Toinen Kidd.O-lehteen kirjoittamani kolumni, jossa edelleen käsittelen huonoa lastenkirjallisuutta. Tässä unohdin kuitenkin mainita, että Ankkalinna-aiheista proosaa on paljon enemmänkin, esimerkiksi Aku Ankka -lehdessä oli vielä 1960-luvun alussa pieniä novellintapaisia. Samanlaisia tekstejä julkaistiin myös muissa lehdissä, muistaakseni ainakin Viikko-Sanomissa (jossa novelleja saattelivat järkyttävän huonot, ties mistä reväistyt piirustukset; ks. alempana).Jostain syystä tällaiset taidemuodon väännökset toiseen taidemuotoon kiehtovat minua, ja olen alustavasti sopinut kustantajan kanssa, että tekisin jossain vaiheessa kirjan sarjakuvien filmatisoinneista. Tuskin kelpuutan näitä Ankkalinna-juttuja siihen kuitenkaan. (Edit: tässä luki alun perin, että tekisin kirjan sarjakuvien proosaversioista. Kyse siis filmatisoinneista, kirjan 50 kirjaa - 50 elokuvaa -tyyliin.)
Kolumnin alussa kuvattu tapaus on todella tapahtunut, yksi näitä juttuja, joita jostain syystä vain muistaa, vaikka kyse ei ole mistään valtavasta traumasta.
Ankkalinna ja proosan jalo taito
Pormestarinluodon K-kauppa, 70-luvun loppu. Kinuan äidiltäni pikkuista kirjaa niin pitkään että hän suostuu ostamaan sen.
Neliönmallinen minikirja Aku Ankan telttaretki oli joksikin aikaa rakkain esineeni. Luin sen monta kertaa.
Sitten kävi niin kuin näille aina käy: kirja hävisi tai todennäköisesti hävitettiin.
Ostin sen vuosikymmeniä myöhemmin kirpputorilta. Ei voi edes sanoa, että kaikki taika olisi hävinnyt, oli pikemminkin kuin sitä ei olisi koskaan ollutkaan.
Pienessä proosamuotoisessa tarinassa on kömpelösti piirretyt kuvat, jotka muistuttavat Disneyn Ankkalinna-hahmoja jos katsoo kaukaa ilman silmälaseja ja siristää silmiä.
Yksinkertaisessa jutussa Aku Ankka menee veljenpoikien kanssa telttaretkelle. "Mikähän Roope Ankkaa vaivaa?" pohtii kertoja. "Ajatelkaa nyt, hän on antanut lahjan vaikkei olekaan Akun syntymäpäivä." Lahja on kokeiluvaiheessa oleva itsestään avautuva ja sulkeutuva teltta.
Kun poppoo lopulta pääsee metsään, veljenpojat lähtevät kanootilla pitkin jokea ja Aku jää nukkumaan. Arvaahan sen miten siinä käy: teltta sulkeutuu Akun ympärille, kun tämä yrittää paeta paikalle tulevia karhuja. Lopulta karhut valuttavat Akun päälle hunajaa.
Juttu saattaa kuulostaa kerrottuna paremmalta kuin mitä se todellisuudessa on.
Aku Ankan telttaretki ei ole ainoa kömpelö proosaversio Ankkalinnan seikkailuista. Niitä on itse asiassa ilmestynyt yllättävän paljon.Ja ne ovat kaikki huonoja.
Typerännimisessä Superkirjasto-sarjassa ilmestynyttä kirjaa Mummo Ankan hyvänyön tarinoita vuodelta 1985 voi sanoa jopa novellikokoelmaksi – jos välttämättä haluaa liata novellin käsitteen.
Jotain perverssiä tyydytystä voi kuitenkin saada esimerkiksi tarinasta "Hessu perustaa lemmikkieläinhoitolan". Se on taitava muotokuva ADHD:sta kärsivästä leptosomista, joka ei pysy hetkeäkään aloillaan eikä oikein hallitse asioitaan. "Voi Mikki", Hessu sanoo, "sun täytyy auttaa mua. Sillä aikaa, kun sä olit matkoilla, mä avasin hoitolan lemmikkieläimille. Mutta homma on paisunut niin mahtavasti, etten enää selviä yksin."
Vielä hölmömpi on "Mikki myy kesämökkinsä", jossa Mortti ja Vertti saavat tietää setänsä aikeista. Mökissä asustelee talvisin karhu ja pojat tietysti toivovat, että karhu pelottaisi ostajan pois. Käy päinvastoin: ostaja onkin innoissaan, kun vielä on villejä eläimiä! Tarina päättyy sovintoon: "Mutta kun asiasta oli sovittu, he kaikki kolme lähtivät ongelle!"
Niin tekisi lukijakin, jos vain pystyisi aivohalvaukseltaan.
Taidemuodon luonteeseen kuulunee, että tarinat tuntuvat nimenomaan proosamuodossa typerämmiltä kuin ne ehkä muuten olisivat – vaikka eivät nämä sarjakuvinakaan olisi mitään mestariteoksia.
 |
| Viikko-Sanomien kaunista Disney-aiheista kuvitusta 50- tai 60-luvulta |
En uskalla edes avata epämääräisen Oppenheimer Publishing -nimisen firman julkaisemia kirjaversioita Kivisestä ja Sorasesta, Väiski Vemmelsäärestä ja Jogi-karhusta.
Kirjoissa on kaikki infantiilit tekstit painettu CAPS LOCKILLA.
