Edellisen, melko luetun postauksen jälkeen postaan taas tällaisen pienen elokuvaesittelyn. Olen menossa kohtsillään puhumaan Kirjakahvilan pihalle Turun elokuvakerhon järjestämään ulkoilmanäytökseen, jossa esitetään Edgar G. Ulmerin legendaarinen noir-halpis Detour eli Kiertotie, kuten se suomalaisessa dvd:ssä on nimetty. (Kuvassa Ann Savage.)
Hollywood oli 1930-luvun alusta alkaen täynnä eurooppalaisia elokuvantekijöitä ja kirjailijoita, jotka olivat paenneet natseja. He toivat mukanaan vaikutteita ja tuulahduksia Vanhan Mantereen elokuvataiteesta ja sen eri modernistisista suuntauksia, ekspressionismista, impressionismista, runollisesta realismista, jopa surrealismista.
Yksi näistä natseja paenneista oli Edgar G. Ulmer, joka ei ollut Saksassa ehtinyt montaa elokuvaa tehdä. Wienissä Itävallassa syntynyt Ulmer oli teatterilavastaja ja tehnyt parin muun saksalaisohjaajan kanssa Menschen am Sonntag -dokumentin vuonna 1929, joka lempeästi piruilee saksalaisille poroporvareille.
Ulmer erikoistui Hollywoodissa kahteen asiaan: hän ohjasi ensinnäkin elokuvia etnisille vähemmistöille - mustille, juutalaisille, ukrainalaisille emigranteille - ja toiseksi hän ohjasi niin sanottuja B-elokuvia, halpiksia, joita näytettiin Hollywoodin silloisessa teatterisysteemissä aina ennen pidempää ja kalliimmalla tehtyä A-elokuvaa.
Ulmerin parhaimpiin elokuviin kuuluu muun muassa hieno kauhuelokuva The Black Cat (1934), jossa nähdään sekä Bela Lugosi että Boris Karloff. Mutta se ei ole kuitenkaan yhtä tunnettu kuin Ulmerin myöhempi elokuva Detour, joka valmistui vuonna 1945. Elokuva ei ole ollut mikään kadonnut helmi, vaikka sen ympärille on kasaantunut paljon legendaarisuutta. Saatavilla olleet printit ovat tosin olleet huonoja ja alkuperäisen 35 mm kopion pelättiin pitkään olevan kateissa. Suomessa elokuvaa ei ole esitetty kuin pari kertaa televisiossa, nykyään se on tosin saatavilla dvd:nä.
Detouria näytettiin Yhdysvalloissa televisiossa jo 50-luvulla, ja 1970-luvulla se jo nostettiin esille yhtenä tärkeimmistä film noireista, rikoselokuvista, jotka kuvaavat fatalistisesti rikosten ja intohimon synkkää maailmaa. Detourin loppu on kaukana onnellisesta, ja juonen epäuskottavuudet pystyy unohtamaan, kun antautuu elokuvan maalaamalle visiolle kohtalon johdattamista hylkiöistä.
Detourin legendaan ovat vaikuttaneet myös elokuvan pääosan esittäjät. Ann Savage on täydellinen femme fatale: rumalla kampauksella varustettu hullu nainen. Savagen roolisuoritus hohtaa film noirin pimeää valoa. Miespääosaa esittävä Tom Neal oli todellisuudessa varsinainen homme fatale: hänen näyttelijänuransa katkesi, kun hän oli hakannut toisen miesnäyttelijän, ja hän joutui vankilaan tapettuaan vaimonsa ampumalla tätä takaapäin päähän vuonna 1965. Hän pääsi vankilasta vuonna 1971 ja kuoli seuraavana vuonna.
Detourin legendaarisuuteen ovat vaikuttaneet tosin myös huhut elokuvan halpuudesta ja nopeasta valmistumisesta: Ulmer itse väitti, että sen budjetti oli 20 000 dollaria (nykyrahassa noin 250 dollaria), vaikka sittemmin on selvitetty, että se oli noin 100 000 dollaria (ei paljon sekään, reilut 1200 dollaria nykyrahassa). Ulmer väitti myös että elokuva kuvattiin kuudessa päivässä, vaikka kuvauksiin meni useampi viikko. Tarkkaavainen katsoja huomaa myös, että elokuvassa on huolellisesti tehty ääniraita, Ann Savage esimerkiksi esitellään musiikin avulla sympaattisessa valossa, mikä on tiukassa kontrastissa hänen hahmoonsa nähden.
Elokuvaa tehdessä on silti säästetty filmiä sumeilematta. Kuuluisa on kohtaus, jossa henkilö nousee autoon maantien vieressä. Kun myöhemmin elokuvassa nähdään kohtaus, jossa noustaan uudestaan autoon, mutta auto on menossa eri suuntaan, sitä ei kuvattu uudestaan, vaan käännettiin negatiivi!
Detour on road movie -klassikko, ja suuri osa elokuvasta tapahtuu autossa. On elokuvanteon ihme, että se pysyy koko ajan niin elokuvallisena ja sujuvana ja ennen kaikkea kiehtovana ja jännittävänä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti