Kesä ja moderni
Muutama huomio helteisestä kesästä
Viime kesä oli kuulemma unelma. Pötyä. Viime kesä oli kamala eikä se johtunut pelkästään siitä, että kerrostaloasuntomme kaikki ikkunat antavat pohjoiseen ja että rakennuksen seinät varaavat lämpöä. Kesän ennätys oli 32 astetta.
Viime kesä oli kamala sen takia, että ihmiset kiinnittivät huomionsa merkityksiin, jotka ovat pelkästään illuusioita tai sitten ne ovat jotenkin simuloituja. Kesän ihanuus perustui ajatuksiin, joilla ei sinänsä ole mitään todellista merkitystä. Katsotaanpa asiaa lähemmin.
Sitaatit ovat muistinvaraisia: "Ei ole mitään hienompaa kuin istua terassilla, juoda kaljaa ja katsella ohikulkevia ihmisiä." "Kun tulee hieno ilma ja aurinko paistaa, pitää heti lähteä ulos ennen kuin se menee ohi."
Näistä voidaan päätellä suomalaisen modernisaation taso.
Suomalainen on lopultakin Charles Baudelairen jo 150 vuotta sitten manaama "prinssi", joka katselee etäältä väkijoukkoja eikä osallistu sen tekemisiin. Kesällä suomalaisesta tulee visuaalinen ihminen: hän asettuu katsottavaksi ja hän asettuu katsomaan.
Tämä on estetiikkaa arkipäivässä: ihmisen visuaalinen arviointi tapahtuu etäältä, katsomalla. Jokainen terassilla istuja täydentää modernin projektin: ihmisestä tulee visuaalinen havainnoija, joka alistaa näkemänsä asiat tarkoin määriteltyjen esteettisten arvostelmien alle. Kesä tarjoaa tähän oivallisen tilaisuuden, koska silloin ei määritelmän mukaan tarvitse tehdä muuta kuin oleskella ja katsella.
Baudelaire kirjoitti vuonna 1859: "Väkijoukko on hänen elementtinsä, niin kuin ilma linnun ja vesi kalan. Hänen intohimonsa ja hänen ammattinsa on sulautua väkijoukkoon. Täydelliselle flanöörille, intohimoiselle tarkkailijalle on valtava nautinto valita olinpaikkansa keskeltä jotain runsasta, lainehtivaa, katoavaa ja ääretöntä. Olla poissa omista oloistaan ja tuntea kuitenkin olevansa kaikkialla kotonaan; näkymättömissä maailmalta, siinä eräitä vaatimattomampia nautintoja, joista nämä itsenäiset, asiaansa intohimoisesti vihkiytyneet ja puolueettomat henget iloitsevat, ja joita kielen avulla voi onnistua kuvaamaan vain satunnaisesti."
Moderni on Baudelairen mukaan myös jotain "ohimenevää, hetkellistä, satunnaista". Modernista ei saa otetta: se on jo mennyt, kun sitä yrittää käsitteellistää. Helle on siis täydellinen moderni ja vuoden 1999 kesä modernisaation täydellistymä: se on sen juhlimista, mikä on ohimenevää ja satunnaista. Tässä kannattaa muistaa se, että suomalainen kulttuuri panostaa jatkuvasti tapahtumiin, siis siihen, mikä on ohimenevää. Tapahtumat painottuvat aina kesään: kesällä juhlitaan siis kahta ohimenevää asiaa: kesää itseään ja tapahtumia, jotka olisivat mahdottomia ilman kesää.
Helteestä ei siis jää muita merkkejä kuin ruskettunut iho (jonka väri sekin häviää) sekä täydet terassit (jotka tyhjenevät viimeistään lokakuun alussa), toisin sanoen jäljelle jää vain kasa merkkejä ilman sisältöä (ruskettunut iho ei merkitse mitään ja kaljan aiheuttama turvotuskin laskee). Suomalainen on siirtynyt ohimenevän palvontaan ja jättänyt taakseen vanhakantaisen ajattelun, jonka mukaan vuodenajoilla todella oli väliä ja jolloin kesällä tehtiin se työ, jonka perustalla pystyttiin elämään muu vuosi.
Kukaan, joitain huolestuneita lukuun ottamatta, ei kiinnitä huomiota ruskeaksi karahtaneeseen nurmikkoon, ulkomailta tuotavaan rukiiseen, olemattomaan sieni- ja marjasatoon, kuumuuteen ja nestehukkaan kuolleisiin vanhuksiin ja ärtyneisiin vauvoihin, jotka eivät jaksa syödä, koska äidinmaito on liian lämmintä.
Helteellä ei ole jälkiteollisessa yhteiskunnassa muita kuin myönteisiä vaikutuksia eikä niillä ole suoraa yhteyttä muuhun kuin pinnallisiin käsityksiin ihmisten hyvinvoinnista (aurinko piristää).
Todelliset vaikutukset on jätetty kauas taakse. Kesä on mielentila eikä yhteiskunnallinen tosiseikka. Kesä täydentää esimerkiksi kaljan: talvella juotuna sen hiilidioksidi ei täytä sille annettua piristävyyden vaikutelmaa ja siitä tulee vain ahdistukseen juotua viinaa. Sama pätee mansikoihin: ne ovat "kesää", mutta koska niitä kastellaan keinotekoisesti (päinvastoin kuin metsämarjoja), ne ovat enemmänkin simulaatioita kuin todellisia marjoja.
Vuoden 1999 kesä hajoitti lopulta myös totunnaistapoja: enää ei kokoonnuttu tiettynä hetkenä päivästä juomaan kuppi kuumaa, vaan nyt juotiin milloin tahansa kylmää kahvia tai teetä. Traditionaalinen yhteiskunta, jota rytmitti lämpimän juoman ääreen kokoontuminen kerran päivässä, sai kyytiä. Elämästä tuli rytmitön, mikä on modernin elämän tärkeimpiä ominaisuuksia.
Viime kesä oli kamala sen takia, että ihmiset kiinnittivät huomionsa merkityksiin, jotka ovat pelkästään illuusioita tai sitten ne ovat jotenkin simuloituja. Kesän ihanuus perustui ajatuksiin, joilla ei sinänsä ole mitään todellista merkitystä. Katsotaanpa asiaa lähemmin.
Sitaatit ovat muistinvaraisia: "Ei ole mitään hienompaa kuin istua terassilla, juoda kaljaa ja katsella ohikulkevia ihmisiä." "Kun tulee hieno ilma ja aurinko paistaa, pitää heti lähteä ulos ennen kuin se menee ohi."
Näistä voidaan päätellä suomalaisen modernisaation taso.
Suomalainen on lopultakin Charles Baudelairen jo 150 vuotta sitten manaama "prinssi", joka katselee etäältä väkijoukkoja eikä osallistu sen tekemisiin. Kesällä suomalaisesta tulee visuaalinen ihminen: hän asettuu katsottavaksi ja hän asettuu katsomaan.
Tämä on estetiikkaa arkipäivässä: ihmisen visuaalinen arviointi tapahtuu etäältä, katsomalla. Jokainen terassilla istuja täydentää modernin projektin: ihmisestä tulee visuaalinen havainnoija, joka alistaa näkemänsä asiat tarkoin määriteltyjen esteettisten arvostelmien alle. Kesä tarjoaa tähän oivallisen tilaisuuden, koska silloin ei määritelmän mukaan tarvitse tehdä muuta kuin oleskella ja katsella.
Baudelaire kirjoitti vuonna 1859: "Väkijoukko on hänen elementtinsä, niin kuin ilma linnun ja vesi kalan. Hänen intohimonsa ja hänen ammattinsa on sulautua väkijoukkoon. Täydelliselle flanöörille, intohimoiselle tarkkailijalle on valtava nautinto valita olinpaikkansa keskeltä jotain runsasta, lainehtivaa, katoavaa ja ääretöntä. Olla poissa omista oloistaan ja tuntea kuitenkin olevansa kaikkialla kotonaan; näkymättömissä maailmalta, siinä eräitä vaatimattomampia nautintoja, joista nämä itsenäiset, asiaansa intohimoisesti vihkiytyneet ja puolueettomat henget iloitsevat, ja joita kielen avulla voi onnistua kuvaamaan vain satunnaisesti."
Moderni on Baudelairen mukaan myös jotain "ohimenevää, hetkellistä, satunnaista". Modernista ei saa otetta: se on jo mennyt, kun sitä yrittää käsitteellistää. Helle on siis täydellinen moderni ja vuoden 1999 kesä modernisaation täydellistymä: se on sen juhlimista, mikä on ohimenevää ja satunnaista. Tässä kannattaa muistaa se, että suomalainen kulttuuri panostaa jatkuvasti tapahtumiin, siis siihen, mikä on ohimenevää. Tapahtumat painottuvat aina kesään: kesällä juhlitaan siis kahta ohimenevää asiaa: kesää itseään ja tapahtumia, jotka olisivat mahdottomia ilman kesää.
Helteestä ei siis jää muita merkkejä kuin ruskettunut iho (jonka väri sekin häviää) sekä täydet terassit (jotka tyhjenevät viimeistään lokakuun alussa), toisin sanoen jäljelle jää vain kasa merkkejä ilman sisältöä (ruskettunut iho ei merkitse mitään ja kaljan aiheuttama turvotuskin laskee). Suomalainen on siirtynyt ohimenevän palvontaan ja jättänyt taakseen vanhakantaisen ajattelun, jonka mukaan vuodenajoilla todella oli väliä ja jolloin kesällä tehtiin se työ, jonka perustalla pystyttiin elämään muu vuosi.
Kukaan, joitain huolestuneita lukuun ottamatta, ei kiinnitä huomiota ruskeaksi karahtaneeseen nurmikkoon, ulkomailta tuotavaan rukiiseen, olemattomaan sieni- ja marjasatoon, kuumuuteen ja nestehukkaan kuolleisiin vanhuksiin ja ärtyneisiin vauvoihin, jotka eivät jaksa syödä, koska äidinmaito on liian lämmintä.
Helteellä ei ole jälkiteollisessa yhteiskunnassa muita kuin myönteisiä vaikutuksia eikä niillä ole suoraa yhteyttä muuhun kuin pinnallisiin käsityksiin ihmisten hyvinvoinnista (aurinko piristää).
Todelliset vaikutukset on jätetty kauas taakse. Kesä on mielentila eikä yhteiskunnallinen tosiseikka. Kesä täydentää esimerkiksi kaljan: talvella juotuna sen hiilidioksidi ei täytä sille annettua piristävyyden vaikutelmaa ja siitä tulee vain ahdistukseen juotua viinaa. Sama pätee mansikoihin: ne ovat "kesää", mutta koska niitä kastellaan keinotekoisesti (päinvastoin kuin metsämarjoja), ne ovat enemmänkin simulaatioita kuin todellisia marjoja.
Vuoden 1999 kesä hajoitti lopulta myös totunnaistapoja: enää ei kokoonnuttu tiettynä hetkenä päivästä juomaan kuppi kuumaa, vaan nyt juotiin milloin tahansa kylmää kahvia tai teetä. Traditionaalinen yhteiskunta, jota rytmitti lämpimän juoman ääreen kokoontuminen kerran päivässä, sai kyytiä. Elämästä tuli rytmitön, mikä on modernin elämän tärkeimpiä ominaisuuksia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti