kirjoitti...

Hyvä teksti, Susu! En tiennyt, että Toisen painoksen kokoaminen oli noin raskasta!