Yksityisetsiviä ja muut vuoden 2020 kirjat

Viime vuosi oli jälleen kerran tuottelias (edellisenä vuonna ei juuri mitään ollut ilmestynytkään). Alkuvuodesta ilmestyi Oppianilta suomalaisen kauhukirjallisuuden historia, Kuoleman usvaa ja pimeyttä, ja Oppianilta tuli myös Leonard Clinen Jumalan pää, jota olin tosin suomentanut jo usean vuoden ajan. Sen kanssa samoihin aikoihin tuli Aviadorilta niin ikään suomentamani Ken Bruenin Kulkurimurhat, joka kuuluu Jack Taylor -sarjaan. Keväällä kun ei sattuneesta syystä ollut paljonkaan tekemistä kirjoitin Suomalaisen kirjallisuuden lyhyen historian ja Spoilerivaroituksen, jotka kummatkin julkaisi syksyllä Avain. Loppusyksyllä ilmestyi toinen suomennos, Richard Starkin (eli Donald Westlaken) Tappajan jäljet (The Hunter, 1962), legendaarisen Parker-sarjan avausosa. (Hämmentävää, miten minusta yhtäkkiä tuli suomentaja.) Näiden lisäksi sain valmiiksi kaksi muutakin kirjaa, runoantologian Titaanien laulu II:n ja novelliantologian Kuolon tähti, mutta ne eivät ole minusta riippumattomista syistä vielä ilmestyneet. 

Lisäksi Helmivyö julkaisi peräti kuusitoista kirjaa, joista omia opuksiani olivat täydennetty uudelleenjulkaisu vuonna 2004 ilmestyneestä Viidestilaukeavista, aiemmin julkaisuista teksteistä koottu artikkelikokoelma (Lisää kovaa kyytiä ja kaunokaisia, joka kulki työnimellä "Pikkukirja pulpista"), ja vanha graduni Kolmensadan vuoden yksinäisyys, jonka julkaisin kevyesti toimitettuna (ajattelin, että se resonoisi koronavuonna; en tiedä onko). Omia toimitustöitä oli kaksi, enemmän kokoamista muistuttavia hommia oli kolme (joista yksi oli kolmiosainen Harhama), toisten tekstien kustannustoimittamista oli kolmessa kirjassa. Kahden muun kirjan eteen en itse tehnyt paljon mitään, vaan toimin lähinnä konsulttina ja viime kädessä julkaisijana. 

Tiedän, että on muotia (ja myös aivan relevanttia) kritisoida "contenttia", jossa kehuskellaan sillä, että on tehnyt omaa työtään, mutta silti hämmennyn, kun katson yllä olevaa listaa. Ei ehkä ihme, että on välillä väsyttänyt. (Tänä keväänä olen tosin kokeillut yhtä juttua, joka on todellakin vähentänyt väsymystä ja ahdistusta ja lähes kokonaan poistanut uniongelmani. Kirjoitan siitä ehkä joskus toiste.)

Mutta varsinaiseen asiaan:  sain maanantaina viimeinkin käsiini viime vuoden viimeisen julkaisuni: lyhytproosaa sisältävän kirjasen Yksityisetsiviä. Se on 38-sivuinen teos, jossa on 34 parin lauseen mittaista tekstipätkää. Jokaisessa seikkailee jonkinlainen sankari, joka teoksen nimen perusteella pitäisi tajuta yksityisetsiväksi, myyttiseksi kovaksikeitetyn dekkarin päähenkilöksi. Kirjan julkaisi käsitteellisen runoilijan Karri Kokon pyörittämä mikrokustantamo Lyhyttavara, jonka kirjat tehdään tarvepainatteina. 

Kirja syntyi, kun aikani pyörittelin mielessäni, mitä tekisin muutamalla tekstinpätkällä, jotka olin muutama vuosi aiemmin kirjoittanut mökillä olevalla matkakirjoituskoneella. Niissä seikkailivat hahmot, joista olin kirjoittanut jonkinlaisia rikostarinoita jo teini-ikäisenä. Näissä uusissa tarinoissa oli absurdi lähtökohta, yksityisetsivä esimerkiksi hyökkää Taivaaseen tai hänet palkkaa töihin sikaria poltteleva vauva. Osassa tekstejä on intertekstuaalisia viittauksia, ja Augusto Monterroso, Julio Cortázar ja Irmari Rantamala mainitaan kirjassa nimeltä. Tekstiin on piilotettu muitakin viittauksia, kuten erään yksityisetsivän asiakas, joka pyytää, että tämä auttaisi valasta rykimään. En tiedä, moniko viittauksen tunnistaa. Myös motto on lainaus, mutta se voi olla vielä obskuurimpi (en itse asiassa löytänyt sille täsmällistä muotoilua, ja se on nyt muistinvarainen). 

Mökillä kirjoitettu absurdi pikkupala,
jossa ei esiinny yksityisetsivää (ellei pääpari sitä ole). 

Kirjan yksityisetsivistä Ted Von Mayerling, Jack Lee Brougher, Arnold Clothes, Ed Aristotle (tosin alun perin muodossa Ed Aristoteles), Sam Odessa, Hannibal Schlock ja Joe Novak ovat omia yksityisetsiviäni, joiden nimet olin keksinyt jo vuosikymmeniä sitten. Kirjaa varten keksimiäni hahmoja ovat Cortez (joka esiintyy jostain syystä kahdessa tarinassa), Johnny Fiasco, Jake Plato ja Jack Phone. 

Huvittelin jo lukioikäisenä keksimällä tällaisia nimiä, joista jotkut ovat tarkoituksella liian rakennettuja, mutta samalla myös yksityisetsivämäisiä: lyhyt, usein yksitavuinen etunimi ja outo sukunimi. (Vrt. Rhett Butler, mutta myös Sam Spade.) Osassa nimiä taas on outo kulttuurinen viittaus. Jack Lee Brougher esiintyi novellissa, jonka kirjoitin ehkä 14-vuotiaana. Innostuin joskus 15 vuotta sitten tekemään sitä englanninkielisen version ja lähettämään sen amerikkalaisen kirjailijan blogissaan pitämään kilpailuun, mutta en saanut (tietenkään) yhtään ääntä. Lopulta "suomensin" juttuni ja julkaisin sen Jännityslukemisto-nimisessä fanzinessa, jota tein kolme numeroa (vaikka viimeistä numeroa väitänkin neljänneksi). 

Joe Novak näistä on itselleni merkittävin sankari, koska hänhän seikkailee peräti kahdessa kirjoittamassani pienoisromaanissa (Outoa huminaa, Joe Novak, 2009, ja Älä soita sinivuokoille, Joe Novak, 2014; jälkimmäisen kirjoitin 12 tunnissa, ja sitä saa edelleen tarvepainatteena Lulusta) sekä novellikokoelmassa Pakastetun poliisin tapaus, jonka Turbator julkaisi vuonna 2012. Parissakin novellissa mainitaan Ted Von Mayerling, jonka sanotaan olevan Los Angelesin rikkain yksityisetsivä. Mainittujen virallisempien kirjojen lisäksi on myös valokopio-omakustanteena tehty Joe Novak pinteessä ja muita novelleja (1997), jota ei varmaan muualta löydy kuin Turun kaupunginkirjaston maakuntakokoelmasta. Siinä on samaa ideaa kuin käsillä olevassa uutuudessa, vaikka en kovin hyvin muista, mitä kaikkea vihkossa on. Sen muistan, että yhdessä tarinassa esiintyy yksityisetsivä nimeltä Bill Harzia. 

Muusta fiktiosta tuttuja yksityisetsiviä kirjassani ovat Brock Butler, Joe Puma, Karl Craven, Handsome McFee, Chuck Merrick, Lou Largo, Dan Turner, Johnny Aloha, Honey West, Steve Midnight, Joe Portugal, Terry Mack ja Ted Carmady. Osa on ollut hyvinkin tunnettuja, osa on vähän unohdetumpia. 

Jay Reasoneriin liittyy vähän enemmän mutkia. Hän on sheriffi (ei siis yksityisetsivä!) Jack MacLanen kauhukirjassa Paholaisen opetuslapset (1988, suom. 1989). Jack MacLane oli texasilaisen kirjailijan ja pokkariharrastajan Bill Criderin salanimi, ja Jay Reasoner oli sisäpiirin vitsi, sillä muutama vuosi sitten kuolleen Criderin hyvä ystävä ja kollega oli toinen texasilainen kirjailija, uskomattoman tuottelias James Reasoner! Tosielämän hahmo on myös David Terrenoire, amerikkalainen kirjailija, jonka kolme mininovellia olen suomentanut (tai suomennuttanut) ja julkaissut (esim. omana pikkukirjanaan Hyvä naapurusto, 2015). Hän esiintyy yksityisetsivänä Joe Novak -novellissa "Niljakkaan yksityisetsivän tapaus", jossa yksityisetsivät kokoontuvat järjestönsä vuotuiseen juhlaan. Rod Patterson ja Joe Archibald taas ovat pulp-kirjailijoita, joiden nimet kuulostivat kovaksikeitetyltä. Ray Banana esiintyy ranskalaisen Ted Benoitin ligne claire -sarjakuvissa, Sam Cairo taas esiintyy Gary Phillipsin käsikirjoittamassa uudessa rikossarjakuvassa. 

Mal Resnick ja Fairfax, jotka esiintyvät yhdessä jutussa, voivat olla tässä väärässä paikassa, koska he ovat ammattirikollisia Richard Starkin Tappajan jäljissä, jota suomensin Täysi Käsi -kustantamolle samaan aikaan kun tein näitä minitarinoitani. Mietin tuolloin, miten tehokkaita Stark-Westlaken keksimät nimet ovat, koska ne jäävät lukijan mieleen kertakuulemalta. Kyllähän he voisivat olla yksityisetsiviä, koska ovat eri henkilöitä minun kirjassani kuin Starkilla. 

En tiedä, tekeekö yksikään lukija tällä tiedolla mitään. Voi olla, että jos kirjan ideaa ei tajua, se ei aukea tämänkään tiedon valossa (tai sitten se on vielä älyttömämpi). Yksi pääpointeista on joka tapauksessa leikkiä yksityisetsivämäisillä nimillä: lyhyillä tai poikkeuksellisen pitkillä etunimillä varustetuilla nimillä, joissa sukunimi ei yleensä ole vakiintunut sukunimi. Sattumoisin muuten selasin vuonna 2014 ilmestynyttä hakuteostani Pulpografia Britannica, ja törmäsin siinä yksityisetsivä Johnny Canuckiin. Hänkin olisi sopinut täydellisesti mukaan! Samasta kirjasta osui silmiin myös Johnny July. 

Nämä ovat loputon suo. Thrilling Detectiven aakkosellisesta listauksesta voi hakea lisää. Ehkä vielä joskus laajennan teostani... Tosin tätäkin täydentäessäni jo tuli olo, että osa teksteistä on väkinäisiä, eikä vaikutelma haihtunut, kun sain kirjan valmiina käsiini. Kaikkien yksityisetsivien nimet eivät myöskään ole kovin onnistuneita. (Hannibal Schlock? Jack Phone?) Onneksi näitä huteja on vain pari kolme. 

Sekoittaakohan  joku muuten tämän aiempaan kirjaani, Turkuun sijoittuvaan romaaniin Yksityisetsivä? Sekin on omalla tavallaan lajityypin dekonstruktiota, rakastavaa sellaista mutta kuitenkin. 

Yllä yksi mökillä olevalla kirjoituskoneella kirjoitettu harjoitelma, toivottavasti siitä saa selvää. Tässä kohtaa muuten on sellainen vääntö, että alkuperäisessä sankarina on John Jakes, joka on kirjailija, mutta lopullisessa teoksessa sankarina on Lou Largo - ja hän taas on yksityisetsivä, josta Jakes on 60-luvun alussa kirjoittanut! Ylempänä toinen kirjoituskoneella tehty absurdi pikkupala, jota ei kirjassa ole. 

Yksityisetsiviä saatavana BoD:n verkkokaupasta täällä. Tässä vielä instaaja Mikael Luovan pieni postaus Yksityisetsivistä.