Turun runoliike: muinainen juttu

Tässäpä muuten todellinen julkaisematon juttu! (Ja kyllä, olen koettanut keksiä blogilleni toista nimeä, kun tämän näkökulma elämääni ja tuotantooni on vuosien varrella muuttunut.) Tein nykyään Likellä työskentelevän Pete Leppäsen kanssa tällaisen reportaasin ja tarjosimme sitä Seuraan, jossa toimituspäällikkö hiukan nuorille pojille naureskellen hylkäsi sen. Taisi pahoitella pojitteluaan, kun huomautin, ettemme ole poikia. Ehkä juttu ei ole kovin hyvä (ainakin siirtymät teemasta toiseen ovat kömpelöitä), mutta kyllä sen nyt tässä yhteydessä ainakin kelpaa julkaista. Vuosi on siis ehkä 1998 tai 1999.

Turun runoliike tuo runouden kaikelle kansalle

Iso kalju mies makaa lattialla ilman paitaa ja karjuu: "Ihminen on epäonnistunut apina!" Viimeinen a-kirjain venyy veret seisauttavaksi huudoksi. Mies nousee pystyyn ja vetäisee sukkahousut päähänsä. Hän valittaa innostuneelle yleisölle, ettei kaupoista enää löydä yhden koon sukkahousuja: "Kaikki kaupat ovat kolmen koon kauppoja." Ja taas lähtee: "Sinä olet minulle elämä, minä olen sinulle" - pieni tauko - "kuolemaaaaaa!"

Suttuinen esikoistaiteilijan performanssi? Jumalan teatterin viivästynyt muunnelma? Punk-laulaja, joka esiintyy ilman bändiä? Ei, vaan turkulainen runoilija Tapani Kinnunen, jonka esiintymiset villitsevät kuin käyneistä hedelmistä alkoholisoitunut norsulauma.

Tapani Kinnunen ei ole yksin. Hänen vanavirrassaan seuraavat muiden muassa sellaiset runoilijat kuin Seppo Lahtinen, Jenni Haukio ja Mika Terho. Turkulainen runous on parina viime vuotena osoittautunut aktiiviseksi ja laajoja lukijapiirejä kiinnostavaksi ilmiöksi - puhutaan Turun runoliikkeestä.

Turkulaisten runoilijoiden runoillat järjestetään aina kapakoissa, joissa ne tavoittavat laajemman ja välittömämmän yleisön kuin korkeakulttuurisissa torneissa. Turkulaiset runoilijat kiertävät myös muualla Suomessa. Turkulaisin voimin tehty Tuli & Savu on tällä hetkellä tärkein valtakunnallinen runouslehti, Parnasson ja Nuoren Voiman muututtua lähinnä filosofisiksi ja kirjallisuustieteellisiksi julkaisuiksi. Turkulainen kustannusliike Sammakko on jo herättänyt huomiota julkaisemalla käännöksiä amerikkalaisen rentturunouden kruunaamattoman kuninkaan Charles Bukowskin tekstejä sekä beat-runouden mestarin Allen Ginsbergin kokoelman. Sammakko on myös julkaissut Tapani Kinnusta ja kahdeksan vuoden tauon pitäneen helsinkiläisen Teemu Hirvilammin kirjan Pyramidipipo. Turussa siis tapahtuu.

Esiintymiset kuin rock-konsertti

Tapani Kinnunen on kuitenkin liikkeen varsinainen kiintotähti. Kun hän nousee lavalle, häneen kohdistuvat kuvaajien objektiivit. Kinnusen esiintymiset ovat kuin parastakin rock-konserttia. Yleisö on innolla mukana, kun Kinnunen makaa lavalla ilman paitaa, sukkahousut päässä ja huutaa: "Elämä vituttaa!"

Mistä Kinnusen sukkahousu-idea on lähtöisin?

- Minulta tilattiin luento erääseen paikkaan ja aiheena oli porno ja väkivalta runoudessa. Keksin puoli tuntia ennen esiintymistä, että voisin värittää hieman tylsää matineaa esiintymällä sukkahousut päässä. Leikkasin suun kohdalle aukon, jotta voin puhua ja juoda viinaa.

- Eihän se ole välttämättä kovin eroottista, mutta jotenkin se tuntuu sopivan asiaan. Eihän sekään ole eroottista, että Arvi Lind lukee uutisia solmio kaulassa, mutta se kuuluu asiaan.

Seppo Lahtinen, mies kustannusliike Sammakon takana, on toinen Turun runoliikkeen johtohahmo.

- Me olemme esiintyneet Tapanin kanssa paljon ja kaikki runonlausuntaillat ovat olleet meidän järjestämiämme, olemme siis tehneet paljon silkkaa paskaduunia, Lahtinen sanoo, mutta toteaa, että Kinnusen sukkahousu-showt jäävät paremmin yleisön mieleen.

- Itse olen ehkä enemmän tavallista massaa, hän toteaa.

Lahtinen vähättelee itseään. Hän lausuu runojaan maanisesti tuijottaen ja hänen äänensä on vähintään yhtä kantava kuin Kinnusen. Lahtisen runoissa on kiihkeätä rytmiä ja niiden tunnelma on polttava.

Lahtisen yhteydessä on usein mainittu amerikkalainen beat-runous ja sellaiset runoilijat kuin Allen Ginsberg ja Gregory Corso. Lahtinen itse sanoo kirjoittavansa sellaista kamaa, joka hänestä tuntuu hyvältä.

- En ajattele sitä niin, että pitäisi tehdä jonkin tietyntyyppistä kamaa. Totta kai vaikutteet näkyvät aina, mutta en pyri jäljittelemään yksi yhteen ketään. Paras kirjoittaa omat jutut omalta pohjalta. Taide tarvitsee riskinottoa ja uskallusta, Lahtinen pohtii.

Runoilijat ja naisrunoilijat

Turun runoliikkeestä puhuttaessa viitataan usein myös 60-70-lukujen vaihteen Turun underground -ilmiöön, jota muiden muassa Tapani Kinnunen sanoo henkiseksi kodikseen.

- Ilman Turun undergroundia olisin tuskin elossa tai olisin ulkomailla, Kinnunen sanoo ja jatkaa pirullinen virne naamallaan:

- Ehkä loisin Liettuassa loistavaa uraa kapellimestarina piiskaamalla naisviulisteja takapuoleen sillä sauvalla.

Lahtinenkin myöntää undergroundin vaikutteet.

- Markku Into ja Jarkko Laine olivat suuria guruja.

Turun undergroundin johtohahmo Markku Into sanoo undergroundin juurien olleen Amerikan radikaali- ja taiteilijapiireissä, joiden tarkoituksena oli julkaista provokatiivisia tekstejä.

- Underground oli termi, ei sitä hommaa mitenkään maan alla tehty. Underground elää tänäkin päivänä esimerkiksi musiikissa. Kysymys on valtavirran sivussa olevasta kulttuurista. Se ei edellytä sitä, että pitää kiroilla ja rakastaa jotain outoa. Se on enemmänkin epäilevä, radikaali asenne juttuihin. Se on yksilöanarkiaa, Into kuvailee.

- Jarkko Laine oli aloittaessaan kova juttu suomalaisessa runoudessa. Hän toi hyvän tuulahduksen runouteen, joka siihen asti oli ollut Suomessa lähinnä akateemista.

Into itse julkaisee runoja harvakseltaan eikä hätkähdytä niillä enää niin paljon kuin aktiivisimpana underground-kautenaan. Hän on viime vuosina keskittynyt kääntämiseen ja romaanikin on tulossa.

- Turun nykyinen runoliike on minua nuorempien sukupolvien juttu, mutta olen kyllä hengessä mukana, Into sanoo.

Intoakin näkee joskus turkulaisissa runoilloissa. Underground-vuosina hän esiintyi Jarkko Laineen ja bändin kanssa.

- Henkilö, joka ei lue runokirjoja, saattaa keikalla huomatakin, että runous ja jopa moderni runous ovatkin mielenkiintoisia.

Runoilijat ja naisrunoilijat

Miten Turun runoliike sai alkunsa? Tapani Kinnunen muistelee, että vuoden 1994 kaupunkifestivaali Down by the Laituri oli alkupiste. Kinnusen esikoiskirja Nauru pimeästä huoneesta oli juuri ilmestynyt, ja Kinnunen oli mukana Down by the Laiturin yhteydessä järjestetyssä runoklubissa.

- Siellä oli muitakin juuri julkaisseita runoilijoita, jotka olivat kaikki toisilleen tuntemattomia. Tuli & Savu -lehden ensimmäinen numero oli juuri ilmestynyt ja sen ympärillä ruvettiin pitämään yhteyttä, Kinnunen muistelee.

- Seuraavana vuonna oli toinen Down by the Laiturin runoklubi. Siihen mennessä oli ilmestynyt jo lisää kirjoja. Saman vuoden kirjamessuillekin tuli jo enemmän kirjoja. Koko homma kasvoi niin kuin lumipallo, joka laitettiin rinteestä alas.

Alkuvuosien runoilijat olivat kaikki miehiä - Tommi Parkko, Markus Jääskeläinen, Ilkka Koponen, Kinnunen ja Lahtinen. Naisia on tullut toimintaan mukaan vasta aivan viime vuosina. Jenni Haukio voitti vuoden 1999 Runo-Kaarinan, Pauliina Haasjoki oli ehdolla Helsingin Sanomien esikoisteoskilpailussa ja Reetta Niemelä on hänkin voittanut Runo-Kaarinan ja Kirjailijaliiton esikoisteospalkinnon.

Onko Turun runous miehistä, Pauliina Haasjoki?

- Yleensäkin runous on miehistä touhua. Se on ollut sitä aina ja tulee ilmeisesti olemaankin. Jännä kyllä, runoutta pidetään runotyttöjen hommana ja runojen kirjoittamista pidetään feminiinisenä, mutta silti julkisuus keskittyy ainoastaan miesten runoihin ja miesrunoilijoihin. Ehkä se on hirveän mielenkiintoista ja erikoista, kun miehet kirjoittavat. Tosiasia on kuitenkin, että suurin osa käsikirjoituksista tulee naiskirjoittajilta, mutta suurin osa julkaistuista on miesten kirjoittamia.

Haasjoki ei sano pitävänsä naisrunoilija-termistä.

- Ei ole kivaa, että on erikseen runoilijoita ja naisrunoilijoita. Niin kauan kuin oletusarvo on miehinen, tilanne ei ole hyvä. Me olemme ne pakolliset naisrunoilijat herrojen yksilöiden joukossa.

- Jos maailma olisi täydellinen, voisi puhua itsestään vain runoilijana ja kirjoittaa runoja henkilönä, mutta maailma ei ole täydellinen.

Runon asema Suomessa

Turun runous ei ole ainoa merkki siitä, että runoja luetaan 90-luvun lopulla enemmän kuin vielä kymmenen vuotta sitten. Mikä todella on runon asema Suomessa tällä hetkellä?

- Kiinnostus on kyllä selvästi kasvamassa, Reetta Niemelä sanoo ja jatkaa:

- Runon arvostus on varmaankin vastareaktio nousukaudelle ja koveneville arvoille. Kun kaikki keskittyy rahaan ja tuloksen tekemiseen, niin sille pitää olla joku vastavoima. Tässä tapauksessa se näyttää olevan runous.

- Joskus 70-luvulla ihmisillä oli poliittisia motiiveja kirjoittamiselle ja kun ne katosivat, kiinnostuskin hävisi. Nykyajan runous on enemmänkin minä-kuvausta. Yhteiskunnallisuus ei ole samalla tavalla näkyvää kuin parikymmentä vuotta sitten, Niemelä filosofoi.

Markku Into muistuttaa, että vaikka runokirjoja ei Suomessa vieläkään osteta paljoa, niitä silti luetaan.

- Pitää muistaa kirjastot. Laman aikana kirjastot joutuivat vähentämään kirjaostojaan ja ensimmäisenä lähtivät tietysti runokirjat. Tämä on vähentänyt menekkiä, mutta runoutta silti lainataan paljon enemmän kuin ostetaan. Sitä siis luetaan.

- Ikuisuusongelma on se, että runokirjat ovat niin ohuita, ettei niiden pitäisi maksaa enempää kuin kossupullo. Runokirjat ovat Suomessa liian kalliita, Into sanoo ja jatkaa, ettei esimerkiksi Saksassa myydä jotain runoilijaa suhteessa sen enempää kuin Suomessakaan.

- Kaupallisessa mielessä runouden asema on huono, mutta kun on näitä keikkoja ja runoutta viedään joka paikkaan, se parantaa asiaa.

- Ajanhenki on tällä hetkellä runouden ja yleensäkin taiteen vastainen. Runon asema on huono, mutta toisaalta se on myös hyvä, koska se on hyvin esillä eri medioissa, Into lopettaa.