Olen siis todellakin kirjoittanut päivät väärin. En korjaa mitään, joten elän tämän päivän kahdesti tässä päiväkirjassa. 21. päivää en ole koskaan elänytkään.
Tämä päivä oli kauhea. Ei valoa, pelkkää sokeutta, tuulta, vihmaa. Väsymystä, uupumusta, epäonnistumista, jahkailua. Olin saada pakokauhukohtauksen linja-autossa tullessani väsyneenä kotiin: en kestänyt pimeyttä, joka ympäröi minua joka puolelta ja joka ei hellittäisi enää koskaan. Puristin kahvaa vieressäni ja purin hammasta. Kun XXX sattumalta soitti (aioin soittaa hänelle ja tarkistaa, oliko hän päässyt elokuva-arkistoon), olin ruveta itkemään. (Miksen ruvennut? Olisin saanut lohdutusta ikävääni.)
Mikä auttaa? Kahvimuffinsi ja hyvä tee ja sen jälkeen Sherlock Holmesin seikkailuja ("Viisi appelsiininsiementä") ja sitten vielä päiväunet. En mene elokuviin - en yksinkertaisesti jaksa. Jään kotiin ja puuhailen jotain. Pesen pyykkiä, silitän vanhaa, ehkä imuroin, teen blinkity blankia. [Vuosina 1988-1997 julkaisemani pienlehti, jossa oli lähinnä runojani.] Nyt maistelen Calvadosia, joka sekin auttaa kestämään. (Kuulostaa pahasti alkoholismilta.) Kuuntelen levyä, josta olisin pitänyt 15-vuotiaana: French Frith Kaiser Thompsonin Invisible Means. Omituisesti rytmitettyä, etäännyttävää rokkia. Taitavasti tehtyä, mutta ei sytytä lukuunottamatta joitain kauniita kitarariffejä.
Kirjoitin Eero Lyyvuosta puolen sivun esseen. Minä olen pikakriitikko.
Kirjoitin isälleni eilen kirjeen. Toivoisin saavani isääni kirjallisen yhteyden, nopeiden, sattumanvaraisten tapaamisten oheen. Asia koski Monroeta: kysyin, saammeko käyttää hänen kirjoitustaan [Larisa] Shepitkon elokuvasta [Nousu]. Uskooko isäni, että minä tosissani suuntaudun tällaisiin asioihin? Mitä hän sanoisi, jos todella alkaisin toimittaa hänen kirjoitustensa kokoelmaa, kuten joskus haaveilen? Olisiko hän sitä mieltä, että se on turhaa? Kirjaa ei kukaan kylläkään ostaisi, se on selvä. Miten siitä saisi mielenkiintoisen? Elokuva-arkisto saisi ryhtyä julkaisemaan pienin kustannuksin suomalaisten elokuvakriitikoiden sarjaa. Miksi meillä on vain Donner ja Eriksson, kun pitäisi olla saatavilla Nummelin, Lumirae, Maskula ja niin edelleen? (Hourinko?) [Olen isän elokuvakritiikeistä sittemmin tehnyt pitkän jutun ja postittanut sen jonnekin tänne blogiin. Tapani Maskulaa en ole toistuvista yrityksistä huolimatta saanut innostumaan siitä, että hänen vanhoja tekstejään koottaisiin kirjaksi.]
Nyt lopetan: talven sokeus alkaa hellittää.
Illalla myöhään
Pelästyin. Yritin avata WordArtia muokatakseni pientä tekstiä jotenkin ja kone ilmoitti sovellusvirheestä. Sydän hypähti kurkkuun ja jäi sinne. Nyt se onkin kipeä. Minä en pidä tietokoneista, vaikka myönnänkin niiden hyödyllisyyden. Ne ovat liian haavoittuvia. [Muistaako kukaan ohjelmaa nimeltä WordArt? Sillä sai väänneltyä tekstejä hassuiksi.]
Pohdiskelen klo 23:16, että vieläkö imuroisin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti