Mikä yhdistää kirjailijaa ja metsuria?

Kuva: Emma Syrjä / Pimiö Lounge

Olin reilu 15 vuotta sitten elämäni ainoan ansiosidonnaisen jälkeen epätietoinen siitä, miten elämäni järjestäisin. Menin työvoimatoimistoon, jossa paljastin virkailijalle, että olen kirjoitellut yhtä kirjaa. Tässä vaiheessa olin julkaissut yhden toimitetun teoksen eikä minulla ollut minkäänlaista statusta kirjailijana.
Virkailija tulkitsi kuitenkin, että olen kirjailija enkä yrittäjänä ole oikeutettu työttömyyskorvaukseen.
Yritin kysyä, miten kirjan kirjoittaminen ilman mitään tietoa kustantajasta tai edes siitä, valmistuuko kirja koskaan, voi tehdä minusta kirjailijan, puhumattakaan siitä, miten kummassa kirjailijan voi tulkita yrittäjäksi.
Vähänpä tiesin, sillä näinhän tämä asia menee.

Olen myöhemmin tehnyt uraa tuotteliaana kirjailijana pitkään ja jollain tavalla elättänyt itseni ja perhettäni, mutta ei ole tullut mieleenkään, että voisin saada apurahakausien välissä työttömyyskorvausta.
Olen itse ollut niin tuottelias, että kuivia kausia ei ole kymmeneen vuoteen ollut, mutta monilla kollegoilla työtä on huomattavasti vähemmän. Varsinkin kääntäjillä kyse on keikoista: kustantaja ehdottaa käännettäväksi kirjaa, kääntäjä hakee apurahaa ja alkaa töihin sen saadessaan. Joku runoilija taas saattaa pitää viidenkin vuoden tauon teosten välillä.
Runoilijan voi tietysti sanoa tekevän työtä koko ajan: pohtivan lauseita, poimivan sattuvia sanontoja, kiinnostavia ilmaisuja, luonnon ilmiöitä päivästä toiseen, melkein tahtomattaan. Työvoimavirkailijoiden mielestä se varmasti riittää tekemään runoilijasta yrittäjän.

Muitakin ajetaan yrittäjiksi pakolla. Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson kirjoitti Facebookissa tammikuussa Metsähallituksen tavoitteesta päästä eroon työsuhteisista metsureista. Kaikki työt ulkoistetaan yrityksille.
Sen lisäksi, että tämä merkitsisi metsurien pakkoyrittäjyyttä ja itsensätyöllistämistä, se tarkoittaa ulkomaisten firmojen ryntäystä alalle. "Pakkoyrittäjyyden yleistyminen ja työelämän epävarmistuminen on ilmiö, joka yhdistää Etelä-Suomen media-alan murroksessa sinnitteleviä freelancereita ja pitkän työuran Lapin metsissä tehneitä metsureita", Andersson kirjoitti.

Olen juuri kuvatunlainen Etelä-Suomen media-alan murroksessa sinnittelevä freelancer. Kirjoitan lehtijuttuja, kirjoitan tai toimitan kirjoja, suomennankin jos on suomennettavaa. Perustin viime vuoden puolella pienen kustantamon. Järjestän välillä elokuvaesityksiä. Osan työstäni teen ilmaiseksi tai olematonta korvausta vastaan. Minulla ei ole neuvotteluasemaa tai jos on, se on huono. Vastassa voivat olla isot mediatalot – joskus kylläkin myös pienet persaukiset toimijat. Se on paikallista sopimista irvokkaimmillaan, vaikka sopijaosapuolet ovatkin samalla viivalla.
Siksi Vasemmistoliiton ehdotukset työelämän parantamiseksi ovat tervetulleita, kun niihin sisältyy myös ajatus kollektiivisesta neuvotteluoikeudesta.
Vasemmistoliitto vaatii myös perustuloa. Se sopisi itselleni paremmin kuin hyvin, mutta se ei saa olla mikään laastari siinä tapauksessa, että nykyisen patamustan porvarihallituksen kaavailut työelämän heikentämiseksi menevät läpi.

Ai niin, kirja, josta työvoimavirkailijalle puhuin, oli romaani, josta ei koskaan valmistunut edes ensimmäistä versiota.

Turun Vasemmiston Uusi Päivä -lehdessä tammikuussa 2017 ilmestynyt kolumni. Samalla julkistan täällä kunnnallisvaali - anteeksi, kuntavaaliehdokkuuteni Turussa tänä keväänä. Olen, kuten tuosta voi päätellä, Vasemmistoliiton ehdokkaana. Käytän tätä blogia poliittisten tekstien julkaisuun, ne löytää aihetunnisteilla "politiikka" ja "kuntavaalit". (Vai "kunnallisvaalit"?) Postauksissa ovat myös mukana virallinen vaalikuvani ja puolueen tunnus.