torstaina, helmikuuta 07, 2013

Misantropian historia painoon


Monta vuotta teossa ollut kirjaprojekti, jonka vuoksi olen välillä ollut menettää mielenterveyteni, meni tänään painoon. Kyse on Savukeitaalle tehdystä - tai oikeastaan päätyneestä - artikkeli- ja/tai esseekokoelmasta Misantropian historia, joka käsittelee ihmisvihan ilmentymiä kautta aikain eri näkökulmista. Sisällysluettelo alla, kustantaja Ville Hytösen taiteilema kansi vieressä. Kirjoitan joskus tarkemmin kirjan syntyhistoriasta - se on aika hyvä case kirjailijan elämästä ja normaalista työrutiinista.

Juri Nummelin: Lukijalle
Juri Nummelin: Johdatus misantropian historiaan
Anssi Hynynen: ”Elämässä tarvitaan joko järkeä tai hirttosilmukkaa”. Ihmisvihaa Ateenassa
Juri Nummelin: Molièren Alceste, uuden ajan ihmisvihaaja
Juri Nummelin: Markiisi de Saden probleema
Tommi Melender: Massojen vihollinen
Jussi K. Niemelä: Neroja ja ihmisiä. Schopenhauerin ja Nietzschen elitistinen harha
Juha-Heikki Tihinen: Pohjoismaista ihmisvihaa. Sandemose ja Strindberg
Tapani Kilpeläinen: Kolme tapaa yrittää eroon ihmiskunnasta. Modernismi misantropiana
Simo K. Määttä: Cioran – itsetuhosta itseilmaisuun
Jussi K. Niemelä: Yukio Mishima ja veren estetiikka
Juri Nummelin: Dekkarit ja misantropia
Jussi K. Niemelä: Viheliäisin luontokappale
Ville Hänninen: Lopussa naru? Kalervo Palsan sarjakuvat ja makaaberin komiikka
Tomi Kiilakoski: ”Inhimillisyys on yliarvostettua”. Ihmisviha koulusurmissa
Kimi Kärki: Kallonpala-amuletteja ja palavia kirkkoja. Varg Vikernes ja norjalainen black metal -alakulttuuri
Juri Nummelin: Molière, Nietzsche ja pari suomalaista kusipäätä

PS. Ai niin, viimeinen teksti käsittelee Pasaa ja Atpoa!

2 kommenttia:

Jean S kirjoitti...

Yksi henkilö joka olisi voinut saada maininnan opuksessa on Beethoven:

"Ette tiedä salattua syytä, joka saa minut vaikuttamaan ihmisvihaajalta. – – Viimeisien kahden vuoden aikana olen välttänyt menemästä mihinkään seuratilaisuuksiin, koska en voi sanoa ihmisille: 'Puhukaa kovempaa, sillä olen kuuro!' Aina kun lähestyn ihmisiä, minut valtaa polttava kauhu ja pelkään, että he huomaavat tilani."

Monella taustalla voi olla jonkinlainen fyysinen tai henkinen vaiva, jota yksilö purkaa muihin (vrt. Napoleon ja Hitler).

Toisaalta monet säveltäjät (myös luovista syistä) ovat usein viettäneet melko erakkomaista elämää. Mieleen tulee Beethovenin ohella etenkin Erik Satie, jolla tiettävästi oli elämänsä aikana ainoastaan yksi ihastus - tämäkin nuoruusvuosina. Tai Maurice Ravel: "Ainoa rakkaussuhteeni on ollut musiikki."

Toinen hahmo joka tuli heti mieleeni on fiktiivinen Sherlock Holmes, joka mielellään pitää sälekaihtimia alhaalla päivisinkin syventyessään omiin tekemisiinsä.

Mutta ymmärrän että teoksen tarkoituksena ei edes ollutkaan olla kattava. Mutta jos sitä joskus vaikkapa laajennettaan...

Mielenkiintoinen kirja.

Juri Nummelin kirjoitti...

Kiitos kommentista, Jean! Beethovenin ihmisviha ei varmaan kuulu hänen musiikissaan ("Oodi ilolle" ei kuulosta ihan misantroopin sävellykseltä). Mutta kiinnostava näkökulma kyllä - ja varmasti näitä yksityiselämässään muita ihmisiä vihanneita löytyy paljonkin.