Muutama sana teoksestani: 50 kirjaa - 50 elokuvaa

Timo Nummisen hieno kansi,
aiheena Orson Wellesin Oikeusjuttu,
kuvassa siis Anthony Perkins ja Romy Schneider.

Lupasin sanoa jotain lokakuussa ilmestyneestä kirjastani 50 kirjaa - 50 elokuvaa, joka on kokonaan itse kirjoittamani, ei toimitettu teos. Kirjassa on lyhyesti sanoen kyse siitä, että vertailen erilaisia romaaneja tai novelleja (sekä kahta näytelmää) ja niistä tehtyjä elokuvia. Sekä kirjasta että elokuvasta on oma 2-5 sivun tekstinsä, sekä tietoa että analyysia. Kyse ei ole arvottavasta tekstistä siinä mielessä, että pyrkisin osoittamaan, että jompikumpi on väistämättä aina parempi, niin kuin usein sanotaan, kun puuskahdetaan, että kirja oli parempi kuin siitä tehty elokuva. Pikemminkin yritän osoittaa, että subjektiivisessa laadullisessa vertailussa ei ole mieltä, joskin on paljon esimerkkejä, joissa kirja on parempi kuin elokuva tai elokuva parempi kuin kirja. Ne eivät kuitenkaan riitä muodostamaan yleistä näkemystä asiasta.

Kirjassa on esseiden tai artikkelien lisäksi myös ylimääräisiä listoja: toisessa on 50 muuta kirjaa, joista on tehty elokuva, toisessa on 50 suomentamatonta kirjaa, joista on tehty Suomessa nähty tai muutoin tunnettu elokuva. Kirjasta on muuten jo yksi arvostelu tehty (en noteeraa Kirjavinkkien vaatimatonta tekstiä tässä nyt), Markku Soikkeli kirjoitti Agricola-verkkoon suhteellisen myönteisen jutun.

En kirjoita kirjasta tämän enempää nyt, mutta käytän hyväkseni pientä haastattelua, jonka annoin Pori Film Festivalin käyttöön. Uusi elokuvafestivaali järjestetään Porissa 25.-29.11. (eli ensi viikolla), ja siihen liittyen puhun kirjastani (tai oikeastaan sen aiheesta) Porin kaupunginkirjastossa perjantaina klo 17. Tervetuloa!

Haastattelun kysymykset teki Antti Setälä. Olen hiukan jatkanut omia alkuperäisiä vastauksiani.

Kysymys: Luennoit ensi viikolla Porin pääkirjastossa luennoit kirjallisuuden ja elokuvan suhteista. Näiden kahden vertailu on hyvin yleistä — tai ainakin sen pohtiminen, kumpi on parempi: kirja vai filmatisointi. Muistatko, milloin itse mietit tällaisia kysymyksiä ensimmäisen kerran? Vieläkö huomaat pohtivasi samaa asiaa?

Vastaus: Kirjahan syntyi tilaustyönä, idea oli kustantajan ja vain sanoin, että ilman muuta teen kirjan, vaikka sen tekeminen osoittautuikin sitten vaikeammaksi kuin alun perin olin ajatellut. Mutta olen kyllä aina ollut kiinnostunut kirjalliseen lähteiden filmatisoinneista ja esimerkiksi käsikirjoittajien työ on aina kiinnostanut, vaikka kirjassani ehkä siihen nähden aika vähän käsitellään käsikirjoittajia. Ajattelin kuitenkin jo etukäteen, että idea olisi tehdä kirja, joka osoittaisi, ettei laadullisessa tai subjektiivisessa vertailussa kirjan ja elokuvan välillä ole mieltä. Ensinnäkin kyse on kahdesta erilaisesta taidelajista. Toiseksi kyse on usein hyvin subjektiivisista asioista, elokuvan katsoja saattaa vaikkapa valittaa, että päähenkilö oli vääränlainen eikä vastannut ollenkaan kirjan synnyttämiä mielikuvia - mutta jollakulla muulla saattaa olla päähenkilöstä aivan erilaiset mielikuvat!

Sikäli pohdin samoja asioita edelleen, että olen sopinut kustantajan kanssa, että tekisin vielä kirjat suomalaisista romaanifilmatisoinneista sekä sarjakuvafilmatisoinneista. Niissä kuitenkin menee vielä tovi, varsinkin kun olen lupautunut tekemään pari muuta kirjaa niitä ennen.

K: Olet juuri julkaissut teoksen ”50 kirjaa — 50 elokuvaa”. Millä perusteilla olet valinnut sen sisällön? Voisitko mainita muutaman esimerkin?

Orson Welles Pahan kosketuksessa

V: Valinta oli monivaiheinen. Ensiksi valitsin kirja/elokuva-pareja, jotka tunsin entuudestaan tai josta minulla oli jopa tekstiä - tällaisia on kirjassa parikymmentä. Toiseksi valitsin tunnettuja esimerkkejä (esim. Tuulen viemää) sekä vähemmän tunnettuja (esim. Orson Wellesin Pahan kosketus, jonka taustalla oleva kioskidekkari on suomennettu 50-luvulla nimellä Teoriat särkyvät, tai Peter Brookin Kärpästen herra, jota ei ole koskaan kunnolla Suomessa esitetty). Kolmanneksi piti lopulta uudestaan valita joitain tuttuja tapauksia, koska uhkasi tulla kiire käsikirjoituksen kanssa... Yleisenä valintakriteerinä oli se, että kirjat on ainakin kertaalleen julkaistu suomeksi.

En ole tällä hetkellä tyytyväinen kaikkiin valintoihin, mukana on kaksi näytelmää (Shakespearen Macbeth ja Tsehovin Isättömyys), joista on sinänsä hyvät tekstit, mutta näytelmäfilmatisointi on kuitenkin eri asia kuin romaanifilmatisointi, mitä en miettinyt alun perin riittävän tarkasti. Lisäksi ainakin David Nichollsin Sinä päivänä -romaanin ja siitä tehdyn elokuvan olisi aika vaatimattomina voinut jättää pois tai ainakin olla kriittisempi teoksia kohtaan. Toisaalta ne toimivat esimerkkinä siitä, miten varsinkin viihdekirjallisuus toimii niin, että kirjat voidaan filmata melko jäännöksettömästi, ne ikään kuin kirjoitetaan suoraan elokuvakäsikirjoitusmaisiksi.

K: Porissa on kuvattu suhteellisen paljon elokuvia, ja myös sinä olet ohjannut siellä asuessasi ainakin yhden teoksen. Millaiseksi kuvailisit Poria elokuvakaupunkina? Onko sinulla mielessä jotain tiettyä teosta sen historiasta, jota haluaisit suositella?

V: Itse asiassa teimme ystäväni Petteri Evilammen kanssa useita elokuvia: länkkäriparodia Ponantsan, sisällissota-aiheisen Julmuuden ehdoilla ja dystooppisen Kohtauksia eräästä kuolemasta. Näistä kaksi jälkimmäistä olivat aivan vakavissaan tehtyjä, Julmuuden ehdoilla jopa ympäri maakuntaa kuvattu epookkielokuva. (Se löytyy nykyään YouTubesta.) Kohtauksia eräästä kuolemasta -elokuvalla osallistuimme Porin kaupungin kulttuuritoimiston järjestämään videoelokuvakilpailuun, mutta jouduimme lyhentämään sitä määrämittaan, saimme silti kunniamaininnan, vaikka olimme mielestämme joutuneet silpomaan työmme! Tämä lyhennetty versio on muuten ainakin ollut lainattavissa Porin kaupunginkirjastosta, mutta en tiedä, onko enää. Tämä oli siis kokoomakasetti, johon oli laitettu kaikki videoelokuvakilpailussa pärjänneet elokuvat - olisihan sellainen mahtava nähdä nyt, vaikkapa osana festivaalia.

Tuolloin 80-luvun lopulla Porissa oli paljon tyyppejä, jotka puuhailivat kaikenlaista, mikä näkyi myös videopajan toiminnassa, siellä oli koko ajan jotain menossa, samoin Annankatu 6:ssa, vaikka sen piiriin en koskaan kunnolla päässyt sisälle. Hyvä esimerkki on tietysti The Killing of Pori, mutta sen tekijöillä oli vähän traaginen kohtalo. Elokuvien lisäksi oli paljon bändejä, ja esimerkiksi Circlen esiasteita, vaikkapa Kolmannen konstaapelin, muistan hyvin. Varmasti tällainen esteetön puuhastelu näkyy kaupungissa edelleen, mutta kun on 25 vuotta siitä, kun olen muuttanut kaupungista pois, niin en tiedä kaikkea, mitä siellä tapahtuu. Rauni Reposaarelaista odotan mielenkiinnolla. Sellaista toivoisin, että joku kuvaisi Kari Levolan käsikirjoituksen Visa Mäkisen Yön saalistajiin uudestaan ja jättäisi siitä Mäkisen rönsyilyt ja kansainvälistä tavoittelevan meiningin pois, lähestyisi sitä ruohonjuuritason pienimuotoisena eksploitaationa.

Hyvästit kauttualaiselle ystävälläni

Kun olen tehnyt jonkin verran omakustanteita ja julkaissut omia lehtiä, niin väkisinkin suhde joihinkin lukijoihin tulee läheiseksi, aivan eri tavalla kuin jos kaikki kirjani julkaisisi jokin kaupallinen kustantaja, joka vain lähettää kirjat kauppoihin ja kirjastoihin.

Tein aikoinani Pulp-nimistä lehteä, jonka artikkeleissa ja arvosteluissa käsiteltiin kioski- tai lukemistokirjallisuutta eli pulp fictionia. Lehti ilmestyi muistaakseni vuodesta 2002 eteenpäin, Länkkäriseuran Ruudinsavun jalanjäljissä. Lehdestä ei koskaan tullut minkäänlaista hittiä, mutta en sellaista odottanutkaan. Lehti lakkasi neljä vuotta sitten, oltuaan vuoden tai puolitoista nettilehtenä. (Sivut ovat edelleen olemassa.)

Yksi lehden tilaajista oli kauttualainen vasemmistolainen, joka harrasti dekkareita ja suosi erityisesti amerikkalaista kovaksikeitettyä rikoskirjallisuutta, joka on itsellenikin ehkä kaikkein rakkain kirjallisuudenlaji. Erkki tapasi soitella ja jutella pitkään suosikkikirjailijoistaan - hänellä oli klassinen maku, toisin sanoen hän piti Hammettista ja Chandlerista sekä Ross Macdonaldista. (Jälkimmäisestä puhuminen alkaa olla niin harvinaista, että voisi tarjota drinkin aina jokaiselle, joka kehuu Macdonaldia.) Muistan hänen kutsuneen eräässä puhelussaan brittiläisiä Peter Cheyneytä ja James Hadley Chasea sekä Mickey Spillanea alan "vilttiketjuksi".

Erkki keräsi myös kotimaista dekkaria ja oli muutenkin kiinnostunut kaikenlaisesta kirjallisuudesta. Hän tapasi tilata myös kaikki Turbatorin m-sarjan uutuudet, soitti kustantaja Kumpulaiselle ja lateli tilauksensa. Nettiä Erkki ei käyttänyt, kaikki hoidettiin manuaalisesti. Erkki otti ilolla vastaan myös toimittamani Arktisen Banaanin dekkarisarjan, vaikka kyselikin innokkaasti, miksei siinä julkaistu tunnettuja, jo maineensa vakiinnuttaneita kirjailijoita, sellaisia kuin Lawrence Block, Donald Westlake tai Ed McBain. Hän osti Vammalan vanhan kirjallisuuden päiviltä Banaanin tiskiltä Duane Swierczynskin Vaaleaverikön ja Ken Bruenin London Boulevardin, joista signeerasin hänelle suomentamani Vaaleaverikön.

Sitten Erkki katosi. Hän ei käynyt vuoteen tai pariin Vammalassa vanhan kirjallisuuden päivillä eikä hän soitellut. Pulp ei enää ilmestynyt, joten en hänelle lähetellyt postiakaan. Sitten viime kesänä Erkki taas ilmestyi isäni ja minun kojulle. Minulla oli mukana kirjoja, jotka Erkkiä kiinnostivat, kuten Ntamon julkaisema käännösdekkariantologia Kaikki valehtelevat sekä Putki Kustannuksen hassuja pikkukirjoja, kuten 12 tunnissa kirjoittamani dekkari Älä soita sinivuokoille, Joe Novak.  Erkki olikin niitä harvoja ihmisiä, jotka Novak-tarinoitani lukivat ja kehuivat, mistä suuri kiitos. Putki Kustannuksen kirjat pääsivät minulta kuitenkin loppumaan, joten sovimme, että lähetän niitä myöhemmin laskun kera. (Kirjojahan ei saa kirjakaupasta eikä varsinkaan Kauttualla - tai siis Eurassa, johon Kauttua kuuluu. En itse asiassa tiedä, onko Eurassakaan kirjakauppaa.) Erkki oli hyvässä vedossa: hän kävi läpi valtavan pinon erilaisia vanhoja lehtiä, Apuja, Seuroja ja muita, joita meillä oli myynnissä, ja osti niistä kaikki, joissa oli vähänkin kiinnostavia rikosnovelleja.

Mitä tuli lupaamiini kirjoihin, asia viivästyi, unohtelin aina uudestaan ja uudestaan. (Kun Putken kirjat ovat print on demand -kirjoja, minun piti tilata ne nettikaupasta eikä itselläni ole luottokorttia, joten jouduin vaivaamaan vaimoa, mikä on joskus vähän kiusallista.) Sitten Erkki soitti syyskuun lopussa ja kysyi, olenko unohtanut asian. Lupasin palata siihen mitä pikimmin. Kun kirjat piti tilata Lulusta, niin siinähän tietysti kesti. Paketti lähti Kauttualle pari viikkoa sitten.

Kun tulin maanantai-iltana kotiin elokuvista, minua odotti sähköposti. Erkin poika kirjoitti, että hänen isänsä oli kuollut pitkällisen sairauden uuvuttamana lokakuun lopussa. Poika kysyi, voiko hän lähettää kirjat takaisin, ne olivat vielä painopalvelu Lulun muoveissa.

Tulin todella surulliseksi, ennen kaikkea sen takia, että menetin uskollisen lukijan ja tukijan. Mutta ehkä enemmän surettaa oma toimintani: Erkki ei koskaan saanut kirjoja, jotka oli pyytänyt saada jo kesällä ja joiden perään hän soitti vajaa kuukausi ennen kuolemaansa. Kirjat eivät ole mitään korkealuokkaista kaunokirjallisuutta, mutta jostain syystä mielessäni pyörii, että Erkki olisi voinut kuolla onnellisempana, jos olisi vielä ne saanut nähdä ja lukea. En voi kyllin soimata itseäni saamattomuudestani. Toivottavasti Erkki jaksoi lukea loppuun asti, vaikka sitten Peter Cheyneytä.

Uusia kirjoja: Kuutamohulluus ja Animaatioelokuvan lyhyt historia

Kuutamohulluuden kannen teki
mainio J.T. Lindroos
vanhan Armiro-mainoksen pohjalta.

Olen koettanut miettiä pääni puhki, mistä kirjoittaisin sellaisen blogitekstin että mainittaisiin. Elämä tällä hetkellä ei tunnu juuri tukevan ylimääräistä kirjoittelua: työpäivät menevät tiiviissä työnteossa, niin kuin toki kuuluukin, ja muu aika meneekin sitten perheen parissa. Vaimoni ei ole enää äitiyslomalla (itse olen periaatteessa isäkuukaudella, mutta ei sitä aina huomaa), mutta emme ole vielä laittaneet perheen pienintä päivähoitoon - koetamme itse asiassa sinnitellä vielä ensi keväänkin näin. Minulla on viikossa kaksi työpäivää, vaimolla kaksi, lisäksi perjantai on joko erikseen soviteltava työpäivä jommallekummalle tai sitten silloin vietetään perheen yhteistä aikaa. Iltaisinkin tietysti täytyy jotain tehdä, mutta olen myös huomannut, että mitä pidempään roikun koneella, vaikka jotain asiallista tehdenkin, sitä huonommin nukun - ja olen nyt 43-vuotiaana huomannut, että todella tarvitsen sitä unta, edes seitsemän tuntia yössä, mieluummin enemmän. Välillä olen suorastaan kärsinyt unettomuudesta.

Ei minun pitänyt tästä kirjoittaa, ja tiedän mainiosti, että vähälle jäänyttä bloggausta ei pelasteta selittelemällä, miksi ei ole blogannut. Minulla on kyllä joitain ideoita pidemmiksi ja perustellummiksi kirjoituksiksi, mutta en ole vain löytänyt aikaa niihin. Jotain priorisointia voisi toki tehdä, mutta sitten taas tulee mieleen ajatus: what's the use? Eihän näitä niin moni lue eikä blogiteksteillä taatusti ole merkitystä teosteni myynnin kannalta. Tai mistä sitäkään tietää? Olisi kiva, kun joku tulisi sanomaan jossain tilaisuudessa: luin kirjasi, koska kirjoitit niin hyvin blogissasi.

Ei minun pitänyt tästäkään kirjoittaa. Minun piti mainita, että olen - jälleen kerran - tehnyt uusia kirjoja. Kaikki eivät ole vielä kunnolla saatavilla, mutta ovatpa kuitenkin edenneet tuotannossa. Ntamolle tein pienen suomalaisten pulp-tarinoiden camp-henkisen kokoelman Kuutamohulluus, jossa on 13 outoa novellia eri kirjoittajilta. Suurin osa esiintyy salanimillä eikä heidän oikeaa henkilöllisyyttään tiedetä. Osasta toki tiedetään, ja näihin novelleihin on oikeat julkaisuluvat, mistä kiitos perikunnille. Kirjaa saa helpoiten ja halvimmalla Ntamon omasta nettikaupasta täältä. Kirjan sisällysluettelo on bibliografiablogissani (jota olen muutenkin sattumoisin päivittänyt, kun olen vanhoja levykkeitä läpikäydessäni törmännyt kamaan, jota ei voi laittaa minnekään muualle).

Tein Ntamolle toisenkin kirjan, mutta siitä myöhemmin. (Itse asiassa tein kolmannenkin, mutta sen julkaisu ei ole vielä varmaa, koska se vaatisi aikamoisen julkaisuluparuljanssin.)

Jenni Jokiniemen kansi animaatiohistoriaan.

Kuten monet tietävät, olen ollut mukana perustamassa uutta tietokirjakustantamoa Tarketta, joka toimii osuuskuntapohjaisesti Turussa. Olen Tarkkeen toimitusneuvoston puheenjohtaja, mikä ei toivottavasti vaikuta nepotismilta, kun Tarkkeen ensimmäinen kirja on oma Animatioelokuvan lyhyt historiani. Kirjoitin kirjan teosta aiemmin täällä, mutta kerrattakoon vielä, että sain kirjaan apurahan, mutta niin sai myös Jari Lehtinen, ja vieläpä samalta taholta. Kun sitten pääsin oman animaatiohankkeeni pariin, sain kuulla, että Jari oli jo oman käsikirjoituksensa käytännössä tehnyt ja sillä oli jo kustantajakin. No, kirjoitin jonkinlaisen käsikirjoituksen idealla, että se olisi tarkoitettu nuorille lukijoille (vähän kuin aiemmin ilmestynyt kirjani Elokuvan lyhyt historia, joka tietääkseni mainitaan ainakin koulukirjoissa lisälukemisena), mutta siitä kesti vielä noin kaksi vuotta ennen kuin mitään tapahtui, lähestymäni kustantamot eivät kirjasta innostuneet. Siinä välissä piti perustaa Tarke, ja siinäkin kesti. Ja sitten prosessi vielä kesti - ehkä onneksi, koska kirjalle löytyi erinomainen kustannustoimittaja, joka viilasi tekstiäni huolellisesti. Samoin Jenni Jokiniemen tekemä kansi on vallan hieno! Nyt vain toivotaan, että amatöörien pyörittämä kustantamo onnistuu myymään kirjaa edes painokulujen verran. Tässä vaiheessa tuntuu jo siltä, etten osaa odottaa saavani jotain rahallista korvausta kirjasta. Animaatioelokuvan lyhyt historia meni eilen painoon, en osaa sanoa, koska se tulee myyntiin, toivottavasti vielä ennen joulua kuitenkin.

Tarkkeen toinen kirja on muuten Tapani Baggen hauska artikkelikokoelma Vaaran viehätys, johon Tapani on koonnut kirjoituksia omalta uraltaan sekä tekstejä muista dekkaristeista niin ulkomailta kuin Suomestakin.

Olikohan vielä jokin muu kirja...? Niin aivan, en ole tainnut blogissa mainita, että Avaimelle tekemäni 50 kirjaa - 50 elokuvaa ilmestyi Turun kirjamessujen aikaan. Ehkä kirjoitan siitä tarkemmin myöhemmin, nyt alkaa jo lähestyä se aika päivästä, jolloin koneet pitää laittaa kiinni.

PS. Minulla saattaa olla yksi mahdollisesti kauaskantoinen idea muhimassa, mutta siitä sitten myöhemmin, jos se toteutuu.