Pitkä päivä tänään: päätin vetelehtiä kaupungilla ennen kuin menin katsomaan Saylesin Passion Fishia (tämä on jo vaikka kuinka mones elokuva tässä päiväkirjassa, jonka suomenkielinen nimi ei ansaitse päivänvaloa; kaunis elokuva, muuten [Mitä vikaa on nimessä Taikalampi? En muista elokuvasta mitään..]) puoli kuudeksi. Kiersin kirpputorilla (ja ostin Raamatun XXX:lle (5 mk) ja kirjan Ylioppilaslehden 50-vuotisjuhlista v:lta 1963 (20 mk)), kävin TAMY:ssa (josta sain kirjan - myöhemmin tarkemmin), siiderillä Jarin kanssa ja Sokoksessa (joka on hirvittävän kallis kauppa) ennen kuin menin elokuviin. Niin ja taisin vielä käydä Kirjatorilla. Jossa taas katselin kirjoja, jotka pitäisi ostaa. Setälän Antiikin nainen maksoi 90 mk - vain? Nämä ovat kiusallisia kysymyksiä.
Niin, kirja Aviisista. Batu Samaletdin oli lähettänyt ilmeisestikin kiitoksena Koraani-jutusta myös Rumin Ruokopillin tarinoita, joka on juuri ilmestynyt. Kiitos siitä: erittäin miellyttävä tapaus. Minua alkaa jo harmittaa, etten ostanut Hämeen-Anttilan suomentamaa Sadin kirjaa (en muista nimeä), kun se maksoi vain 9 mk 90 penniä. [Olin haastatellut Hämeen-Anttilaa Aviisiin, varmasti yhtenä ensimmäisistä, kun hänen Koraani-käännöksensä ilmestyi. Ei varmaan enää luettuna kovin hyvä juttu.]
Lehtosen Mikko väitti tänään ruokalassa nähtyään Tiedonantaja-rintamerkkini, että taistolaisuus oli ensimmäinen postmoderni liike, koska se perustui puhtaasti affekteihin. Hmm. Sanoi joskus vielä kirjoittavansa asiasta. Minun pitänee viimeinkin tehdä Poststalinistin uskontunnustus, jotta Mikolla olisi aikalaismateriaalia siteerata. [Kirja, jota suunnittelin moneen otteeseen, jo 80-luvulta alkaen - nimi viittaa Rauno Setälän Uusstalinistin uskontunnustukseen, joka oli meillä kotona kirjahyllyssä. Itselläni sitä ei muuten ole. Jos jollain on ylimääräinen kappale, niin ilmoittakoon. Oma kirjani olisi ollut jonkinlainen ironinen ja itseironinen postmoderni tilitys, mutta en ihan tarkkaan tiedä, mitä siinä olisi ollut. Lähimmäksi olen päässyt Voimassa epämääräisesti vinjettien sarjana julkaistussa muistelotyyppisessä tekstissä, jonka olen varmaan postittanutkin tänne tai johonkin muuhun blogiin. Hmm.. katsotaanpa. Se onkin täällä.]
Tero ei ole vieläkään ilmoittanut tulostaan. Hän ei ole kovin järjestelmällinen ihminen näissä asioissa.
Jatkoin Fieldingin lukemista pitkästä aikaa. Romaani todellakin on bastardi lajityyppi, kuten Bahtin sanoo: Fieldingkin, joka on "kuiva klassikko", sotkee esitykseensä niin monen sorttista esitystapaa (diskurssia), että päätä huimaa. Ei se varsinaisesti hauskaa ole, mutta mielenkiintoista ja viihdyttävää kuitenkin. Tänä iltana pitäisi tosin lukea jotain sellaista, mikä ei niin hirveästi pakota ajattelemaan: pelkään, etten taas nukahda kunnolla, jos alan ajatella.
Tajusin yhden asian. Olen pohdiskellut tässä jo monta kertaa päiväkirjani päiväkirjallisuudellisuutta ja sitä, millainen vastaanotto sillä on - tärkeintähän kuitenkin lienee, että itse voin lukea vuosien kuluttua, mitä olen tehnyt ja ajatellut. Päiväkirja takaa muistot tai tekee ne nykyhetkeksi, koska ne sitten luetaan joskus, jolloin ne ovat nykyhetkeä elävimmillään.
keskiviikkona, elokuuta 20, 2008
tiistaina, elokuuta 19, 2008
10.12.
Heräsin aamulla klo 11:22. Melkein hävetti, enemmän kuitenkin nauratti. Yläkerran äijä kolisi taas samaan aikaan - 04:25. Mitä siellä oikein tapahtuu? Onko se se äijä vai joku, joka menee töihin? Siellä lasketaan vettä - keitetäänkö siellä kahvia? Jos tämä jatkuu, olen pakotettu toimenpiteisiin. [Yläkerrassa asui jonkinlaisen halvauskohtauksen kokenut vanha ukko, joka ryyppäsi edelleen ja kaatuili sitten öisin, kun ei päässyt ylös omin voimin.]
Tuskallinen hinku siivota, joka kuitenkaan ei toteutunut. Lupasin ainakin pölyttää kirjat ja imuroida huomenna, tiistaina ehkä pesen lattiat ja tomutan matot ja patjat. Tuleekohan Tero tiistaina? Elämänmeno tulee sekaiseksi ainakin parin päivän ajaksi. Ihmettelen sitä joskus elokuvissa: kuinka nuo pystyvät poikkemaan normaalista rytmistään noin? Aina kaikki eivät edes syö, mikä ihmetyttää minua melkein enemmän kuin mikään muu.
Tänään oli enemmänkin elokuvien kuin lukemisen päivä. Syö juo mies nainen ja The Hudsucker Proxy, jotka olivat molemmat hyviä. Ihmettelen aina, miksei Suomessa ole "löydetty" Coenin veljesten elokuvia: ne ovat hauskoja, viihdyttäviä, eläviä, nokkelia, tarpeen tullen väkivaltaisia (tämä ei). Sanoin Hans-Jürgenille, että jos Reservoir Dogsia ei olisi, Miller's Crossing olisi paras amerikkalainen elokuva pariinkymmeneen vuoteen. (Totesin heti kärjistäväni, mihin H-J sanoi, että näissä piireissä sitä tapahtuu.) Ang Leen elokuva oli herkkää ihmissuhteitten kuvausta, joka ei juuri hetkeksikään sortunut turhaan sentimentaalisuuteen. Tätä on aina pidettävä saavutuksena. (Tunsin itseni aivan riittämättömäksi kokiksi, kun katselin elokuvan ruoanlaittoa. Ihme, etten mennyt välittömästi syömään elokuvan jälkeen. Kävelin kotiin, jossa minua odotti pieni pala kakkua ja teetä.) Coenista vielä: ihmettelin tosin, onko aika ajanut heistä ohi. He ovat selvästi postmoderneja: tässä pantiin pahasti halvalla optimistisia kehityskertomuksia, joissa hyväntahtoinen hölmö voittaa maailman puolelleen, mutta toisaalta elokuvalla ei ollut muuta tarjota kuin kyyninen virne. (Tämä virne tosin tarjottiin niin riemastuttavasti, ettei elokuvasta voinut kuin pitää. Paikoitellen se oli kyllä liian pitkä.) Ilkka sanoi joskus, että Bad Boy Bubby on "anti-Forrest Gump" - tämä oli sitä enemmän kuin oikeasti optimistinen ja herkkä Bubby. (Pinnat voivat hämätä näin paljon.)
Jotain olen sentään lukenut: Barksia (hän on edelleen loistava), Klaus Valan Nikolai Kvalia (odotin, että matematiikan professori olisi kirjoittanut älyllisemmän ja älykkäämmän kirjan) ja Heikkilän ja kumppanien Eroksen aikaa. Sujuvaa popularisointia, josta ei ole pahaa sanottavaa. Kyllähän tällaista aina lukee. Tein myös Tannerista loput muistiinpanot: ajatuksia herättävää tavaraa. Sopii Thoreauhun kuin nakki silmään. Pitää tosin lukea Walden uudestaan, jotta voisi osoittaa sen, mitä yrittäisin Tannerilla todistaa. [Tämä liittyy graduuni ja sen Thoreauta käsitteleviin jaksoihin, jotka jäivät sitten lopullisesta tekstistä pois. Ks. uusin Kulttuurivihkot tai mm. täältä.]
Olen myös englannintanut BB 18:n runoja. Lähetettäväksi Amerikkaan, John Fanningille AKA DJ Entoxille. Se ei ole vaikeaa, mutta lukisinko minä sellaisia runoja, jos niitä joku tarjoaisi minulle alkuperäisinä? Ehkä ne ovat liian käännettyjä. John Fanning tuskin on oikea mies kertomaan, koska hän sanoi, ettei ymmärrä runoudesta mitään. (Tämä on suurin ongelma BB:n kanssa: suurin osa lukijoistani ei ymmärrä runoudesta mitään.) [DJ Entox oli ystäväni Erkki Raution eli pHinnin dj-kontakti jenkeistä ja vaihdoimme joitain sähköposteja kaikenlaisista asioista ja lupasin hänelle, että voin kääntää runojani englanniksi. Niitä ilmestyi sitten Blinkity Blank -lehden erikoisnumerossa.]
Lisää tavaraa Abraxasille: Sakin novelleja. Artun kootut sarjakuvat. Runojani englanniksi - kukahan niitä kääntäisi? Minä itse vai? Isäni elokuva-arvosteluja, jollei siinä olisi liian kova työ (varsinkin, jos kirjaa jakaisi ilmaiseksi).
Gene Pitney on hyvä viihdelaulaja. Miksi vanhaa viihdemusiikkia niin helposti pidetään campina?
Joskus venytän näitä merkintöjä tahallani - se on ilmeisesti rakkautta kirjoittamiseen ja omaan tekstiin ja ääneen: ei voi lopettaa, kun on loputtomiin peilattava itseään sanoissaan.
Something's Gotta Hold Of My Heart. Hyvää yötä. (Klo 00:07. Apropos, ensi viikolla James Bond.)
Tuskallinen hinku siivota, joka kuitenkaan ei toteutunut. Lupasin ainakin pölyttää kirjat ja imuroida huomenna, tiistaina ehkä pesen lattiat ja tomutan matot ja patjat. Tuleekohan Tero tiistaina? Elämänmeno tulee sekaiseksi ainakin parin päivän ajaksi. Ihmettelen sitä joskus elokuvissa: kuinka nuo pystyvät poikkemaan normaalista rytmistään noin? Aina kaikki eivät edes syö, mikä ihmetyttää minua melkein enemmän kuin mikään muu.
Tänään oli enemmänkin elokuvien kuin lukemisen päivä. Syö juo mies nainen ja The Hudsucker Proxy, jotka olivat molemmat hyviä. Ihmettelen aina, miksei Suomessa ole "löydetty" Coenin veljesten elokuvia: ne ovat hauskoja, viihdyttäviä, eläviä, nokkelia, tarpeen tullen väkivaltaisia (tämä ei). Sanoin Hans-Jürgenille, että jos Reservoir Dogsia ei olisi, Miller's Crossing olisi paras amerikkalainen elokuva pariinkymmeneen vuoteen. (Totesin heti kärjistäväni, mihin H-J sanoi, että näissä piireissä sitä tapahtuu.) Ang Leen elokuva oli herkkää ihmissuhteitten kuvausta, joka ei juuri hetkeksikään sortunut turhaan sentimentaalisuuteen. Tätä on aina pidettävä saavutuksena. (Tunsin itseni aivan riittämättömäksi kokiksi, kun katselin elokuvan ruoanlaittoa. Ihme, etten mennyt välittömästi syömään elokuvan jälkeen. Kävelin kotiin, jossa minua odotti pieni pala kakkua ja teetä.) Coenista vielä: ihmettelin tosin, onko aika ajanut heistä ohi. He ovat selvästi postmoderneja: tässä pantiin pahasti halvalla optimistisia kehityskertomuksia, joissa hyväntahtoinen hölmö voittaa maailman puolelleen, mutta toisaalta elokuvalla ei ollut muuta tarjota kuin kyyninen virne. (Tämä virne tosin tarjottiin niin riemastuttavasti, ettei elokuvasta voinut kuin pitää. Paikoitellen se oli kyllä liian pitkä.) Ilkka sanoi joskus, että Bad Boy Bubby on "anti-Forrest Gump" - tämä oli sitä enemmän kuin oikeasti optimistinen ja herkkä Bubby. (Pinnat voivat hämätä näin paljon.)
Jotain olen sentään lukenut: Barksia (hän on edelleen loistava), Klaus Valan Nikolai Kvalia (odotin, että matematiikan professori olisi kirjoittanut älyllisemmän ja älykkäämmän kirjan) ja Heikkilän ja kumppanien Eroksen aikaa. Sujuvaa popularisointia, josta ei ole pahaa sanottavaa. Kyllähän tällaista aina lukee. Tein myös Tannerista loput muistiinpanot: ajatuksia herättävää tavaraa. Sopii Thoreauhun kuin nakki silmään. Pitää tosin lukea Walden uudestaan, jotta voisi osoittaa sen, mitä yrittäisin Tannerilla todistaa. [Tämä liittyy graduuni ja sen Thoreauta käsitteleviin jaksoihin, jotka jäivät sitten lopullisesta tekstistä pois. Ks. uusin Kulttuurivihkot tai mm. täältä.]
Olen myös englannintanut BB 18:n runoja. Lähetettäväksi Amerikkaan, John Fanningille AKA DJ Entoxille. Se ei ole vaikeaa, mutta lukisinko minä sellaisia runoja, jos niitä joku tarjoaisi minulle alkuperäisinä? Ehkä ne ovat liian käännettyjä. John Fanning tuskin on oikea mies kertomaan, koska hän sanoi, ettei ymmärrä runoudesta mitään. (Tämä on suurin ongelma BB:n kanssa: suurin osa lukijoistani ei ymmärrä runoudesta mitään.) [DJ Entox oli ystäväni Erkki Raution eli pHinnin dj-kontakti jenkeistä ja vaihdoimme joitain sähköposteja kaikenlaisista asioista ja lupasin hänelle, että voin kääntää runojani englanniksi. Niitä ilmestyi sitten Blinkity Blank -lehden erikoisnumerossa.]
Lisää tavaraa Abraxasille: Sakin novelleja. Artun kootut sarjakuvat. Runojani englanniksi - kukahan niitä kääntäisi? Minä itse vai? Isäni elokuva-arvosteluja, jollei siinä olisi liian kova työ (varsinkin, jos kirjaa jakaisi ilmaiseksi).
Gene Pitney on hyvä viihdelaulaja. Miksi vanhaa viihdemusiikkia niin helposti pidetään campina?
Joskus venytän näitä merkintöjä tahallani - se on ilmeisesti rakkautta kirjoittamiseen ja omaan tekstiin ja ääneen: ei voi lopettaa, kun on loputtomiin peilattava itseään sanoissaan.
Something's Gotta Hold Of My Heart. Hyvää yötä. (Klo 00:07. Apropos, ensi viikolla James Bond.)
torstaina, elokuuta 14, 2008
9.12.
Mietin joskus, pitäisikö minun selittää jokaisen mainitun ihmisen kohdalla, keitä he ovat. Toisaalta ihailin Kangasjärven Jukan (joka allakin esiintyy) blogia Odotuksia, jota hän ei enää päivitä, juuri siitä syystä, että hän ei selittänyt, keitä mainitut ihmiset olivat. Syntyi intiimiyden tunne.
Krapulapäivä: hyvin rauhallinen, erittäin mukava. Makasin aamupalan (viisi leipäviipaletta, paistettu muna, yksi tomaatti, herkkukurkkua, teetä kannullinen ja jonkin verran raaka banaani) jälkeen sängyllä ainakin kolme tuntia ja luin: Kuukausiliitteen, eilen illalla ostamani näyttelön katalogin ja Ruusuvuoren romaanin loppuun. XXX soitti ja puhuimme kauan kaikennäköisestä, mm. Downin syndroomasta, josta oli lehdessä ollut juttu. Sanoin, että mahdollisuus saada sellainen pelottaa minua. XXX ymmärsi, mutta sain mielikuvan, että XXX haluaisi synnyttää sellaisenkin lapsen.
Eilisillasta. PEK:ssa oli hauskaa, ihmiset olivat hyvällä päällä, tyyliäni ihasteltiin yleisesti (olin valmistautunut hyvin: ajoin parran vastakarvaan (ja sain pari pientä, tosin näkymätöntä haavaa), laitoin hajuvettä, pukeuduin viimeisen päälle ja hymyilin jatkuvasti), ruokaa ja juomaa oli kelvollisesti. Rami oli lyönyt päänsä ja epäilin, että hänellä on aivotärähdys (häntä oli oksettanut edellisenä päivänä). Mutta kapakassa ja sen jälkeen oli jo vähän tylsempää. En päässyt tanssimaan. Ovaskainen, Asko &c. lähtivät vanhoina ihmisinä kotiin, Markulle tuli hikka ja bussi lähti, Soronen lähti kotiin, Rami lähti potemaan päätään, Jukka oli alaikäinen emmekä voineet mennä mihinkään. Kävimme Metropolissa, jossa selitin - ilmeisesti - Jukalle elämän kovia tosiasioita. [Mitähän tämä tarkoittaa? Ei mitään käsitystä enää elämän kovista tosiasioista.] Sitten söimme kebabit ja riehuimme hetken kadulla ja lähdimme puoli neljän aikaan kotiin. Olin kyllä juonut aika paljon ja olin hyvällä tuulella, ei siinä mitään, mutta mitä ovat bileet ilman tanssimista? Jos Tero tulee ensi viikolla, vaadin tanssia, vaikka jalkani hakattaisiin irti! PEK:ssa Tuula, joka on hallituksen jäsen, alkoi lukea Markkua ja minua. Markku oli selvästi pohjalainen, jämäkkä, jääräpäinen ja määrätietoinen, minä keskieurooppalainen. Nainen puhui potaskaa: hän väitti, ettei voi kuvitella minua lukemassa hartaasti. (Sanoin, että teen sitä kaikkein mieluimmin maailmassa. Ilmeisesti vaatetukseni hämäsi ja näytin enemmänkin playboylta. Playboykin voi lukea: gender-rasismia!) Markku kuunteli hartaasti, kun on niin kiltti, ettei uskalla keskeyttää. Fall'sissa pelasimme Sorosen ehdottamaa lompakkoleikkiä, jossa lompakon sisällöstä päätellään henkilön luonne. Olin ristiriitainen: toisaalta järjestän raha-asiani, toisaalta tuhlaan holtittomasti. Tällaiseenko puuhasteluun psykiatrit opetetaan? [Nyt kun katson tuota, pystyn myöntämään, että tulkinta on tosi.] Sain Askolta Marx-tarran, jollaisia hänen työtoverinsa tekee kuulemma skinheadeja kiusatakseen. Lupasin hänelle Marx-Engels-Lenin -rintamerkin (jahka saan sen Porista).
Olimme Hans-Jürgenin kanssa katsomassa Polanskin Death and the Maidenia (suomenkielinen nimi on niin typerä, etten viitsi käyttää sitä). Ihan hyvä, vähän teatterimainen, mutta kylläkin erinomaisesti näytelty. Kun lähdimme Nordiasta, takanamme tuli tyttö, joka sanoi poikaystävälleen, että "sen naisen olisi pitänyt näytellä paremmin". (Voi olla, että käytettiin kovempaa sanontaa kuin "se nainen".) Mietin, että jos taistolaisuus todella tulee muotiin (jolloin se tulee olemaan pelkkää pintaa, kuten Ultra Bran kohdalla on selvää), se tarkoittaa myös sitä, että unohdetaan, että tuolloin 70-luvulla taisteltiin myös ja ennen kaikkea hyvien tarkoitusten puolesta. Vietnam, Chile, Kambodzha, CIA - voiko joku väittää, että niiden olisi pitänyt antaa tapahtua ja olla puuttumatta niihin? "Työstä ja taistelusta on syntyvä solidaarisuus." Työ ja taistelu - sitä tämä maailma totisesti kaipaa! Koska postmoderni leikittely lopetetaan virallisesti?
Haaveilin tänään Abraxasista: sen voisi aloittaa julkaisemalla pieniä kirjasia ja jakaa niitä ilmaiseksi, aivan kuin Blinkityakin. Haaveilin e.e. cummingsin suomentamisesta - viisi tai kuusi runoa riittäisi. Mitä järkeä tällaisessa touhussa olisi? Ei paljon mitään. Tuleeko kustantamoni nimi olemaan Abraxas (tai A. Press)? Mikä on Abraxas? Pitää tarkistaa kunnolla ennen kuin rupeaa toitottamaan nimeä pitkin maailmaa.
Olin ennen pikkujouluja näyttelyssä: TTVO:n lopputöitä. No.. nuorta taidetta. Mikäs siinä. Katalogi, joka maksoi vitosen ja mahtuu mihin tahansa taskuun, sen sijaan viehätti (ja se varmaan minut syöksikin haaveiluuni). Hyvännäköisiä naisia siellä: yhdellä oli paksupohjaiset, polvipituiset nyörisaappaat (jotka kiilsivät) ja stay upit niin alhaalla, että niiden pitsiosa näkyi. [Kuulostaapa tyylikkäältä...] Olin vähän kateellinen niille tyypeille. En nähnyt Terhiä, vaikka aluksi oletinkin niin.
Mitä siis luin tänään? Kuukausiliitteessä oli hauska juttu Sibeliuksesta ja Solveig von Schoultzista: ajattelin, että on varmasti mukavaa olla vanha ja viisas. Ja voi olla omituinen ilman, että sitä pidetään pahana. Ruusuvuoren kirja oli sujuva seikkailuromaani, heikoimmillaan Kaniikki Lupuksen tapaan yrittäessään olla syvällinen (alkemiakohtauksissa, jotka olisi pitänyt tehdä kevyemmällä kynällä). Luin myös Graciánin loppuun: siitä pitäisi kirjoittaa tutkimus. Ristiriitoja: on muodostettava itse oma identiteetti, silti pitää käyttäytyä mahdollisimman ulkokultaisesti ja sievästi. Hovietiketin ristiriidat pakottavat uuden, aidoksi väitetyn ihmisen esille - tästäkö on kyse barokin jälkeisessä maailmassa?
Istuin tänään ensimmäistä kertaa eläissäni ison kissan kyydissä. Mukavaa kyytiä. Jousien nousu ennen ajoon lähtöä oli outo kokemus: en ole ennen tuntenut tai nähnyt auton niiavan. [Iso kissa: Citroën DS 19.]
Näyttää siltä, että minulle tapahtuu joka päivä aika paljon kaikennäköistä. On hyvä, etten elä tylsää elämää.
Krapulapäivä: hyvin rauhallinen, erittäin mukava. Makasin aamupalan (viisi leipäviipaletta, paistettu muna, yksi tomaatti, herkkukurkkua, teetä kannullinen ja jonkin verran raaka banaani) jälkeen sängyllä ainakin kolme tuntia ja luin: Kuukausiliitteen, eilen illalla ostamani näyttelön katalogin ja Ruusuvuoren romaanin loppuun. XXX soitti ja puhuimme kauan kaikennäköisestä, mm. Downin syndroomasta, josta oli lehdessä ollut juttu. Sanoin, että mahdollisuus saada sellainen pelottaa minua. XXX ymmärsi, mutta sain mielikuvan, että XXX haluaisi synnyttää sellaisenkin lapsen.
Eilisillasta. PEK:ssa oli hauskaa, ihmiset olivat hyvällä päällä, tyyliäni ihasteltiin yleisesti (olin valmistautunut hyvin: ajoin parran vastakarvaan (ja sain pari pientä, tosin näkymätöntä haavaa), laitoin hajuvettä, pukeuduin viimeisen päälle ja hymyilin jatkuvasti), ruokaa ja juomaa oli kelvollisesti. Rami oli lyönyt päänsä ja epäilin, että hänellä on aivotärähdys (häntä oli oksettanut edellisenä päivänä). Mutta kapakassa ja sen jälkeen oli jo vähän tylsempää. En päässyt tanssimaan. Ovaskainen, Asko &c. lähtivät vanhoina ihmisinä kotiin, Markulle tuli hikka ja bussi lähti, Soronen lähti kotiin, Rami lähti potemaan päätään, Jukka oli alaikäinen emmekä voineet mennä mihinkään. Kävimme Metropolissa, jossa selitin - ilmeisesti - Jukalle elämän kovia tosiasioita. [Mitähän tämä tarkoittaa? Ei mitään käsitystä enää elämän kovista tosiasioista.] Sitten söimme kebabit ja riehuimme hetken kadulla ja lähdimme puoli neljän aikaan kotiin. Olin kyllä juonut aika paljon ja olin hyvällä tuulella, ei siinä mitään, mutta mitä ovat bileet ilman tanssimista? Jos Tero tulee ensi viikolla, vaadin tanssia, vaikka jalkani hakattaisiin irti! PEK:ssa Tuula, joka on hallituksen jäsen, alkoi lukea Markkua ja minua. Markku oli selvästi pohjalainen, jämäkkä, jääräpäinen ja määrätietoinen, minä keskieurooppalainen. Nainen puhui potaskaa: hän väitti, ettei voi kuvitella minua lukemassa hartaasti. (Sanoin, että teen sitä kaikkein mieluimmin maailmassa. Ilmeisesti vaatetukseni hämäsi ja näytin enemmänkin playboylta. Playboykin voi lukea: gender-rasismia!) Markku kuunteli hartaasti, kun on niin kiltti, ettei uskalla keskeyttää. Fall'sissa pelasimme Sorosen ehdottamaa lompakkoleikkiä, jossa lompakon sisällöstä päätellään henkilön luonne. Olin ristiriitainen: toisaalta järjestän raha-asiani, toisaalta tuhlaan holtittomasti. Tällaiseenko puuhasteluun psykiatrit opetetaan? [Nyt kun katson tuota, pystyn myöntämään, että tulkinta on tosi.] Sain Askolta Marx-tarran, jollaisia hänen työtoverinsa tekee kuulemma skinheadeja kiusatakseen. Lupasin hänelle Marx-Engels-Lenin -rintamerkin (jahka saan sen Porista).
Olimme Hans-Jürgenin kanssa katsomassa Polanskin Death and the Maidenia (suomenkielinen nimi on niin typerä, etten viitsi käyttää sitä). Ihan hyvä, vähän teatterimainen, mutta kylläkin erinomaisesti näytelty. Kun lähdimme Nordiasta, takanamme tuli tyttö, joka sanoi poikaystävälleen, että "sen naisen olisi pitänyt näytellä paremmin". (Voi olla, että käytettiin kovempaa sanontaa kuin "se nainen".) Mietin, että jos taistolaisuus todella tulee muotiin (jolloin se tulee olemaan pelkkää pintaa, kuten Ultra Bran kohdalla on selvää), se tarkoittaa myös sitä, että unohdetaan, että tuolloin 70-luvulla taisteltiin myös ja ennen kaikkea hyvien tarkoitusten puolesta. Vietnam, Chile, Kambodzha, CIA - voiko joku väittää, että niiden olisi pitänyt antaa tapahtua ja olla puuttumatta niihin? "Työstä ja taistelusta on syntyvä solidaarisuus." Työ ja taistelu - sitä tämä maailma totisesti kaipaa! Koska postmoderni leikittely lopetetaan virallisesti?
Haaveilin tänään Abraxasista: sen voisi aloittaa julkaisemalla pieniä kirjasia ja jakaa niitä ilmaiseksi, aivan kuin Blinkityakin. Haaveilin e.e. cummingsin suomentamisesta - viisi tai kuusi runoa riittäisi. Mitä järkeä tällaisessa touhussa olisi? Ei paljon mitään. Tuleeko kustantamoni nimi olemaan Abraxas (tai A. Press)? Mikä on Abraxas? Pitää tarkistaa kunnolla ennen kuin rupeaa toitottamaan nimeä pitkin maailmaa.
Olin ennen pikkujouluja näyttelyssä: TTVO:n lopputöitä. No.. nuorta taidetta. Mikäs siinä. Katalogi, joka maksoi vitosen ja mahtuu mihin tahansa taskuun, sen sijaan viehätti (ja se varmaan minut syöksikin haaveiluuni). Hyvännäköisiä naisia siellä: yhdellä oli paksupohjaiset, polvipituiset nyörisaappaat (jotka kiilsivät) ja stay upit niin alhaalla, että niiden pitsiosa näkyi. [Kuulostaapa tyylikkäältä...] Olin vähän kateellinen niille tyypeille. En nähnyt Terhiä, vaikka aluksi oletinkin niin.
Mitä siis luin tänään? Kuukausiliitteessä oli hauska juttu Sibeliuksesta ja Solveig von Schoultzista: ajattelin, että on varmasti mukavaa olla vanha ja viisas. Ja voi olla omituinen ilman, että sitä pidetään pahana. Ruusuvuoren kirja oli sujuva seikkailuromaani, heikoimmillaan Kaniikki Lupuksen tapaan yrittäessään olla syvällinen (alkemiakohtauksissa, jotka olisi pitänyt tehdä kevyemmällä kynällä). Luin myös Graciánin loppuun: siitä pitäisi kirjoittaa tutkimus. Ristiriitoja: on muodostettava itse oma identiteetti, silti pitää käyttäytyä mahdollisimman ulkokultaisesti ja sievästi. Hovietiketin ristiriidat pakottavat uuden, aidoksi väitetyn ihmisen esille - tästäkö on kyse barokin jälkeisessä maailmassa?
Istuin tänään ensimmäistä kertaa eläissäni ison kissan kyydissä. Mukavaa kyytiä. Jousien nousu ennen ajoon lähtöä oli outo kokemus: en ole ennen tuntenut tai nähnyt auton niiavan. [Iso kissa: Citroën DS 19.]
Näyttää siltä, että minulle tapahtuu joka päivä aika paljon kaikennäköistä. On hyvä, etten elä tylsää elämää.
tiistaina, elokuuta 12, 2008
8.12.1995 (taas?!)
Olen ilmeisesti elänyt saman päivän kahteen kertaan - edellisen merkinnän olisi kuulunut olla 7.12., ei 8.12.
Pian lähden pippaloitsemaan. Aloitan TTVO:n lopputöistä - sain kutsun ilmeisesti Terhin kautta. En aio siellä olla kauaa, kunhan vain käyn moikkaamassa Terhiä ja sitten menen Kehräsaareen. Koskahan siellä alkaa olla hyvä meno? Olen pikkujoulutuulella: haaveilen yhden illan suhteesta, olen suunnitellut olevani aika tuiterissa, pukeudun hyvin (niin hyvin kuin vain voin). PEK:n jouluissa ei kyllä ole ketään vetäviä gimmoja, joiden kanssa olisi kiva bailata ankarasti.
Onkohan tämä ristiriita päiväkirjani akateemisessa ja älyllisessä poljennossa? Yhtäkkiä höpötystä bileistä ja gimmoista.
Viimeinen syksyn opintosuoritus tänään: Valtosen tentti. Läpäisin sen läpihuutojuttuna - vastasin kysymyksiin muiden siirtomaavaltojen touhuista Espanjan siirtomaissa 1600-luvulla ja Espanjan siirtomaahallinnon rakenteesta. Hyvät, joskin tylsät kysymykset. Mitä olen oppinut? Ks. yllä.
Jouduin maksamaan sähkölaskun muassa viivästysmaksua 30 mk. En ollut tiennyt sellaisen saaneeni ja yritin selvitellä asiaa - "En ole voinut maksaa niin myöhään" &c. (olin kuitenkin) -, mutta ei se mitään auttanut. Tuli hölmö olo ja tulin bussilla kotiin, mitä ylellisyyttä en itselleni usein suo. (Meni viimeinen kohta alennuskortista - täytyy silti mennä b:lla kaupunkiin.) Arrakkipunssi auttaa masennukseen. Historianlaitokselta tuli hyvää joulua -kortti. Miksiköhän? Ilmeisesti sen rajaseutujutun takia. Niillä menee rahaa, jos ne kaikille oppilailleen lähettävät kortin.
Lisää ehdotuksia SKS:n kympin sarjaan: Juha Mannerkorven Avain, Krohnin ja Helakisan novelleja, Ollin pakinoita, Sillanpään jouluradiointeja... Ei pitäisi liikaa tuijotella proosaan. Armas J. Pullaa? Mitenköhän saisin itseni töihin SKS:aan? Haha.
Anssi kysyi tänään minulta joululahjaetiketistä: pitäisi saada vähimmällä vaivautuneisuudella lahja "maailman ihanimmalle naiselle". Kehoitin lähettämään ruusun kera: kallein, mutta korrektein (ja ehkä myös ihanin) tapa. Olisi pitänyt sanoa, että lähetti saisi luovuttaa lahjan ainoastaan henkilökohtaisesti, ei siis äidille, isälle tai kenellekään muullekaan perheenjäsenelle. Anssi olisi voinut pukeutua itse lähetiksi - se olisi kuin elokuvasta!
Nyt menen suihkuun ja ajan parran. Waltarin novellissa on mies, joka näyttää siltä kuin hänen täytyisi ajaa partansa kahteen kertaan päivässä. Se olen minä.
Pian lähden pippaloitsemaan. Aloitan TTVO:n lopputöistä - sain kutsun ilmeisesti Terhin kautta. En aio siellä olla kauaa, kunhan vain käyn moikkaamassa Terhiä ja sitten menen Kehräsaareen. Koskahan siellä alkaa olla hyvä meno? Olen pikkujoulutuulella: haaveilen yhden illan suhteesta, olen suunnitellut olevani aika tuiterissa, pukeudun hyvin (niin hyvin kuin vain voin). PEK:n jouluissa ei kyllä ole ketään vetäviä gimmoja, joiden kanssa olisi kiva bailata ankarasti.
Onkohan tämä ristiriita päiväkirjani akateemisessa ja älyllisessä poljennossa? Yhtäkkiä höpötystä bileistä ja gimmoista.
Viimeinen syksyn opintosuoritus tänään: Valtosen tentti. Läpäisin sen läpihuutojuttuna - vastasin kysymyksiin muiden siirtomaavaltojen touhuista Espanjan siirtomaissa 1600-luvulla ja Espanjan siirtomaahallinnon rakenteesta. Hyvät, joskin tylsät kysymykset. Mitä olen oppinut? Ks. yllä.
Jouduin maksamaan sähkölaskun muassa viivästysmaksua 30 mk. En ollut tiennyt sellaisen saaneeni ja yritin selvitellä asiaa - "En ole voinut maksaa niin myöhään" &c. (olin kuitenkin) -, mutta ei se mitään auttanut. Tuli hölmö olo ja tulin bussilla kotiin, mitä ylellisyyttä en itselleni usein suo. (Meni viimeinen kohta alennuskortista - täytyy silti mennä b:lla kaupunkiin.) Arrakkipunssi auttaa masennukseen. Historianlaitokselta tuli hyvää joulua -kortti. Miksiköhän? Ilmeisesti sen rajaseutujutun takia. Niillä menee rahaa, jos ne kaikille oppilailleen lähettävät kortin.
Lisää ehdotuksia SKS:n kympin sarjaan: Juha Mannerkorven Avain, Krohnin ja Helakisan novelleja, Ollin pakinoita, Sillanpään jouluradiointeja... Ei pitäisi liikaa tuijotella proosaan. Armas J. Pullaa? Mitenköhän saisin itseni töihin SKS:aan? Haha.
Anssi kysyi tänään minulta joululahjaetiketistä: pitäisi saada vähimmällä vaivautuneisuudella lahja "maailman ihanimmalle naiselle". Kehoitin lähettämään ruusun kera: kallein, mutta korrektein (ja ehkä myös ihanin) tapa. Olisi pitänyt sanoa, että lähetti saisi luovuttaa lahjan ainoastaan henkilökohtaisesti, ei siis äidille, isälle tai kenellekään muullekaan perheenjäsenelle. Anssi olisi voinut pukeutua itse lähetiksi - se olisi kuin elokuvasta!
Nyt menen suihkuun ja ajan parran. Waltarin novellissa on mies, joka näyttää siltä kuin hänen täytyisi ajaa partansa kahteen kertaan päivässä. Se olen minä.
maanantaina, elokuuta 11, 2008
8.12.1995
Arttu [ystäväni Arttu Manninen] kävi tänään. Oli stressaantunut: jouluruuhka tiedossa eikä Iisalmessa ole ilmeisesti juurikaan vakituisia työntekijöitä. Muutoin Arttu näytti hyvinvoivalta. Oli juonut Kaijan kanssa XXX:n ja Jurin Chianti-tyyppistä punaviiniä - kuulemma hyvää. (En tiedä itse vieläkään.)
Soitin tänään filmipaikkoja läpi. M. Boulanger Ranskan kulttuurikeskuksessa kuulosti resignoituneelta, mutta myös onnelliselta, että joku vielä oli kiinnostunut elokuvista. Grimaultin suhteen hän oli skeptinen: kaikki kuulemma aina kysyvät samoja elokuvia ja kopiot menevät huonoiksi. Mitry on saatavilla. Soitin myös Ouluun - Ruttmann löytyy - ja Kosmokseen - Uusi Babylon olisi saatavissa loppukeväällä ja kopio on täysin mykkä. (Arkistolla on oma 35 mm kopio, mutta he näyttävät silti Kosmoksen 16 mm kopiota: mitä järkeä tässä on?)
Kävin tänään kuntosalilla viikon tauon jälkeen. Teki ihan hyvää ja lihakset näyttivät hyviltä - selkä vain taisi jotenkin venähtää ja pelkään, että se on aamulla kipeä. Pitänee venytellä ennen nukkumaan menoa.
Aloitin eilen illalla Ruusuvuoren Ryöstettyä pyhimystä. Vaikuttaa paremmalta kirjalta kuin edellinen Ruusuvuori: se oli olevinaan syvällinen, vaikka ei kyennyt siihen. (Olenko turhan ankara?) Luen myös huomiseen kertauskuulusteluun Latinalaisen Amerikan siirtomaa-ajan historiasta. Joitain kiinnostavia tietoja ja juttuja - taas kerran huomaa sen, että matkustamisen historia on läheisessä suhteessa kapitalismin ja imperialismin - monetaarisen vaihtotalouden - syntyyn. Ennen niitä matkustamisessa ei ollut mitään hohtoa.
Annanko minä päiväkirjassani sen kuvan, että luen jatkuvasti? Ilmeisesti se on sitten myös totta. En ainakaan valehtele.
Tein Tannerista muistiinpanoja. Mielenkiintoisia asioita, muun muassa kielestä, joka on amerikkalaiselle romantikolle pakopaikka, hämähäkin verkko, jonka sisällä ei tarvitse piitata historiallisista tosiseikoista. Sopii Thoreau-osuuteen.
Jaksanko lukea vielä kerran? Kello on jo 0026. Jos luen aamulla.
Hyviä kirjoja ilmestynyt: Bahtinin Rabelais-kirja, Harpo Marxin muistelmat, Erik Satien muistelmat, Calvinon esseitä ja jotain muutakin. SKS:n klassikkopokkarit ovat hyvännäköisiä ja halpoja. Mutta koska SKS alkaa julkaista kympin kirjoja (vrt. italialaiset tuhannen liiran kirjat), joissa on jonkun kovemman kirjailijan novelli tai kaksi? Penguinin vastaavat olivat kauniita ja suosittuja. Voisin suosiosta toimittaa sellaista sarjaa. Voisi valita vaikka Waltarin Kristian Korppi -tarinoita, Bertel Gripenbergin Uni kansanvallasta, Diktoniuksen "Epävalta" ja "Hirvikuula".. mitä muuta vielä? Mitä tahansa. Kaunis sarja-asu ja halpa hinta. Niitä voisi myydä kouluihin loputtomasti. Vaikka jaettavaksi oppilaille. (Miksi kouluissa luettaisiin Kristian Korppia?)
Nyt loppu tähän. Pieraisin lopuksi mehevänhajuisesti. Olen ylittänyt sadan tuhannen merkin rajan!
Soitin tänään filmipaikkoja läpi. M. Boulanger Ranskan kulttuurikeskuksessa kuulosti resignoituneelta, mutta myös onnelliselta, että joku vielä oli kiinnostunut elokuvista. Grimaultin suhteen hän oli skeptinen: kaikki kuulemma aina kysyvät samoja elokuvia ja kopiot menevät huonoiksi. Mitry on saatavilla. Soitin myös Ouluun - Ruttmann löytyy - ja Kosmokseen - Uusi Babylon olisi saatavissa loppukeväällä ja kopio on täysin mykkä. (Arkistolla on oma 35 mm kopio, mutta he näyttävät silti Kosmoksen 16 mm kopiota: mitä järkeä tässä on?)
Kävin tänään kuntosalilla viikon tauon jälkeen. Teki ihan hyvää ja lihakset näyttivät hyviltä - selkä vain taisi jotenkin venähtää ja pelkään, että se on aamulla kipeä. Pitänee venytellä ennen nukkumaan menoa.
Aloitin eilen illalla Ruusuvuoren Ryöstettyä pyhimystä. Vaikuttaa paremmalta kirjalta kuin edellinen Ruusuvuori: se oli olevinaan syvällinen, vaikka ei kyennyt siihen. (Olenko turhan ankara?) Luen myös huomiseen kertauskuulusteluun Latinalaisen Amerikan siirtomaa-ajan historiasta. Joitain kiinnostavia tietoja ja juttuja - taas kerran huomaa sen, että matkustamisen historia on läheisessä suhteessa kapitalismin ja imperialismin - monetaarisen vaihtotalouden - syntyyn. Ennen niitä matkustamisessa ei ollut mitään hohtoa.
Annanko minä päiväkirjassani sen kuvan, että luen jatkuvasti? Ilmeisesti se on sitten myös totta. En ainakaan valehtele.
Tein Tannerista muistiinpanoja. Mielenkiintoisia asioita, muun muassa kielestä, joka on amerikkalaiselle romantikolle pakopaikka, hämähäkin verkko, jonka sisällä ei tarvitse piitata historiallisista tosiseikoista. Sopii Thoreau-osuuteen.
Jaksanko lukea vielä kerran? Kello on jo 0026. Jos luen aamulla.
Hyviä kirjoja ilmestynyt: Bahtinin Rabelais-kirja, Harpo Marxin muistelmat, Erik Satien muistelmat, Calvinon esseitä ja jotain muutakin. SKS:n klassikkopokkarit ovat hyvännäköisiä ja halpoja. Mutta koska SKS alkaa julkaista kympin kirjoja (vrt. italialaiset tuhannen liiran kirjat), joissa on jonkun kovemman kirjailijan novelli tai kaksi? Penguinin vastaavat olivat kauniita ja suosittuja. Voisin suosiosta toimittaa sellaista sarjaa. Voisi valita vaikka Waltarin Kristian Korppi -tarinoita, Bertel Gripenbergin Uni kansanvallasta, Diktoniuksen "Epävalta" ja "Hirvikuula".. mitä muuta vielä? Mitä tahansa. Kaunis sarja-asu ja halpa hinta. Niitä voisi myydä kouluihin loputtomasti. Vaikka jaettavaksi oppilaille. (Miksi kouluissa luettaisiin Kristian Korppia?)
Nyt loppu tähän. Pieraisin lopuksi mehevänhajuisesti. Olen ylittänyt sadan tuhannen merkin rajan!
perjantaina, elokuuta 08, 2008
6.12.
Perhettäni kommentoivan luonteensa takia vahvasti sensuroitu teksti:
Itsenäisyyspäivät ovat harvoin kohdelleet minua hyvin. Muistan vuoden 1987 (jos se oli se vuosi), jolloin vihasin kaikkea, kun yritin pyöräillä suunnattomassa lumimyrskyssä kotiin ja ajattelin, ettei itsenäisyyttä tule juhlia, jos sellaista yksinkertaista työtä kuin aurausta ei hoideta. Viime vuonna vatsani oli kipeä koko illan, jolloin sentään juhlin. Tänään, kun en ole juhlinut, olen syönyt liikaa illalla (tomaattista kermakastiketta makkarasta ja ranskalaisia perunoita) [---].
Puhutaan isänmurhista, puhutaan mitä puhutaankin,
joskus mitä pipo päähän tuo, sylki suuhun,
ammutaan hanhia taivaalta, raketteja kuuhun:
voidaan ajatella lauseita rakennettaviksi,
kuvitellaan, kuinka mielet ajattelevat yhteisesti,
kaunista rakkauden kieltä, kukkien kasvamista,
tuhansien kukkien, jotka ovat kaikki niin erilaisia
että häikäistyy: Marxkaan ei olisi osannut kuvitella
tällaisia kosmogonioita, jotka perustuvat
automatialle: sylje tähän, niin se puhuu.
(Ensimmäinen tähän päiväkirjaan kirjoittamani runo. Ei häävi.)
Kuuntelen Panteraa. Minusta on siis tullut heavy metalin kuuntelija. Tämä on aika skarppia tavaraa. Lukuunottamatta kitarasooloja, joita en jaksaisi kuunnella juuri koskaan, varsinkin kun ne yleensä sotivat riffien ja laulun soundia vastaan. Kitarasooloista ei saada koskaan niin rajuja, että ne toimisivat yhtä hyvin kuin Panterankin riffittelyt. (Puhun sekavia.)
Tänäänkin elokuvia: Risto Jarvan Yö vai päivä ja Maunu Kurkvaaran Meren juhlat. Suomalainen modernismi elokuvassa pääsi toki eroon vanhoista kerrontakeinoista, mutta ei naiiviudesta ja korniudesta. Edellinen oli sympaattinen pikku satiiri, mutta aivan liian pitkä - miksi lopussa tanssittiin niin paljon? Ja miksi professoria alettiin kiusata? Elina Salo pelasti paljon, Eino Krohn oli niinikään sympaattinen hölmö, Leo Jokela osoitti jälleen olevansa hieno koomikko - miksi hänellä on aina niin vaatimattomat roolit? Kurkvaara oli sen sijaan hyvin pitkäveteinen: eurooppalainen dialogi, muodikas tyhjyyden kuvaus, elämän valheen analyysi.. tuttua tavaraa vetämättömissä suomalaisissa kuvioissa. Vuonna 1963 varmasti rohkeata elokuvaa. Musiikki pauhasi niin kuin elokuvassa olisi tehty intohimorikoksia. Tässä oli nuori Lenita Airisto - suomalaisessa elokuvassa on paljon kauniita naisia. [Hmm... en kyllä menisi allekirjoittamaan enää väitettä, että Lenita Airisto olisi ollut nuorenakaan kovin kaunis. Vaikka hyräilenkin usein Peitsamon suomentamaa CCR:n Chooglin' -biisiä eli Smurffaillaan, jossa lauletaan jotakuinkin näin: "jos et tiedä / mitä smurffaaminen tarkoittaa / jos näet Lenita Airiston / alat varmaan kohta aavistaa".]
Luin Henry Jamesin Ruuvikierteen. Hieno kertomus, vaikka minua inhottavatkin tarinat, joissa lukijan pitää päätellä liikaa: minusta tuntuu aina kuin olisin vähän hölmö. Eilen illalla Lovecraftia samasta kokoelmasta: yhteisnovelli jonkun Barlown kanssa, Öinen meri. Lovecraft on selvästi modernisti, Proustin ja Musilin ja Kafkan aikalainen. Tässä novellissa se on selvimmillään, varsinkin kun siitä puuttuvat kokonaan seikkailulliset ainekset. [Pitänee lukea uudestaan, kun minulla ei ole mitään käsitystä enää, miksi tuo olisi ollut erityisen modernistinen...]
Kello on puoli kaksitoista ja vieläkin illallinen tuntuu vatsassa. Kun syön yksin, syön liikaa. XXX hillitsee himoani: teemme saman verran ruokaa, mutta jaamme sen.
Itsenäisyyspäivät ovat harvoin kohdelleet minua hyvin. Muistan vuoden 1987 (jos se oli se vuosi), jolloin vihasin kaikkea, kun yritin pyöräillä suunnattomassa lumimyrskyssä kotiin ja ajattelin, ettei itsenäisyyttä tule juhlia, jos sellaista yksinkertaista työtä kuin aurausta ei hoideta. Viime vuonna vatsani oli kipeä koko illan, jolloin sentään juhlin. Tänään, kun en ole juhlinut, olen syönyt liikaa illalla (tomaattista kermakastiketta makkarasta ja ranskalaisia perunoita) [---].
Puhutaan isänmurhista, puhutaan mitä puhutaankin,
joskus mitä pipo päähän tuo, sylki suuhun,
ammutaan hanhia taivaalta, raketteja kuuhun:
voidaan ajatella lauseita rakennettaviksi,
kuvitellaan, kuinka mielet ajattelevat yhteisesti,
kaunista rakkauden kieltä, kukkien kasvamista,
tuhansien kukkien, jotka ovat kaikki niin erilaisia
että häikäistyy: Marxkaan ei olisi osannut kuvitella
tällaisia kosmogonioita, jotka perustuvat
automatialle: sylje tähän, niin se puhuu.
(Ensimmäinen tähän päiväkirjaan kirjoittamani runo. Ei häävi.)
Kuuntelen Panteraa. Minusta on siis tullut heavy metalin kuuntelija. Tämä on aika skarppia tavaraa. Lukuunottamatta kitarasooloja, joita en jaksaisi kuunnella juuri koskaan, varsinkin kun ne yleensä sotivat riffien ja laulun soundia vastaan. Kitarasooloista ei saada koskaan niin rajuja, että ne toimisivat yhtä hyvin kuin Panterankin riffittelyt. (Puhun sekavia.)
Tänäänkin elokuvia: Risto Jarvan Yö vai päivä ja Maunu Kurkvaaran Meren juhlat. Suomalainen modernismi elokuvassa pääsi toki eroon vanhoista kerrontakeinoista, mutta ei naiiviudesta ja korniudesta. Edellinen oli sympaattinen pikku satiiri, mutta aivan liian pitkä - miksi lopussa tanssittiin niin paljon? Ja miksi professoria alettiin kiusata? Elina Salo pelasti paljon, Eino Krohn oli niinikään sympaattinen hölmö, Leo Jokela osoitti jälleen olevansa hieno koomikko - miksi hänellä on aina niin vaatimattomat roolit? Kurkvaara oli sen sijaan hyvin pitkäveteinen: eurooppalainen dialogi, muodikas tyhjyyden kuvaus, elämän valheen analyysi.. tuttua tavaraa vetämättömissä suomalaisissa kuvioissa. Vuonna 1963 varmasti rohkeata elokuvaa. Musiikki pauhasi niin kuin elokuvassa olisi tehty intohimorikoksia. Tässä oli nuori Lenita Airisto - suomalaisessa elokuvassa on paljon kauniita naisia. [Hmm... en kyllä menisi allekirjoittamaan enää väitettä, että Lenita Airisto olisi ollut nuorenakaan kovin kaunis. Vaikka hyräilenkin usein Peitsamon suomentamaa CCR:n Chooglin' -biisiä eli Smurffaillaan, jossa lauletaan jotakuinkin näin: "jos et tiedä / mitä smurffaaminen tarkoittaa / jos näet Lenita Airiston / alat varmaan kohta aavistaa".]
Luin Henry Jamesin Ruuvikierteen. Hieno kertomus, vaikka minua inhottavatkin tarinat, joissa lukijan pitää päätellä liikaa: minusta tuntuu aina kuin olisin vähän hölmö. Eilen illalla Lovecraftia samasta kokoelmasta: yhteisnovelli jonkun Barlown kanssa, Öinen meri. Lovecraft on selvästi modernisti, Proustin ja Musilin ja Kafkan aikalainen. Tässä novellissa se on selvimmillään, varsinkin kun siitä puuttuvat kokonaan seikkailulliset ainekset. [Pitänee lukea uudestaan, kun minulla ei ole mitään käsitystä enää, miksi tuo olisi ollut erityisen modernistinen...]
Kello on puoli kaksitoista ja vieläkin illallinen tuntuu vatsassa. Kun syön yksin, syön liikaa. XXX hillitsee himoani: teemme saman verran ruokaa, mutta jaamme sen.
torstaina, elokuuta 07, 2008
5.12.1995
Huomenna harvinainen yksityisen yksinäisyyden päivä. Ei edes XXX:ä. Minä valehtelen: käyn päivällä elokuvissa (Jarvaa ja Kurkvaaraa). Silti: voin herätä niin myöhään kuin haluan ja niin edelleen. Yksi päivä vuodessa sellaista herättää toivoa.
Tänään väsynyt: miksi olisin noussut ylös? Kuntosaliahdistusta: vasta, kun päätin, etten mene kuntosalille, vaikka olin niin edellisenä iltana itselleni luvannut, oloni koheni. Myös joulukoristeet auttoivat: pukit, tontut; ostin myös kynttilöitä. Pitääkö minunkin huomenna polttaa kynttilä?
Unohdin eilisestä tärkeän merkinnän: Blinkity Blank 18 ilmestyi perjantaina. Se on hyvä numero, jossa minua ei vielä häiritse mikään. Paitsi että puhun pääkirjoituksessa pöpöjä: vain osa runoista käsittelee kirjoittamista, nimittäin, jos teemana todella olisi kirjoittaminen, jokaisen runon pitäisi sitä sitten käsitellä. (Ilmeisesti.) Runo WC:hen juoksemisesta on tosin hauska, vaikkakin se on nyt sitten väärässä yhteydessä.
Olen muutenkin tuottelias: Aatamin puvussa ilmestyi tänään, muassaan artikkelini Kerouacista. [Mikko Lehtosen toimittama miestutkimuskokoelma.] Pekka Tammi sanoi, ettei omaa tekstiään voi lukea, luin sen kuitenkin kokonaan (en ensimmäiseksi, se on puolustuksekseni sanottava). Se on ihan hyvä teksti, pari virhettä häiritsi. Kirjallisuusluettelo oli hätiköidysti tehty: sieltä puuttuivat kokonaan Bahtinin esseiden nimet ja nimellä M.M. Bakhtin oli texasilaisten kokoelma. Chartersin vuoden 1991 esipuhe Kerouaciin oli merkitty olevaksi v:lta 1957 (mikä on romaanin ilmestymisvuosi). Jotain tärkeämpää: Olisi sittenkin pitänyt kirjoittaa jotain muusta beat-kirjallisuudesta, edes mainita. Jos puhuu intertekstuaalisuudesta eikä viittaa romaanin aikalaiskirjallisuuteen, saattaa olla pahasti hakoteillä.
Kirja on kyllä hyvän näköinen ollakseen laitoksen julkaisusarjaa ja toivonkin, että se myy "hyvin".
Sain tänään Päiviltä hänen lisurinsa. Olin pettynyt: siellä oli edelleen törkeitä virheitä, joita kesällä korjasin. (Esim. "([Muistelmat]" aivan alussa.) Omistuskirjoitus: Jurille, ystävälle & toverille 5/12 1995. [Päivi Kososen elämäkertakirjallisuutta käsittelevä lisuri. En muistanut, että olin oikolukenut tuota.]
Näin tänään Kulkurin valssin. Ei huono, tosin naiivi ja korni ja juoniaines oli olematon (vai oliko siinä pyrkimystä pikareskimaisuuteen?), pitääkseni mielenkiintoani elossa kehittelin elokuvasta teorian. Elokuvassa on kolme tai neljä äkkijyrkkää ja yllättävän (ei-klassisen) nopeaa siirtymää asiasta (ja kenties myös kerronnan lajista) toiseen: alussa haastamisesta kaksintaisteluun, sitten junasta sirkukseen, sitten (tämä on epäselvin siirtymä) maantieltä mustalaisten leiriin, josta siirrytään Ansa Ikosen nukahtamisen kautta hänen näkemäänsä uneen, jossa syntyy romanssi ja joka jatkuu loppuun asti, jossa Tauno Palo vastaa Ansan kysymykseen ("Minne olet minut vienyt!") seuraavasti: "Älä kysy mitään! Kuvittele, että tämä kaikki on unta!" Mutta mikään ei ole unta, koska siitä ei herätä: uni muuttuu elämäksi, kun äiti käskee suudella. Kulkurin valssin voima on sen fantasian kaikkivoipaisuus: jos Tauno Palo kuitenkin viedään alussa vankilaan eikä hän pääse mihinkään kaksintaisteluun, sitä ei näytetä katsojalle, vaan pikemminkin näytetään, kuinka hän selviää ja jatkaa seikkailujaan. Kuka silloin olisi elokuvan kertoja? Katsoja, sikäli kuin tämä ottaa roolin vastaan. Jos näin ei tapahdu, elokuva on mielenkiinnoton.
Regina Linnanheimo esittää elokuvassa mustalaiskuningatarta. Hän paljastuu, Tuulikki Paanasen tavoin, suomalaisen elokuvan suureksi kaunottareksi, koska tahansa ihanammaksi, melkein syntisen eroottiseksi tummaksi naiseksi. "Unohduksen löydät minun kauttani!" "Olisitko todella tappanut hänet minun vuokseni?" Nämä ovat suomalaisen elokuvan suuria eroottisia hetkiä. Tauno Palossa on luontevaa elokuvallista charmia.
Kuuntelen Curtis Mayfieldia ja kappaletta If there's a Hell below. Soulin keksiminen oli oleellista musiikin kehittymiselle, koska aiemmin - blues, country, rockabilly tai edes swing - rockmusiikissa ei voinut olla neroja. Vasta soulin orkestraatiot (joista Mayfield ottaa kaiken irti) antavat aiheen puhua neroudesta. (Unohdan big band jazzin ja Duke Ellingtonin (Glenn Miller ei ole nero), mutta sanotaan nyt, että puhun rockista.) Toisaalta, soulilta kesti yli kymmenen vuotta kehittyä Mayfieldin kaltaiseksi sovituksen hallitsemaksi musiikkilajiksi. (Eikä se ole sitä aina vieläkään.) [En tiedä, mitä tuo viimeinen pointti tarkoittaa, mutta ajatus on muuten hieno.]
Illan lukuohjelma: joku kummitusnovelli Amerikkalaisista aaveista. Mitä muuta tältä päivältä? Kaija välttelee minua ja tervehtii loivasti: taisin loukata häntä kirjoittaessani, ettei saa esittää vaatimuksia. Katsoimme Beatles-dokumenttia XXX:n kanssa viikonloppuna. Parhaimmillaan loistava bändi, joka turhaan heitti paikoitellen syrjään rockin (McCartneyn kammottavimmat sävellykset, turha koketeeraus). Riisipuuro kypsyy uunissa.
Tänään väsynyt: miksi olisin noussut ylös? Kuntosaliahdistusta: vasta, kun päätin, etten mene kuntosalille, vaikka olin niin edellisenä iltana itselleni luvannut, oloni koheni. Myös joulukoristeet auttoivat: pukit, tontut; ostin myös kynttilöitä. Pitääkö minunkin huomenna polttaa kynttilä?
Unohdin eilisestä tärkeän merkinnän: Blinkity Blank 18 ilmestyi perjantaina. Se on hyvä numero, jossa minua ei vielä häiritse mikään. Paitsi että puhun pääkirjoituksessa pöpöjä: vain osa runoista käsittelee kirjoittamista, nimittäin, jos teemana todella olisi kirjoittaminen, jokaisen runon pitäisi sitä sitten käsitellä. (Ilmeisesti.) Runo WC:hen juoksemisesta on tosin hauska, vaikkakin se on nyt sitten väärässä yhteydessä.
Olen muutenkin tuottelias: Aatamin puvussa ilmestyi tänään, muassaan artikkelini Kerouacista. [Mikko Lehtosen toimittama miestutkimuskokoelma.] Pekka Tammi sanoi, ettei omaa tekstiään voi lukea, luin sen kuitenkin kokonaan (en ensimmäiseksi, se on puolustuksekseni sanottava). Se on ihan hyvä teksti, pari virhettä häiritsi. Kirjallisuusluettelo oli hätiköidysti tehty: sieltä puuttuivat kokonaan Bahtinin esseiden nimet ja nimellä M.M. Bakhtin oli texasilaisten kokoelma. Chartersin vuoden 1991 esipuhe Kerouaciin oli merkitty olevaksi v:lta 1957 (mikä on romaanin ilmestymisvuosi). Jotain tärkeämpää: Olisi sittenkin pitänyt kirjoittaa jotain muusta beat-kirjallisuudesta, edes mainita. Jos puhuu intertekstuaalisuudesta eikä viittaa romaanin aikalaiskirjallisuuteen, saattaa olla pahasti hakoteillä.
Kirja on kyllä hyvän näköinen ollakseen laitoksen julkaisusarjaa ja toivonkin, että se myy "hyvin".
Sain tänään Päiviltä hänen lisurinsa. Olin pettynyt: siellä oli edelleen törkeitä virheitä, joita kesällä korjasin. (Esim. "([Muistelmat]" aivan alussa.) Omistuskirjoitus: Jurille, ystävälle & toverille 5/12 1995. [Päivi Kososen elämäkertakirjallisuutta käsittelevä lisuri. En muistanut, että olin oikolukenut tuota.]
Näin tänään Kulkurin valssin. Ei huono, tosin naiivi ja korni ja juoniaines oli olematon (vai oliko siinä pyrkimystä pikareskimaisuuteen?), pitääkseni mielenkiintoani elossa kehittelin elokuvasta teorian. Elokuvassa on kolme tai neljä äkkijyrkkää ja yllättävän (ei-klassisen) nopeaa siirtymää asiasta (ja kenties myös kerronnan lajista) toiseen: alussa haastamisesta kaksintaisteluun, sitten junasta sirkukseen, sitten (tämä on epäselvin siirtymä) maantieltä mustalaisten leiriin, josta siirrytään Ansa Ikosen nukahtamisen kautta hänen näkemäänsä uneen, jossa syntyy romanssi ja joka jatkuu loppuun asti, jossa Tauno Palo vastaa Ansan kysymykseen ("Minne olet minut vienyt!") seuraavasti: "Älä kysy mitään! Kuvittele, että tämä kaikki on unta!" Mutta mikään ei ole unta, koska siitä ei herätä: uni muuttuu elämäksi, kun äiti käskee suudella. Kulkurin valssin voima on sen fantasian kaikkivoipaisuus: jos Tauno Palo kuitenkin viedään alussa vankilaan eikä hän pääse mihinkään kaksintaisteluun, sitä ei näytetä katsojalle, vaan pikemminkin näytetään, kuinka hän selviää ja jatkaa seikkailujaan. Kuka silloin olisi elokuvan kertoja? Katsoja, sikäli kuin tämä ottaa roolin vastaan. Jos näin ei tapahdu, elokuva on mielenkiinnoton.
Regina Linnanheimo esittää elokuvassa mustalaiskuningatarta. Hän paljastuu, Tuulikki Paanasen tavoin, suomalaisen elokuvan suureksi kaunottareksi, koska tahansa ihanammaksi, melkein syntisen eroottiseksi tummaksi naiseksi. "Unohduksen löydät minun kauttani!" "Olisitko todella tappanut hänet minun vuokseni?" Nämä ovat suomalaisen elokuvan suuria eroottisia hetkiä. Tauno Palossa on luontevaa elokuvallista charmia.
Kuuntelen Curtis Mayfieldia ja kappaletta If there's a Hell below. Soulin keksiminen oli oleellista musiikin kehittymiselle, koska aiemmin - blues, country, rockabilly tai edes swing - rockmusiikissa ei voinut olla neroja. Vasta soulin orkestraatiot (joista Mayfield ottaa kaiken irti) antavat aiheen puhua neroudesta. (Unohdan big band jazzin ja Duke Ellingtonin (Glenn Miller ei ole nero), mutta sanotaan nyt, että puhun rockista.) Toisaalta, soulilta kesti yli kymmenen vuotta kehittyä Mayfieldin kaltaiseksi sovituksen hallitsemaksi musiikkilajiksi. (Eikä se ole sitä aina vieläkään.) [En tiedä, mitä tuo viimeinen pointti tarkoittaa, mutta ajatus on muuten hieno.]
Illan lukuohjelma: joku kummitusnovelli Amerikkalaisista aaveista. Mitä muuta tältä päivältä? Kaija välttelee minua ja tervehtii loivasti: taisin loukata häntä kirjoittaessani, ettei saa esittää vaatimuksia. Katsoimme Beatles-dokumenttia XXX:n kanssa viikonloppuna. Parhaimmillaan loistava bändi, joka turhaan heitti paikoitellen syrjään rockin (McCartneyn kammottavimmat sävellykset, turha koketeeraus). Riisipuuro kypsyy uunissa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)