En ole varma, onko otsikko toimiva muunnelma tunnetusta aforismin tapaisesta, jonka mukaan mikään ei muutu, jos kaikki ei muutu, mutta ajattelin kuitenkin aikoinaan, että se olisi hyvä tapa kuvata seuraavan tekstin sisältöä. Joskus ennen vuotta 2010 julkaistu teksti koostuu melkein pelkästään 1930-1940-lukujen Tylkkärien eli Turun Ylioppilaslehden jutuista otetuista sitaateista, ja lukijan tulee itse päätellä, mitä olen tarkoittanut. Juttu ilmestyi muistaakseni jossain Tylkkärin juhlanumerossa, jossa oli muitakin vanhojen päätoimittajien juttuja tai haastatteluja, ja ehkä kontekstin puuttuminen tässä haittaa sen ymmärtämistä. En ole myöskään varma, miten tämä resonoi enää vuonna 2025.
Jos mikään ei muutu, mikään ei muutu
Sain äskettäin käsiini Tylkkäreitä 1930- ja 1940-luvuilta. Nostan niistä esille joitain kohtia.
Otsikko vuoden 1941 ensimmäisessä numerossa: "Professori V. A. Koskenniemi kertoo Turun Ylioppilaslehdelle vaikutelmiaan presidentti Kalliosta ihmisenä" (1/1941). Numerossa 4/1942 nimimerkki Nitta kertoilee "Vaikutelmia Saksan työpalveluleiriltä".
Yhdeksän vuotta aiemmin Tylkkäri oli julkaissut artikkelin "A.K.-S:n riveissä on monen ylioppilaan paikka: Jokainen A.K.-S:.läinen kuuluu aktiivisena suojeluskuntaan". Jutussa haastateltava, Akateemisen Karjala-Seuran aktiivinen jäsen sanoi näin: "Liian suuri osa nykyisestä ylioppilasnuorisosta täällä Turussa käsittää ainoaksi tehtäväkseen valmistumisen leipäpaikkaansa. Sillä ei ole mitään aatteellisia harrastuksia ulkopuolella opiskelun, ei mitään mielenkiintoa ajan suuriin kysymyksiin, ja senpä vuoksi he kerran valmistuttuaan ovat suorastaan säälittäviä olentoja, täysin kykenemättömiä itsenäiseen kannanottoon ajan suurissa kysymyksissä."
Helmikuussa 1934 lehden pääkirjoitus käsitteli lähes kahden sivun verran Akateemiseen Karjala-Seuraan kohdistunutta kritiikkiä sekä AKS:n toimintaa ylioppilaskunnassa. "On myönnettävä, että suhde Ylioppilaskunnan ja osastomme välillä on ollut hyvä ja täysin ymmärtämyksellinen. AKS:läinen henki on ollut pääsiassa myöskin Ylioppilaskuntamme toimintaa määräämässä. Toisinaan on näyttänyt melkeinpä siltä, että me olisimme liian helpolla päässeet määräämään Ylioppilaskunnassa (...) Tämä on johtanut mielestäni siihen, että olemme välinpitämättömästi suhtautuneet Ylioppilaskunnan henkiseen 'AKS:läistämiseen'. Osastolla on epäilemättä hyvä tilaisuus entistä syvällisemmin ja laajemmin vaikuttaa Ylippilaskunnassa vallitsevaan henkeen ja myöskin sen ulkonaiseen ilmaisijaan 'Turun Ylioppilaslehteen'. Ja tätä tilaisuutta meidän on vastaisuudessa myöskin voimakkaammin kuin tähän asti käytettävä. Uskon, että AKS:n ja Ylioppilaskunnan harrastukset, niiden tärkeimmät henkiset päämäärät ovat siksi lähellä toisiaan, ettei Ylioppilaskunnan täydellinen AKS:läistäminen ole synnyttävä mitään vakavaa periaatteellista ristiriitaa, ja jos määrätietoista vastustusta tulee esiintymään, niin osaammehan me taistella, onhan AKS taistelujärjestö."
Samassa lehdessä julkaistiin V. A. Koskenniemen AKS:n Turun osastolle omistama runo: "Minä vannon nimeen kalleimman, / mitä omakseni ma sanoa sain, / nimeen polveen pojissa nousevan, / nimeen isien nurmessa nukkuvain, / sama maa, joka sankarten hurmee joi, / ei yllänsä orjia kantaa voi."
Vuoden 1936 numerossa 4 on myös kiinnostava pääkirjoitus: "Onko Turun Ylioppilaslehti kyennyt täyttämään niitä vaatimuksia, joita sille on asetettu ja joita sille on pakko asettaa? Tähän täytyy vastata kielteisesti. Sillä kuka on koskaan ollut tyytyväinen ylioppilaslehteemme? Korkeintaan joskus lehden toimitus tai joku nurkkakunta, joka on toimittanut oman erikoisnumeron. Sillä milloin siinä on sitä tai tätä asiaa liikaa tai siinä ei ole ollenkaan käsitelty niitä asioita, joita eräitten mielestä välttämättä olisi pitänyt käsitellä ja niin ollaan siihen aina syystä tyytymättömiä."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti