Sodan värit: erään kirjan tarina

Koneelta löytyneessä kuvassa on edelleen
alkuperäisen kustantajan nimi,
ylisutattuna. Kuva: Armas Viitasalo / SA-kuva

Juuri ennen joulua ilmestyi Taneli Kulon ja minun tekemä kirja Sodan värit. Siinä on noin sata (emme ikinä pysyneet laskuissa) jatkosodan aikana otettua TK-kuvaa, jotka Taneli on tietokoneella värittänyt, sekä niihin liittyvät minun kirjoittamani tekstit. Kirjan julkaisi pieni Kustantaja Laaksonen, vaikka siihen oli kiinnostusta isommissakin taloissa.

Olen ennenkin kirjoittanut siitä, miten kirjani ovat ilmestyneet sekalaisissa olosuhteissa kustantajien joko käyttäydyttyä oudosti tai menetettyä mielenkiintonsa hankkeeseen. Sodan värit ei ole poikkeus, ja samalla sen tarina ehkä kertoo jotain yleisempää kirjabisneksen tilasta tällä hetkellä. Kirjoja saa paikoitellen ilmestymään vain sinnikkyydellä ja typerälläkin päättäväisyydellä.

Taneli oli alkanut harjoituksen vuoksi kokeilla vanhojen mustavalkokuvien värjäystä yli sata vuotta vanhalla kuvalla Turun Humalistonkadusta, minkä jälkeen hän bongasi SA-kuvan hienon arkiston. Siellä on 160 000 sota-ajan TK-kuvaa, joita saa käyttää vapaasti ja ilmaiseksi. Taneli postasi värittämiään kuvia Facebookiin, ja yhden kohdalla totesin, että näistähän syntyisi kirja. Taneli on samalla tavalla asioista helposti innostuva kuin minäkin, joten rupesimme tietysti heti puuhaan. Pidimme palaveria ja loimme suuntaviivoja siitä, millainen kirja olisi. Olimme varmoja, että käsissämme on suuren luokan hitti. Vuoden 2013 joulun alla laitoin sähköpostia ison kustantajan tietokirjaosaston kustannuspäällikölle. En ole koskaan saanut miltään kustantajalta niin nopeasti vastausta (paitsi ehkä Turbatorin Harri Kumpulaiselta, mutta hän onkin kustantajien joukossa ilahduttava poikkeus). Sovimme tapaamisen kuitenkin vasta tammikuulle, koska pyhät olivat juuri alkamassa.

Ensimmäinen tapaaminen meni hyvin, kustantaja vaikutti innostuneelta ja heitti itsekin ideoita. Taneli oli jo tehnyt ensimmäisen valinnan kirjaan tulevista kuvista, halusimme mukaan sodan kaikki kasvot, tienposkeen ammutuista venäläisistä poseeraavaan päällystöön. Toiseen tapaamiseen olin tehnyt pari näytetekstiä, mutta ilmeisesti ne eivät olleet riittävän hyviä, koska nyt kustantajan edustaja oli paljon nihkeämpi. Ja tapahtui se, minkä takia lopulta lähdimme koko yhteistyökuviosta: minun rinnalleni, varmasti käytännössä tilalleni, ehdotettiin jotakuta tunnettua kirjoittajaa, heiteltiin kustantajan arvostettuja vakionimiä, jotka ovat sodasta kirjoittaneet. Omat tekstini olivat kuulemma "ihan hyviä perustekstejä", mutta kaikesta näkyi, että ne eivät olleet kustantajan mielestä kiinnostavia. Olisin mieluummin toivonut, että se sanotaan suoraan kuin että kierrellään ja kaarrellaan.

Samalla kustantaja ehdotti, että kirja myytäisiin myös kirjakerhoille. Toisin sanoen siitä haluttiin tehdä keskivertolukijaan vetoava - ja mahdollisesti mitäänsanomaton - kirja, jonka elinaika on lyhyt ja joka unohdetaan hyllyyn muiden kirjakerhosta tilattujen rinnalle. Toinen kustantajan edustaja, hyvä ystävä, sanoi minulle, että tällainen toiminta on nykyään pakollista, koska tietokirjoja ei muuten saada myytyä riittävästi.

Ensimmäisiä Tanelin tekemiä väritysharjoituksia,
kuvassa Turun Humalistonkatu n. vuonna 1910

Olimme Tanelin kanssa tässä vaiheessa jo hiukan kyllästyneitä, kun emme päässeet kunnolla työhön käsiksi. Itseni ainakin on vaikea kestää kokousten ja konsultointien täyttämää odottelua, jossa ei ikinä tunnuta pääsevän käsiksi siihen, mitä halutaan tehdä. En ole varma, onko minun tapani toimia oikea tapa (ruvetaan vain tekemään ja homma muotoutuu tehdessä), mutta näin ei ainakaan tullut hyvää - ei tullut käytännössä mitään. Odottelimme kuitenkin lopullista varmistusta siitä, kuka tai ketkä tulisivat teoksen toisiksi tai pääasiallisiksi kirjoittajiksi, ja kun mitään ei kustantajalta kuulunut, aloimme hermostua toden teolla. Tapahtuuko asialle yhtään mitään vai käydäänkö siellä vain loputtomia keskusteluja markkinointiosaston kanssa siitä, millä kaikilla tavoilla kirjasta saadaan riittävän hajuton ja mauton että sen voi myydä kirjakerhokansalle?

Lopulta kyllästyimme täysin. Kyselin hiukan tutuilta kustantajilta reaktiota aiheeseen ja lopulta reilu vuosi sitten, helmikuun alussa, ilmoitin sähköpostilla kustannuspäällikölle, jonka kanssa olimme asioineet, että olemme löytäneet kirjalle toisen kustantajan. Viesti oli kohtelias ja jämpti, mutta mitään vastausta siihen en koskaan saanut, en edes minkäänlaista kuittausta. Ehkä asiassa ei mitään kuittaamista olisi ollutkaan, mutta itse olisin vastannut jotain sen suuntaista että harmi että kävi näin, mutta ehkä jatkossa voimme tehdä yhteistyötä. Kyllähän tuo tuntui itsestänikin koko kirjailijanurani typerimmältä tempaukselta, mutta siinä vaiheessa oli jo alkanut tuntua siltä, että ylitseni - ja lojaaliutensa koko ajan säilyttäneen Tanelin ylitse - oltiin kävelemässä. Mieluummin teen typeriä päätöksiä kuin annan toisten päättää puolestani, mitä ja millaista teen. Siitä, että kustantaja ei vaikuttanut olevan kiinnostunut teksteistäni, oli ehkä jotain hyötyäkin. Panostin niihin nimittäin sen verran, että voin sanoa tehneeni jotain hyvin ja huolellisesti.

Meillä oli tässä vaiheessa jo pari kustantajaa tiedossa kirjalle, mutta nopeimmin suostui reagoimaan juuri Kustantaja Laaksonen. Olin aiemmin yhdessä Mikko Laaksosen (ei sukua) kanssa tehnyt heille Turun arkkitehtuurioppaan, jota oli myyty hyvin ja josta oli saatu hyvännäköinen ja sopimuskin oli reilu, vaikka siihen ei sisältynytkään perinteistä ennakkoa. Lisäksi kustantaja suostui siihen, että Taneli taittaa kirjan ja saa tehdä siitä niin ison ja näyttävän kuin alun perin suunnittelimmekin, eikä pienempää, niin kuin torppaamamme iso kustantaja. Toinen, Laaksosta isompi ja markkinoinnissaan ehkä toimivampi kustantaja oli myös kirjasta kiinnostunut, mutta heiltä oli juuri samana syksynä tulossa toinen sota-aikaan liittyvä kirja, joten he olisivat julkaisseet meidän kirjamme vasta ensi vuoden keväänä. Meillä oli Tanelin kanssa olo, että juuri tämän kirjan kanssa kannattaa olla nopea, joten tartuimme Laaksosen diiliin, varsinkin kun he sanoivat, että saamme tehdä juuri sen näköistä kuin itse halusimmekin. Viimein pääsimme aloittamaan työt. (Sivumennen sanoen tämä kärsimättömyys oli myös syy siihen, miksi emme tarjonneet kirjaa muille isoille kustantamoille - siinä olisi vain kestänyt monta kuukautta ja lopputulos olisi voinut olla pannukakku niissäkin.)

En ole koskaan aikuisiällä ollut kauhean kiinnostunut sotahistoriasta ja tietoni jatkosodasta ovat olleet korkeintaan välttävät, joten kirjan tekoprosessi oli paikoitellen hankala. Paljon oli perustietojen täydentämistä ja hakemista. Pidättäydyin kuitenkin alkuperäisessä suunnitelmassani: tekstit ovat yhdistelmä aikalaistodistusta, kaunokirjallisuussitaatteja ja perinteisempää sotahistoriaa tiiviisti kerrottuna. Lisäksi mukana on luonnollisesti tietoja TK-kuvaajista ja heidän taustojaan esitellään. Uutta tutkimustietoa kirjassa ei ole, mikä esipuheessa myös sanotaan.

Paikoitellen tekstejä syntyi yksi tai kaksikin per päivä - varsinkin kun kirjassa on muutama selkeä tunnelmapala, joihin ei voinut liittää laajempaa yhteyttä -, joskus yhden tekstin tekemiseen meni kokonainen viikko. (Pitää muistaa, että tavoilleni uskollisena tein samaan aikaan muitakin duuneja, kuten Vesa Sisätön kanssa kirjoitettua Tolkien-kirjaa.) Kesä löi kiusallisen loven työtahtiin, koska meillä ei ole mahdollisuutta saada lasta hoitoon mihinkään mummolaan edes viikoksi, enkä käytännössä kesän aikana Sodan värejä tehnytkään. Syksyn alussa taas piti saada muita juttuja valmiiksi, kuten Tolkien-kirja, mikä myöhästytti Sodan värejä lisää. Jossain vaiheessa sovimme kustantajan kanssa, että tehdään se Helsingin kirjamessuille, mutta siitä se myöhästyi ainakin viikolla. Kirja tuli painoista ulos pari viikkoa ennen joulua, jolloin se ei enää kunnolla ehtinyt joulumarkkinoille, joille se olisi ollut onnen omiaan. Tässä vaiheessa tajusimme, että kirja olisi kannattanut jättää ensi kevääseen - jolloin sen tietysti olisi voinut antaa mainitsemallani toiselle kustantajalle, jolla ehkä olisi ollut isommat rahkeet markkinointiin, mutta tässä vaiheessa asiaan ei tietenkään enää voinut vaikuttaa.

Sodan värien kansikuva
toistui Satakunnan Kansan jutussa

Kirja sai kuitenkin nopeasti hyvää palautetta, ja kirjan ryhmä Facebookissa on kohtuullisen kokoinen. Kirjasta on ollut isot jutut Lännen Median lehdissä (jutun teki Satakunnan Kansan eli vanhan kotikaupunkin Porin toimittaja, minkä takia juttuun päätyikin myös maininta porilaistaustaisuudesta) ja kohtapuoliin myös Ruotuväessä. Ruotuväki kirjoittaa jutussaan näin: "Kuvat ja tekstit kertovat kattavasti jatkosodan tapahtumista kronologisessa järjestyksessä. Ne pitävät lukijan tiukasti otteessaan, sillä tietokirjamaisuus on häivytetty taitavasti. Teos kertoo tarinaa, ei vain puuduttavaa sotahistoriaa. Monelle lukijalle, joille historian opiskelu on tuntunut pelkästään vuosilukujen ja sotapäälliköiden nimien pänttäämiseltä, Kulon ja Nummelinin kirja on kultakimpale." Kauhulla tosin odotan, mitä Suomen johtava sotavalokuvien tutkija Olli Kleemola Sodan väreistä sanoo, hän nimittäin tilasi arvostelukappaleen ja mainitsi kirjoittavansa muun muassa Suomen Kuvalehteen ja Kanavaan - ainakaan näkyvyyttä luulisi tulevan, sanoi Kleemola kirjasta sitten mitä tahansa.

Olli Kleemolaltahan ilmestyi muuten samaan aikaan meidän kirjamme kanssa hiukan samanhenkinen kirja, joka tosin keskittyi rintamamiesten ottamiin kuviin ja on sikäli erilainen. Enemmän samanlainen oli Jatkosota väreissä, jonka on tehnyt aiemmin Kekkosestakin kirjoittanut Pekka Tuomikoski. Kirjaan on SA-kuvan kuvista otettu ne, jotka olivat alun perinkin värillisiä, mutta kuville ei ollut tehty mitään, sävyt ja kontrastit olivat jääneet korjaamatta, kun sen sijaan Sodan väreissä Taneli korjasi nämäkin sekä pyyhki myös vuosien lian ja naarmut pois. En haluaisi vähätellä toisten tekemisiä, mutta kyllä Sodan värit tässä mielessä viitseliäämmin on tehty, varsinkin kun tekstini ovat seikkaperäisempiä ja monipuolisempia kuin Tuomikoskella.

Miten kirjan on sitten käynyt, kun sitä ei julkaissutkaan iso kustantamo, joka olisi tehnyt siitä kirjakerhokelpoisen? Kirjakaupan tilahan on sillä tavalla vaikea, että kahdesta tärkeästä ketjusta Suomalaiseen Kirjakauppaan on vaikea pienkustantajan päästä, ja Akateeminenkin on ollut epäselvässä tilassa pitkään eivätkä he ole viime vuosina juuri panostaneet pienkustantajien kirjojen näkyvyyteen. Jotkut marketit ovat kirjaa ottaneet myyntiin, mutta esimerkiksi Prisman nettikaupassa kirja on yli 40 euroa, mikä varmasti vaikuttaa myyntiin. Suomalaisen kirjakaupan nettikaupassa kirjan hinta on lähemmäs 50 euroa!

Toisin sanoen: kirjaa on myyty jonkin verran, mutta ei läheskään niin paljon kuin alun perin Tanelin kanssa kuvittelimme. On mahdollista, että kirja katoaa kirjakauppojen nopeassa syklissä kevään loppuun mennessä tyystin, vaikka se sopii erinomaisesti vaikkapa ylioppilaslahjaksi (sehän on samaan aikaan riittävän, mutta ei liian isänmaallinen ja kuitenkin tekotapansa ja ulkoasunsa vuoksi täysin nykyaikainen). Toisaalta tiedän, että kustantaja ei laita Sodan värejä polkumyyntiin eikä makuloi, joten sitä tulee saamaan käytännössä vielä vuosienkin päästä.

Olemme välillä Tanelin kanssa puhuneet jatko-osasta sekä muista samalla tekniikalla tehdyistä kirjoista (vaikkapa kirjasta, jossa väritettäisiin Suomen historian keskeisiä tapahtumia, vaikkapa Mannerheimin voitonparaati 1918), mutta en ole varma, olemmeko olleet tosissamme. Projekti oli iso ja hidas eivätkä tämäntyyppiset aiheet aivan osu keskeisiin kiinnostuksenkohteisiini, mutta ei toisaalta kaiken tarvitsekaan. Kuten sanoin Ruotuväen toimittajalle puhelimessa: tämä oli päivätyötä, ei sen kummempaa. Vaikka minua harmittaa, että kirja ei saanut niin suurta näkyvyyttä kuin alun perin toivoimme, niin olen tyytyväinen, että se on olemassa ja se on juuri sellainen kuin halusimmekin. Se on tällä alalla minusta riittävä arvo, että voi tehdä välillä typeriäkin päätöksiä.