Pitkästä aikaa kunnollista tekstiä: Hesarin kuluttajasivulle tarjottu kolumni, johon ei vastattu millään tavalla. Oletan että sitä ei julkaista nyt eikä koskaan. Joulusta alkaa olla jo sen verran aikaa, että kaivan tämän esiin uudestaan tammikuussa 2009...
Sukupolvien kohtaaminen
Pitäisi lähteä mummun syntymäpäiville. 90 vuotta tulee täyteen eikä ole takeita siitä, että synttäreitä tulisi enempää.
Soitin isälle ja kyselin yksityiskohtia. Puhelusta tulikin todellinen sukupolvien kohtaaminen.
Ensiksi selitin joitain ongelmia tulemisessamme: tytär pitäisi palauttaa äidilleen kuudelta sunnuntai-iltana, ehkä kolmevuotias poikamme ei jaksa istua kiltisti bussissa ja muutenkin pitää katsoa vielä aikatauluja.
Isä sanoi: "Niin, olisihan se paljon helpompaa jos olisi oma auto."
Olen elänyt kohta 20 vuotta aikuisikää ilman ajokorttia, mutta vasta perheenlisäykset ovat saaneet vakavammin pohtimaan, että sen voisi ehkä ajaa. Ehkä auton voisi sitten aina vuokrata, ei tarvitsisi ostaa omaa ja vatvoa sen huoltoja ja veroja ja muuta.
Nyt sanoin joka tapauksessa isälle, että olen päättänyt, etten hankikaan korttia. En rupea vapaaehtoisesti lisäämään ilmansaasteita.
Isä, jonka ajatukset kulkevat usein vähän matkaa edellä, sanoi, että jos ajattelee aina noin, huomaa kohta, ettei kannata elää ollenkaan.
Sanoin, että meillä onkin puhuttu lihansyönnin lopettamisesta. Olemme pitkään tienneet lihankasvatuksen ilmastosynnit, mutta ennen joulua julkisuuteen tulleet kuvat sikaloista ja kanaloista olivat lisänneet pohdintaa.
"Ei sillä ole mitään merkitystä", isä sanoi. Ei kuulemma silläkään, ajammeko me autoa vai emme, pitäisi saada autoteollisuus kehittämään vähäpäästöisiä autoja. "Olisivat tehneet sen jo ajat sitten, jos uskaltaisivat."
Yritin sanoa, ettei kai se ole mikään syy olla jättämättä ajaa autolla, autoteollisuuteen on aika vaikea vaikuttaa.
"Vaikka kaikki lakkaisivat ajamasta autoa nyt, niin sillä olisi vähemmän vaikutusta kuin sillä että Brasilian sademetsän hakkaaminen lopetetaan", isä jatkoi.
"Ei sekään ole kuin tekosyy", yritin. "Miten minä voin muka vaikuttaa asiaan? Kyllä minulle riittää, etten lennä lentokoneella lomareissuille enkä aja autoa."
Isä, vanha vasemmistolainen, muistutti, että asioihin on paljon vaikutettu mielenosoituksilla.
"Vaikutanko minä siltä, että minä menen osoittamaan mieltäni johonkin Brasiliaan?"
"Voi vaikuttaa vaikka Suomen hallitukseen, että se yrittäisi vaikuttaa asiaan." Siihen en osannut oikein sanoa mitään.
Isän vastapointti oli myös, että hän ei ainakaan rupea hankaloittamaan omaa elämäänsä rupeamalla kävelemään joka paikkaan. Jälkeenpäin mietin, että hän voisi laihtua nopeastikin.
Keskustelu alkoi lopulta kiihtyä. Lihan syöminen on keskelle sodan jälkeistä pula-aikaa syntyneelle isälle selvästi tärkeä juttu.
"Joulunakin syötiin todella keskinkertaista kinkkua", yritin sanoa. Muistan vaahdonneeni vaimolle jouluna, että tämänkö takia joku sika piti tappaa.
"Kyllä minä olen syönyt niin hyviä liharuokia", isä väitti vastaan.
"Minulle maistuisi paremmin oikein hyvin tehty kasvisruoka kuin keskinkertainen liha", jatkoin.
Isä jatkoi muistavansa jonkun urheilijan, joka päätti ruveta kasvissyöjäksi. Tulokset olivat kuulemma katastrofaaliset.
Pitääkö isä minua jonain idioottina, joka yrittää elää porkkanaraasteella?
Rupesin jo miettimään, millaisen kasvismenun tarjoan isälle, kun hän tulee käymään. Tervetuloa vain - tarjolla on ainakin kookosmaidossa uivia curryvihanneksia, kikhernepihvejä ja pinaattilasagnea. Luulisi maistuvan.
Jotain kaunista isän ajatuksissa kuitenkin oli. Hän sanoi jossain vaiheessa, että ei ihminen voi olla mikään kone, joka pohtii koko ajan vain sitä, miten voisi elää mahdollisimman säästäväisesti.
Varmasti joku välimuoto olisi mahdollista löytää. Samalla kun luopuu jostain, voi saada jotain tilalle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti