Olen viime aikoina ollut yllättävän paljon esillä mediassa. En ehdi tässä juuri nyt lomailun keskellä paljon aiheesta sanoa, mutta linkit ja kuvat voin sentään tarjota.
Helsingin Sanomien Pertti Avola arvioi ensin Pulpografia Britannican (hiukan nihkein sanakääntein minusta, Avola tuntuu kauheasti korostavan sitä, miten surkeita käsiteltävät kirjat ovat ja että niillä on vain kulttuurihistoriallista mielenkiintoa, vaikka koko projektin tarkoitus on osoittaa, että seassa on myös edelleen lukemisen kestäviä kirjoja), tänään Harri Römpötti arvioi Sotaa, sutinaa, seikkailuja -kirjan ja ilahduttavasti nostaa esille sekä Eino Ruutsalon että Veikko Ennalan.
Sotaa, sutinaa, seikkailuja -kirjasta oli myös Turun Sanomissa kriittisyydestään tunnetun Kari Salmisen juttu pääkirjoitussivun viikon tietokirja -palstalla. Juttu on enemmänkin esittely kuin varsinainen arvio, mutta onneksi Salminen sentään kainalolaatikossa toteaa, että kirja on hiukan epäyhtenäinen, koska tekstit ovat aiemmin ilmestyneet eri yhteyksissä - samaa olisin sanonut itsekin, jos kirja olisi päätynyt minun arvosteltavakseni!
Olen todella yllättynyt, että artikkelikokoelmani on saanut näin paljon julkisuutta osakseen. Ilmeisesti aiheessa on sen verran uutuudenviehätystä, että se kiinnostaa - niin kuin Römpötti arviossaan sanoo, iskelmät ja sarjakuvat ovat jo kauan sitten kokeneet renessanssinsa, kioski- tai lukemistokirjallisuus ei. Tämän päivän Hesarissa oli myös juttu 110-vuotispäiviään viettävästä Nyyrikistä, siitä tuli ihan hyvä paketti aiheesta.
Olin myös Aamulehden Matti Kuuselan henkilöhaastattelussa, tässä siitä kuva. Juttu itse on Aamulehden sivuilla maksumuurin takana. Otsikkoon olen erittäin tyytyväinen, juttu (ja kuva myös, vaikka onkin hieno) tuntuu vähän korostavan jonkinlaista maanista työntekoon uppoutumista. Juttua on kierrätetty ainakin Satakunnan Kansassa, vaikka Kansan oma toimittaja Jarmo Karonen teki samansisältöisen jutun jo pari vuotta sitten...