 |
| Kuva: Kitta Hautasaari |
Tänä vuonna on kuollut myös kollegoita sekä henkilökohtaisia tuttuja ja ystäviä. Elokuussa kuoli kuvittaja ja sarjakuvapiirtäjä Jukka "Murtsi" Murtosaari, jonka kanssa olin pitänyt yhteyttä vuosien ajan, vaikka hän asui Portugalissa eikä käyttänyt sähköpostia tai mitään muutakaan uuden maailman systeemiä. Olen soimannut itseäni, että viime vaiheessa jätin Jukan kirjeeseen vastaamatta, ehkä osittain sen takia, että hän oli omaan kriittiseen tapaansa soimannut erästä kirjaani. Murtsilta jäi kesken mittava tietoteos suomalaisissa kioskipokkareissa käytetyistä kuvituksista; kustantaja on minua pyytänyt editoimaan sen loppuun, jos se Murtsin jäämistöstä vielä löytyy. (Vielä ei ole kuulunut mitään.)
Toinen henkilökohtainen ystävä, joka on tänä vuonna kuollut, on Arto Jokinen, joka tunnettiin paremmin nimillä Aksu tai Axu. Ilmeisesti vain hänen äitinsä kutsui häntä Artoksi. Hänet tunnettiin myös burleski- tai manlesque-esiintyjänä Mia Li Moonina. Parhaiten hänet tiedettiin miestutkijana, kuten todistaa tämä Miestutkimuksen seuran Facebook-postaus.
Olin viime lauantaina Tampereella pienimuotoisessa tilaisuudessa, jossa Aksua muisteltiin. Yhdessä ystäväni Jari Ahon kanssa kokosimme Aksulle pienen muistokirjan, ja olimme kutsuneet sen kirjoittajia viettämään iltaa. Paikalla oli lähinnä Aksun opiskeluaikojen tuttavia, ja monet muistelivat Aksun jääräpäisyyttä ja ristiriitaisuutta tavalla, joka kertoi, että hän oli heille hyvin, hyvin läheinen ihminen (ja samalla myös valtavan raskas).
Samalla saatoin itse todeta, että en loppujen lopuksi tuntenut Aksua - tai Axua, niin kuin hänen nimensä kirjassa useimmiten kirjoitetaan - kauhean hyvin. Suuresta osasta ihmisten kertomia asioita minulla ei ollut mitään käsitystä. Tiemme olivat erkaantuneet 90-luvun lopulla, kun olin muuttanut pois Tampereelta enkä tehnyt jatko-opintoja. Tiemme kohtasivat myöhemmin, melkein ohimennen, toisenlaisissa piireissä, jotka Aksulle tosin olivat olennainen osa hänen tutkimuksiaan. Samalla kun hän teoretisoi ristiinpukeutumista kirjoituksissaan, hän myös teki teorioista totta esityksissään - joista en koskaan nähnyt yhtäkään. Samaa tosin sanoivat monet Tampereella tapaamani Aksun paremmin tunteneet.
Emme ehkä olleet Aksun kanssa syvällisiä ystäviä, mutta minua liikutti tavattomasti se, miten kiitollisesti ihmiset ottivat vastaan vaatimattoman panokseni muistokirjan tekemisessä. Ehkä muistokirja osaltaan pitää hänen elämäntyötään elossa.
Samaa tekee myös M.G. Soikkeli, joka on editoinut Aksun keskenjäänyttä väitöskirjaa julkaisukuntoon yleisenä maskuliinisutta käsittelevänä tietokirjana. Soikkeli on kirjoittanut blogissaan työstään useaan otteeseen - kyse on kiehtovasta ja kerroksellisesta katsauksesta siitä, millaisia vaiheita kirjan valmistumisessa voi olla.
Viime lauantaihin liittyy muutakin kerroksellisuutta. Samalla, kun olin Tampereella, päätin lähteä käymään Nekalassa, jossa asuin vuoden 1992-1997, Erätiellä kaksikerroksisen puukerrostalon kivijalassa olevassa asunnossa, joka lienee ollut kauppa. Kämppä oli silloin outo, siinä oli kylmä takahuone, jossa asunnon vessa oli. Suihkussa kävin taloyhtiön saunassa, johon menin kylmän kellarikäytävän kautta. Jo asuminen katutasossa isojen ikkunoiden takana saattoi olla jännittävää. Minulla oli iso kirjahylly, joka näkyi kadulle, ja kerran, kun lähdin kotoa, naapuritalon isännät kysyivät: "Miten kauppa kävi?" Kesti pitkään ennen kuin tajusin, että he luulivat minun pitävän kämpässä divaria.
Muun kaupunkilomailun ohessa hyppäsin keskustorilla bussiin ja lähdin käymään Nekalassa. Koputin entisen asuntoni oveen, mutta kukaan ei vastannut. Naapuritalon isäntä - saattoi hyvinkin olla sama mies kuin 20 vuotta sitten - huusi: "Ei siellä ole ketään kotona!" Luuli minua varmaankin Jehovan todistajaksi (pitäisi ehkä pukeutua nuorekkaammin). Kurkin sen verran ikkunoista sisälle, että näin asunnon muuttuneen täysin. Hyvä niin - tuskinpa kukaan haluaisi enää asua samanlaisissa olosuhteissa.
Jostain syystä näen vanhasta asunnosta aika ajoin unia. Niissä minulla on siellä vielä jotain tavaraa, jota en ole siirtänyt pois nykyiseen asuntooni. Varmasti tällainen uni kertoo joistain käsittelemättömistä asioista tai yksinkertaisesti kaipuusta palata nuoruuden maisemiin. Asuin Tampereella ikävuodet 18-25 eikä varmasti ole ihme, että juuri noina vuosina tapahtuneet asiat ovat ihmiselle merkittäviä.
Samalla unissa näkyy ehkä se, että koen asioiden jääneen kesken. Pienimuotoinen kokoontumisemme Aksun muistoksi saattoi vahvistaa käsitystä: opiskeluaikojen ystävyys, syvempien ihmissuhteiden muodostaminen, ylipäätään koko kaupunkiin ja sen atmosfääriin tutustuminen olivat jääneet puolitiehen. Kun kävelin Nekalasta takaisin keskustaan, huomasin, että Viinikan kirkon sisäpihan portti oli auki. Päätin käydä katsomassa, miltä siellä näyttää, ja tajusin, etten ollut tehnyt sitä kertaakaan koko sinä melkein viiden vuoden aikana, jolloin Nekalassa asuin.
***
Aksun muistokirja ei ole tarkoitettu yleiseen myyntiin, mutta sitä voi kysellä minulta (sähköposti löytyy blogin kuvauksesta, voi myös laittaa kommentin).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti