Pidin viime viikon lauantaina pienen juhlapuheen Zum Teufel -kustantamon 20-vuotis- ja Turun sarjakuvakaupan 15-vuotispäivillä. Puhuin itseäni viime aikoina paljon askarruttaneesta aiheesta, kaupunkikulttuurin katoamisesta. Lisäsin tähän versioon pari pientä kohtaa, joten tämä on hiukan laajempi kuin pitämäni puhe.
Hyvä juhlaväki,
ystävät, toverit,
muistelen usein 80-lukua.
Vuosikymmenen loppu oli elämäni kannalta merkittävää aikaa: menin mukaan elokuvakerhotoimintaan, kirjoitin ensimmäiset lehtijuttuni, kirjoitin jatkuvasti novelleja tai oikeastaan niiden alkuja sekä kasapäin runoja. Aloin kerätä tai pikemminkin hamstrata kirjoja. Luin valtavasti sarjakuvia.
Samalla kuljin ympäriinsä Porin kaupunkia. Tuntui että aina oli jotain uutta löydettävää. Oli paikkoja, joissa pistäytyä.
Oli osto- ja myyntiliikkeitä Viidennen kaupunginosan puutaloissa, oli osto- ja myyntiliike Riihikedon koulun lähellä, jossa kävin lukioni, oli divareita Citymarketin tiloissa, niin linja-autoaseman lähellä kuin torin kupeessa, oli kirjakaupan alakerrassa oleva poistomyymälä, oli vanhoja pyöränosia myyvä pyöräliike Antinkadun päässä, oli vaikka mitä.
Samanlaista oli Tampereella 90-luvulla. Näen edelleen unia, joissa joltain Pyynikin sivukujalta löytyy kivijalka-antikvariaatti.
Nykyään tuntuu siltä että kaupunkien keskustoissa ei ole mitään. On vain ketjukahviloita, ketjukauppoja - eikä kohta niitäkään -, thaihierontapaikkoja, kynsihoitoloita, kampaamoita.
Kaupungit tuntuvat nykyään tyhjemmiltä kuin 80-luvulla. Silti meille sanotaan, että ennen oli huonommin, nykyään on hyvin - no, ehkä nykyajan ongelmat alkavat olla jo kaikkien tiedossa eikä kukaan hehkuta enää kaupunkien vireitä keskustoja. Jan Vapaavuorikin myönsi Helsingin ydinkeskustan tyhjentyneen ihmisistä.
Kun katsoo Turussa ympärilleen, keskustelu on hämmentävää. Miten niin Helsingin ydinkeskusta on tyhjentynyt? Ne eivät tiedä siellä mitään.
Oli miten oli, kaikki mitä nykyään tapahtuu tyhjentää keskustoja edelleen: älykännykät, suoratoistopalvelut, verkkokaupat, tekoäly ja sillä turhan päiten leikkiminen, alkoholin ja elokuvalippujen jatkuvasti nouseva hinta, inflaatio, sota... Ennen kaikkea sinimustan hallituksen päätökset. Mikä voisi enemmän haitata kirjakauppoja ja kustantajia kuin kirjojen arvonlisäveron nosto ja kirjastojen laatutuen poistaminen? Se näkyy suoraan katukuvassa!
Mutta Turun sarjakuvakauppa on edelleen olemassa ja viettää nyt 15-vuotisjuhliaan. Se on hieno saaavutus. Zum Teufel on ollut olemassa vielä pidempään. Ne ovat kuin majakoita henkisen tyhjyyden täyttämässä maailmassa. Olisipa sellainen ollut Porissa 80-luvulla.
Sarjakuvakauppa onkin harvoja syitä tulla keskustaan. Siellä on aina jotain katseltavaa, selattavaa, uusia kirjoja, siellä on melkein aina tuttuja, joiden kanssa jutella. Tällaisia yhteisöjä on ikävä, niitä ei yksinkertaisesti muodostu ilman fyysistä tilaa, johon tulla.
Siksi toivon Sarjakuvakaupalle ja Zum Teufelille pitkää ikää!
