tiistaina, lokakuuta 07, 2014

David Lynch, Twin Peaks ja fanifiktio


Lehdet uutisoivat ympäri maailmaa eilen uusista Twin Peaks -jaksoista, tässä esimerkiksi kotoinen Nyt. Olen aina rakastanut Twin Peaksia ja olen katsonut siitä joitain jaksoja kuusi tai seitsemänkin kertaa. Olen myös aina ollut hanakka puolustamaan sarjan toista tuotantokautta, joka oli paikoitellen aika heikkoakin ja paikoillaan junnaavaa saippuaoopperaa. Heiketessään sarja kuitenkin toteutti omaa tehtäväänsä: olla saippuaooppera, joka lopettaa kaikki saippuaoopperat. Olen puolustellut myös hämmentävää Fire, Walk With Me -elokuvaa, joka jälkikäteen katsottuna on toiminut esikuvana Lynchin elokuville Lost Highway, Mulholland Drive ja Inland Empire.

Hiukan kuitenkin olen samaa mieltä kuin Kalle Kinnunen, vaikka taatusti katson kaikki uudet jaksot jahka ne Suomeen tulevat.

Tässä kuitenkin juttu, jonka tein Aamulehden Valo-liitteeseen vuosia sitten, kun Twin Peaksia jälleen kertaan uusittiin - juttu ilmestyi sinä päivänä, jolloin Twin Peaksin legendaarinen päätösjakso televisiosta tuli.

Dale Cooper kohtaa Fox Mulderin

Fanifiktio auttaa kestämään Twin Peaksin loppumisen järkytyksen - tai sitten ei.

David Lynchin hämmennystä herättänyt, mutta myös laajalti rakastettu tv-sarja Twin Peaks päättyy jälleen: Dale Cooper on joutunut Mustan Killan sielunsyöjien käsiin. Televisiohistorian rajuin lopetus on luonnollisesti herättänyt vastustusta faneissa - kukaan ei suostu uskomaan, että Twin Peaks todella loppuisi tähän.
Netistä löytyy pelastus: Twin Peaks -fanit ovat kirjoittaneet lukuisia jatko-osia suosikkisarjalleen. Katsotaanpa, mitä Dale Cooperille ja Annielle todella tapahtuu...
Fanien yhteisenä projektina syntyneessä Twin Peaks the Third Season -tarinassa Dale Cooper on kuin onkin Bobin hallussa ja tämä vain odottaa päästäkseen twinpeakslaisten kimppuun. Bob katselee peilistä Dale Cooperin valkoisina hohtavia hampaita ja päättää, että agentin kahvinjuonti lisääntyy entisestään. Päällepäin Cooper esittää normaalia.
Toisessa tarinassa, Sophia Carlton-Brownen kirjoittamassa tv-käsikirjoitusta etäisesti muistuttavassa tekstissä Annie Blackburn saa sheriffi Harry S. Trumanin vakuuttuneeksi siitä, että heidän pitää lähteä Mustaan Kiltaan etsimään vangiksi jäänyttä hyvää Dale Cooperia.

Mielikuvituksellisemmissa tarinoissa näkyvät fanifiktioharrastajien pakkomielteet yhdistellä eri tv-sarjoja. Koska FBI on myös X-Filesin Dana Scullyn ja Fox Mulderin työnantaja, on vain luontevaa, että he esiintyvät myös Twin Peaks -ympyröissä.
Nimimerkki "Magden" kirjoittamassa tarinassa Twin Peaksiin saapuneet Scully ja Mulder löytävät Cooperin väsyneenä, mutta luottavaisena siihen, että salaperäinen tappaja Bob on viimeinkin saatu päiviltä. Parhaaseen saippuasarjatyyliin Cooperin rakkaus pankkiräjähdyksessä kuolleeseen Audrey Horneen paikkautuu Audreyn serkulla, joka tuo Audreyn viimeisen viestin - ja on aivan rakastetun Audreyn näköinen! Dale Cooperin pomo Gordon Cole haluaa sulkea ovet Kiltoihin, mutta Fox Mulder vastustaa: Killat voisivat kertoa ihmiselle paljon tietoisuudesta ja sen tuolla puolen olevasta maailmankaikkeudesta.
Toinen FBI-agentti, Scullyn ja Mulderin tuttu, Chester Desmond tulee salaperäisesti Twin Peaksiin ja näyttää siltä, että hän tuo Bobin maailmaan eikä Dale Cooper.
Toisessa tarinassa Dana Scully taas saa yllättäen faksin, jossa lukee: "Agent Mulder, The owl has flown the Coop. Are you ready to play with fire, little man? BOB"
Asia ei ole Scullylle itsestäänselvä, koska FBI on hävittänyt kaikki tiedot Twin Peaksista, Laura Palmerin murhasta ja Dale Cooperista. Fox Mulder vie Dana Scullyn tapaamaan piilotettua ja huumattuna pidettyä Dale Cooperia. Fox Mulder on manannut Bobin ulos Cooperin ruumiista ja sekopäinen tappaja toisesta ulottuvuudesta on nyt hänen perässään. Annie Blackburnin kohtalosta ei tarvitse huolehtia - hänestä on tullut sheriffi Trumanin vaimo.

Fanitarinoissa on usein unohdettu Twin Peaksin luonne saippuasarjana. Ainoastaan yhdessä kolmatta tuotantokautta hahmottelevassa projektissa muistetaan yksisilmä-Nadinen ja urheilija-Miken suhde: Mike tulee tohtori Jacobyn luokse ja pyytää tätä hypnotisoimaan normalisoituneen Nadinen takaisin itseään nuoreksi tytöksi luulevaksi sekopääksi. Nadine taas käy Norma Jenningsin Double R -kahvilan kimppuun - väkivaltaisesti.
Mutta tärkeintä Twin Peaksissa on jatkuva pelko. Kuten liikuttavan amatöörimäinen Sophia Carlton-Browne asian dialogissaan ilmaisee:
Dale Cooper: Bob on suuri paha henki.
Harry S. Truman: Mitä voimme tehdä hänelle?
Cooper: Emme nähtävästi mitään. Meidän täytyy olla tarkkaavaisia ja aina varuillamme.
Truman: Ja odottaa että hän tulee esiin.
Cooper: Ja odottaa että hän iskee jälleen... Harry, näyttää siltä, että jään Twin Peaksiin vielä pitkäksi aikaa!

kainalo:
"Mulder",  Scully kuiskasi hengästyneellä äänellä, "se nainen puhui pölkylleen!"
"Ai, sinäkin huomasit sen?" Mulder vastasi muka hämmästyneenä.  "Puhutaan myöhemmin."
nimimerkki Magde: jatko-osa jaksoon "Out of the Woods"

Ei kommentteja: