Olen tänään ollut epätietoinen siitä, mikä päivä on. Olisiko sellaisella sekaannuksella merkitystä elämälle, jos pystyisi kuitenkin pitämään kiinni viikonpäivistä ja hoitaisi edelleen tyypilliset rutiininsa?
Tänään elokuvia. Power Rangers ja Species eli Peto. Edelliselle ennustan kulttimainetta 25 vuoden sisällä ("Falcon ninja mega zord!": eivätkö unelmat ole tehty tällaisesta?), jälkimmäinen oli kohtalainen Alien-kopio. Mielenkiintoista siinä oli suunnaton pelko naisen synnyttämistä kohtaan: sitä koetettiin estää hinnalla millä hyvänsä.
Minun pitäisi osallistua Pulp Fiction -kisaan: XXX haluaa minun voittavan lipun Dick Dalen konserttiin. Menisin sinne itsekin mieluusti. Mutta en keksi mitään: jonkin sloganin keksiminen väkisin tuntuu turhalta. En ole varma, voiko kisaan osallistua tarinalla - sellaisen kuitenkin kirjoitin: "Kirjailija istuutui kirjoittamaan pulp fictionia. Kirjoitettuaan kaksi päivää aseista, naisista ja nopeista autoista hän meni syömään. Purilaispaikassa hän tajusi, että hänen henkilönsä eivät olleet syöneet." Jotenkin noin. Voittaako tällaisella kamalla? Tuskin. Voisi sen silti lähettää. Kirjoitin kyllä dialoginkin. Pitänee lähettää molemmat. [Minulla ei ole mitään mielikuvaa tällaisesta kilpailusta.]
Luen edelleen Machereyta. Mistä ranskalaisille on tullut hinku kirjoittaa vaikeaselkoisesti? Pitkä esseismin perinne ei ole ollut mitenkään hyväksi. Luin myös yhden Sherlock Holmes -tarinan (kuten myös eilen illallakin): niissä päättely on aivan toisenlaisella tasolla kuin Christien arkipäiväiset havainnot. Holmes on toimiva hahmo, koska hän on niin selvästi eksentrinen, mitä Hercule Poirot ja miss Marple eivät ole (he ovat hassuja ja tätimaisia, mutta Holmes on aito dekadentti, boheemi ja vaarallinen hullu). Pekka Tammi on selvästi ottanut imagoonsa mallia Holmesilta: sama uneliaisuus, sama kattoon tuijottaminen, sama sormien ristiminen. Soittaako Pekka viulua, käyttääkö hän kokaiinia?
Luin myös Jeff Smithin viehättävän Luupäät-sarjan kakkososan. Mitä siitä sanoisin? Esipuheessa Neil Gaiman tekee linjauksia Tolkieniin ja Grimmin veljeksiin. Minun ei siis tarvitse. Joku vertasi jossain muumeihin. Vältyn siis siltäkin. Minä sanon sitten jotain tällaista: huumorin vaivattomuutta korostaa viivan vaivattomuus ja tarinankerronnan helppous. Nämä kaikki peittävät alleen syvempiä ja vakavampia tasoja. Tämänhän Gaiman juuri sanoi.
Tänään tuli postissa kutsu Lammille Kirjallisuudentutkijain Seuran seminaariin. 250 mk pitäisi maksaa siitä riemusta, että pääsee tekemään töitä muitten tutkijoitten kanssa. Siitä olisi varmasti iloa, mutta jos ei ole rahaa, voiko minua pakottaa? Ainakaan minulle ei tule siitä huonoa omaatuntoa. Markun kertomus viime vuoden juhlista ei paljon riemastuttanut: positioi itsesi. Hohhoijaa.
Saan vuoden loppuun asti Kansan Uutiset. Se odottaa minua täällä aina, kun tulen asioilta. Juon päiväteen ja luen lehden: mikäs sen mukavampaa.
Kokeilin juuri tähänkin päiväkirjaan oikolukuohjelmaa. Siitä saa paljon hupia: se tarjosi 'finnejä'-sanan tilalle sanaa 'finnjet'.
Eero Lyyvuo teki yliopistolla ihmisiin vaikutuksen tänään. [Yhden runokokoelman 1940-luvulla julkaissut kirjailija: Pieniä laulajia sisältää lintujen lauluja, joiden transkribointien sekaan Lyyvuo on sepittänyt omia säkeitään. Tai toisinpäin. Joka tapauksessa hauska dada-henkinen kirja; se esiintyy teoksessani Unohdetut kirjailijat ja aikoinaan aloitti unohdettujen runoilijoiden sarjan Kulttuurivihkoissa.]
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti