Ääniä ja musiikkia elämäni varrelta, osa 1

Täytin toukokuussa 50. Järjestin synttäribileetkin, jonne tein oman pienen juhlakirjan Muutamia sanoja Porista (siitä myöhemmin lisää) ja lisäksi vaimoni Elina Teerijoki toimitti ystävieni Ville Hännisen ja Vesa Kataiston kanssa minulle juhlakirjan Opus necesse est ("Teos on välttämätön"), josta ehkä myös myöhemmin lisää. Juhlistin tasavuosia myös musiikillisesti tai vähintään äänellisesti, auditiviisesti. Kaivoin nimittäin esille vanhan C-kasetin, jossa oli valikoima musiikkia, jota olin joko itse tehnyt tai johon minulla oli jonkinlainen vaikutussuhde, olin esimerkiksi tehnyt biisiin sanat. Digitoin kasetin ja siirsin näin syntyneet tiedostoon Soundcloudiin, johon olen vuosien varrella ladannut muutaman uudenkin biisin (en tiedä, mitä satunnainen ihminen saa irti tällaisesta antimusiikista, mutta on sitä oudompaakin ITE- tai outsider-musiikkia tehty). Tässä linkki koko Soundcloud-profiiliini. 

Ensiksi muistelmat omaan runolehteeni liittyvästä kasettijulkaisusta, jota en kovin monella usko enää olevan. Tein niitä muistaakseni kymmenen kappaletta kaikenlaisille kirpparien ilmaislaareista löytyneille kaseteille, ja voi olla, että ne ovat vain aikojen saatossa tuhoutuneet tai muuttuneet muuten kuuntelukelvottomiksi. Omakaan kasettini ei aivan parasta laatua ollut, mutta digitoijan mukaan ei myöskään surkeimmasta päästä. Tässä linkki kokonaisuuteen, jonka kesto on vähän alle 18 minuuttia. Osa biiseistä on tiukan tulkinnan mukaan copyrightin alaisia, mutta toivottavasti kukaan ei loukkaannu. 

Soundcloud-profiilini kuva on otettu 
kymmenisen vuotta sitten naapuritalosta, 
jossa oli joku remontti ja suojalevyyn oli piirretty
tuollainen kuva, joka mielestäni muistutti minua. 

Blinkity Blank Sound Supplement 1987-1990

Tein vuosina 1987-1997 runolehteä Blinkity Blankia. Se ilmestyi pääsääntöisesti kaksi kertaa vuodessa painoksen ollessa yleensä noin 50, mutta tein lehdelle myös lisänumeroita, joiden painosmäärä oli mitä tahansa kolmesta kymmeneen tai viiteentoista. Osa lisänumeroista oli usein myös eri formaatissa kuin emolehti. Lisäksi osa niistä oli temaattisia, kuten 1990-luvun alussa tekemäni rock-numero, joka oli muistaakseni 10,5 (eli se ilmestyi vakinumeroiden 10 ja 11 välissä; vuodesta en ole varma). Numeroon olin koonnut joitain tekstejäni, joilla oli jotain tekemistä rockin tai muun musiikin kanssa, siinä oli esimerkiksi kirjoituskoneella tehty jonkinlainen konkreettinen runo, jonka sisältö koostui lähinnä bändien nimistä, sekä jonkinlainen yritys rap-lyriikaksi. Lehden kannessa oli härskisti kopsattu Serge Clercin bändiaiheinen kuva. 

Vielä erityisemmäksi rock-numeron teki se, että sen kanssa sai Blinkity Blank Sound Supplementin. Siihen olin koonnut kaksitoista biisiä, joiden kanssa minulla oli ollut jotain tekemistä. Olin tehnyt omaa musiikkia nimellä Yuri ja nauhoittanut erilaisia biisejä kasetille muutaman vuoden ajan. Osa niistä oli jonkinlaista akustista punkia, jota soitin joltain kaverilta saamallani vähän rikkinäisellä kitaralla. En yleensä hakenut biiseihin sen kummempaa rakennetta, mutta välillä koetin sellaistakin, esimerkiksi "Boppin' Dylan" on sellainen, siinä on kertosäe ja väliosakin. 

Yhden biisin tein niin, että olin nauhoittanut kasetille toiselta mankalta (tai mahdollisesti korvalappustereoiden kuulokkeista, joita pidin lähellä mikrofonia) Evelyn Thomasin diskoklassikon "High Energyn" pitkän rumpubreikin ja toistin sitä samalla menetelmällä niin että minulla oli usean minuutin mittainen biisi. Jostain syystä tämän taustan päälle luin monotonisella äänellä Bob Dylanin "Union Sundownin". Rallienglanniksi menee välillä, mutta ehkä se on osa jonkinlaisen kömpelön rap-biisin mahdollista viehätystä. Minulla vaikuttaa olevan jonkinlainen mania Bob Dylanista, mutta todellisuudessa hänen musiikkinsa on ollut minulle aina vähän yhdentekevää. 

Saatoin jaella joitain harvoja biisejä kavereilleni, lähinnä Matti Laitiselle, mutta myös Junnu Hirvoselle, Pentti Dassumille ja muutamille muille. Dassumin Pena piti ainakin "Aurinkolasifunk"-nimisestä biisistä, joka ei tosin ole mukana tällä koosteella. Lähetin biisejäni myös Rumban demopalstalle, mutta siellä lähinnä naureskeltiin minulle ja kasetin mukana lähettämälleni tekotaiteelliselle saatekirjeelle. Kun rinnakkaisluokan kovat rockjannut näkivät kuvani Rumbassa, he halusivat kuulla biisejä, ja sitten niille naureskeltiin yhdessä kuvistunnilla. Kaverini Tero, joka oli tuolla luokalla, tuntui olevan sitä mieltä, että maineeni on mennyttä. Yuri-nimellä tehtyjä soolobiisejä tällä koosteella on viisi, niistä kaksi viimeistä ovat muutaman sekunnin rykäisyjä.  

Runolehteni rocknumeron kannessa
oli tämä Clercin kuva mustavalkoisena. 

Omien Yuri-nimellä tehtyjen biisien lisäksi meillä oli kahdeksan vuotta nuoremman pikkuveljeni Matiaksen kanssa bändi National Panasonic Boys, joka teki lähinnä lelusoittimilla improvisoituja ja täysin hajoavia biisejä; tässä on niistä kolme, joista "Kova meininki päällä" oli muistaakseni aivan ensimmäinen nauhoittamamme biisi. Ei sitä biisistä tietenkään kuule, mutta siinä on tuolloisen suosikkibändini Screaming Blue Messiahsin vaikutusta. Bändimme nimi tuli siitä, että ensimmäiset biisit nauhoitettiin National Panasonic -nimisellä mankalla. Matias on sittemmin jatkanut muusikon uralla: serkkumme Juhon kanssa perustettu The Demars on kulttiklassikko, ja Matias soittaa nykyään stoner-bändi JetBlackissa. Myös Demarsissa laulanut Juho on tehnyt musiikillista uraa.

Minulla oli joitain muitakin bändiprojetkeja. Yksi oli The Screaming Blue Chekhovs, jossa toisella luokalla ollut Matti Laitinen soitti kitaraa ja minä lauloin. "Mutaiset vedet" Blinkity Blankin koosteella on ainoasta nauhoitussessiostamme; se tuntuu jatkavan oman biisini "Hoochie Koochie Manin" tematiikkaa. (En tosin tiedä, saako kukaan sanoista selvää, itse tietysti muistan mitä niissä lauletaan. Jussi Hakulinen sanoi, että "Mutaiset vedet" kuulostaa siltä kuin laulaisin "saat multa seppeleen".) 

Riihikedon lukion kulttuuripäivillä (en ole varma vuodesta, voi olla 1989) taas esiintyi improvisoiva metallibändi, jonka typerä nimi oli Nazi-Petteri and the Lions. Minä soitin rumpuja, Junnu Hirvonen kitaraa ja Petteri Evilampi lauloi - tai enemmänkin kirkui. Välillä kitara katoaa kokonaan, sillä Junnulta irtosi kitaran piuha, ja kun hän sai sen takaisin, Petteri ja minä olimme jo lopettaneet "soittamisen" - ja soolonsa lopuksi Junnu kaatui esiintymislavan lattialle, mikä tietysti yleisöä huvitti. Puolentoista minuutin keikka oli muutenkin mieletön suksee, mutta muut kulttuuripäiville perustamamme bändit, kuten Folkfaarao, eivät varauksetonta suosiota nauttineet. Virityspilliorkesteri Pitchpipe Brothers taisi saada jonkun kunniamaininnan, mutta tämä oli taatusti täysin sooloa soittaneen Matti Laitisen ansiota. Näistä muista bändeistä ei tietääkseni ole olemassa tallenteita.  

Matilla olikin useita eri bändejä, joista tässä esiintyy kaksi. Valitettavasti en muista, mikä oli hänen ja rumpuja soittavan Timo Puttosen projektin nimi, mutta he olivat tehneet "Boppin' Dylanista" mainion slovariversion. Kun Matti perusti Twangsville-nimisen bändin, tein heille älyttömän sanoituksen "Immanuel Kant Blues", jossa kuulu filosofi matkustaa Kuuhun ja tapaa siellä marsilaisen, jolla ei ole jalkoja. Matti teki sanoituksista toimivan funkrockin, joka kuulostaa hiukan Red Hot Chili Peppersiltä, joka tuolloin oli lukion poikien keskuudessa iso hitti. 

Twangsville nauhoitti biisin, kun bändi voitti studioaikaa Porin lukioiden välisessä bändikilpailussa. Samasta kilpailusta muistan parhaiten Dassumin Penan ja Simo Saarisen (ja jonkun kolmannen, ehkä Tatsi Laxströmin) Countryside Mafian, jonka todella kova rockralli keskeytyi äkisti, kun rumpalina ollut Simo lopetti soiton ja huusi: "Auh, kädet maitohapoilla!" Penahan perusti sittemmin omaperäisen taide-hc-bändin Deep Turtlen ja on myöhemmin tehnyt noisea nimellä Umpio. 

Takaisin Twangsvilleen. Saksofonissa oli myöhemmin Black Motorista ja Hot Herosista tuttu Sami Sippola, bassossa kaverimme Kimmo Aho ja rummuissa sittemmin näyttelijänä tunnetuksi tullut Matti Hakulinen. Matti soitti kitaraa ja lauloi. En tiedä, paljonko demoa lähetettiin levy-yhtiöille, mutta veikkaan, että olen ainoa - tai ainakin harvoja - joka on nauhan säilyttänyt. Matin myöhempi bändi 12 Gauge soitti "Immanuel Kant Bluesia" 1990-luvun alussa jossain Kirjurinluodossa järjestetyssä rocktapahtumassa. Matti soitti myös Kolmannessa Konstaapelissa, joka oli osittain Deep Turtlen esimuoto, koska siinä soittivat Tatsi Laxström ja Mikko Saaristo. 

Valitettavasti Blinkity Blank Sound Supplementissa joidenkin biisien äänentaso on aika huono, sillä biisejä on siirretty välillä kasetilta kasetille. Volat täysille! (Huom! Teen tätä päivitystä mökillä, jossa en pääse käsiksi kaikkiin arkistoihini, ja saatan hyvinkin lisätä tähän kuvia, jahka olemme taas Turussa.) 

Seuraavassa postauksessa luvassa Ex Cathedra! 

Blinkity Blank Sound Supplement (koottu 1991-1992)

Yuri: Boppin' Dylan

Yuri: Hoochie Koochie Man

Yuri: Union Sundown (Bob Dylan -cover!)

Yuri: Meat Meat Meat

Yuri: Exaggerate

National Panasonic Boys: Raju meininki päällä

National Panasonic Boys: Rähjäiset pojat suistomaalta

National Panasonic Boys: Taten piikki

Nazi-Petteri and the Lions: keikka Riihikedon lukion kulttuuripäivillä 1989 tai 1990

The Screaming Blue Chekhovs: Mutaiset vedet

Matti Laitinen ja Timo Puttonen (bändin nimi unohtunut): Boppin' Dylan

Twangsville: Immanuel Kant Blues (sanat Juri Nummelin)

Helmivyön päiväkirja 2021

Kulttuurivihkot oli reilu vuosi sitten tekemässä pienkustantamoaiheista teemanumeroa, ja ehdotin, että voisin pitää jonkin aikaa päiväkirjaa siitä, mitä kaikkea teen oman kustantamoni Helmivyön eteen. Päätoimittaja Elias Krohn piti ehdotuksesta, ja rupesin tekemään päiväkirjaa ja kirjasin ylös kaikenlaista hyvin arkipäiväistä, mitä Helmivyön kirjoihin liittyi, niin ideointia kuin käytännön toteutustakin. Mutta niin vain kävi, että välillä unohdin pitää päiväkirjaa (ajattelin että täydennän sitä jälkeenpäin sen perusteella, mitä muistan kirjojen tekemisestä), mutta lopulta kävi niin, että homma unohtui. Deadline meni eikä Kulttuurivihkojen päätoimittajakaan jutun perään kysellyt. 

En tiedä, kuinka hyvin tämä olisi toiminut lehdessä. Aika nopeasti kävi myös selväksi, ettei tämä olisi ollut aito päiväkirja (voiko keksitty päiväkirja olla koskaan aito?), vaan pikemminkin harkittuja tekstipätkiä, jotka on kirjoitettu lukija mielessä, ei vain itselle muistiinpanoiksi. Juttu myös alkaa keskeltä tapahtumia eikä pääty mihinkään - sitä olisi siis tarkemmin pitänyt rajata. 

Mutta ehkä tänne blogiin tämä sopii hyvin, myös muistutuksena Helmivyön toiminnasta. Sinänsä viime vuoden kevät oli erikoista aikaa, koska julkaisin silloin kustantamoni kautta hirveän määrän kirjoja. Olen kutsunut sitä "Helmivyön hulluksi kevääksi"; silloin monet pitkään tekeillä olleet kirjat vain lopulta valmistuivat. Syksyllä toiminta hiljeni, koska keskityin kirjoittamaan paria muuta kirjaa muille kustantamoille, mutta silti viime vuoden aikana ilmestyi peräti 29 kirjaa, mikä on yhden miehen kustantamolle aikamoinen määrä! Toki en ole itse tehnyt kirjojen kansia (paitsi viimevuotisista yhden, Juhani Ahon rautatietarinoiden koosteen, ja pidänkin kantta aika huonona ja anakronistisena), mutta ideoinnin, kustannustoimittamisen, taiton ja muun teen usein itse. (Reijo Valta on käytännössä aina taittanut itse toimittamansa tai kääntämänsä opukset, samoin Timo Ronkainen taittoi itse Tintistä Fogeliin -kirjansa sekä Makaroonikirjan.) 

Markkinointi jää tietysti aika vähäiseksi, mutta ainakin ennen inflaatiota ja Ukrainan sotaa sillä ei ollut kauheasti väliä - tänä keväänä on huomannut selvästi kirjamyynnin vähentyneen. Samaa ovat sanoneet muutkin pienkustantajat, mutta en tiedä, mikä on tilanne isoilla kustantamoilla tai kirjakaupoilla. Ilmeisesti verkkokauppa on hiljentynyt, ja Helmivyö taas ei ole pystynyt kunnolla panostamaan kivijalkakauppoihin (asia, johon aina vannon itsekseni, että kohta tulee muutos, samoin kuin siihen että Helmivyö viimeinkin saisi kunnon sivut). 

Helmivyön päiväkirja, kevät 2021

4.3.

Parhaat projektit ovat helpoimpia. Timo Ronkainen taittoi ja teki kannet kirjaan Tintistä Fogeliin, johon hän oli kerännyt joukon erilaisia sarjakuva-arvosteluja uransa varrelta. Sarjakuva-aiheiset kirjat kiinnostavat sen verran intensiivisesti pientä porukkaa, että tällainenkin kannattaa julkaista. 

8.3. 

Lainasin Gerstäckerin Kirouksen kirjastosta ja nyt huomaan, että minulla on sama kirja työpöytäni vieressä olevassa kasassa. [Liittyy tähän kirjaan.]

23.3.

Jälleen kerran käyn läpi skannattua tekstiä Kumpulaisen Seksikoulusta. Huomaa kyllä, että teksti on nopeasti kirjoitettua, kun yksityisetsivä kiroaa, ettei muistanut pyytää valokuvaa tytöstä, jota häntä on pyydetty etsimään, vaikka tämän luulisi olevan edellytys löytämiselle. Kohtaus myös esiintyy käytännössä kaikissa yksityisetsivädekkareissa, joissa etsitään jotakuta kadonnutta (eli noin kolmanneksessa yksityisetsivädekkareista). Toisaalta hyvä, että kirjoittaja on sen edes tässä kohtaa tajunnut. 

Lisäksi tein Ossi Kokon länkkäreihin alaviitteet loppuun. Eihän niitä ollutkaan kuin 127 kappaletta alle 60 sivun tekstissä. 

Sisällysluettelon tekemisen ja oikoluennan jätän huomiselle. 

Yritän vielä päivän viimeisenä työnä muuttaa Kumpulaisen Seksikoulua tekstiksi, mutta netin ilmaisohjelma menee joka kerta jumiin. 

25.3.

Sain viimeinkin Salme Setälän Arpalipun uusintapainoksen taiton valmiiksi. Kirja oli aikamoinen urakka muutenkin, jossa itse sähelsin koko ajan, hukkasin kirjasta yliopiston kirjastossa tekemäni valokopiot, sekoitin skannaukset toisen kirjan skannauksiin ja jouduin lopulta skannaamaan kymmeniä sivuja senkin jälkeen kun olin luullut jo koko kirjan selvittäneeni. Sitten lopulta huomasin, että kirja olisi koko ajan löytynyt kaupunginkirjastosta, josta olisin saanut sen kotilainaan. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan... 

Odottelen enää Laura Honkasalon esipuhetta, sitten pitää tilata kirjaan kansi. 

Lehdessä luki Sofia Belórfiin liittyvän huijauskirjan yhteydessä, että nyt markkinoidaan jo joulun kirjoja. En ikinä Helmivöineni pääse tähän systeemiin kiinni. 

Tein listan Helmivyön keskeneräisistä kirjoista. Niitä tuli yhdeksän, enkä laskenut mukaan sellaisia kirjoja, jotka ovat passiivisessa teossa, ts. kirjoja, joita teen aina välillä, kun tulee joku sopiva teksti eteen. Näistä yksikään ei ole sellainen, jota voisin kuvitella näkeväni Prismassa. Ehkä Salme Setälän Arpalippu voisi juuri ja juuri toimia, samoin Elinan Makaroonikirja, mutta sekin on ollut sellainen savotta, että se ei olisi ehtinyt mihinkään joulumarkkinointiin. 

29.3. 

Sain muutettua loputkin skannaukset Kumpulaisen Seksikoulusta tekstiksi. Vielä pitää etsiä tikuilta ja muilta pari Kumpulaisen seksinovellia, joita myös tulee kirjaan mukaan. Ei jaksaisi käydä yliopiston kirjastossa etsiä niitä enempää, vaikka tietysti kirjasta tulisi parempi ja tuhdimpi mitä enemmän novelleja olisi mukana. Seksikoulu on itsessään tosi lyhyt teksti, vähän päälle 13 000 sanaa, alle sata tuhatta merkkiä. Se on siitä jännä vanha seksikirja, että siinä ei ole käytännössä lainkaan pakottamista, saati raiskauksia. Nähdäkseni kaikki seksiaktit kirjassa ovat konsensuaalisia. 

31.3.

En oikein keksinyt mitä tänään tekisi. Kävin läpi useita keskeneräisiä kirjoja ja tein niihin pieniä lisäyksiä, kuten panin sivunumerot ja tietosivujen tiedot paikalleen. Yhdelle kirjalle keksin nimen. Latasin Pulpografia Eroticaa varten kirjoituskonefontin (en ole kauhean haka tällaisissa hommissa, mutta onnistui lopulta) ja vaihdoin otsikoiden fontin. Olisin kirjoittanut Jalmari Hahlin Haoma ja Anahita -romaanin (1900) uusintapainoksen esipuheen, mutta Kansalliskirjaston digitaalisista aineistoista puuttui jostain syystä Valvoja-lehden vuosikerran toinen puolisko, jossa kirjasta olisi ollut ilmeisesti ainoa julkaistu arvostelu! 

Minna Canthin sadut tulivat viimeinkin eilen. Kansi on erittäin hieno, mutta en ole kovin tyytyväinen omaan taittooni, se näyttää vähän amatöörimäiseltä. Henri Joelan kuvat ovat hienot, vaikka hän ei ole ihmisten kuvaajana parhaimmillaan. Toki kuvat ovat täysin epäajanmukaiset. Silti en ymmärrä, miten kirjaa on myyty niin vähän. Voimassa ollut mainos ja Turun Sanomien iso juttu eivät nostaneet myyntimääriä käytännössä lainkaan. Ja on ihan kuin kirjastotkaan eivät tätä olisi tilanneet. Hyvä esimerkki jälleen siitä, että jos jokin ei myy, sitä ei kannata mainostaakaan. Pätee moniin Helmivyön kirjoista.  

Onkohan jossain joku kuvittaja, joka nyt harmittelee, ettei voi kuvittaa Canthin satuja, koska ne on nyt julkaistu? Itse ajattelen usein tällä tavalla, se on jonkinlaista kateutta. Sadut olivat kuitenkin vapaata riistaa useiden vuosikymmenien ajan, toki niitä ei moni tuntenut. 

Iltapäivällä makasin sohvalla ja luin seksipokkarin, josta kirjoitan Pulpografia Eroticaan. Innostuin samalla tekemään kirjaan liitteen, jossa luettelen omat suosikkini kirjassa käsitellyistä seksikirjoista. Älytöntä puuhaa, mutta hauskaa! 

?.4.

Kyse olikin jostain viiveestä, sillä Canthin satujen myyntimäärät ampaisivat käsittämättömään nousuun! Kirjoja on yhtäkkiä myyty useita kymmeniä kappaleita. 

15.4.

Rauman taidemuseo tilasi lisää Kosti Koskisen kirjaa. Valtava määrä! Pitänee opetella sähköinen laskutus - kun viimeksi laskutin heitä, en osannut tehdä sähköistä laskua ja sain erityisluvan laskuttaa kerran paperilaskulla. 

Sain viimeinkin tehtyä kustantamon sivuille tekstin Susu Petalin Kolmannesta painoksesta. Siihen Timo Ronkainen teki hienon kannen, vaikka se ei kovin hyvin keskustelekaan kirjan nimen kanssa, mutta tekijä itse halusi tällaisen nimen. Hyviä novelleja 90-luvun Reginasta, osoitus siitä, että sekin on ollut moni-ilmeisempi julkaisu kuin on yleensä tajuttu. 

22.4. 

Huomaan BoD:n verkkokauppaa katsoessani, että James Reasonerin yksityisetsiväromaani Texasin tuuli on nostettu erityisen suosittujen kirjojen joukkoon. Hienoa! Myyntimäärät ovat kylläkin melko pieniä, vaikka omalla mittapuullani kirja on menestys. Sen eteen nähty työ ei tunnu turhalta, ja varmasti tällainen kirja, joka on ilmestynyt alun perin jo 40 vuotta sitten, jatkaa olemassaoloaan vielä pitkään. 

Myös Hyvää yötä! -antologia tuli painosta. Se vaikuttaa oikein mainiolta, kirja jollaista tutkisin pitkään ja hartaasti, jos joku muu sellaisen tekisi. Facebookissa paljastuu, että Nastamuumion Asmo Koste on itsekin miettinyt vastaavan opuksen tekemistä. 

28.4. 

Ronkaisen Timo teki älyttömän hienon kannen Salme Setälän Arpalippuun! Todella tyylikäs 20-lukulainen art deco -pastissi. 

Kun julkistan sen Facebookissa, kuvan alla oleva keskustelu menee nopeasti siihen, että aletaan toivoa Yrjön Jammu-pakinoiden omnibus-laitosta. 

7.5. 

Huomaan sattumalta, että joku (jota en välttämättä tunne) on arvostellut blogiinsa toimittamani käännösantologiat Kaikki valehtelevat ja Ajokortti helvettiin, joista jälkimmäinen on Helmivyön kirja, yksi ekoja. Blogisti kirjoittaa: "Tarkkaan määritelty pituus pitää novellit tuoreina ja koko ajan liikkeessä, ilman turhaa löysäilyä tai kuvailua. Dialogia on paljon. Kaikki novellit edustavat rikoskirjallisuutta ja monet lähenevät julman tunnelmansa puolesta kauhua. Lyhyys on etuna myös siinä, ettei lukijan mielenkiinto pääse herpaantumaan vaikka kohdalle sattuisikin epämieluisa novelli."

11.5. 

Pulpografia Erotica meni painoon! Noin 20 vuoden työ on viimeinkin ohi. Sanoin Facebookissa, että kun Kosmoksen Mikko Aarnen mukaan jokaisen Kosmoksen kirjan jälkeen maailma on vähän parempi paikka, niin tämän ilmestymisen jälkeen maailma on vähän pahempi paikka. Sen verran ärjyä on vanhojen seksipokkarien kuva maailmasta ja ihmisten välisistä suhteista. Välillä mietin, tulinko liiaksi hehkuttaneeksi tunkkaisia ja niljaisia kirjoja. Camp-henki tulee minulta luonnostaan, mutta samalla myös koetan arvostaa kirjoja teoksina sekä ajankuvina. 

Saa nähdä. Veikkaan, että kovin laajaa lukijakuntaa teos ei löydä. Ville Manninen teki sille kyllä tosi hienon kannen. 

Samana päivänä saataville verkkokauppoihin tulee myös Edgar Rice Burroughsin Caspak-sarjan toinen kirja, Ajan unohtamat ihmiset. Sarjan lievästi huono myynti on yllättänyt, mutta sitä menisi paremmin, jos sitä olisi kivijalkakaupassa myynnissä. 

12.5. 

Verkkokauppoihin tulivat saataville Salme Setälän Arpalippu ja Ville Hännisen essee Täyteen mittaan. Jälkimmäinen syntyi, kun chattasimme Villen kanssa valokuvasta, jossa Tapio Tapiovaara, Elvi Sinervo ja muutama muu katselee Raoul Palmgrenin uutta kirjaa Maksim Gorki. Tuli ilmi, että Villellä on kirja hyllyssään, mutta hän ei ole lukenut sitä. Olen joskus aiemminkin miettinyt kirjaa, jossa kirjoittaisi niistä kirjoista, jotka on hankkinut jostain syystä, mutta joita ei koskaan tule lukeneeksi tai millään muullakaan tavalla käyttäneeksi, ja nyt heitin, että voisi aloittaa Helmivyön esseesarjan, jonka Ville avaa Palmgrenia ja Maksim Gorkia käsittelevällä esseellä. Ja tuli hieno teksti! 

Vielä pitäisi saada esseesarjaan lisää tekstejä, itse päätin kirjoittaa Tuulen viemästä. Joku arveli, että vinoilen sille muutaman kymmenen sivun verran kirjaa koskaan lukematta, mutta tästä ei ole kyse. Hahmottelin, että voin käsitellä ainakin naiskirjailijuutta, historiallisen romaanin historiaa, amerikkalaisen kirjallisuuden historiaa ja omaa suhdettani siihen, ja ylipäätään sitä, miksi joku unohtuu, mutta joku taas ei. Mutta tuleeko kahdesta kirjasta sarja? [Sain Tuulen viemää -esseeseen pienen apurahankin, mutta vielä en ole tekstiä kirjoittanut.]

18.5. 

Käsittämättömästi koko ajan tökkinyt Elinan Makaroonikirja oikoluettu! 

19.5. 

Kuriiri tuo Salme Setälän Arpalipun. Timo Ronkaisen kansi toimii erityisen hyvin pienessä koossa. 

24.5. 

Kulttuuritoimitus julkaisi Ihmeellisestä kuherruskuukaudesta neljän tähden arvostelun! Kirjoittaja Aleksi Leskinen vertaa Koskista David Lynchiin ja William S. Burroughsiin! Toivottavasti tällä nyt on myynnillisesti jotain merkitystä, vaikka vanha totuushan on, että vain Hesarin arvostelu voi nostaa myyntiä. 

Samana päivänä tulee myös uusia kirjoja: Walkean miehen kosto, vuonna 2019 kuolleen Ossi Kokon toimitteita 1800-luvun länkkärisuomennoksista, Punasydän, jonka kokosin itse 1900-luvun alkupuolen lännentarinoista, ja Edgar Rice Burroughsin Ajan unohtamat ihmiset, joka on toinen osa Caspak-trilogiaan. Sitä on myyty yllättävän vähän, olisi tämäkin pitänyt saada marketeihin ja muualle. 

27.5. 

Pulpografia Erotica tuli! Tietysti heti löydän kirjasta kirjoitus- ja muita virheitä. 

3.6. 

Makaroonikirja meni viimeinkin painoon! Aivan käsittämättömän vaikeaa, kun painon systeemi kerta toisensa jälkeen herjasi, että fonttia ei voi käyttää, vaikka luulisi fonttien kulkevan pdf:n mukana. Ja taittaja nimenomaan tarkisti, että ne on upotettu tiedostoon. Sovittiinkin jossain vaiheessa, että taittaja muuttaa tekstit vektorigrafiikaksi, ettei fonttia tarvitsisi vaihtaa ja tekstiä juoksuttaa uudestaan. Tämä ilmeisesti toimi. Nyt kirja tarvitsee vain kannet, toivottavasti niiden kanssa ei tule mitään ongelmia. 

4.6. 

Makaroonikirjan kannet solahtivat painoon suht ongelmitta, mutta kirjasta tuli niin kallis, että sitä tuskin paljon myydään: 32 euroa. Tästä saadaan ns. hyvitysmaksuina noin kaksi ja puoli euroa per myyty kirja. Tämä lienee tyypillisesti kirja, joka kannattaa kustantaa, jos sitä myydään marketeihin ja muualle useita tuhansia kappaleita. No, Elinan saama apuraha varmasti tuli silloin tarpeeseen, ja kirjakin on oikein kiva. 

Joku kysyi Facebookissa, tarjottiinko kirjaa isoille kustantajille, kun idea on kuitenkin hyvä. Elina vastasi: "Ei yritetty. Hopeapeilin joulun aikoinaan saama torjuva vastaanotto kustantajilta ei kannustanut toista kertaa yrittämään myydä ei-kaupallista genrehybridiä (kulttuurihistoria ja käytännön tietokirja samassa paketissa). Vaikka hyvä ja hauska kirja tämä on, tiedän kun olen lukenut!" Arvelen, että isot kustantamot olisivat vain torjuneet kirjan tai sitten sitä olisi pitänyt muuttaa niin paljon, että Elinan alkuperäinen idea ei olisi välittynyt. 

15.6. 

Jalmari Hahlin Haoma ja Anahita tuli. Esipuhe on muuten hyvä, mutta jälleen kerran samaa toistoa kuin teksteissäni aina: samassa virkkeessä peräkkäin "kuitenkin" ja "kuitenkaan". Pitäisikö joskus ostaa oikolukijan palveluita? 

16.6.

Sain viimeinkin tehtyä Pulpografia Eroticalle sivun kustantamon sivuille. Tarjosin sitä yhdessä Facebook-ryhmässä tutuille 15 euron hintaan. Neljä tilausta tarttui haaviin. Verkkokaupan kautta sitä on myyty 17 kappaletta. Kaukana ollaan niistä ajoista, kun ekasta Pulpografiasta (2000) pääsi jopa aamutelkkariin! 

Yhtään arvostelukappalepyyntöä ei ole tullut. Sen sijaan Voiman Tuomas Rantanen kysyi, haluanko mainostaa kirjaa. Otin mainoksen, vaikka en usko siitä olevan juuri hyötyä. 

PS. Kirjojen kannet Timo Ronkainen, J.T. Lindroos ja Ville Manninen. Helmivyön logo J.T. Lindroos.