30.11.1995

(Kesätauon jälkeen sarjamme jatkuu.)

Marraskuu loppuu: loppuu syksy. Alkaa talvi ja joulun odotus. Onko se rauhan aikaa? Toivoisin. Kuvittelen aina, että en tee joulupäivinä muuta kuin luen (tänä vuonna olen kuvitellut kääntäväni Lovecraftia), mutta se ei koskaan onnistu: viime vuonna isoveljeni tuli vaimoineen käymään. Tänä vuonna varmaan sama juttu. Ja illalla pitää käydä isän luona.

Puhun 'isästä' ja 'äidistä', mutta puhuttelen heitä 'Juskana' ja 'Mattina'. Se on outoa. En osaisi kirjoittaa: 'Matti' teki sitä ja tätä ja 'Juska' soitti. Se tuntuisi jo rienaukselta. Ketä kohtaan?

Aamiaistarpeeni ovat vähissä. Jouduin kaatamaan jogurtin pois: se haisi makealle ja maistui sienille. Ilmeisesti homeelle. Olen siis syönyt homeista jogurttia. Ja minä kun luulin, että niin ei käy hapatetuille maitotuotteille. Joudun pinnistelemään äärimmilleni voidakseni syödä puuroaamiaisen. Leipääkään ei ole. Voisin tietysti tehdä ja paistaa yhden kananmunan. Hyi mikä aamiainen! Varattu krapula-aamuille. [En ymmärrä tätä kohtaa. Mikä vika on puurossa? Tai paistetussa kananmunassa..?]

Näin tänään Nellin. Olimme katsomassa sitä Ramin kanssa. Ihan kelpo elokuva, lämminhenkinen, paikoitellen liiankin. Jodie Foster oli - ilmeisesti - luonnollisena hyvin kaunis. Elokuvan sanoma oli tosin hyvin tavanomainen: viattomuus ja yksinäisyys, luonnollisuus ja hyvyys. Koska tulee jotain uutta? Puuttuvatko tällaiset kertomukset muka kokonaan postmoderneista elokuvista? Eikö postmoderni ole itsekin suuri kertomus, niin että Nellkin on postmoderni elokuva?

Kuuntelen hyvin epätavanomaista musiikkia: Panteraa. Voin siis pitää heavy metalista. Tällä ei kyllä ole mitään tekemistä Iron Maidenin kanssa. Tämä on jopa älykästä musiikkia. Tukee teoriaani siitä, kuinka musiikilliset pitämykset muodostuvat: eivät suinkaan musiikillisten, vaan ulkomusiikillisten asioiden mukaan. Nykynuoriso tarvitsee jotain terävämpää, siksi Pantera eikä enää Iron Maidenin tylsä uho. (Voin olla tyystin väärässäkin ja kukaan ei tajua, mitä Pantera on.) [Mitähän nyt sitten on tapahtunut, kun Iron Maidenin "tylsä uho" vetää konserttisalit täyteen? En ole sen kummemmin Panteraa kuunnellut, enkä muutakaan heavya. Toisaalta vuosi 1995 oli temperamentiltaan hyvin erilainen suhteessa vuoteen 2008 - silloin camp ja ironia eivät vielä olleet kaikkien huulilla, ja ehkä kärsitty lamakin oli saanut ihmiset kaipaamaan älyllisempää otetta (jota siis olin löytävinäni Panteran riffittelystä). Tämä siis tarkoittaa ihan avoimesti sitä, että minusta Iron Maidenissa ei ole mitään älyllistä. Ei niin että rockissa sitä nyt pitäisi olla, mutta.. ääh, tylsähkö aihe. Heavy on tylsää ja se siitä.]

Päivän ensimmäinen tallentaminen kestää aina kauan. Onkohan kovalevyssä sittenkin jotain vikaa?

Luin Minnalle, Johannalle ja Ellulle ruokalassa tänään Sherlock Holmes-tarinan "Kreikkalainen tulkki". 45 minuuttia kaikkiaan: teki vaikutuksen. Miksi minä suostun tällaiseen? Eikö se tee oloani paremmaksi?

Kenelle päiväkirjaa kirjoitettaessa puhutaan? Itselle? Mahdolliselle lukijalle? Ehdotan, että 'päiväkirja' koetaan tuntevaksi ja ajattelevaksi minäksi, jolle puhutaan.

Nyt pitänee jatkaa tiedettä: Tony Tannerin pariin.

(Yksi mahdollisuus voisi olla, että päiväkirjassa kirjoitetaan tulevalle minälle, jonka mielenkiinnot ja muisti aavistetaan.)

[Tästä eteenpäin päiväkirjamerkinnöissä näyttää olevan aika usein merkintöjä, joissa pohdin parisuhdetta. Koska niistä voi tunnistaa ko. ihmiset, en niitä julkaise. Mutta ellen olisi tätä nyt kirjoittanut tähän, ette olisi ikinä saaneet sitä tietää...]