Pulpografian poistettu liite

Kuten edellisessä merkinnässä kirjoitin, olen Facebook-tauolla pystynyt käymään läpi joitain keskeneräisiä kirjaprojektejani ja edistämään niitä. Yksi, jota aloin tällä viikolla käydä läpi, on alkuperäisen vuonna 2000 ilmestyneen Pulpografian suora jatko-osa, jossa esittelen sellaisia amerikkalaisia rikoskirjailijoita, joiden tekstejä on suomeksi ilmestynyt kioskipokkareina tai novelleina. Tiedän tiedän, ei kuulosta enää kauhean hohdokkaalta, mutta en osaa jättää teosta keskenkään, kun olen sen eteen kuitenkin jo nähnyt paljon vaivaa. 

Tässä joka tapauksessa (pitkään luonnoksena blogissa roikkunut) pätkä alkuperäisen Pulpografian käsikirjoituksesta, jota valmiissa teoksessa ei kuitenkaan nähty: kaksi liitettä, joissa olisin esitellyt aiheeseen liittyviä tekijöitä, joista ei ole omaa hakusanaa varsinaisessa tekstissä, ensiksi kirjailijoita, sitten kuvittajia. Ensimmäisessä tässä olevassa liitteessä oli tarkoitus esitellä tunnettuja kirjailijoita, jotka olivat myös tai ennen kaikkea pulp-kirjailijoita, toisessa oli tarkoitus esitellä kuvittajia. Tämä liittyi siihen, että Seikkailujen Maailma -lehdessä julkaistiin paljon alkuperäisiä pulp-lehtien kuvituksia, ja niistä taas ei kukaan Suomessa tiedä juuri mitään, joten ajattelin, että tällainen liite olisi tarpeellinen. Se jäi sitten kuitenkin tekemättä. Tässä mainitun Amos Sewellin lisäksi Seikkailujen Maailmassa oli paljon Monroe Eisenbergin kuvituksia. 

Osiossa olisi tietysti pitänyt esitellä pulp-lehtien kuvittajien lisäksi myös pokkarien kansikuvittajia (Robert McGinnis, Barye Phillips jne.), mutta siihen minulla ei olisi ollut ammattitaitoa enkä tiedä, mistä olisin tuolloin 20 vuotta sitten tietoa kaivanut. Nythän sitä löytää netistä helposti. On silti sääli, että Jukka Murtosaaren kirja kioskipokkarien kansikuvittajista jäi kesken hänen liian varhaisen kuolemansa takia. On mahdollista, että Helmivyöltä ilmestyy jossain vaiheessa jotain Murtosaaren tutkimuksiin liittyvää tai jokin alkuperäisteos pokkarien kansista. 

Sen verran vielä, että Pulpografian liitteistä numero 1 luettelee parhaat kioskidekkarisuomennokset ja liite 2 amerikkalaiset kioskidekkaristit, joilta ei ole suomennoksia. Liite 3 esittelee englantilaisia ja australialaisia pokkaristeja, joilta on suomennoksia (Peter Cheyney, Carter Brown, Peter Flynn jne.). Englantilaisista kirjailijoista teinkin oman hakuteoksen Pulpografia Britannican vuonna 2014. Australialaisista haluaisin vielä tehdä oman kirjan, mutta missä laajuudessa ja ennen kaikkea koska, se on vielä epäselvää.   

Liite 3: Kuuluisia kirjailijoita

Olen koonnut seuraavaan listan kirjailijoista, jotka ovat suomennostensa perusteella tunnettuja jollain muulla kirjallisuuden alalla, mutta jotka ovat kirjoittaneet pulp-tyyppisiin julkaisuihin.

Edgar Rice Burroughs (1875-1950) on yksi maailman tunnetuimpia ja luetuimpia kirjailijoita, jonka suosio ei näytä hiipuvan. Yleensä unohdetaan, että Burroughs oli alunperin pulp-kirjailija ja että hänen keskeiset teoksensa Tarzaneita myöten ilmestyivät jatkokertomuksina pulp-lehdissä. [Burroughsista eli ERB:stä olisi hyvin voinut kirjoittaa enemmänkin tässä kohtaa, mutta olen hänestä sittemmin kirjoittanut useita eri juttuja, ja tekstejä löytää esim. kirjasta Kovaa kyytiä ja kaunokaisia.]

William S. Burroughs (1914-1997) on modernin ja postmodernin amerikkalaisen kirjallisuuden suuria nimiä, kiistelty, mutta tunnustettu kirjoittaja, jonka cut-up -nimellä tunnettu tekniikka on tuottanut erikoisia, mutta usein kiinnostavia teoksia. Burroughsin esikoisteos, joka on suomennettu nimellä Nisti, ilmestyi nimellä William Lee pokkarikustantamo Acen tuotantona vuonna 1953 - kirja oli ns. double edition ja sen toinen puolisko oli Maurice Helbrantin kirjoittama Narcotic Agent, joka kertoi poliisin huumeiden vastaisesta työstä. Acen oli alunperin määrä julkaista myös Jack Kerouacin Matkalla, mutta Acen kustantajan Carl Solomonin ja Kerouacin välille tuli ristiriitoja ja Matkalla-kirjasta tuli lopulta kovakantinen teos. [Toisaalla, esim. tässä linkissä, sanotaan, että Solomon hylkäsi Matkalla-kirjan saman tien, koska käsikirjoitus tuli kustantajalle isona paperirullana, jollaiselle Kerouac oli sen alun perinkin kirjoittanut. Kerouacia julkaisi myöhemmin toinen pokkarikustantamo, Avon, joka julkaisi  Tristessa-pienoisromaanin vuonna 1960.]

L. Ron Hubbard on monille tuttu ainoastaan dianetiikan nimellä tunnetun psykoterapeuttisen kultin perustajana ja näin skientologien kiistellyn uskonnon isänä. Hubbard kirjoitti Dianetiikka-kirjansa vuonna 1950; sitä ennen hän oli tullut tunnetuksi pulp-lehtien perin tuotteliaana ja monipuolisena avustajana. Ja ilmestyiväthän Dianetiikan perustekstit scifi-lehti Astoundingissa alun perin! Lehdet, joissa on Hubbardin novelleja, ovat Yhdysvalloissa kerätyimpien ja hinnakkaimpien joukoissa. Hubbard julkaisi mm. sellaisissa lehdissä kuin Astounding, Unknown, Adventure Novels, Top-Notch, Thrilling Adventures, Romantic Range, Cowboy Stories, Western Story Magazine, Five Novels Monthly ja Argosy. Listasta - joka Hubbardin tuotteliaisuuteen nähden on ilmeisesti lyhyt - käy hyvin ilmi, että Hubbard kirjoitti mitä tahansa, scifistä ja kauhusta länkkäreihin ja seikkailutarinoihin. Hubbardin elämä olikin ollut seikkailullista: hän oli jo 18-vuotiaana kiertänyt koko maapallon ja hän tunsi henkilökohtaisesti monia eksoottisia paikkoja, joihin hänen novellensa sijoittuivat. [Nyttemmin olen käsittänyt, että Hubbardin väitteet maailmanympärimatkoistaan on kyseenalaistettu. Todennäköisesti hän ei kiertänyt maapalloa.]

Louis L'Amour (1908-1988) oli 1900-luvun suosituin lännenkirjailija, jolta on suomennettu melkein koko hänen suunnaton romaanituotantonsa. L'Amour kirjoitti myös rikoskirjallisuutta: Black Maskissa hän julkaisi yhden novellin vuonna 1949 ja kourallisen Kip Morgan -tarinoita eri lehdissä vuosina 1947-1953. Kip Morgan on utelias tyyppi, joka kantaa 380-kaliiperista Coltia mukanaan siltä varalta, että sille olisi käyttöä. Morgan-tarinoita ei tietääkseni ole koottu antologioihin. [Myöhemmin L'Amourin rikos- ja jännitysnovelleista on tullut ainakin tällainen kokoelma.]

Horace McCoy

[tätä tekstiä en tuolloin kirjoittanut, mutta tarkoitus oli mainita, että Ammutaanhan hevosiakin -romaanin kyyninen kirjoittaja oli aloittanut uransa Black Maskissa ja oli yksi ns. Cap Shawin pojista, toisin sanoen lehden legendaarisen päätoimittajan suojateista, ja hän kirjoitti myös muihin pulp-lehtiin (tässä linkki hänestä); McCoylta on suomennettu myös toinen romaani, Tapahtui Hollywoodissa (I Should Have Stayed Home, 1938, suom. 1944) 

B. Traven on kirjallisuudenhistorian yksi salaperäisimpiä hahmoja: hänestä ei tiedetä paljon mitään, edes hänen oikeata nimeään. Hän kirjoitti ennen toista maailmansotaa tärkeimmät romaaninsa, mm. Sierra Madren aarteen (1927) ja monta Meksiko-aiheista proletariaattiromaania. Traven palasi kirjallisuuden pariin vielä 1950- ja 1960-luvuilla ns. digest-lehdissä; novelli "Effective Medicine" on julkaistu Maxim Jakubowskin toimittamassa antologiassa The Mammoth Book of Pulp Fiction. Se oli alun perin ilmestynyt Manhunt-lehdessä vuonna 1954. [Tässä en jostain syystä olisi maininnut Travenin novellikokoelmaa Stories by the Man Nobody Knows. Sen julkaisi Regency-niminen pokkarikustantamo vuonna 1961. En ole aivan varma, ovatko novellit vanhempia tekstejä, jotka on vain koottu samoihin kansiin. Nykyään arvellaan, että Travenin oikea nimi oli Ret Marut, jonka oikea nimi taas oli Otto Feige. Totuutta tuskin enää saadaan selville.]

Tennessee Williams (1911-1983) on amerikkalaisen kirjallisuuden tärkeimpiä draamakirjailijoita, jonka kuuluisia teoksia ovat mm. Kissa kuumalla katolla (1955) ja Lasinen eläintarha (1945). Häneltä on suomennettu lyhyt proosateos Mrs. Williamsin Rooman-kevät (1950). Williams aloitti kirjailijanuransa kuitenkin Weird Tales -lehdessä lokakuussa 1928. 16-vuotiaana kirjoitettu novelli "The Vengeance of Nitocris" ilmestyi Williamsin oikealla nimellä Thomas Lanier Williams. Sittemmin novelli on julkaistu uudelleen mm. Tony Goodstonen antologiassa The Pulps (1970).

Liite 6: Kuvittajat

Pulp-lehtien kuvittajat ovat Yhdysvalloissa tällä hetkellä kuumaa kamaa, usein huomattavasti kuumempia kuin kirjailijat. Joitain kuvittajia on päässyt Suomeenkin asti, lähinnä Seikkailujen Maailmassa, mutta myös Ilmarisen lehdissä, joissa oli 50-luvun lopulla joitain Weird Talesin kuvituksia. Seuraavassa on tietoa niistä kuvittajista, jotka on tässä teoksessa mainittu.

Amos Sewell (1901–1983) toimi Popular Publicationsin kuvittajana ja teki töitä eritoten Horror Stories-, Terror Tales- ja Dime Mystery Book -lehdissä. Sewell erikoistui lehtien luonteen mukaisesti rajuihin kauhunäkyihin, joissa viattoman näköiset naiset ovat juuri joutumassa teloittajien, kiduttajien tai mielipuolisten raiskaajien silpomiksi. Siksi olikin yllätys, että kun Sewell vuonna 1937 siirtyi Saturday Evening Postiin, hän tuli tunnetuksi nimenomaan rauhallisten maaseutunäkymien ja lapsikuvien tekijänä. [Tämän enempää en tosiaan tuolloin kirjoittanut.]