Kestävintä suomalaista modernismia: Elmer Diktonius, Henry Parland

Kirjoitin Tampereen ylioppilaslehti Aviisiin paljon kirja- ja elokuvajuttuja 1990-luvulla, joitain olen todennäköisesti julkaissut tässä blogissa jo aiemminkin. Tässä kirja-arvostelu, joka edelleen kestää lukemista - aloitus on kyllä vähän jähmeä. Lopetuksessa on jotain samaa kuin Juha Hurmeen "opetelkaa ruotsia, juntit" -lausahduksessa, mutta häpeäkseni on todettava, etten itse osaa ruotsia kummoisestikaan. 

Suomenruotsalainen kirjallisuus ei nykykulttuurin julkisuudessa näy vielä 1990-luvulla paljoakaan, vaikka se on jo 1910-luvulta (ja Euterpe-ryhmän toiminnan asiosta ehkä kauemminkin) asti ollut suomalaisen modernin kirjallisuuden kärkeä. Sellaiset kirjailijat kuin Edith Södergran ja Gunnar Björling ovat nykymittapuidenkin mukaan rohkeampia kuin suomeksi kirjoittavat kollegansa. Pakkoruotsia vihaavassa maassa asiat voisivat olla paremmin, jos tiedostettaisiin ne merkittävät saavutukset, joita täällä on vihatulla kielellä tehty.

Elmer Diktoniuksella (1896-1961) oli selkeä käsitys kieliriidoista: turhaa kiistelyä turhanaikaisista asioista. Diktonius, merkittävä runoilija ja prosaisti, kirjoitti sujuvasti, toisinaan häkellyttävästi, molemmilla kotimaisilla kielillä. Tästä on todistuksena viime vuoden lopulla julkaistu kokoomateos Kirjeitä ja katkelmia, johon on koottu Diktoniuksen suoraan suomeksi kirjoittamia kirjeitä ja joitain poliittisia (Diktonius oli vakaumuksellinen sosialidemokraatti) ja taidetta käsitteleviä kirjoituksia. Jälkimmäiset ovat mielenkiintoisia - varsinkin silloin, kun Diktonius panee romanttisia Tulenkantajia halvalla -, mutta vasta kirjeissä Diktoniuksen kynänjälki pääsee oikeuksiinsa.

Esimerkki kirjeestä F.E. Sillanpäälle vuodelta 1935: "Täällä Herran kukkarossa - tai liekö sillä; joskus tuntuu koko maailmanmööpeli niin juupelin nitistetyltä - jo toista kuukautta jessussentään luonnonhelmassa jumalauta Kymin varrella, ja ihmisiä noin riittämiin ja kaukana kavala kapakka. Linnut pitävät eri mökää, mikä rakkaudeksi kutsuttakoon, ja porsaita salvetaan ja tänään tuodaan viaton lehmykäinen julman veturikokoisen sonnin luo että hirvittää ja on Luonnon Laki." Merkittävintä Diktoniuksen kirjeenvaihdossa on juuri tyyli, koska se paremmin kuin ohjelmanjulistukset paljastaa sen, miten Diktonius maailmaan suhtautuu. Tyylissään Diktonius astuu lähelle sellaisia modernismin klassikoita kuin James Joyce ja Volter Kilpi eikä ole ihme, että Aviisinkin sivuilta tuttu pilapiirtäjä Ilkka Pesämaa on armoitettu Diktonius-fani.

Henry Parland (1908-1930) oli taiteilijana toista luokkaa kuin sosialisti Diktonius. Parland on maailmaan urbaanin sivustakatselijan tavoin kyynisesti ja huvittuneesti suhtautuva teoreetikko. Hänet tunnetaan ironisten runojensa lisäksi myös neuvostoelokuvan varhaisia saavutuksia esitelleenä kirjoittajana. Hänen ainut proosakokeilunsa, osittain keskenjäänyt romaani Rikki (Sönder), on rakkausromaani 1920-luvun Helsingistä. Rikki paljastaa heti kättelyssä, että Parland on saanut kestävämmän otteen metropolien kiihkeänväsyneestä elämästä kuin joku Waltari samanaikaisessa Suuressa Illusionissaan. Romaanissa on samaa sävyä kuin Parlandin runoissa: juhlahumun alta paljastuvat karmeina ne hetket, jolloin ei tapahdu mitään. Kirjan kaltaisia romaaneja kirjoitettiin suomeksi vasta 1950-luvulla eikä aina yhtä kestävin tuloksin.

Diktoniukseen ja Parlandiin tutustuminen kannattaa ehkä kuitenkin aloittaa jo aiemmista suomennoksista. Diktoniuksen itsensä suomentamat runot valikoimassa Kirjaimia ja kirjavia (1956) ja Arvo Turtiaisen suomentama esikoiskokoelma Runoni (1921) ovat erinomaisia. Vielä erinomaisempia ovat Diktoniuksen suomennetut proosateokset, juuri näköispainoksena ilmestynyt romaani Janne Kuutio (1932, Diktoniuksen itsensä suomeksi tulkitsemana 1946) ja novellikokoelma Suomen tasavallan kansalaisia (1935/40, suomeksi 1972). Parlandin tärkein runotuotanto on saatavilla kokoelmassa Hamlet sanoi sen kauniimmin. Kirjastoon siitä! Ja kipin kapin ruotsinkurssille: Enckellin, Björlingin ja monen muun suomentamaton ja jo klassinen kirjallisuus odottaa lukijoitaan!

Elmer Diktonius: Kirjeitä ja katkelmia. Toim. Jörn Donner ja Marit Lindqvist. Otava 1995.

Henry Parland: Rikki. Suom. Hannu Nieminen. Tamara Press 1996.