On vaikea uskoa, että ankara ja ahdistava keskitysleirielokuva on valmistunut kaikista maista juuri Unkarissa, joka on matkalla kohti fasismia, ellei ole siellä jo. Son of Saul on harvoja aihettaan kuvaavia elokuvia, jotka eivät pehmennä sanomaansa sentimentaalisuudella tai helpolla järkyttämisellä. Kuten ohjaaja on itse sanonut, leireillä ei kukaan itkenyt, vaikka elokuvissa sitä näytetään kaikkein eniten.
Elokuva on kuvattu suurimmaksi osaksi pääosanesittäjänsä takaa. Kamera on käytännössä hänessä kiinni lähes 90 prosenttia ajasta. Menetelmä muistuttaa toista yhtä ahdistavaa elokuvaa, Gerard Karglin harvoin nähtyä kauhuelokuvaa Angst, jonka mestarillisena kuvaajana toimi puolalainen Zbigniew Rybczyński. Samalla Son of Saulin äänimaailma tuo mieleen Tobe Hooperin Texasin moottorisahamurhaajan - kummassakin huutojen ja tappamisen ääni täyttää teatterin niin ettei sitä pääse pakoon. Yhtään veritekoa ei kankaalla kuitenkaan näytetä.
Tarina on yksinkertainen: Saul-niminen mies, joka on Auschwitzissä värvätty tuhoamisessa avustavaksi Sonderkommandoksi, todistaa, miten nuori poika jää kuin ihmeenomaisesti henkiin kaasutuksesta vain tullakseen kohta tapetuksi, ja haluaa haudata tämän juutalaisin menoin. Elokuva seuraa Saulin yrityksiä löytää rabbi, joka suostuisi lausumaan kaddišin ruumiin äärellä. Keskitysleirien todellisuus tulee tutuksi, vaikka katsoja näkee tapahtumista vain osia - aivan kuin leirin asukkaatkin, kuten ohjaaja on huomauttanut. Monet tapahtumat ovat kaoottisia eivätkä niin järjestäytyneitä kuin monissa muissa keskitysleirielokuvissa - tästä hyvänä esimerkkinä kammottava joukkosurmakohtaus kuopalla. Kun illalla ilmoitetaan, että leirille tuodaan kohta 3000 tuhottavaa, kaikkien pitää toimia, mutta mitään ei ole aikaa suunnitella. Son of Saul näyttää hyytävästi, miten leirin byrokraattisuus oli kuitenkin mahdollisuus nähdä ihminen pelkkänä "kappaleena" (Stücke). Tätä korostaa myös se, että suurin osa käsiteltävistä ruumiista nähdään vain osittain, viipaleina kokonaisuudesta, ei kokonaisina ihmisinä.
Elokuvan ainoa hymy on valheellinen, ellemme sitten halua käsittää loppua niin, että kuollut lapsi on toiminut uhrina, josta vastineeksi saamme tilalle elävän. Tätä katsojalle ei kuitenkaan suoda. Son of Saul ei ole helppoa katsottavaa, mutta helppoa ei ole myöskään ottaa loppua vastaan: juuri kun tajuaa, että voisi helpotuksesta itkeä, meille näytetään, että mihinkään ei ole syytä luottaa. Vastarinta on kuitenkin tärkeää, vaikka elokuva tuntuukin esittävän, että yksilön vastarinta, tässä uskonnosta ja uskonnollisista tavoista kiinnipitäminen, on tärkeämpää kuin yhteisön vastarinta. Katsoja ei saa tietää Saulin lopullisia motiiveja, mutta sillä ei ole merkitystä, merkitystä on vain sillä, että tekee oikein.
