Äskettäin ilmestyi uusin kirjani, Kaikki on elokuvaa. Kulttuurivihkojen kustantamopuolen julkaisema opus on kokoelma suomalaisia elokuva-aiheisia runoja 1920-luvulta tähän päivään saakka. Kirjassa on myös pitkä johdantoartikkelini, joka minusta vaikuttaa oikein hyvältä - lukisin itse sellaista tekstiä mielelläni! Tässä linkki kustantajan sivuille, alempana on kuva sisällysluettelon ensimmäisestä sivusta.
Kirjan valmistushistoria on todella pitkä, mahdollisesti pisin millään kirjallani. Tamperelainen legenda Raimo "Rake" Silius oli koonnut Tampereen lyhytelokuvajuhlien yhteyteen suomalaisten elokuvarunojen näyttelyn, ja jo silloin sain idean, että tästä voisi syntyä kokonainen kirjakin. Kysyin Rakelta lupaa käyttää hänen löytöjään, ja nappasin ylös kaikki hänen löytämänsä esimerkit, paitsi yhtä, jota ei ollut julkaistu ilmeisesti missään; muistan runosta vain sen, että se oli tehty pelkästään elokuvien nimistä. En ole varma, minä vuonna tämä on tapahtunut, mutta se voi olla jo 1990-luvun loppua. Ilmeisesti jo tässä vaiheessa keksin muitakin esimerkkejä aiheesta. Oletan saaneeni vinkkejä ystävältäni Simo Kuusiselta, jolla on sangen laaja suomalaisen runouden kokoelma. Simon vaikutusta ainakin on se, että mukana on työväenrunoilijana tunnetun Karin Almin hieno runo "Kolme laulua rakkaudelle", koska Almia käsittelimme yhdessä Kulttuurivihkoihin tekemässämme juttusarjassa "Pieniä laulajia" (josta tuli myöhemmin kirjani Unohdetut kirjailijat, 2007). Runo on tietääkseni julkaistu vain vasemmistolaisen Kirjallisuuslehden sivuilla vuonna 1935.
Lisäksi ostin tässä vaiheessa Akateemisen alennusmyynnistä (tämä oli aikaa, jolloin niistä pystyi oikeasti tekemään löytöjä) parillakymmenellä markalla elokuvatutkija Philip Frenchin kokoaman kirjan The Faber Book of Movie Versen, jonka kansi oli repeytynyt, mutta jossa oli erittäin hyvä johdantoteksti.
Oletan, että lähestyin 2000-luvun alussa kustantajia idealla; tässä vaiheessa käsikirjoituksen on täytynyt olla jo jonkin verran laajempi kuin mitä Raken alkuperäinen näyttely oli. Muistan, että Likestä vastattiin, että idea on ihan hyvä, mutta seuraavaan sähköpostiini ei enää vastattu. Saatoin lähestyä myös jotakin muuta kustantamoa, mutta tuossa vaiheessa verkostoni eivät olleet vielä kovin laajat. Vuonna 2011 olen postannut tähän samaan blogiin kokoelmaideasta runoja ja lyhyesti kuvaillut ideaa ja sen toteutusta (mutta en ole näköjään oikein uskonut ideaan). Kaikkia runoja en näköjään vielä tuolloin ollut kirjoittanut puhtaaksi, esimerkiksi Waltarin lyhyt runo "Filmi" on kyllä mukana valmiissa kirjassa, kiitos perikuntaa edustavan Joel Elstelän.
Vuonna 2013 olen jutellut kirjaideasta Leevi Lehdon kanssa kirjamessuilla ja hän oli siitä kiinnostunut. Kaksi vuotta myöhemmin olen lähettänyt valmiin käsikirjoituksen Leeville (ja välissä kysynyt kommenttia aiheesta Tapani Baggelta, joka kehotti toimeentumaan asiassa). Tuossa vaiheessa kirjoitin ilmeisesti pitkän johdantoartikkelin, jossa viittasin hyvin paljon The Faber Book of Movie Verse -kirjaan ja sen esipuheeseen. Muistan näihin aikoihin saaneeni hyviä vinkkejä teemaan sopivista runoista myös elokuvatutkija Tommi Römpötiltä, joka harrastaa runoutta. Mitään ei kuitenkaan tapahtunut, vaikka toinen samaan aikaan ehdottamani kirja (vanhojen pulp-novellien kokoelma Kuutamohulluus) ilmestyikin Ntamolta. Juttelin muutama vuosi myöhemmin elokuvarunoista myös Ntamon uuden vetäjän Jarkko S. Tuusvuoren kanssa, mutta hän ei innostunut.
Olen näköjään myös Aviadorin Vesa Tompurin kanssa jutellut hankkeesta vuonna 2019, mutta vaikka hän oli kiinnostunut, hän ei palannut asiaan. Tommi Parkon kanssa juttelin aiheesta myös, kun hän sanoi kokoilleensa varsinaissuomalaisen runouden antologiaa, mutta tähän hän sanoi, että keskittyy kuitenkin käännösrunouteen. (En tiedä, mitä varsinaissuomalaisen runouden antologialle on tapahtunut, ilmestynyt se ei ainakaan ole.)
 |
| Sisällysluettelon eka sivu. Julkaisutiedot ovat runojen yhteydessä. |
Ehdotin aiheeseen vähän kyllästyneenä johdantoartikkelin julkaisemista omana tekstinään Kulttuurivihkoissa lehden päätoimittajalle Elias Krohnille syksyllä 2020. Elias kelpuutti jutun, mutta sanoi, että voisi katsoa kirjaakin, jolloin lähetin tietysti käsikirjoituksen näytille. Elias vastasi ensiksi, etteivät lähde antologian julkaisemiseen, kun kirjoittajia on niin paljon ja jokaiselta pitäisi erikseen saada julkaisulupa, mutta lupasin auttaa siinä hommassa. Se oli ehkä taikasana, koska Elias ilmoitti, että Kulttuurivihkot voi kirjan julkaista. Ajattelin, että voihan koettaa, ei olisi kiva, jos tehty työ olisi turhaa. Kuitenkin joitain käsikirjoituksen runoilijoita tai heidän perikuntiaan tunsin, tiesin että pystyn aloittamaan helposti.
Tein tätä hommaa niin että olen aina työpäivän aluksi koettanut etsiä jonkun runoilijan tai perikunnan edustajan yhteystiedot ja lähettänyt viestin ja kysynyt, onko mahdollista ottaa ko. tekijän runoa tai runoja tällaiseen antologiaan. Melkein kaikki suostuivat, osa pienen suostuttelun jälkeen. Osa kieltäytyi, osa sanoi, että asia pitäisi hoitaa Sanaston kanssa. Kaikkien perikuntaa en löytänyt enkä minkäänlaista tietoa siitä, kuka perikuntaa edustaa. Mutta pois jäi vain hyvin harva runo, ja joitain näistä tai osia niistä pystyin upottamaan uuteen versioon esipuheesta. Kirjan nimi tuli Jorma Kaparin runosta, joka liittyy Werner Herzogiin, mutta valitettavasti Kaparin perikuntaa ei löytynyt, joten runo esiintyy kirjassa vain esipuheessa.
Olen lähettänyt valmiin käsikirjoituksen 6.10.2022, mutta siihen tuli vielä yksi lisäys, kun Tarmo Maneliuksen tyttäreltä tuli kirje, jossa oli Maneliuksen vapisevalla käsialalla kirjoitettu julkaisulupa - hän oli ehtinyt kuollakin sen jälkeen, kun olin puhunut hänen tyttärensä kanssa puhelimessa, ja olin luopunut toivosta, että runoa saisi enää kirjaan mukaan!
Eli näin kauan voi kestää kirjan saaminen valmiiksi! Jos ajatellaan, että Raken kokoama näyttely Tampereella on ollut vaikka vuonna 1999, niin ideasta valmiiksi kirjaksi meni 24 vuotta (melkein neljännesvuosisata...). En tiedä, mitä tämä kertoo minusta, puhumattakaan siitä, että tein kirjan täysin ilman palkkiota tai apurahaa. Toimitettaviin teoksiin ei oikein kukaan anna tukea, joten en sellaista edes hakenut (tai jos hain, en muista hakeneeni, mutta ainakaan en ole sellaista koskaan saanut). Lainauskorvauksistakaan ei juuri mitään tule, koska ne lasketaan tällaisissa tapauksissa jyvitettynä kirjan eri tekijöiden kesken... Toisin sanoen ei mitään järkeä koko hankkeessa, mutta tulipa tehtyä! Kaikki on elokuvaa jatkaa omalla tavallaan kahden aiemman runoantologiani, Titaanien laulun ja Titaanien koston, jalanjäljissä, ja minulla on idea kahteen muuhunkin runoantologiaan, toiseen jopa apuraha (mutta ei kustantajaa, jälleen kerran). (Tässä kuvaus Titaanien laulun tekemisestä.)
Kaikki on elokuvaa vaikuttaa joka tapauksessa mielestäni oikein mainiolta, idea on hyvä ja Suomessa omintakeinen ja tekstit kiinnostavia. Mukana on tunnettuja runoilijoita, kuten Jyrki Pellinen ja Ville Hytönen (joka luki Facebookissa hankkeestani ja lähetti vinkin omista, muun muassa Teuvo Tulioon kytkeytyvistä runoistaan), mutta myös unohdettuja ja pienilevikkisiä kirjailijoita, kuten Leksa Vossi ja Pekka Ruissalo. Naisia on valitettavan vähän, mutta ilmeisesti naisrunoilijat ovat yleensäkin ottaen kirjoittaneet elokuvasta vähemmän kuin miehet - syytä tähän en tiedä, ehkä ainakin naisten vähäisempi tarve namedroppingiin (elokuvasta on vaikea kirjoittaa, jos ei koko ajan heittele Satyajit Rayn tai Orson Wellesin kaltaisia nimiä). Mutta tietenkään kaikkia elokuva-aiheisia runoja en tähän ole voinut ottaa mukaan enkä tiedä niitä kaikkia, joten "miksei mukana ole sitä-ja-sitä?" -tyyppiset kysymykset tuntuvat jo etukäteen turhilta ja ikäviltä. Joka tapauksessa kirja on samalla jonkinlainen läpileikkaus suomenkielisen modernistisen runon historiaan, kun tekstejä on usealta eri vuosikymmeneltä erityyppisiltä kirjoittajilta.
Joidenkin runojen kohdalla mietin, olisiko lukijalle pitänyt selittää, miten ne liittyvät elokuvaan. Kuinka moni tietää, mihin liittyy Liisa Heikkerön runo "(yksityisalue)"? Sen neljässä vähäeleisessä rivissä mikään ei viittaa filmiin tai elokuvallisuuteen. Niissä ollaan kuitenkin meri- ja saaristomaisemissa, ja lukijan pitää itse tunnistaa yhteys Yksityisalueeseen, Maunu Kurkvaaran tunnettuun elokuvaan, yhteen ensimmäisistä kotimaisen uuden aallon merkkiteoksista, joka sijoittuu nimenomaan saaristomaisemiin. Vastaavia on muitakin, mutta toivon, että ne innostavat lukijaa itse selvittämään runojen yhteyksiä seitsemänteen taiteeseen.
Sain kirjan tekijänkappaleet itselleni samana päivänä, jolloin Hesarin kritiikistä alkanut Kiira Korpi -keissi otti aina vain kuumempia kierroksia. En sitä oikein jaksanut kommentoida, mutta kannattaa huomata, että edelleen on ihmisiä, jotka suhtautuvat runouteen vakavasti ja että on vielä kustantajia, jotka sitä julkaisevat. Kaikki ei ole menetetty, vaikka siltä joskus tuntuu. Ikävää tietysti, että yksi sangen vaatimattomalta vaikuttava julkkisteos imee hetkeksi lähes kaiken kirjallisen julkisuuden ja että samassa supussa ovat sekä Helsingin Sanomat että Otava sekä sosiaalinen media, jossa lähes kaikki alan ihmiset kokivat velvollisuudekseen sanoa aiheesta jotain.
Oli miten oli, olen onnellinen, että kirja on tehty ja valmis ja tilattavissa! Tässä vielä kerran linkki Kulttuurivihkojen sivulle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti