23.11.1995

Olen tänään ollut epätietoinen siitä, mikä päivä on. Olisiko sellaisella sekaannuksella merkitystä elämälle, jos pystyisi kuitenkin pitämään kiinni viikonpäivistä ja hoitaisi edelleen tyypilliset rutiininsa?

Tänään elokuvia. Power Rangers ja Species eli Peto. Edelliselle ennustan kulttimainetta 25 vuoden sisällä ("Falcon ninja mega zord!": eivätkö unelmat ole tehty tällaisesta?), jälkimmäinen oli kohtalainen Alien-kopio. Mielenkiintoista siinä oli suunnaton pelko naisen synnyttämistä kohtaan: sitä koetettiin estää hinnalla millä hyvänsä.

Minun pitäisi osallistua Pulp Fiction -kisaan: XXX haluaa minun voittavan lipun Dick Dalen konserttiin. Menisin sinne itsekin mieluusti. Mutta en keksi mitään: jonkin sloganin keksiminen väkisin tuntuu turhalta. En ole varma, voiko kisaan osallistua tarinalla - sellaisen kuitenkin kirjoitin: "Kirjailija istuutui kirjoittamaan pulp fictionia. Kirjoitettuaan kaksi päivää aseista, naisista ja nopeista autoista hän meni syömään. Purilaispaikassa hän tajusi, että hänen henkilönsä eivät olleet syöneet." Jotenkin noin. Voittaako tällaisella kamalla? Tuskin. Voisi sen silti lähettää. Kirjoitin kyllä dialoginkin. Pitänee lähettää molemmat. [Minulla ei ole mitään mielikuvaa tällaisesta kilpailusta.]

Luen edelleen Machereyta. Mistä ranskalaisille on tullut hinku kirjoittaa vaikeaselkoisesti? Pitkä esseismin perinne ei ole ollut mitenkään hyväksi. Luin myös yhden Sherlock Holmes -tarinan (kuten myös eilen illallakin): niissä päättely on aivan toisenlaisella tasolla kuin Christien arkipäiväiset havainnot. Holmes on toimiva hahmo, koska hän on niin selvästi eksentrinen, mitä Hercule Poirot ja miss Marple eivät ole (he ovat hassuja ja tätimaisia, mutta Holmes on aito dekadentti, boheemi ja vaarallinen hullu). Pekka Tammi on selvästi ottanut imagoonsa mallia Holmesilta: sama uneliaisuus, sama kattoon tuijottaminen, sama sormien ristiminen. Soittaako Pekka viulua, käyttääkö hän kokaiinia?

Luin myös Jeff Smithin viehättävän Luupäät-sarjan kakkososan. Mitä siitä sanoisin? Esipuheessa Neil Gaiman tekee linjauksia Tolkieniin ja Grimmin veljeksiin. Minun ei siis tarvitse. Joku vertasi jossain muumeihin. Vältyn siis siltäkin. Minä sanon sitten jotain tällaista: huumorin vaivattomuutta korostaa viivan vaivattomuus ja tarinankerronnan helppous. Nämä kaikki peittävät alleen syvempiä ja vakavampia tasoja. Tämänhän Gaiman juuri sanoi.

Tänään tuli postissa kutsu Lammille Kirjallisuudentutkijain Seuran seminaariin. 250 mk pitäisi maksaa siitä riemusta, että pääsee tekemään töitä muitten tutkijoitten kanssa. Siitä olisi varmasti iloa, mutta jos ei ole rahaa, voiko minua pakottaa? Ainakaan minulle ei tule siitä huonoa omaatuntoa. Markun kertomus viime vuoden juhlista ei paljon riemastuttanut: positioi itsesi. Hohhoijaa.

Saan vuoden loppuun asti Kansan Uutiset. Se odottaa minua täällä aina, kun tulen asioilta. Juon päiväteen ja luen lehden: mikäs sen mukavampaa.

Kokeilin juuri tähänkin päiväkirjaan oikolukuohjelmaa. Siitä saa paljon hupia: se tarjosi 'finnejä'-sanan tilalle sanaa 'finnjet'.

Eero Lyyvuo teki yliopistolla ihmisiin vaikutuksen tänään. [Yhden runokokoelman 1940-luvulla julkaissut kirjailija: Pieniä laulajia sisältää lintujen lauluja, joiden transkribointien sekaan Lyyvuo on sepittänyt omia säkeitään. Tai toisinpäin. Joka tapauksessa hauska dada-henkinen kirja; se esiintyy teoksessani Unohdetut kirjailijat ja aikoinaan aloitti unohdettujen runoilijoiden sarjan Kulttuurivihkoissa.]

22.11.1995

Avasin tämän, mutta nyt menen paskalle. Pieni hetki.

Paska on typerä juttu: ensiksi se on tullakseen, sitten se ei tulekaan. Vaikka mitä tekisi. Luin istuessani yhden Pälsin Arvo-jutun, mutta ei sekään auttanut. Inhottava juttu muuten: Fällesmannin Arvolle menee ongenkoukku ylähuuleen ja kun kertoja-minä (kuka hän on? en ole koskaan ennen lukenut Pälsiä) taluttaa häntä perässään, hän heilauttaa kerran onkea niin, että Arvon huuli venyy. Ja kerran Arvo kompastuu. Inhottavaa: onko tämä huumoria?

Minussakin on siis moralistin vikaa. [Hassu juttu. Suomalaisen elokuvan festivaalilla tapasin äskettäin Jari Sedergrenin eli Sediksen ja hän intoutui analysoimaan minua ja luonnettani sanottuani jotain hölmöä ja varmaan väkinäistäkin, ja hän ilmoitti, että minä olen nimenomaan moralisti. Tuon kymmenen vuoden takaisen merkinnän oli tarkoitus olla sarkasmia.]

Erkki oli lähettänyt jollekulle, ilmeisesti englantilaiselle DJ:lle postia suunnittelemastani avantgarde-elokuvien näytöksestä. Tämä kirjoitti, että olisi kiinnostunut auttamaan. Hän luuli, että kyse oli vanhoista venäläisistä propagandaelokuvista. Korjasin erehdyksen ja ilmoitin, että kaikki apu on tarpeen. Olisihan hienoa, jos voisi julisteessa mainostaa huippu-DJ:tä maailmalta! "Music chosen by the coolest motherfucker on earth, DJwhatever!" (En muista hänen nimeään.)

Tein tänään kuntosalilla jalka- ja pakaralihasliikkeitä. Tuntui ihan hyvältä, vaikka olinkin salilla vain 45 min. Nyt ovat lihakset treenatun tuntuiset. Se on hassu tunne: lihakset ovat väsyneet, mutta olo ei ole väsynyt. (Tai on, mutta se on eri juttu.)

Illalla, pian juon iltateetä

Monroe päätti neuvostoelokuvan sarjastaan. Harmillisia takaiskuja: Pudovkinin Myrsky yli Aasian jäi pois. Ja juuri sen olisin halunnut näyttää tässä yhteydessä. Miksi? Ehkä siinä olisi ollut voimaa ja vauhtia ja taattua camp-tunnelmaa. Ehkä se olisi innostanut enemmän kuin nyt Panfilovin Teema, joka ei missään nimessä ole huono elokuva, mutta ei mikään klassikko. Päätettiin myös, että osallistutaan Filmihullun keskusteluun elokuvakerhoista ja klassikoiden näyttämisestä. [Näytettiin siis Teema ja on pakko sanoa, että kestäähän se paremmin katsomista kuin moni muu neuvostoelokuva. Täältä löytyy enemmän tietoa neuvostoelokuvaesityksestä.]

Kaikkein epätodennäköisimmät paikat joutuu käymään läpi, jos haluaa näyttää klassikoita: Kirkon sisälähetysseuran AV-palvelu, Ranskan kulttuuri-instituutti ja niin edelleen. Tilanne on epätoivoinen, mutta ehkä jossain mielessä haastava: miten todella näyttää klassikoita?

Sami soitti juuri: oli ostanut vanhan Husqvarnan, kuulemma hyväkuntoisen. Oli innostunut elämästä, ainakin kuulosti siltä: hyvä hänelle. Tuhlaa rahaa. Voisinpa minäkin. Olen kateellinen itselleni viikko sitten, sille Jurille, joka koetti optikkoliikkeessä kauniita silmälaseja ja näytti ihanalta.

Hedelmäjuomat - Kuuma lumous ja mitä niitä on - eivät ole kovin hyviä, mutta ne ovat ilmeisesti vatsan hyvinvoinnin kannalta olennaisia. Ja näin iltateenkin jälkeen nukuttaa. (Kuinka minä voin juoda kirjoittaessani?)

De La Soul: paremmin sovitettua musiikkia ei juuri ole.

Katselin juuri tuossa vanhoja merkintöjäni. Olen pitänyt päiväkirjaa nyt ilmeisesti kuukauden verran - teenkö tätä vielä kolmentoista vuoden kuluttua? Yksi merkintä pitää tehdä: - hassua, nyt olen unohtanut, mitä minun piti sanoa.

Tänä aamuna nostalginen olo: radiosta tuli Ultra Bran Tappakaa komissaarit, nuo hullut koirat. Voisinko elää uuden lapsuuden? Nyt pitää lopettaa tai kirjoitan höpöhöpöä koko yön. [Bändihän oli juuri voittanut Vasemmistonuorten vai silloinko vielä SDNL:n järjestämän poliittisen musiikin kilpailun ja luultiin, että heistä tulisi nimenomaan poliittinen yhtye. Jälkeenpäinhän tuo komissaarilaulu paljastui enemmän tai vähemmän vitsiksi tai pastissiksi. Tämä on jännä ilmiö: en ole koskaan ollut mitenkään kauhean innoissani Ultra Bran musiikista, mutta se on silti minulle merkittävä sukupolvi-ilmiö, ja huomaan biisejä kuullessani herkistyväni. Kokonaista levyä en silti jaksa kuunnella. Ajatus "uudesta lapsuudesta" liittyy siihen, että koin jääneeni jostain paitsi, kun en ollut osallistunut sen kummemmin poliittiseen toimintaan. Jättäydyin siitä pois 80-luvun lopulla, mutta en ollut sitä ennenkään paljon puuhaillut - koin ilmeisesti tuolloisen vasemmiston jotenkin epä-älylliseksi. Samalla kaipasin taistolaisuuden jännittävältä tuntunutta yhteishenkeä ja varmaan ajattelin Ultra Brata kuultuani, että voisi syntyä uusi henki. Sellaistahan ei enää koskaan voi nousta, vaikka nyt esimerkiksi Liberoa lukiessa ei voi välttyä huomaamasta, että nykyinen vasemmistonuoriso on myös älyllisesti virkeätä. Tämä nyt näin sekavasti selitettynä.]

20.11.1995

XXX sanoi lähtiessään tänään Turkuun, että hänellä on pöhkö olo. Hän ei kuitenkaan osannut selittää, mistä oli kyse, ja sanoinkin hänelle, ettei minua saa huolestuttaa. Sitä XXX ei nimenomaan halunnut tehdä. Suhde on joskus etäinen ja hyvin vähän sensitiivinen - miksi kestää niin kauan tottua siihen, että aina ei mene hyvin?

Elokuva-arkistossa meni tänään Hitchcockin Nainen katoaa. Hauska, jännittävä, niin vetävä, että unohdin katsovani tekstittämätöntä elokuvaa. Jukka paljasti englanninkielen osaamattomuutensa kysymällä, keitä olivat ne kaksi englantilaista vakoojaa - hän tarkoitti Basil Radfordin ja Nuanton Waynen näyttelemiä turisteja! En minäkään olisi tuon ikäisenä ymmärtänyt, mitä elokuvassa oikein tapahtuu.

Tein tänään viimein Jaakko Hämeen-Anttilan haastattelun. Hän on Väinön pojanpoika. Kysyin sitä henkilökohtaisena kysymyksenä, vaikka eihän se oikein ole. H-A vaikutti sympaattiselta tyypiltä, samaan aikaan jämerältä ja hauskalta. Onkohan hän hyvä luennoitsija? Oli iloinen, kun sanoin, että Koraani vaikuttaa hauskalta kirjalta: sitä hän oli kuulemma odottanutkin. Koraani maksaa 128 mk. Halpa verrattuna Raamatuihin, jotka maksavat nahkakantisina, kullattuine sivuineen yli 200 ja 300 markkaa. Halvin Raamattu oli pokkari - 50 mk. Mietimme XXX:n kanssa, pitäisikö ostaa sellainen yhteiseksi joululahjaksi.

Selailin jokin aika sitten Tsehovin muistikirjan suomennoksia. En saa koskaan päiväkirjaani samanlaista pidäkkeetöntä vilpittömyyttä: tiedän liian hyvin tekeväni päiväkirjaa. Päiväkirja on julkaisuun tarkoitettu kirjallinen tuote. Mikä on siis päiväkirjan kirjallisuudellisuus (literaturnost)?

Ostaisiko Bibliofilos minulta juttusarjan Lama-ajan köyhä opiskelija-kirjankeräilijä? Voisin kertoa siinä kirpputorien ja kierrätyskeskusten löydöistäni. Niitä on paljon ja hienoja. Viime viikolla (tai toissa, en enää muista) löysin LKA:lta haastattelukirjan Film Director as Superstar, jossa haastatellaan mm. Bertoluccia, Cormania ja Polanskia ja Jim McBridea (vuosia ennen Breathlessia!). 2 mk. Sitten löysin kierrätyskeskuksesta Pälsin itsensä kokooman Fällesmannin Arvo -kokoelman, pokkarin tosin. Pelastusarmeijan kirpputorilta lähti yhteensä viidellä markalla Tsehovin novellin Petroskoi-suomennos 50-luvulta (ei jää hyllyyn, koska novelli on suomennettu muualla) ja Venäjän runotar. Jälkimmäinen oli teipattu selästä, mutta onnistuin pelastamaan sen lukukuntoon liimalla ja kirjekuorella. Tunsin itseni ansioituneeksi bibliofiiliksi konservoidessani kirjaa.

Näiden vastapainoksi maksoin Henri Bromsin Alkukuvista 30 mk (Hämeenkadulla oli avattu uusi Kirjamarket, jossa oli marketiksi hävettävän vähän kirjoja) ja Matti Peltosen kirjoituskokoelmasta 29 mk. Puhetta mm. Benjaminista ja Eliaksesta.

Vielä pitäisi lukea huomisaamun tenttiin. Maltanko? Uusi Blinkity Blank on tuloillaan. Jouluksi pitäisi olla myös seuraavan mahdollinen: http://www.blinkity.uta.fi. Hah!

19.11.1995

Tänään kävimme katsomassa 101 dalmatialaista. Keskinkertainenkin Disney-piirretty jaksaa ilahduttaa, itkettää ja pelottaa. Jätimme väsyneinä jatkuvaan elokuvissa hyppäämiseen Punainen ruusu -elokuvan väliin, ehkä käyn katsomassa sen ensi viikolla.

XXX, joka on juuri menossa nukkumaan, kysyi rehellistä mielipidettäni Hesarin Nyt-liitteestä. Sanoin: "Älyköille tehtyä hömppää ja ihan hyvin tehtynä." XXX: "Ei hyvä." Ehkä lehti on vähän turha - imagoltaan korkeampi City-lehti. Hirvittävän Helsinki-keskeinen.

Tänään suunniteltiin uudelleensisustamista. Sohva pitäisi saada edes talven ajaksi pois patterin edestä (epäekologista), mutta toisaalta, tietokonetta eikä printteriä voi pitää auringon paisteessa eikä ikkunan edessä. Jäi tekemättä: ahdistuin tekemisen pakosta ja ilmoitin, etten halua muutoksia. Epäekologinen tämä asunto on jo muutenkin. Ehkä silloin juuri pitäisikin tehdä kaikkensa, että ympäristö kuormittuisi vähimmin. XXX:n sinänsä hyvässä suunnitelmassa kirjatila olisi vähentynyt oleellisesti - mikä varmaan sai minut inhoamaan koko suunnitelmaa: antaisinko jonkun koskea kirjoihini?

Pitää lukea vielä Koraania (haastattelen huomenna Hämeen-Anttilaa) ja Muisti, sukupuoli, uskonto antiikissa -tenttiin. Ja Fieldingia ja iltasatua ja Ekelöfiä. Kuinka oikeassa olikaan Ashenden wieniläisessä kirjakaupassa: "Hän katseli kirjoja, jotka olisi syytä lukea, jos elämä olisi miljoona vuotta pitkä."

18.11.1995

En ole kirjoittanut siis viiteentoista päivään. Miten se on mahdollista? Tietokone hajosi 4.11. - tai sanotaan näin: sen kovalevyllä oli vioittuneita muistipaikkoja. En ensiksi osannut tehdä asialle mitään, sitten XXX:n opastuksella (puhelimitse - ei ihme, että puhelinlaskuni on tällä hetkellä yli 200 mk) kävimme niitä läpi. Sitten Word, joka oli otettu pois mahdollisen huoltoonviennin takia, piti asentaa uudestaan: XXX unohti levykkeet Turkuun. Siksi on todellakin mennyt kaksi viikkoa siitä, kun kirjoitin.

Tämä pitäisi saattaa ajan tasalle. Miten helvetissä? En enää muista, mitä on tapahtunut. Luen Fieldingin Tom Jonesia ja Machereyn Verne-analyysia, XXX toi minulle Tallinnasta Calvados-pullon, olen ollut väsynyt ja masentunut ajoittain, olen aloittanut jälleen kuntosaliharjoittelun (XXX sanoo, ettei hän halua poikaystävällään olevan mitään "superlautavatsaa", vaikka myöntääkin, että pyykinpesu voisi vatsalihaksilla olla hyvä homma). Ilmoitin Hesarin mielipidekyselyssä mieliromaanikseni Econ Foucaultin heilurin - merkittävin romaani oli tietysti Robinson Crusoe. Iggy and the Stoogesin "Search and destroy" oli merkittävin popkappale. Mitä väliä sillä on, mitä minä sanon Hesarin toimittajille, semminkin kuin nimeäni ei heillä ole? Nimettömiä mielipiteitä. Mahtaa toimittajilla olla hauskaa.

Ensi kerralla jo enemmän ja tarkemmin. Tänään on Pegasoksen palkintojenjako. Eilen näimme Rozeman Kun yö saapuu -elokuvan: kaunis. Ai niin, olen työtön: Pirkanmaan Yhteistyö lopetti ilmestymisensä. Tämä ei ole yksinomaan paha asia. [Käsittämätön kommentti. Muistan olleeni ihan paskana tuon takia. Sain sieltä kuukaudessa 400 mk (mikä on kyllä tajuttoman pieni raha), mikä lisäsi opiskelijabudjettiin suunnitteluvaraa kummasti. Ehkä tuossa on joku syvempi tarkoitus, jota en enää muista. Tai sitten olin vain väsynyt juoksemaan ennakkonäytöksissä.]

3.11.1995

Mietinkin tässä jokin aika sitten, koska ilmestyi ensimmäinen Hesarin Nyt.

Porissa. En mennyt Night Galleryyn: en saanut vapaalippua. Tai sanotaanko näin: en viitsinyt kinua sitä. Televisiosta tulee sitäpaitsi parempia elokuvia: lauantai-iltana Polonskyn Tell Them Willie Boy is Here. Tapan sinut, Willie Boy - miten kerron XXX:lle, että haluan katsoa sennimisen elokuvan?

Lukuvinkki: Ruohonen: Purjeet kohti Guineaa. Löytöretkien mentaliteetista.

Tänään en ole ajatellut mitään. Ensimmäinen Nyt-liite ilmestyi: sopivaa lukemista automatkalle Tampere-Pori. Luen ohimennen Bertaux'n kirjaa keisarin Saksasta.

2.11.

Kuvittelin tänään mykän luennoitsijan. Hän selviytyisi pelkillä kalvoilla, diakuvilla, liitutaululla ja eleillä. Mikä hiljaisuus: kaikki kuuntelevat, kun mykkä assistentti luennoi.

Kuuntelen surf-kokoelmaa. Nyt soi Jim Messinan The Jester: aika hurja meno. Miksiköhän pidän musiikista, jossa ei lauleta ja jossa kitaran ääni ei kuitenkaan korvaa laulua (vrt. Hendrix, josta en pidä läheskään yhtä paljon kuin Jim Messinasta).

Pegasoksen kirjoituskilpailun voittaja päätettiin tänään, liikuttavan yksimielisesti: Mika Terho, nimimerkillä Sukupuolisissi. Millermaista kerrontaa: silkkaa pornografiaa ja oman pornografisuutensa kustannuksella pilailua. Ei aivan täysosuma, mutta provosoiva valinta kuitenkin. Eino Kotola, oma suosikkini, nimimerkillä Herra 64 osallistunut vanha mies, tuli toiseksi. Sihteerin roolini oli vaatimaton: tänään avasin kuohuviinipullon ja tiskasin astiat. Jälkeenpäin kävimme Eilan [Rantonen] ja Päivin kanssa lasillisella. Haisin sen jälkeen luennolle mennessäni tupakalle: mikä tuska! Päivi sanoi, ettei hän ole narsisti, silti hän pystyi koko ajan puhumaan itsestään. En ihmettele, että monet pitävät häntä naurettavana ihmisenä. Minä: Peittää epävarmuuttaan suunnattomalla puhetulvalla ja etäännyttää itseään käyttämällä typerää kieltä, joka vilisee muunnoksia englannin kielestä ja väärin valittuja slangisanoja ("piuha" tarkoittaa videonauhaa). Väitti, että Hosis oli ehdottanut hänelle Tristram Shandyn ja Finnegans Waken suomentamista. Ohimennen ehkä. [En ole aivan varma, kenestä on kyse. Näin muisti menee. En kuitenkaan halua laittaa tähän mitään kirjainkoodia.]

Vein Louhimiehelle kirjoja rahapulassa. Sain neljästä kirjasta 40 mk. Joita en sitten käyttänyt - minulta ei mennyt rahaa tänään muuhun kuin yliopistolla ateriaan (14 mk 50 p). Amisin Time´s Arrow, Lao Tse Koskikallion käännöksenä (hankin jokin aika sitten Niemisen käännöksen, joka on sekin melko luotaantyöntävän näköinen kirja geishamaisine typografioineen), Macdonaldin Huuleton hymy (joka on muistaakseni erinomainen, mutta minulla oli se jo) ja kirja Coca Colan ja Pepsin taistelusta. Louhimies oli aika tyrmistyneen näköinen: haha.

Minä en miellä surf-musiikkia rantamusiikiksi. Enemmänkin lännenelokuvien huonosti valituksi teemamusiikiksi. Huonossa Demon Knight -elokuvassa oli Danny Elfmanin säveltämä sarjateema (Tales from the Crypt).

Tekee mieli kirjoittaa, mutta ei tiedä, miten tätä pitäisi vääntää. Ei kai päiväkirjaansa ole mikään pakko kirjoittaa. Tapahtuuko joka päivä sellaista, josta pitää kirjoittaa? Ei kai. Tuleeko jokaiselle päivälle sitten merkintä? Ei kai. Pitäisi gradua jotenkin väsätä. Jos sen kerran olen luvannut valmistuvan ensi keväänä. Melkein naurattaa.