Kuten olen täällä blogissa muutamaan kertaan maininnut, tein vuosina 1988-1997 omaa pientä runolehteä, jonka nimi oli Blinkity Blank. Nimen olin napannut kanadalaisen Norman McLarenin hienosta animaatioelokuvasta, jonka olen nähnyt useita kertoja, ensiksi Porin elokuvakerhossa, sitten ainakin Tampereen filkkareilla - ja viimeksi Pori Film Festivalilla, jonne sain valita muutamia elokuvia pari vuotta sitten (osoitus siitä, että lopulta palaa aina sinne, mistä lähti).
Olen aina ollut ylpeä lehdestä ja pitänyt sen konseptista, vaikka minusta ei lopulta tullutkaan runoilijaa, niin kuin pitkään luulin. (Nykyisessä kirjallisessa tilanteessa en voi kuin sanoa, että hyvä, ettei minusta tullut runoilijaa: monipuolisena tietokirjailijana ja kustantajanakin on riittävän vaikea ansaita elantoaan.) Lehteä ilmestyi 20 virallista A5-kokoista numeroa, joiden lisäksi ilmestyi kaikenlaisia ylimääräisiä numeroita, yleensä pienemmässä A6-koossa, mutta jotkut olivat myös aanelosia; yksi taisi olla mikroskooppinen A7. (Alla olevassa listauksessa mainitaan, että olisin yrittänyt tehdä lehteä myös koossa A8, mutta ilmeisesti olen todennut hankkeen mahdottomaksi.)
Ideana oli melkein alusta saakka, että lehdissä olisi muutakin sisältöä kuin vain minun runojani. Kerran tai pari niissä oli jonkun ystäväni kirjoittamia runoja, mutta useimmiten mukana oli käännösrunoja, joita olin bongannut ja joita käytin käytännössä luvatta, tai sitten unohdettujen suomalaisten runoilijoiden esittelyjä. Näistä tuli sittemmin Kulttuurivihkoissa julkaistu juttusarja Pieniä laulajia, josta taas tuli aikanaan Unohdetut kirjailijat (joka taas johti jatko-osaan sekä teokseen Unohdettu Waltari). (Uudistetut painokset kirjoista ovat saatavilla BoD:n verkkokaupasta: tässä Unohdettuja kirjailijoita ja tässä Waltari.)
Lehtien tekemiseen liittyy tietysti paljon anekdootteja: se, kun maksoin kaverilleni Kimmolle ensimmäisen numeron kopioinnista tarjoamalla hänelle Martinan halvimman eli kasvispizzan ja kun hän sai siitä ruokamyrkytyksen, se, kun sain itse nitoa lehteni porilaisessa kirjapainossa, jossa poljin alumiinilankaa niiteiksi syöttävää laitetta, se, kun yritin myydä lehtiä Rumban pienlehtipalstan kautta, se, kun lähetin yläasteen äidinkielenopettajalleni erikoisnumeron The Best of Blinkity Blank (jossa oli runoja numeroista 1-5) eikä hän ikinä vastannut mitään, se, kun gradun ohjaajanani toiminut Mikko Lehtonen kehui lehden nimeä jollekin kirjallisuustieteen seminaarin osallistujalle, se, kun tuleva kirjailija Jyrki Vainonen sanoi, että runot eivät ole huonoja, se, kun ystäväni Markku Lehtimäki käytti yhtä runoa jonkin metodikurssin kohdetekstinä ja joku oli sanonut, että se tuo mieleen Eeva-Liisa Mannerin runot, se, miten tuttavani Tarmo (oikea nimi Tarja) tajusi viimeisen numeron kannenkin jo nähdessään, että tämä on nyt se viimeinen numero...
Nyt on vain käynyt niin, että olen hukannut oman Blinkity Blank -kokoelmani. Ne hävisivät muutossa, josta on kohta jo neljä vuotta aikaa, enkä ole niitä uudesta asunnostamme löytänyt. (Samassa katosivat myös ystäväni Arttu Mannisen kollaasitekniikalla tekemät lehdet, joita hän painatti 5-10 kappaleen painoksina saatuaan minulta jonkinlaisen innoituksen 80-luvun lopulla.) Tiedän, että hyvällä ystävälläni Simo Kuusisella on lehdet (hänellä on ehkä täydellisin kokoelma varhaisia Nummelinianaan kuuluvia pienpainatteita), ja kun kävin joulukuun alussa Porissa, poikkesin hänen luonaan ja pyysin saada nähdä kokoelmaa. Otin valokuvat viimeisessä Blinkity Blankissa olevasta "Blinkitografiasta", johon olin listannut ja ajoittanut kaikki BB:n ilmestyneet numerot, ja olen nyt kirjoittanut listauksen puhtaaksi; ne ovat tämän postauksen alimmaisena. Tein lehdistä kaksi havaintoa: olen jo tuolloin ollut kärsimätön, ehkä hiukan ADHD-henkinen kirjoittaja-julkaisija ja tehnyt paljon kaikenlaisia epävirallisia välinumeroita (ja sama meininki näyttää jatkuneen koko kirjailijan ja kustantajan urani aikana); olen jo tuolloin, alle 25-vuotiaana hahmottanut jotain järjestelyn ja jäsentelyn ideasta, viimeinen Blinkity Blank ei nimittäin koostunut sitä varten kirjoitetuista runoista, vaan olin valinnut parhaat runot lehdistä 15-19, ja lisäksi olin kaivanut esille runoja, jotka oli julkaistu muissa yhteyksissä, kuten Kulttuurivihkoissa tai Vapaa-ajattelijassa (johon tosiaan kirjoitin pari runoa ja ainakin yhden artikkelin 80-luvulla teini-ikäisenä). Kyse oli siis jo tuolloin jonkinlaisesta antologiasta.
Simon kokoelmiin kuuluivat myös kolme yksittäiskappaleina tekemääni runovihkoa, joista tässä mukana kuvina yksi, nimeltään Viisi lyhyttä runoa. Runot ovat vuodelta 1997 ja edelleen mielestäni aika hyviä (toki osa kaipaisi pientä editointia). Juuri tämän saman ajan runoa joku kirjallisuudenopiskelija oli pitänyt Eeva-Liisa Manner -tyylisenä, eikä se varmasti kaukana olekaan totuudesta. Nykyään en osaa sanoa, millaisia runoja kirjoittaisin, koska luen niitä enää aika vähän. (Runot eivät ole alla samassa järjestyksessä kuin ne "kirjassa" ovat; lisäksi haluan pahoitella utuisia kuvia, en ole pystynyt ostamaan uutta kännykkää, vaikka kipeästi sellaisen tarvitsisin. Toivottavasti joku nyt tekstit tuosta kuitenkin saa luettua.)
Paha vain, etten ottanut (samaisella kännykällä!) kuvia Blinkity Blankien kansista eikä minulla ole koneella kuin numeron 19 sinänsä minusta hauska kansi, jossa on Michel de Montaigne. Ensimmäisten lehtien kannet tein vain kirjoituskoneella niin että kannessa ei ollut muuta kuin tekstiä, mutta numerosta 7 alkaen niissä oli kuvakannet. Jokainen numero oli erilainen, ja lehden nimiökin vaihtui numerosta toiseen (äitini, joka piti pientä graafisen alan firmaa, teki minulle kaksi liuskaa erilaisia nimiöitä ja käytin niitä). Kuvia napsin vanhoista almanakoista, sarjakuvista ja kirjojen kansista. Pitänee joskus kuvata Simolla oleva kokoelma - viimeistään sitten kun perin sen itselleni!
Blinkitografia eli Blinkity Blankit 1-20:
Blinkity Blankeja tehtiin kahdeksan vuoden aikana tehty
yhteensä 40 numeroa, lukuun ottamatta toisia painoksia (joita on tehty yksi, numero
pre-14) ja uniikkikappaleita, joita on kolme. Näistä 40 numerosta 20 on
varsinaisia numeroita, loput ovat näiden välissä tehtyjä pienempipainoksisia
erikoisnumeroita. Kaikkiaan Blankeja on ”painettu” eli kopioitu 925 kappaletta.
Seuraavaan olen kerännyt kaikki Blinkity Blankit ja
mainitsen kunkin kohdalla ilmestymisvuoden ja ajankohdan. Koska en koskaan
laittanut mihinkään ylös mitään päivämääriä, ajankohdat ovat vähintäänkin
summittaisia; osasta en ole edes varma. Poikkeuksen muodostaa numero 11,5,
jonka kannessa komeilee päivämäärä 30.7.1992. Mainitsen myös kunkin numeron
koon, painoksen määrän sekä kopiointipaikan. Kunkin lehden kohdalla mainitaan
myös mahdollinen kirjoittajavieras sekä muita erityistietoja. Ensimmäisten
numeroiden kohdalla olen käyttänyt merkintää ’Pori/Luvia’, mikä merkitsee sitä,
että lehti on tehty Porissa, mutta kopioitu Luvialla (luokkatoverini Kimmo Ahon
äidin kopiokoneella). Kysymysmerkki numeroiden 6–8 kohdalla tarkoittaa, etten
enää muista, onko lehdet kopioitu Luvialla – on yhtä mahdollista, että ne on
kopioitu jossain porilaisessa offsetpainossa. Muita kopiopaikkoja, joita
käytin, olivat Porissa muistaakseni Antinkadulla sijainnut kirjapaino ja
Tampereen yliopiston kopiopalvelu. Lisäksi tulostin pienipainoksisia lehtiä
yliopiston mikroluokissa. (Alkuperäinen saateteksti Blinkity Blank 20:ssa. - Olen koettanut alle merkitä pöllimieni runojen suomentajat, mutta en ole jaksanut sen kummemmin tarkistaa. Pahoittelut tekijänoikeuksiin kajoamisesta, toiminta oli epäkaupallista eikä siinä useinkaan vaihdettu rahaa. Ensimmäiset lehdet olivat maksullisia ja lehti maksoi muistaakseni viisi markkaa, mutta jossain vaiheessa luovuin maksullisuudesta ja lahjoitin lehdet lukijoille. Samalla painosmäärä pieneni.)
Blinkity Blank 1. Kevät 1988, Pori/Luvia.
Kirjoittajavieraana Kimmo Aho. 50 kpl, joista 5 värillisi7. Koko A5.
Blinkity Blank 2. Syksy 1988, Pori/Luvia. 50 kpl, joista mahdollisesti
5 värillistä. A5.
Blinkity Blank 3. Syksy 1988, Pori/Luvia.
Kirjoittajavieraana Simo Kuusinen. 50 kpl, joista mahdollisesti 5 värillistä.
A5.
Blinkity Blank -esittelynumero. Kesä–syys 1988, Pori. 5 kpl.
A6.
Blinkity Blank 4. Syksy 1988, Pori/Luvia. 50 kpl, kaikki
värillisiä. A5.
Blinkity Blank 5. Kevät 1989, Pori/Luvia.
Kirjoittajavieraana Simo Kuusinen. 50 kpl, joissain kappaleissa värillisiä
sivuja. A5.
Blinkity Blank 5bis. Kesä 1989, Pori. Kirjoittajavieraana
Gunnar Björling. 5 kpl. A6.
(Tässä välissä ilmestyi uniikkikappaleina kaksi Blinkity
Blank -ekstraa, joista toinen oli ns. hätäapu- ja toinen kaveriekstra. Ne ovat epämääräisen
kokoisia ja yksityiskokoelmissa.)
Blinkity Blank 6. Syksy 1989, Pori(/Luvia?).
Kirjoittajavieraina Rabbe Enckell ja Arttu Manninen. 50 kpl. A5.
Blinkity Blank 7. Talvi 1989–1990, Pori(/Luvia?).
Kirjoittajavieraana Jacques Prevert. Ensimmäinen kuvakansi. 50 kpl. A5.
Blinkity Blank, 8. Kevät 1990 Pori(/Luvia?).
Kirjoittajavieraana otteita teoksesta Suomalaisia vainajainpalvontamenoja. 50
kpl. A5.
The Best of Blinkity Blank. Kevät–kesä 1990, Pori.
Kirjoittajavieraana ”vuoden 1968 lauseita”. 5 kpl. A4.
Blinkity Blankin suuri dadanumero. Syksy 1990, Pori/Tampere.
Kirjoittajavieraana Tristan Tzara (käsinkirjoitettuna suttuna). 5 kpl. A4.
Blinkity Blank 8,5. Kevät 1991, Tampere. Kirjoittajavieraana
Jules Renard. 5 kpl. A6.
Blinkity Blank 9. Kevät 1991, Tampere. Kirjoittajavieraana Henri
Michaux (suom. Pekka Parkkinen ja Jaakko Ahokas), josta esittelytekstin kirjoittanut Simo Kuusinen. 30 kpl. A5.
Blinkity Blank 9½. Kevät 1991, Tampere. Kirjoittajavieraana
Robert Creeley (suom. Anselm Hollo?). 5 kpl. A6.
Blinkity Blankin pieni dadanumero. Kevät 1991, Tampere.
Kirjoittajavieraana Kurt Schwitters. 4 kpl. A4.
Blinkity Blankin pienempi dadanumero. Kevät 1991, Tampere. Kirjoittajavieraana
Pablo Picasso. 5 kpl. A6.
Blinkity Blankin pienin dadanumero. Kesä 1991, Tampere/Pori.
Kirjoittajavieraana Hugo Ball. 10 kpl. A7.
Blinkity Blankin vieläkin pienempi dadanumero. Kesä 1991,
Tampere/Pori. Uniikkikappale, yksityiskokoelmissa. A8.
Blinkity Blank 10. Talvi 1991–1992, Tampere/Pori.
Kirjoittajavieraina August Ahlqvist ja Onni E. Helkiö. Suomalaisen runouden ja
BB:n ensimmäinen juhlanumero. 30 kpl. A5.
Blinkity Blank 11. Kevät 1992, Tampere. Kirjoittajavieraana
Nicanor Parra (suom. Matti Rossi?). 30 kpl. A5.
Blinkity Blank 11,5. 30.7.1992, Tampere. ”The Worst of
Blinkity Blank”. 10 kpl. A6.
Blinkity Blank 12. Syksy 1992, Tampere. Kirjoittajavieraina
Jackson MacLow, Eugen Gomringer, Pierre ja Ilsa Garnier, Hansjörg Meyer. Konkreettisen
runouden numero, mukana runoja dadanumeroista. 30 kpl. A5.
Blinkity Blank 13. Kevät 1993, Tampere. Kirjoittajavieraana
Olli-Matti Ronimus. Tuntemattoman suomalaisen esittelyjen aloitus,
epärunollisen runon manifesti. 30 kpl. A5.
Blinkity Blank 13,5. Kevät–kesä 1993, Tampere. Rocknumero,
joka sisältää C-kasettina julkaistun Blinkity Blank Sound Supplementin, jolla
ovat seuraavat kappaleet: Yuri: Union Sundown, Boppin’ Dylan, Exaggerate, Meat;
National Panasonic Boys: Raju meininki päällä, Taten piikki, Rähjäiset pojat
suistomaalta; Nazi-Petteri and the Lions: keikka Porin Riihikedon lukion
kulttuuripäivillä keväällä 1990; The Screaming Blue Chekhovs: Mutaiset vedet; The
Paradise Boppers: Boppin’ Dylan; Twangsville: Immanuel Kant Blues. Ääniliitteen
pituus n. 15 min. 10 kpl. A5. (Huom! BB Sound Supplement on nykyään kuultavissa täällä!)
Blinkity Blank 13,75. Kevät–kesä 1993, Tampere. Kirjoittajavieraina
Antti, Samuli, Reija ja Anna runoilla porilaisen Cygnaeuksen ala-asteen
4B-luokan äitienpäiväjulkaisusta. 5 kpl. A6.
Blinkity Blank pre-14. Syksy 1993, Tampere.
Kirjoittajavieraana Paul Celan (suom. Jukka Koskelainen). 5 kpl, kaikki
kappaleet keltaisia. A6.
Blinkity Blank pre-14. 2. numeroitu painos. 3 kpl, joista
kaksi keltaisia, yksi punainen. Muutoin kuin edellä.
Blinkity Blank 14. Syksy 1993 – talvi 1994, Tampere.
Kirjoittajavieraana Aarni Kouta. 30 kpl. A5.
Blinkity Blank 15. Kevät 1994, Tampere. Kirjoittajavieraana
Väinö Putkonen. Ilkka U. Pesämaan kansi. 35 kpl. A5.
The Best of Blinkity Blank 8–15. Kevät 1994, Tampere. 1.
sarja: 20 numeroitua kpl. 2. sarja: 5 numeroita kpl. A5.
Blinkity Blankin perhe-erikoisnumero. Kesä 1994, Tampere.
Kirjoittajavieraina Matti ja Matias Nummelin. 7 kpl. A6.
Blinkity Blank 16. Syksy 1994, Tampere. Kirjoittajavieraana
Tolle Kaivola. 35 kpl. A5.
Blinkity Blank 17. Kevät 1995, Tampere. Kirjoittajavieraana
Hilja Liinamaa-Pärssinen. Ilkka U. Pesämaan kansi. 30 kpl. A5.
Blinkity Blank 18. Syksy 1995, Tampere. Kirjoittajavieraana
Eero Lyyvuo. 30 kpl. A5.
Blinkity Blank 18 in English language. Talvi 1996, Tampere.
Kirjoittajavieraana Eero Lyyvuo (Talitiainen runoilijalle). Englanninkielinen
pääkirjoitusta myöten, käännökset JN. Takakannessa kuva polkupyörän
kardaanivedosta, ulkoasu muutoin sama kuin edellisessä. 11 kpl. (Tein lehden, kun tuli amerikkalaisen sähköpostituttavani Johnin kanssa asiasta puhetta, ja lähetin hänelle tekemäni käännösvihon.)
Blinkity Blank 19. Kevät–kesä 1996, Tampere.
Kirjoittajavieraana Ritva Kapari. 25 kpl. A5.
Blinkity Blank post-19. Syksy 1996, Tampere.
Kirjoittajavieraana Aarno Peromies. 10 kpl. A6.
Blinkity Blank pre-20. Syksy 1996, Tampere.
Kirjoittajavieraana Tarmo Manelius. 10 kpl. A4.
Blinkity Blankin suuren dadanumeron paluu. Syksy 1996,
Tampere. Kirjoittajavieraana Seppo-Juhannus Tanninen. 7 kpl. A4.
Blinkity Blank 20. Kevät 1997, Tampere. Sisältää parhaat
runot lehdistä 16–19 sekä lehtien ulkopuolisia runoja. Lisäksi Markku Soikkelin
essee. Ilkka U. Pesämaan kansi. 50 kpl. A5.
Punainen Blinkity Blank. Kevät 1997, Tampere. 7 kpl (tieto
epävarma). Koko epämääräinen, jokainen kappale uniikki.
PS. Myöhempiä runojani voi lueskella tästä blogista, joka alkaa tosin vähän itselleni epätyypillisellä ajankohtaisrunolla. En ole näköjään moneen vuoteen säännöllisesti runoja tehnyt, ja tämänkin blogin tekstit ovat suodattamattomia ja editoimattomia. Joitain blogin runoja otin mukaan pieneen runovihkoon Kuninkaitteni unet, jonka tein ns. uudenvuoden kirjaksi muutama vuosi sitten. Siinä on ISBN-numero, mutta se ei ole ollut julkisessa myynnissä.
PS2. Jos joku ei sattumalta sitä bibliografiasta huomannut, ns. rock-numeron mukana tullut ääniliite on kuultavissa SoundCloudissa täällä.