torstaina, elokuuta 15, 2013

Lotte Reiniger: Prinssi Ahmedin seikkailut

Turussa on Taiteiden yö, ja olen kohtsillään lähdössä ulos kaupungille sarjakuvakaupan ja Akateemisen virvokkeita nauttimaan. Minulla on myös yksi esiintyminen: pyysivät Kinokoplasta esittelemään Kirjakahvilassa esitettävän elokuvan, Lotte Reinigerin Prinssi Ahmedin seikkailut vuodelta 1926. Se on hieno elokuva ja suostuin mielelläni. Alla teksti, joka tuskin on innovatiivisinta animaatiohistoriaa mitä on kirjoitettu, mutta välttänee kuitenkin. 

Lotte Reiniger ja Prinssi Ahmedin seikkailut

Hyvää iltaa, hyvä yleisö,

tämän illan elokuva on ainakin kahdella tapaa poikkeuksellinen tapaus. Ensinnäkin se on saksalainen animaatioelokuva. Kuka on kuullut saksalaisesta animaatioelokuvasta? Jotkut onnettomat ovat saattaneet nähdä 70-luvulla tehtyjä saksalaisia pornopiirrettyjä, mutta muuten... käsi pystyyn, jos joku muistaa ulkoa jonkun saksalaisen animaatioelokuvan! Mutta palataan tähän aiheeseen kohta uudestaan.
Toinen seikka, jonka vuoksi illan elokuva on poikkeuksellinen, on että se on usein - ei tosin ehkä enää niin kovin usein kuin aiemmin - sivuutettu animaatioelokuvan historiassa. Yleensähän sanotaan, että Disneyn Lumikki ja seitsemän kääpiötä on maailman ensimmäinen pitkä animaatioelokuva. Lotte Reinigerin Prinssi Ahmedin seikkailut on sitä kuitenkin yli kymmenen vuotta vanhempi ja se kestää yli tunnin eli täyttää pitkän elokuvan kriteerit. Toisin sanoen sitä on lupa pitää maailman vanhimpana pitkänä animaatioelokuvana.
Toisaalta se ei sitä ole tarkkaan ottaen. Kaikista maailman maista Argentiinassa tehtiin jo 1910-luvulla kaksi pitkää animaatioelokuvaa. Quirino Cristiani -niminen elokuvantekijä kokeili pitkän piirretyn elokuvan tekemistä kahteen otteeseen, ensiksi vuonna 1917 70 minuuttia pitkällä El Apostol -elokuvalla, sitten seuraavana vuonna elokuvalla, jonka nimi oli Sin dejar rastros. Kummatkin elokuvat ovat tuhoutuneet, joten totuus Prinssi Ahmedin seikkailuista on että se on maailman vanhin säilynyt pitkä animaatioelokuva.
Sillä on muitakin ominaisuuksia, jotka tekevät siitä harvinaisen. Kuten kohta näette, elokuva on siluettianimaatio. Jos mitään tiedän, niin Prinssi Ahmedin seikkailut  on maailman ainoa kokopitkä siluettianimaatioelokuva. Jos joku tietää toisen, nostakoon nyt käden ylös.
***
Palataan hiukan taaksepäin. Sanoin ettei Saksaa tunneta animaatiomaana. Wikipedia tuntee noin 30 saksalaista animaatioelokuvaa. Osa niistä on saksalaisia vain osittain, esimerkiksi Asterix-animaatiot on tehty saksalais-ranskalaisina yhteistuotantoina, osa on jo mainitsemiani pornopiirrettyjä, osa on Saksassa muualta muuttaneiden tekemiä kokeellisia lyhytelokuvia. Tällainen on esimerkiksi Puolasta emigroituneen Jan Lenican A (1965). Sitten on joitain televisiolle tehtyjä lastenanimaatioita, kuten Pikku karhu, jota tehtiin 2000-luvun alussa ja jota on näytetty Suomessakin.
Ollaan kuitenkin hyvin kaukana jostain Yhdysvalloista, Japanista tai Neuvostoliitosta. Sama koskee tietysti monia muitakin Länsi-Euroopan maita, joissa animaatiosta ei ole koskaan tullut laajaa elokuvateollisuutta tai suoranaista viihdebisnestä mainittujen maiden tavoin.
Mutta Saksa oli kuitenkin 1920-luvulla yksi innovatiivisimpia maita animaation historiassa. Saksassa tehtiin paljon kokeellista animaatiota, ja monet kokeellisen elokuvan merkkiteoksista ovat saksalaisia. Tällainen on esimerkiksi Viking Eggelingin Diagonaalisinfonia vuodelta 1924. Se on abstraktien muotojen leikki, joka on samalla harvoja täysin mykkiä elokuvia, koska sitä tuli esittää ilman minkäänlaista ääntä.
Eggelingin elokuva on osa laajaa kokeellisen, modernistisen taiteen esimarssia Saksassa ensimmäisen maailmansodan jälkeen, ja sillä on yhtymäkohtia kubismiin ja konstruktivismiin ja muihin taiteen ismeihin. Samaan liittyy myös Lotte Reiniger ja Prinssi Ahmedin seikkailut, myös aivan keskeisesti, sillä elokuvaa olivat tekemässä myös kokeellisista elokuvistaan sekä animaatioistaan tunnetut Walter Ruttmann ja Berthold Bartosch.
Elokuva ei ollut Reinigerin ensimmäinen, sillä hän oli tehnyt sitä ennen jo seitsemän lyhyempää animaatiota. Hänet tunnetaan myös muiden tekemistä elokuvista, eritoten unikohtauksistaan Fritz Langin versioon Nibelungein laulusta (1924).
Prinssi Ahmedin seikkailut syntyi onnekkaan sattuman kautta. Liikemies, joka oli ostanut laman varalta talteen suuria määriä filmiä, lähestyi Reinigeria ja ehdotti pitkän elokuvan tekemistä. Reiniger ryhtyi työhön jo 1923, mikä tarkoittaa sitä että elokuvan tekeminen kesti kolme vuotta.
Se ei ole myöskään mikään ihme, sillä elokuva on todellinen käsityön ihme. Ensinnäkin hän leikkasi siluettikuvansa saksilla eikä veitsellä, mikä olisi ollut nopeampi tapa. Toiseksi hän joutui tekemään kaikista hahmoista erikokoisia versioita eri kuvakokoja varten, lisäksi hahmoille, kuten lähikuvassa nähtävälle hirviölle, piti tehdä ylimääräisiä niveliä. Kolmanneksi Reiniger ei halunnut käyttää helppoa tapaa käyttää erivärisiä papereita taustoissa, vaan hän lisäsi ja vähensi taustakuvissa käytettävien paperien määrää tarpeen mukaan. Parhaimmillaan näitä papereita oli päällekkäin viisi. Reiniger tunsi jaavalaista varjoteatteria, mutta siitä elokuva eroaa siinä, että liike on kuvattu kuva kerrallaan eikä siluetteja liikutella kameran edessä.
Elokuva perustuu yhteen Tuhannen ja yhden yön tarinoista, joten siinä on noitia ja lentäviä hevosia ja kaikkea muuta, mikä Tuhannen ja yhden yön tarinoihin liittyy.
Elokuvan alkuperäisiä nitraattikopioita ei ole enää jäljellä. Elokuva on kuitenkin lähes kaikkien mykkäelokuvien tapaan ollut väritetty, ja 2000-luvun alussa siitä tehtiin restauroitu kopio, jossa kohtaukset väritettiin eli ns. tintattiin yleisen tavan mukaisesti. Nyt ei ole tiedossani, minkälainen kopio elokuvasta esitetään.
Lotte Reinigerin ura jatkui vielä pitkään Prinssi Ahmedin seikkailujen jälkeen, vaikka se oli vakavasti katkolla hänen paetessa yhdessä kollegansa ja puolisonsa Carl Kochin kanssa natseja. Reiniger teki elokuvia monessa eri Euroopan maassa, lisäksi hän teki paljon mainoksia sekä suunnitteli logoja. Viimeisen elokuvansa, The Rose and the Ring, Reiniger teki vasta vuonna 1979, sillä kertaa Kanadassa julkisella rahoituksella.

Ei kommentteja: