Pulpografian poistettuja liitteitä

Tämmöisiä tekstejä piti olla Pulpografian lopussa. Ei ollut. Osasyy siihen oli se, että en löytänyt riittävästi tietoa kirjoittaakseni kuvittajista. Monroe Eisenberg ainakin mainitaan moneen kertaan. Lisäksi olisi pitänyt kirjoittaa myös kioskipokkarien kansikuvittajista, mutta niistä myöhemmin - Jukka Murtosaarihan kirjoittaa Pulp-lehteen mainiota sarjaa, ja toivon, että se voitaisiin joskus julkaista omana niteenään. (Tai ainakin netissä. Jukka vain on nettikielteinen ihminen.)

Liite 6: Kuvittajat

Pulp-lehtien kuvittajat ovat Yhdysvalloissa tällä hetkellä kuumaa kamaa, usein huomattavasti kuumempia kuin kirjailijat. Joitain kuvittajia on päässyt Suomeenkin asti, lähinnä Seikkailujen Maailmassa, mutta myös Ilmarisen lehdissä, joissa oli 50-luvun lopulla joitain Weird Talesin kuvituksia.
Seuraavassa on tietoa niistä kuvittajista, jotka on tässä teoksessa mainittu.

Amos Sewell (1901-1983) toimi Popular Publicationsin kuvittajana ja teki töitä eritoten Horror Stories-, Terror Tales- ja Dime Mystery Book –lehdissä. Sewell erikoistui lehtien luonteen mukaisesti rajuihin kauhunäkyihin, joissa viattoman näköiset naiset ovat juuri joutumassa teloittajien, kiduttajien tai mielipuolisten raiskaajien silpomiksi. Siksi olikin yllätys, että kun Sewell vuonna 1937 siirtyi Saturday Evening Postiin, hän tuli tunnetuksi nimenomaan rauhallisten maaseutunäkymien ja lapsikuvien tekijänä.

Liite 3: Kuuluisia kirjailijoita

Olen koonnut seuraavaan listan kirjailijoista, jotka ovat suomennostensa perusteella tunnettuja jollain muulla kirjallisuuden alalla, mutta jotka ovat kirjoittaneet pulp-tyyppisiin julkaisuihin.

Edgar Rice Burroughs (1875-1950) on yksi maailman tunnetuimpia ja luetuimpia kirjailijoita, jonka suosio ei näytä hiipuvan. Yleensä unohdetaan, että Burroughs oli alunperin pulp-kirjailija ja että hänen keskeiset teoksensa Tarzaneita myöten ilmestyivät jatkokertomuksina pulp-lehdissä.

William S. Burroughs (1914-1997) on modernin ja postmodernin amerikkalaisen kirjallisuuden suuria nimiä, kiistelty, mutta tunnustettu kirjoittaja, jonka cut-up -nimellä tunnettu tekniikka on tuottanut erikoisia, mutta usein kiinnostavia teoksia. Burroughsin esikoisteos, joka on suomennettu nimellä Nisti, ilmestyi nimellä William Lee pokkarikustantamo Acen tuotantona vuonna 1953 - kirja oli ns. double edition ja sen toinen puolisko oli Maurice Helbrantin kirjoittama Narcotic Agent, joka kertoi poliisin huumeiden vastaisesta työstä. Acen oli alunperin määrä julkaista myös Jack Kerouacin Matkalla, mutta Acen kustantajan Carl Salomonin ja Kerouacin välille tuli ristiriitoja ja Matkalla-kirjasta tuli lopulta kovakantinen teos.

L. Ron Hubbard on monille tuttu ainoastaan dianetiikan nimellä tunnetun psykoterapeuttisen kultin perustajana ja näin skientologien kiistellyn uskonnon isänä. Hubbard kirjoitti Dianetiikka-kirjansa vuonna 1950; sitä ennen hän oli tullut tunnetuksi pulp-lehtien perin tuotteliaana ja monipuolisena avustajana. Lehdet, joissa on Hubbardin novelleja, ovat Yhdysvalloissa kerätyimpien ja hinnakkaimpien joukoissa. Hubbard julkaisi mm. sellaisissa lehdissä kuin Astounding, Unknown, Adventure Novels, Top-Notch, Thrilling Adventures, Romantic Range, Cowboy Stories, Western Story Magazine, Five Novels Monthly ja Argosy. Listasta - joka Hubbardin tuotteliaisuuteen nähden on ilmeisesti lyhyt - käy hyvin ilmi, että Hubbard kirjoitti mitä tahansa, scifistä ja kauhusta länkkäreihin ja seikkailutarinoihin. Hubbardin elämä olikin ollut seikkailullista: hän oli jo 18-vuotiaana kiertänyt koko maapallon ja hän tunsi henkilökohtaisesti monia eksoottisia paikkoja, joihin hänen novellensa sijoittuivat. [Olen näköjään ollut naiivi: nykyään tiedetään hyvin, että Hubbard oli keksinyt kaikki matkansa. Hän oli selvästi patologinen valehtelija.]

Louis L'Amour (1908-1988) oli 1900-luvun suosituin lännenkirjailija, jolta on suomennettu melkein koko hänen suunnaton tuotantonsa. Hän oli Ronald Reaganin suosikkikirjailija. L'Amour kirjoitti myös rikoskirjallisuutta: Black Maskissa hän julkaisi yhden novellin vuonna 1949 ja kourallisen Kip Morgan -tarinoita eri lehdissä vuosina 1947-1953. Kip Morgan on utelias tyyppi, joka kantaa 380-kaliiperista Coltia mukanaan siltä varalta, että sille olisi käyttöä. Morgan-tarinoita ei tietääkseni ole koottu antologioihin.

Horace McCoy [tämmöinen jäi näköjään myös kirjoittamatta]

B. Traven on kirjallisuudenhistorian yksi salaperäisimpiä hahmoja: hänestä ei tiedetä paljon mitään, edes hänen oikeata nimeään. Hän kirjoitti ennen toista maailmansotaa tärkeimmät romaaninsa, mm. Sierra Madren aarteen ja monta Meksiko-aiheista proletariaattiromaania. Traven palasi kirjallisuuden pariin vielä 1960-luvulla julkaisemalla yhden rikosnovellin ajan digest-lehdessä; novelli "Effective Medicine" on julkaistu Maxim Jakubowskin toimittamassa antologiassa The Mammoth Book of Pulp Fiction.

Tennessee Williams (1914-1983) on amerikkalaisen kirjallisuuden tärkeimpiä draamakirjailijoita, jonka kuuluisia teoksia ovat mm. Kissa kuumalla katolla (1955) ja Lasinen eläintarha (1945). Häneltä on suomennettu lyhyt proosateos Mrs. Williamsin Rooman-kevät (1950). Williams aloitti kirjailijanuransa kuitenkin Weird Tales -lehdessä lokakuussa 1928. Novelli "The Vengeance of Nitocris" ilmestyi Williamsin oikealla nimellä Thomas Lanier Williams. Sittemmin novelli on julkaistu uudelleen Tony Goodstonen antologiassa The Pulps (1970).

Porin funkis

Olen jo joskus aiemmin, kauan sitten, lupaillut tämmöistä juttua, joka ilmestyi Satakunnan Työssä joskus -97 tai -98, en oikein muista. Ongelma on ollut se, etten ole jaksanut/ehtinyt skannata kuvia, joita otin juttua varten, ja linkkejä näyttää olevan todella vähän. Heitän tämän nyt tänne kuitenkin vähine linkkeineen ja toivon, että ehdin skannata kuvia vaikka ensi viikolla.

Edit: nyt on skannattu. Katsotaan miten hyvin kuvat tänne mahtuvat. Kaikesta minulla ei näköjään ollut kuvaa, valitettavasti, ja jotkut kuvat ovat aika huonoja ja punertuneita ja osassa on samaa vikaa kuin kaikissa amatöörin ottamissa arkkitehtuurikuvissa: talot näyttävät kaatuvan.

Porin funkis

Suomessa rakennettiin taloudellisen noususuhdanteen ansiosta 1930-luvulla paljon ja suuri osa tuon ajan arkkitehtuurista oli huomattavan modernia. Se oli funkista. Funktionalismi eli funkis on kansainvälisestikin ajatellen perin suomalainen ilmiö ja funkiksen suurimpiin nimiin mahtuu helposti muutama suomalainen.
Funkiksen muotokieli laajoine pintoineen, epäsymmetrisine ikkuna- ja ovisommitelmineen ja usein pyöreine kulmineen sopii yllättävälläkin tavalla suomalaiseen maisemaan. Funkis onkin Suomessa kotiutunut hyvin pieniin kaupunkeihin - ei liene kaupunkia tai entistä kauppalaa, jossa ei olisi edes yhtä funkistyylistä taloa.
Porikaan ei ole vailla funkiksen charmia, vaikka viime vuonna ilmestynyt Arkkitehtuuriopas hiukan asiasta vaikeneekin. Kirja tuntee Porista kaksi funkiskohdetta, vaikkakin ilman funkis-nimikettä. Monivuotisen Porin kaupunkikuvan tarkkailun ja ahkerien tutkimustöiden jälkeen olen kuitenkin löytänyt Porista runsaasti funkista. Seuraavassa tärkeimpiä poimintoja - joukossa on sellaisiakin, joita vuonna 1990 ilmestynyt Satakunnan rakennusperinne -kirja ei mainitse.

Tehdasfunkista

Suurin funkisarkkitehti oli epäilemättä Alvar Aalto, joka tosin jo ennen sotaa siirtyi poispäin funkiksesta kohti orgaanisempia muotoja. Aallon Satakunta-kytköksiä voi katsella taidemuseon pienimuotoisessa näyttelyssä. Poria ei näyttelyssä paljon nähdä - Aalto suunnitteli Pihlavan sahalle johtajan asuintalon ja mahdollisesti 50-luvulla rakennetun suulin.
Finlaysonin ja entisen Porin Konepajan tehdasrakennukset ovat asiantuntijoiden mielestä huomattavia arkkitehtuurikohteita. Runar Finnilän suunnittelema Finlaysonin konttorirakennus (1935) on mahtailevista ja surutta eri tyylisuuntia yhdistelevistä piirteistään huolimatta melko selväpiirteinen funkisrakennus. Funkiksen muotokieli korostuu sisäänkäynnin suorissa muodoissa. Jarl Eklundin 1930-luvun lopulla suunnittelemat Konepajan koneistusosasto ja puimakonetehdas ovat selkeitä ja ankaruuteen asti koruttomia rakennuksia, joita luonnehtivat pystyikkunat.
Outokummun metallitehtaan rakennuksissa (W.G. Palmqvist, 1938-1940) on samoja tyylipiirteitä kuin Jarl Eklundin piirtämissä Konepajan rakennuksissa. Outokummun Tehtaanväen asuintalot (Palmqvist) ovat nekin funkisvaikutteisia. Tulitikkutehtaan laajennusosa vuodelta 1937 on niinikään selkeätä funkista nauhaikkunoineen - nauhaikkunat vain on peitetty vanerilevyillä, mikä heikentää rakennuksen yleisvaikutelmaa. Oluttehtaan monet osat ovat selkeätä funkista, mutta ne on suureksi osaksi pilattu huolimattomilla lisärakennuksilla.

Moderneja kouluja

Kolme porilaista koulua on komeita funkisrakennuksia. Riihikedon koulun eli nykyisen Porin suomalainen yhteislyseon vanhimman rakennuksen (Elsa Arokallio 1934) mittasuhteet ovat kärsineet laajennuksista, mutta pyöreänä kaartuva aula Tasavallankadun puolella on hieno yksityiskohta. PSYL:n takana oleva entinen Teljän ammattikoulu (Oiva Viljanen 1936-1938) on sijoitettu tyylikkään epäsymmetrisesti monen risteyksen väliin. Koulu- ja Antinkadun kulma, joka on yli 90 astetta, on erityisen viehättävä.
Porin kaupungin arkkitehti Jaakko Laaksovirran suunnittelema Mäntyluodon koulu vuodelta 1939 on kaikista kolmesta koulusta vaatimattomin, mutta kenties selkeimmin funkista pyöreine rappukäytävälaajennuksineen ja epäsymmetrisine ikkunoineen.

Funkis Porin kaupoissa

Keskustan kaupunkikuvaa hallitsee Yrjönkadun ja Itäpuiston kulmassa oleva Hallitalo, joka on rakennettu 1939 vanhan hallitalon (1928) jatkeeksi. Oiva Viljasen suunnittelema Hallitalo kärsii ylipursuilevista mainoksista, mutta rakennuksen tasaiset muodot käyvät silti hyvin ilmi. Holmlundin hallinakin tunnettu rakennus edustaa sellaista tyylikästä arkirakentamista, jollaista ei ole tunnuttu osaavan viime vuosikymmeninä, esimerkkinä 80-lukulaista kulutusjuhlaa tyrkyttävä BePOP.
Kaisa Blomstedtin suunnittelema Sokos-hotelli (1938) Gallen-Kallelan kadulla on niinikään erityisen tyylikäs ja selkeä rakennus, joka viehättää silmää vuodesta toiseen. Funkiksen suosikkiväri, valkoinen, on sopusoinnussa symmetrisesti sijoiteltujen ikkunoiden kanssa. Pihalta löytyy funkiksen suosikkiteema, rappukäytävän pyöreä uloke.
Elokuvateatterien kohdalla Pori on niinikään hiukan onnekkaampi - tulevaisuus näyttää, miten Finnkinon uusi teatteri Kävelykadun varrella sijoittuu kaupunkikuvaan. Vanhat, pian käytöstä pois jäävät Kino ja Palatsi ovat kohtalaisen tyylikkäitä funkistiloja, joista ainakin Kinoa (Jaakko Tähtinen 1936) auttaisi huomattavasti julkisivun puhdistus tai uusi rappaus.

Palatsi taas sijaitsee yhdessä Porin ensimmäisistä kerrostaloista (arkkitehtitoimisto Lappi-Seppälä ja Martas 1938), jonka muotoilussa on selkeitä arkisia piirteitä. Samantyylisiä rakennuksia Porissa on muitakin, mm. Jaakko Laaksovirran suunnittelemat Pirtulinna eli Antinkatu 33 (1938) ja Antinkatu 9 (1939; kuvassa).

Muiden liiketilojen yhteyteen sopii hyvin Sibeliuksenpuistosta löytyvä pikkuruinen kioski, joka monen vandaalivuoden jälkeen on täydelleen remontoitu. Sen pyöreät muodot ovat harmoniset - rakennus osoittaa hyvin, miten funkis sopii myös pienimuotoiseen rakentamiseen. On sääli, että muut vastaavat kioskit on hävitetty. [Asiasta liikkuu erilaisia tietoja, mutta minun nähdäkseni kioski on tehty Helsingin kaupungin kaupunginarkkitehdin Gunnar Taucherin tyyppipiirustusten mukaan. - jn]

Porin sähkölaitos funkisrakentajana

Teollisuusrakennuksiin liittyvät läheisesti myös monet sähkömuuntajat. Pori Energia omistaa Porissa tyylikkäitä ja yhtenäisiä funkisrakennuksia. Pienimuotoisempia, kioskin tapaisia pieniä helmiä ovat muuntajat, joita on ainakin Itäpuistossa ja Sibeliuksenpuistossa (Bertel Strömmerin tyyppipiirrustusten mukaan 1935). Muuntajat ovat jännittävästi uusklassismin ja funkiksen välimaastoa - edelliseen viittaavat rakennusta kiertävät uurteet, jälkimmäiseen pyöreät ikkunapinnat (jotka on monista muuntajista peitetty, alkuperäistä on jäljellä ainakin Itäpuistossa) ja symmetrian ja epäsymmetrian vuorovaikutus.

Isot muuntoasemat, Isosannan ns. yhteinen muuntoasema (Gunnar Aspelin 1939) ja Varvin asema Keski-Porin kirkon takana (Torkel Nordman 1940), ovat niinikään tyylikästä funkista, joskin rakennusten monia yksityiskohtia on muutettu. Mäntyluodon muuntaja (1936) on kooltaan samaa luokkaa näiden kanssa, mutta tyylillisesti se viittaa enemmän uusklassismin suuntaan.

Funkista sieltä täältä

Satakunnan Kirjateollisuuden vanha osa, jonka näkee Valtakadulta sisäpihalle mentäessä, on sekin funkista. Valkoiseksi rapatun talon pihanpuoleisen seinän kulmat on pyöristetty. Rakennus on jäännöstä Bertel Strömmerin 1936 suunnittelemasta talosta.
Vesitorni, joka hallitsee Porin kaupunkikuvaa melkein itsestäänselvyyteen asti, on Bertel Strömmerin tyylikästä tiilifunkista vuodelta 1935. Pyöreä kaupunkiin päin antava osa ja puolisoikeat ikkunat ovat hienoja.

Strömmer suunnitteli samana vuonna myös Porin vedenjohtolaitoksen, joka sijaitsee Lukkarinsannassa. Rakennus on vain päästetty hävyttömän huonoon kuntoon, vaikka sen arkkitehtonisia arvoja ei kukaan sen nähnyt voi kiistää. [Rakennus purettiin huonokuntoisena vuoden 2005 paikkeilla. - jn] Strömmerin suunnittelema on myös Antinkatu 15 (1935).
Monista Helsingin ja Mikkelin funkisrakennuksistaan tunnettu Martti Välikangas on suunnitellut Poriin yhden rakennuksen, Varvinkatu 15:n eli Heikinlinnan (1941), joskaan se ei ole kovin mielenkiintoinen talo.
Yksi Porin selväpiirteisimmistä funkisrakennuksista on linja-autoaseman takana oleva liiketalo. Pyöreä kulma Tampereentien puolella, pystyikkunat ja pääsisäänkäynnin kohdalla symmetrisesti sijoitellut ikkunat ovat hyviä yksityiskohtia. Tämäkin rakennus kärsii mainoksista; sen suunnittelija ei ole tiedossa.

Porin lyhytaaltoasema, joka rakennettiin Koiviston tilan maille 1939-1941, on sekin funkisrakennus tyypillisine yksityiskohtineen. Rakennus kaipaisi remonttia.

Vanhakoiviston VPK:n talo on karu ja huonossa kunnossa, mutta sen muotokieli vihjaa funkikseen. Kummankaan rakennuksen suunnittelija ei tällä hetkellä ole tiedossa.
Maauimala (1957) ei ole varsinaista funkista, mutta liittyy siihen, koska sen suunnittelija Yrjö Lindegrenin kynänjälkeä on myös yksi Suomen tärkeimmistä funkismonumenteista, Helsingin Olympiastadion (1940). Lindegrenin kuoleman (1952) jälkeen rakennetussa maauimalassa, varsinkin sen hyppytorneissa, onkin funkikselle tyypillistä virtaviivaisuutta. Myöskin Aulis Blomstedtin niukka rivitaloryhmä Tiilimäessä (1954) liittyy suunnittelijansa kautta funkiksen historiaan.

Varjele modernia!

Rakennustaiteen museon hätähuutoa ei ole Porissa kuultu, koska Liisankatu 8:sta purettiin juuri pieni, mutta melko viehättävä funkistalo, jonka K.A. Myntti suunnitteli 1937. Rakennusta oli muuteltu jo niin, ettei se ollut enää parhaassa vedossaan, mutta silti sen purkaminen, niin kuin käyttökelpoisten rakennusten muutenkin, oli typerää, koska rakennus kuitenkin elävöitti tympeätä Liisankatua. [Nyt olisin ehkä melko eleettömästä Liisankadusta eri mieltä. Pitää katsella joskus ympärilleen kun liikkuu siellä suunnalla. - jn] Paikalle tulevalla elokuvateatterikompleksilla on tiedossa vaikeat ajat.
Onneksi kuitenkin Itsenäisyydenkadun rannanpuoleisen päädyn funkisrakennuksista viljasiiloineen kaikkineen on tulossa tyylikäs asuinmiljöö. Vai meneekö rakennus sittenkin gryndereille? [Tämä kohta harmittaa jälkeenpäin - hieno funkiskokonaisuus repäistään jutun lopussa kuin hihasta. Mutta minkäs nyt enää teet? En ole kyllä ehtinyt Porissa käydessäni tutustua uuteen miljööseen, valtavastihan sinne on rakennettu taloja. Jos jollakulla olisi kuva viljasiiloja vastapäätä puretusta tehdasrakennuksesta, niin näkisin mielelläni. Siitä ei ole oikein edes muistoja. - jn]
Juri Nummelin