Tässä vielä toinen käyttämättä jäänyt teksti, josta totesin viime vaiheessa, että en saa siinä riittävästi irti teoksista, en kirjasta enkä elokuvista, vaikka kummatkin sinänsä ovat positiivisia tapauksia. Siri Kolun kirjassa pidin eritoten tavasta, jolla kerronnasta ei voinut päätellä päähenkilön sukupuolta, elokuvassa tämä oli jollain tavalla hukattu.
Kuten edellisellä kerralla sanoin, käyttämättä jäi myös teksti Simo Penttilän T. J. A. Heikkilä -kirjasta Sierranuevan sulotar ja siihen perustuvasta elokuvasta Herra ja ylhäisyys, mutta teksti oli suurelta osin poimittu teoksestani Wild West Finland, joten mietin vielä, laitanko sen tänne. Toisaalta kirjassa en juurikaan kuvaile nimenomaan tämän romaanin juonta.
Siri Kolu: Me Rosvolat (2010)Siri Kolu (s. 1972) on uuden polven tärkeimpiä lasten- ja nuortenkirjailijoita, jonka teoksissa on tuoretta ääntä ja ärhäkkää otetta. Kolu on myös tuonut Suomessa anglosaksisen YA-kirjallisuuden vaikutteita kotimaiseen kirjallisuuteen, varsinkin dystopiaromaaneissaan Pelko ihmisessä (2013) ja Ihmisen puolella (2014).
Kolun tuotannosta on hyvänä esimerkkinä hänen toinen romaaninsa Me Rosvolat. Se oli kirjoitettu Otavan ja Kinoproductionin vuonna 2009 järjestämään elokuvakirjoituskilpailuun, jonka Kolu voitti. Romaani onkin hyvin elokuvallinen, tapahtumat ovat nopeita ja kerronta etenee vauhdikkaasti. Me Rosvoloissa on kaikki vanhemman kotimaisen lastenkirjallisuuden opettavaisuuden vaatimukset karistettu tehokkaasti. Aiheesta huolimatta – syrjäytymisestähän kirja kertoo – Me Rosvoloissa ei ole yhteiskunnallista saarnaamista.
Jo alku on tyrmäävä: "Minut varastettiin kesäkuun toisella viikolla. Hyvä että varastettiin." Kertoja on kymmenvuotias Vilja Vainisto, joka kokee elämänsä tavisperheessään niin tylsäksi, että toivottaa minkä tahansa poikkeaman tervetulleeksi. Lisäksi isä tuntuu olevan enemmän kiinnostunut vanhojen rahojen kokoelmastaan kuin muiden perheenjäsenten hyvinvoinnista.
Viljan kaappaa vauhdikkaassa operaatiossa mukaansa Hurja-Kaarlo Rosvolan johtama rosvojoukko, joka ajelee Suomen maantietä tuunatulla pakettiautollaan. Rosvolat ovat kuin suomalaisen lastenkirjallisuuden vastine Mad Maxin ja vastaavien apokalyptisten elokuvien hurjille näyille kaahaavista asfalttipedoista. Lukijan on vain hyväksyttävä idea ja luovuttava uskottavuuden vaatimuksesta, varsinkin puolivälissä, jossa päästään rosvojen vuotuisille kesäjuhlille. Rosvolat eivät kuitenkaan ole mitään kylmäverisiä rikollisia, vaan eniten heitä kiinnostaa ruoka, eritoten karkit. Niitä he ryöstävät enemmän kuin mitään muuta.
Rosvoloiden spontaaniuden ja rähjäisen elämänilon vastapainona Vilja on älykäs ja analyyttinen lapsi, joka tekee mielellään luetteloita. Ne osaltaan toistavat jo tapahtunutta, mutta myös jäsentävät kerrontaa. Samalla ne tuovat esille Viljan sarkastista huumoria:
1) Minua ei ole yritetty saada takaisin. Se on noloa ja raivostuttavaa.
2) Äiti ja isä saavat maksaa siitä, että minut on kaapattu. Vain sitä kautta he käsittävät, että minut on oikeasti viety.
3) Maksun pitää olla makeisina tai ruokana, muuten siitä ei ole Rosvoloille hyötyä.
Viljan luettelot auttavat myös, kun Rosvoloiden kesken syntyy jännitteitä muiden perheenjäsenten halutessa maalata auto uudestaan: "1) Isä Rosvola ei voi komentaa pinkkiä rosvoautoa. 2) Isä Rosvola ei halua, että [perheen tytär] Hele komentaa rosvoautoa, sillä Hele on lapsi, Hurja-Kaarlo taas on aikuinen ja oikea päällikkö." Villeimmässäkään perhemallissa ei olla immuuneja valtasuhteille, tuntuu Kolun romaani sanovan, samalla kun kuka tahansa lukija huomaa, että Viljan ikäinen Hele on kypsempi tekemään päätöksiä kuin sekopäinen Hurja-Kaarlo. Perhemallien kommentti on myös se, että Viljan sukupuolesta ei tehdä kirjassa minkäänlaista numeroa, hän on samanlainen toimija kuin kaikki muutkin eikä hänen sukupuoltaan osaa edes minäkerronnasta hakea.
Me Rosvoloiden lopussa Vilja alkaa ikävöidä kotiin ja palaa kouluun. Romaania on sanottu anarkistiseksi, mutta eikö anarkistisessa loppuratkaisussa Viljan kuuluisi jäädä Rosvoloiden kyytiin ja unohtaa koulunkäynti kokonaan? Ehkä Hurja-Kaarlo Rosvola voisi pitää Viljalle kotikoulua?
Me Rosvolat voitti Finlandia Junior -palkinnon ja sai ensimmäisen jatko-osansa Me Rosvolat ja konnakaraoke jo vuonna 2011. Tämän jälkeen teoksia on ilmestynyt vuoden välein: Me Rosvolat ja Iso-Hemmin arkku ilmestyi 2012, Me Rosvolat ja vaakunaväijy 2013 ja Me Rosvolat ja ryöväriliitto 2014. Karkkikumous! ilmestyi vuonna 2016. Aikuisia kumartamaton meininki on kirjoissa jatkunut, Konnakaraokessa esimerkiksi Vilja käydään pelastamassa ankealta viululeiriltä.
Marjut Komulainen: Me Rosvolat (2015)Siri Kolun Me Rosvolat oli suunniteltu elokuvaksi alun perinkin, sillä kirjailija oli voittanut käsikirjoituksella Otavan ja Kinoproductionin yhteisen kilpailun, jossa haettiin elokuvaksi kelpaavia lastenromaaneja. Romaani onkin monella tapaa elokuvallinen, leikkaukset ovat nopeita, dialogia on paljon.
Me Rosvolat ohjasi Marjut Komulainen ja sen käsikirjoitti television komediasarjoja tehnyt Melli Maikkula. Komulainen on työskennellyt alalla jo 1970-luvulta saakka ja erikoistunut lapsille ja nuorille tarkoitettuihin elokuviin ja televisionäytelmiin, joissa näkyy yhteiskunnallinen ja lempeä ote lasten ja nuorten kuvaamisessa. Me Rosvolat on kuitenkin Komulaisen ensimmäinen teatterilevityksen saanut ohjaustyö.
Ammattitaito näkyy elokuvassa, joka kulkee suurimman osan aikaa sujuvasti eteenpäin. Rosvojen kesäjuhlakohtauksissa elokuva tuntuu jäävän paikoilleen, mutta samaa vikaa on myös alkuperäisessä romaanissa. Mikään jäntevä juonielokuva Me Rosvolat ei ole, se muistuttaa alkuperäisteoksensa tavoin enemmänkin pikareskiromaania, jossa juoni ei ole niinkään tärkeä kuin yksittäiset kohtaukset.
Elokuvassa ristiriita sen suhteen, ovatko rosvot oikeasti pelottavia tai eivät, tuntuu jäävän ratkaisematta, Rosvoloiden periviholliset Pärnäset käyttäytyvät välillä uhkaavasti ja riistävät yhdessä kohtauksessa Viljan ja Helen ja lukitsevat heidät vanhaan aittaan. Rosvojen kesäjuhlakohtauksessa korostetaan valoja ja varjoja, rosvojen vaatteiden nahkaa ja niittejä. Vaikutelma on eksoottinen, eleet ovat uhkailevia. Samalla kuvasto yhdistää rosvot sirkukseen ja punk-alakulttuuriin.
Toisaalta monimielisia ja uhkaavia hahmoja on monissakin klassisissa nuortenkirjoissa. Yhdessä kohtauksessa Rosvoloiden esiteini-ikäinen tytär Hele heittelee veistä ja osuu Robert Louis Stevensonin Aarresaaren kanteen – klassikkoromaanin yksi päähenkilöistä, merirosvo Long John Silver on samaan aikaan pelottava ja huolehtivainen, toisin sanoen samanlainen kuin Rosvoloiden perheenpäät Hurja-Kaarlo ja Hilda. Elokuvaa rasittaa aikuisnäyttelijöiden ylinäytteleminen, aivan kuin sellaisen ajateltaisiin olevan lapsikatsojista hauskaa. Varsinkin Kari Väänänen Rosvoloiden epäpätevänä pomona on rasittava. Jussi Vatanen Kulta-Petenä tuntuu kanavoivan Esko Salmisen palkkatappajaa Spede Pasasen ja kumppanien hiekkakuoppalänkkäristä Speedy Gonzales (1970).
Me Rosvolat on uskollinen tulkinta Siri Kolun romaanista, mutta se poikkeaa siitä kuitenkin monin tavoin. Elokuvassa Viljan hahmo on arempi kuin romaanissa, vaikka hän elokuvassakin kasvaa rosvon rooliinsa uskottavasti. Samalla hänen sukupuolensa nousee vahvemmin esille, koska osaan on valittu perinteisellä tavalla tytön näköinen näyttelijä (Sirkku Ullgren). Romaanissahan kertojanäänestä ei voi päätellä henkilön sukupuolta. Veistä heittelevään ja aluksi aggressiivisesti käyttäytyvän Hele Rosvolan roolia esittävä Ilona Huhta taas on selvemmin androgyyninen – aiemmin häntä olisi sanottu poikatytöksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti