Kirjoitan sanasen nopeasti. Tero nukkuu lattialla. Pitäisi lähteä, mutta en saa häntä ylös. Tämä on noloa. Ystävistä ei ole kuin haittaa.
Chungking Expressin alkupuoli oli erinomainen, jälkipuoli hiukan venytetty, vaikka sekin kyllä charmikas. Uusi Bond sen sijaan oli silkkaa roskaa. Olisin toivonut, että tekisivät viimeinkin jotain erilaista, mutta ei. Rami sanoi samaa.
Joimme Teron kanssa viiniä aamuviiteen tai puolikuuteen. Tänään hämmästyttävän kepeä olo. Hidas juominen taitaa olla hyvä homma. Jos aina pystyisi siihen. (Pitääkö "aina" juoda?) Höpötimme kaikennäköistä - naisista mayojen kalenteriin ja ennustukseen vuoden 2012 suuresta muutoksesta. En suostunut järjestämään elämääni sen mukaan, mitä muinaiset intiaanit, vaikka kenties olisivatkin olleet viisaita, ovat sanoneet. Käsityksemme siitä, että elämä maapallolla saattaa mennä pahasti pieleen, ei voi tulla mistään muualta kuin siitä, että havainnoimme elämää ympärillämme. Ei muualta!
Huomenna alkaa joululoma. Joululahjat on mahdollisesti jo hankittu, XXX:lle pitää vielä jotain pientä kehitellä. Pitäisikö tehdä suklaakirsikoita? Vai hankkia jotain järkevää? Mitä häneltä puuttuu? Ei mitään: hänellä on rakkautta, asunto ja ravintoa.
Olen skinheadin näköinen. Äiti hermostuu, mutta hermostukoon: tunnen, kuten Jarmo sanoi, olevani lähempänä eläintä itsessäni. Kalju tai sänki on eroottinen: paljastaa peittäessäänkin. Ajatus "kyrvästä" on tässä tietysti banaali, mutta on siinä jotain perääkin. Mitä sitten ovat kaljut naiset? Ovatko he eroottisia?
tiistaina, syyskuuta 16, 2008
torstaina, syyskuuta 11, 2008
Erotican käyttämättömiä esipuheita
Juuri on ilmestynyt yhdessä Ville Hännisen ja Vesa Sisätön kanssa kirjoittamani teos Erotica: 69 kiihottavaa kirjaklassikkoa (Otava). Siinä on ihan hauska kirjoittamani esipuhe, mutta tässä on käyttämättä jääneitä vähän vakavampia versioita:
Lukijalle
Erotica: 69 kiihottavaa kirjaklassikkoa esittelee nimensä mukaisesti 69 kirjaa (ja muutaman ylimääräisen), jotka kiihottavat lukijaa - tai ainakin tämä on niiden on tarkoitus, sillä lopputulostahan ei voi tietää.
Kirja sisältää niin halpahintaista kioskipornoa kuin länsi- ja itämaisen kirjallisuuden klassikkojakin. Mikään inhimillinen ei ole ollut meille vierasta - eikä toivottavasti lukijallekaan.
Erotiikan ja pornografian ero on tietysti hiuksenhieno, ja on lukijoita, joille Herra Jackin ihmeellinen huone on pahinta mahdollista pornoa. Toiselle se voi olla kiihottavaa erotiikkaa.
Kirjojen itsensä lisäksi teoksessa esitellään myös kirjailijoiden skandaalinkäryistä elämää ja epätoivoisia tekoja saada kirjansa ylipäätään julkaistua. Erotiikka ei ole koskaan ollut merkityksetöntä ja lukuisia kirjailijoita on jopa yritetty saada hengiltä, etteivät he jatkaisi paheellisessa ammatissaan. Teoksista on valittu innostavia sitaatteja todistamaan, että kirjat todella ansaitsevat paikkansa erotiikan pantheonilla.
Kirjan tekeminen on ollut paikoin hyvinkin nousujohteista, ja samoja fiiliksiä toivotamme myös Erotican lukijoille!
Lukijalle
Erotica: 69 kiihottavaa kirjaklassikkoa esittelee nimensä mukaisesti 69 kirjaa (ja muutaman ylimääräisen), jotka kiihottavat lukijaa - tai ainakin niiden on tarkoitus, sillä lopputulostahan ei voi tietää. Kaikki riippuu lukijasta.
Kirja käsittelee aihetta laajasti ja sisältää niin halpahintaista kioskipornoa kuin länsi- ja itämaisen kirjallisuuden klassikkojakin. Mikään inhimillinen ei ole kirjan tekijöille vierasta - eikä toivottavasti lukijallekaan. Joissain Erotican esittelemissä kirjoissa esiintyy sellaisia tabuaiheita kuin pedofilia ja insesti, mutta tällaisten asioiden käsitteleminen kirjoitetussa erotiikassa ja pornografiassa mahtuu nähdäksemme vielä moraalin rajoihin.
Eroottisen kirjallisuuden historia on yhtä pitkä, ellei pidempi, kuin varsinaisen kirjallisuuden historiakin. Ensimmäinen säilynyt kirja, Gilgamesh-eeposkin, alkaa seksikohtauksella ja on vain säällistä olettaa, että sitä ennenkin on nuotioiden ääressä ja hallitsijoiden palatseissa kerrottu rivoja tarinoita. Erotiikka ei koskaan lakkaa olemasta, ja sama koskenee myös pornografiaa.
Ero on tietysti hiuksenhieno, ja on lukijoita, joille Vladimir Nabokovin Lolita on pahinta mahdollista pornoa. Hirvittää kuvitella, mitä sellainen lukija ajattelee esimerkiksi Kadonneen kondomin arvoituksesta.
Helsingissä ja Turussa 6.4.2008
Ville Hänninen
Juri Nummelin
Vesa Sisättö
Lukijalle
Erotica: 69 kiihottavaa kirjaklassikkoa esittelee nimensä mukaisesti 69 kirjaa (ja muutaman ylimääräisen), jotka kiihottavat lukijaa - tai ainakin tämä on niiden on tarkoitus, sillä lopputulostahan ei voi tietää.
Kirja sisältää niin halpahintaista kioskipornoa kuin länsi- ja itämaisen kirjallisuuden klassikkojakin. Mikään inhimillinen ei ole ollut meille vierasta - eikä toivottavasti lukijallekaan.
Erotiikan ja pornografian ero on tietysti hiuksenhieno, ja on lukijoita, joille Herra Jackin ihmeellinen huone on pahinta mahdollista pornoa. Toiselle se voi olla kiihottavaa erotiikkaa.
Kirjojen itsensä lisäksi teoksessa esitellään myös kirjailijoiden skandaalinkäryistä elämää ja epätoivoisia tekoja saada kirjansa ylipäätään julkaistua. Erotiikka ei ole koskaan ollut merkityksetöntä ja lukuisia kirjailijoita on jopa yritetty saada hengiltä, etteivät he jatkaisi paheellisessa ammatissaan. Teoksista on valittu innostavia sitaatteja todistamaan, että kirjat todella ansaitsevat paikkansa erotiikan pantheonilla.
Kirjan tekeminen on ollut paikoin hyvinkin nousujohteista, ja samoja fiiliksiä toivotamme myös Erotican lukijoille!
Lukijalle
Erotica: 69 kiihottavaa kirjaklassikkoa esittelee nimensä mukaisesti 69 kirjaa (ja muutaman ylimääräisen), jotka kiihottavat lukijaa - tai ainakin niiden on tarkoitus, sillä lopputulostahan ei voi tietää. Kaikki riippuu lukijasta.
Kirja käsittelee aihetta laajasti ja sisältää niin halpahintaista kioskipornoa kuin länsi- ja itämaisen kirjallisuuden klassikkojakin. Mikään inhimillinen ei ole kirjan tekijöille vierasta - eikä toivottavasti lukijallekaan. Joissain Erotican esittelemissä kirjoissa esiintyy sellaisia tabuaiheita kuin pedofilia ja insesti, mutta tällaisten asioiden käsitteleminen kirjoitetussa erotiikassa ja pornografiassa mahtuu nähdäksemme vielä moraalin rajoihin.
Eroottisen kirjallisuuden historia on yhtä pitkä, ellei pidempi, kuin varsinaisen kirjallisuuden historiakin. Ensimmäinen säilynyt kirja, Gilgamesh-eeposkin, alkaa seksikohtauksella ja on vain säällistä olettaa, että sitä ennenkin on nuotioiden ääressä ja hallitsijoiden palatseissa kerrottu rivoja tarinoita. Erotiikka ei koskaan lakkaa olemasta, ja sama koskenee myös pornografiaa.
Ero on tietysti hiuksenhieno, ja on lukijoita, joille Vladimir Nabokovin Lolita on pahinta mahdollista pornoa. Hirvittää kuvitella, mitä sellainen lukija ajattelee esimerkiksi Kadonneen kondomin arvoituksesta.
Helsingissä ja Turussa 6.4.2008
Ville Hänninen
Juri Nummelin
Vesa Sisättö
sunnuntai, syyskuuta 07, 2008
12.12.1995
Edellisessä päiväkirjamerkinnässä puhuin Tiedonantaja-rintamerkistä. Unohdin kommentoida asiaa. Siinähän ovat vierekkäin Marx, Engels ja Lenin, kerälle taitettu Tiedonantaja takanaan. Olen sittemmin sanonut, että käyttäisin edelleenkin jotain rintamerkkiä, jossa olisivat vain Marxin ja Engelsin kuvat. Paras olisi pelkkä Marxin kuva. Pelättiinkö Neuvostoliitossa ja DDR:ssä häntä kuitenkin sen verran, että sellaisia rintamerkkejä ei tehty? Tietääkö joku? En muista ikinä nähneeni sellaista merkkiä. Sen sijaan antiikkimessuilla näin sellaisen, jossa oli mukana myös Stalin (olisiko ollut Engelsin tilalla?). En ostanut, koska minulla ei ole Stalin-nostalgiaa. Leninin kuva sen sijaan herättää edelleen epämääräisiä lapsuuteen liittyviä muistoja, joista en ota selvää.
Piti sen verran vielä muistelemani Tiedonantaja-merkistä, että kun minulla oli sellainen vielä joskus -98 tai -99 pikkutakin rintapielessä (missäs muualla - eikö pikkutakki ole poststalinistisen pikkuälykön tunnusmerkillinen vaate?), niin joku pysäytti minut turkulaisessa Puhakan K-kaupassa ja kysyi: "Onko tämä nyt sitä postmodernia ironiaa?" Hän oli vanha taistolainen, jota hiukan loukkasi, että tällaista muinaisjäännettä joku vielä kantaa. Yritin sanoa, ettei se ole pelkkää ironiaa ja totesin, että haluaisin Leninin siitä pois. Olen ihan tosissani: minulle Marx on loputtoman kiehtova filosofi ja yhteiskunnallinen ajattelija, jonka ajatuksista aukeaa minulle messiaanisen kaltaisia elämyksiä yhteiskunnasta, jossa jokainen voi olla mitä haluaa. Se peittyy täysin reaalisosialismin saavutusten alle.
No, sitten päiväkirjaan:
12.12.
Kännissä. Kirjoitan itse asiassa ensimmäistä kertaa eläissäni kännissä. Tämä on tietysti saavutus.
Olin juuri Aatamin puvussa. Ei, vaan kirjan julkistajaisissa. Olimme siellä keskenämme, kirjan kirjoittajat, ja joimme glögiä ja puhuimme niitä näitä. Niiden näiden puhuminen jatkui Mylläreissä, josta murto-osa jatkoi Dorikseen. Minä tulin kotiin kirjoittamaan päiväkirjaani.
Tero ei tullut tänään. Luin Walter Benn Michaelsin esseen Thoreausta: hienoa hienoa. Lupasin Mikolle Simolle muinoin antamani kirjan vuoden -68 graffiteista. [Löysin tällaisen kirjan tosiaan - raahelaiselta kirppikseltä!] Juttelimme Markun kanssa elokuvakerhovastineesta Filmihulluun: minä sain tehtäväkseni kirjoittaa se.
Mitäs muuta? Hirveästi sähköpostiviestejä tänään. AAA:n sain tietää muuttaneen jo Tampereelle. [Tästä alkaa aikamoinen ihmissuhdesoppa, josta en tiedä, paljonko siitä kannattaa täällä kertoa. Katsotaan nyt.]
Kirjoitan nopeammin kuin sormeni. Ne tulevat perässä monta kirjainta.
Salasana piti tänään vaihtaa järjettömäksi kirjain- ja lukurykelmäksi. Typerää! Miksei "kksuck2" kelvannut? [Say what?]
Mikko oli hirveässä humalassa, mutta meni Dorikseen. Typerys. Olli ironisoi systeemejä ja minua: sanoi minun esiintyvän huonosti älykkäänä, mutta väitti, että itse esiintyy älykkäänä hyvällä menestyksellä. Heikkinen sen sijaan leikkii älykkyydellään. (Heikkinen ei ollut mukana näissä pippaloissa.)
Illan typerin juttu oli se, että en muistanut XXX:n olevan S:n luona ja koetin koko illan soittaa XXX:n kotinumeroon T:kuun, kunnes muistin liian myöhään, että pitäisi soittaa H:linnaan, jota numeroa en tietenkään enää muistanut. Pahus!
Mikko antoi kaikille ylimääräiset Aatamit, joten nyt voin antaa kirjan Samillekin. Hyvä homma.
Mahtaako tämä enää 20 vuoden kuluttua vaikuttaa humalaisen kirjoittamalta? Sääli, että näitä voi korjata mielin määrin. Ei sitten lue liuskassa, että "Sammie yilmäääriset Ataamit." Tai joitan vstaavaa. (Heko heko.) Nyt nukkumaan.
Seuraavana aamuna
Olo: "Ei koskaan enää!" Olen antanut Teron - joka tulee tänään - olettaa, että menemme tanssimaan. Saa nyt nähdä...
Ilta todisti sen, että juhlista pitää lähteä silloin, kun vielä on hauskaa. Jäin ja jäin ja lopulta lainasin rahaa tyystin turhaan viinilasilliseen.
Miksi kirjoitan tätä nyt, kun olisin voinut illallakin (yöllä) kirjoittaa saman?
Krapulaa mystifioidaan, mutta ei siinä ole mitään kunnioitettavaa. Mitä nopeammin siihen saa avun, sen parempi. Minua tänä aamuna suihku, aamiainen ja kaikki pillerit eivät tuntuneet auttavan. Nukuin niin huonosti: yläkerran hullu alkoi kolistella ennen viittä enkä saanut unta enää sen jälkeen. Ja nyt hullu-Elomäki näyttää leffaa Niagarassa ja pitää mennä katsomaan, ettei jää Chungking Express näkemättä. Onhan sitä verrattu Godardiinkin. Mikä ei tietysti lupaa paljon.
Hei hei.
Piti sen verran vielä muistelemani Tiedonantaja-merkistä, että kun minulla oli sellainen vielä joskus -98 tai -99 pikkutakin rintapielessä (missäs muualla - eikö pikkutakki ole poststalinistisen pikkuälykön tunnusmerkillinen vaate?), niin joku pysäytti minut turkulaisessa Puhakan K-kaupassa ja kysyi: "Onko tämä nyt sitä postmodernia ironiaa?" Hän oli vanha taistolainen, jota hiukan loukkasi, että tällaista muinaisjäännettä joku vielä kantaa. Yritin sanoa, ettei se ole pelkkää ironiaa ja totesin, että haluaisin Leninin siitä pois. Olen ihan tosissani: minulle Marx on loputtoman kiehtova filosofi ja yhteiskunnallinen ajattelija, jonka ajatuksista aukeaa minulle messiaanisen kaltaisia elämyksiä yhteiskunnasta, jossa jokainen voi olla mitä haluaa. Se peittyy täysin reaalisosialismin saavutusten alle.
No, sitten päiväkirjaan:
12.12.
Kännissä. Kirjoitan itse asiassa ensimmäistä kertaa eläissäni kännissä. Tämä on tietysti saavutus.
Olin juuri Aatamin puvussa. Ei, vaan kirjan julkistajaisissa. Olimme siellä keskenämme, kirjan kirjoittajat, ja joimme glögiä ja puhuimme niitä näitä. Niiden näiden puhuminen jatkui Mylläreissä, josta murto-osa jatkoi Dorikseen. Minä tulin kotiin kirjoittamaan päiväkirjaani.
Tero ei tullut tänään. Luin Walter Benn Michaelsin esseen Thoreausta: hienoa hienoa. Lupasin Mikolle Simolle muinoin antamani kirjan vuoden -68 graffiteista. [Löysin tällaisen kirjan tosiaan - raahelaiselta kirppikseltä!] Juttelimme Markun kanssa elokuvakerhovastineesta Filmihulluun: minä sain tehtäväkseni kirjoittaa se.
Mitäs muuta? Hirveästi sähköpostiviestejä tänään. AAA:n sain tietää muuttaneen jo Tampereelle. [Tästä alkaa aikamoinen ihmissuhdesoppa, josta en tiedä, paljonko siitä kannattaa täällä kertoa. Katsotaan nyt.]
Kirjoitan nopeammin kuin sormeni. Ne tulevat perässä monta kirjainta.
Salasana piti tänään vaihtaa järjettömäksi kirjain- ja lukurykelmäksi. Typerää! Miksei "kksuck2" kelvannut? [Say what?]
Mikko oli hirveässä humalassa, mutta meni Dorikseen. Typerys. Olli ironisoi systeemejä ja minua: sanoi minun esiintyvän huonosti älykkäänä, mutta väitti, että itse esiintyy älykkäänä hyvällä menestyksellä. Heikkinen sen sijaan leikkii älykkyydellään. (Heikkinen ei ollut mukana näissä pippaloissa.)
Illan typerin juttu oli se, että en muistanut XXX:n olevan S:n luona ja koetin koko illan soittaa XXX:n kotinumeroon T:kuun, kunnes muistin liian myöhään, että pitäisi soittaa H:linnaan, jota numeroa en tietenkään enää muistanut. Pahus!
Mikko antoi kaikille ylimääräiset Aatamit, joten nyt voin antaa kirjan Samillekin. Hyvä homma.
Mahtaako tämä enää 20 vuoden kuluttua vaikuttaa humalaisen kirjoittamalta? Sääli, että näitä voi korjata mielin määrin. Ei sitten lue liuskassa, että "Sammie yilmäääriset Ataamit." Tai joitan vstaavaa. (Heko heko.) Nyt nukkumaan.
Seuraavana aamuna
Olo: "Ei koskaan enää!" Olen antanut Teron - joka tulee tänään - olettaa, että menemme tanssimaan. Saa nyt nähdä...
Ilta todisti sen, että juhlista pitää lähteä silloin, kun vielä on hauskaa. Jäin ja jäin ja lopulta lainasin rahaa tyystin turhaan viinilasilliseen.
Miksi kirjoitan tätä nyt, kun olisin voinut illallakin (yöllä) kirjoittaa saman?
Krapulaa mystifioidaan, mutta ei siinä ole mitään kunnioitettavaa. Mitä nopeammin siihen saa avun, sen parempi. Minua tänä aamuna suihku, aamiainen ja kaikki pillerit eivät tuntuneet auttavan. Nukuin niin huonosti: yläkerran hullu alkoi kolistella ennen viittä enkä saanut unta enää sen jälkeen. Ja nyt hullu-Elomäki näyttää leffaa Niagarassa ja pitää mennä katsomaan, ettei jää Chungking Express näkemättä. Onhan sitä verrattu Godardiinkin. Mikä ei tietysti lupaa paljon.
Hei hei.
maanantaina, syyskuuta 01, 2008
Julkaisematonta Waltaria
No ei vaan - ihan vaan minun julkaisemattomia pätkiä Waltarista. Sain kirjan valmiiksi: Unohdettu Waltari ilmestyy BTJ:ltä tuossa lokakuun lopulla Helsingin kirjamessuilla, jossa siitä sitten bamlataan. Toivottavasti joku vielä muistaa Waltarin tuossakin vaiheessa, vaikka synttäreistä ja Raju Panulan elämäkertateoksesta on kulunut jo yli kuukausi.
Tässä siis pari pätkää, joita en kirjaan laittanut, mutta jotka voivat jotakuta kiinnostaa. En tiedä, voivat olla vähän "outta place".
Teoksen [Luulin ensiksi että tämä on Muukalaislegioonassa, mutta sehän on Valtateistä {johon se ei sovi} ja on julkaistu sata kertaa uudestaan!] tunnetuin teksti "Pyramiidiuni" on Waltarin monia varhaisteoksia, eritoten Kuolleen silmät, mieleen tuova kauhuruno, joka kertoo (ilmeisesti egyptiläisestä) muumiosta, jonka runon minäkertoja löytää. Kertoja rakastuu palavasti muumioon vain huomatakseen, että tämä on vampyyri: "ja valkeat, terävät hampaat / purivat olkapäähäni pistävät haavat / ohuen kankaan lävitse". Runoa on tietysti mahdollista tulkita allegorisesti, esimerkiksi viittaamalla Waltarin epäonnisiin rakkauskokemuksiin (näin on ilmeisesti ajateltu, kun se on Mikan runoja ja muistiinpanoja -teoksessa sijoitettu rakkausrunojen sekaan). Runo kestää kuitenkin myös kirjaimellisen vertailun nuoren kirjailijan samanaikaisiin kauhunovelleihin. Samalla se edustaa vapaassa mitassaan myös modernistista tyyliä.
***
[Tämä käsittelee Sinun ristisi juureen -kokoelmaa.]
Samanlaista masokistista itseruoskintaa näkyy myös runossa "Hedelmätön puu": "Oi Jumala, ma olen vain hedelmätön puu, / mun juureni ja runkoni on madot syöneet."
***
[Päätin, ettei Riimikronikka joulukirjoista kuulu teokseeni, koska se ja eräs toinen tilapäämainosruno on julkaistu sen seitsemänä painoksena Joulutarinoita-kirjassa.]
Waltari taisi myös hauskan tilapäisrunon. Esimerkki tästä on pieni kuusisivuinen vihkonen Riimikronikka joulukirjoista, jota on todennäköisesti jaettu kirjakaupoissa mainoksena. Teksti alkaa: "Tässä on aikomus kertailla, / vähän joulun kirjoja vertailla." Vihko ilmestyi vuonna 1936, mutta itse vihkossa vuotta ei mainita.
Teksti on sujuvaa riimittelyä; erityisen hauska on kohta: "Rakkaampi kuin kaikki muut / lienee meille Hamsun, Knut." Vastaava säepari on: "Kirjoittaa ei kukaan muu / osaa niinkuin Sigrid Boo."
Osa riimipareista vaikuttaa nykyään tahattoman koomisilta, kun historia on muuttanut suhdanteita: "Pilsudski Puolan on uudeksi luonut, / Suomeen on Gummerus hänetkin tuonut."
Waltari ei myöskään häpeä mainostaa itseään, mikä oli tietysti mahdollista, kun vihkossa ei ole kirjoittajan nimeä: "Waltaria taidettiin jo korvillekin vedellä, / mutta taas on poika muista rinnanmitan edellä." Osittain hänen oman teoksensa mainos on myös maininta hänen toimittamastaan Ihmeiden kirjasta: "Nyt on 'Elämän ihmeet' jo pohdittu / ja kirjana julkaistu tohdittu."
Runon viimeinen säkeistö kuuluu:
Ilman kirjaa eipä, eipä
maistu kinkku eikä leipä.
Ilman kirjaa ilon tilalla
olis itku - joulu pilalla.
Siks' on paras pitää hoppua,
jottei kirjat ehdi loppua.
Tässä siis pari pätkää, joita en kirjaan laittanut, mutta jotka voivat jotakuta kiinnostaa. En tiedä, voivat olla vähän "outta place".
Teoksen [Luulin ensiksi että tämä on Muukalaislegioonassa, mutta sehän on Valtateistä {johon se ei sovi} ja on julkaistu sata kertaa uudestaan!] tunnetuin teksti "Pyramiidiuni" on Waltarin monia varhaisteoksia, eritoten Kuolleen silmät, mieleen tuova kauhuruno, joka kertoo (ilmeisesti egyptiläisestä) muumiosta, jonka runon minäkertoja löytää. Kertoja rakastuu palavasti muumioon vain huomatakseen, että tämä on vampyyri: "ja valkeat, terävät hampaat / purivat olkapäähäni pistävät haavat / ohuen kankaan lävitse". Runoa on tietysti mahdollista tulkita allegorisesti, esimerkiksi viittaamalla Waltarin epäonnisiin rakkauskokemuksiin (näin on ilmeisesti ajateltu, kun se on Mikan runoja ja muistiinpanoja -teoksessa sijoitettu rakkausrunojen sekaan). Runo kestää kuitenkin myös kirjaimellisen vertailun nuoren kirjailijan samanaikaisiin kauhunovelleihin. Samalla se edustaa vapaassa mitassaan myös modernistista tyyliä.
***
[Tämä käsittelee Sinun ristisi juureen -kokoelmaa.]
Samanlaista masokistista itseruoskintaa näkyy myös runossa "Hedelmätön puu": "Oi Jumala, ma olen vain hedelmätön puu, / mun juureni ja runkoni on madot syöneet."
***
[Päätin, ettei Riimikronikka joulukirjoista kuulu teokseeni, koska se ja eräs toinen tilapäämainosruno on julkaistu sen seitsemänä painoksena Joulutarinoita-kirjassa.]
Waltari taisi myös hauskan tilapäisrunon. Esimerkki tästä on pieni kuusisivuinen vihkonen Riimikronikka joulukirjoista, jota on todennäköisesti jaettu kirjakaupoissa mainoksena. Teksti alkaa: "Tässä on aikomus kertailla, / vähän joulun kirjoja vertailla." Vihko ilmestyi vuonna 1936, mutta itse vihkossa vuotta ei mainita.
Teksti on sujuvaa riimittelyä; erityisen hauska on kohta: "Rakkaampi kuin kaikki muut / lienee meille Hamsun, Knut." Vastaava säepari on: "Kirjoittaa ei kukaan muu / osaa niinkuin Sigrid Boo."
Osa riimipareista vaikuttaa nykyään tahattoman koomisilta, kun historia on muuttanut suhdanteita: "Pilsudski Puolan on uudeksi luonut, / Suomeen on Gummerus hänetkin tuonut."
Waltari ei myöskään häpeä mainostaa itseään, mikä oli tietysti mahdollista, kun vihkossa ei ole kirjoittajan nimeä: "Waltaria taidettiin jo korvillekin vedellä, / mutta taas on poika muista rinnanmitan edellä." Osittain hänen oman teoksensa mainos on myös maininta hänen toimittamastaan Ihmeiden kirjasta: "Nyt on 'Elämän ihmeet' jo pohdittu / ja kirjana julkaistu tohdittu."
Runon viimeinen säkeistö kuuluu:
Ilman kirjaa eipä, eipä
maistu kinkku eikä leipä.
Ilman kirjaa ilon tilalla
olis itku - joulu pilalla.
Siks' on paras pitää hoppua,
jottei kirjat ehdi loppua.
Rihmaston esittely
Olen kuukauden kirjailijavieraana Rihmastossa. Mukavaa, että tietokirjailijakin otetaan sellaiseksi. Alla kirjoittamani esittely, joka äityi niin pitkäksi, että pätkäisivät aimo osan. Ehkä parempi niin.
Olen ollut jossain määrin kyllästynyt sanan "sekatyöläinen" ylenpalttiseen viljelyyn viime aikoina, mutta olen silti sanonut vaimolle, että termi "kirjoittamisen sekatyöläinen" on kehitelty minua varten. Olen kirjoittanut itse noin 15 tietokirjaa ja toimittanut viisi tai kuusi. Lisäksi olen vuodesta 1986 alkaen kirjoittanut satoja, ellen tuhansia lehtijuttuja sekä kolumneja eri lehtiin ja nettiin. Olen ideoinut suomalaiselle kustantajalle ensi keväänä alkavan dekkaripokkarisarjan ja lisäksi olen koonnut turkulaiselle pienkustantamolle vanhoja kotimaisia lukemistonovelleja. Harry Etelän kauhunovellien kokoelma Kauhujen salakammio (2007) jäi rikollisen vähälle huomiolle.
Esikoisteokseni syntyi myrskyisästi pitkän avoliiton viimeisissä vaiheissa jouluaatonaattona vuonna 2000. Pulpografia esittelee yli 300 amerikkalaista kioskikirjailijaa, ja minut opittiinkin tuntemaan Herra Pulpina. Sittemmin olen jahkaantunut tutkimaan myös länkkäreitä ja silkkaa pornoakin. Huono kirjallisuus on parhaimmillaan kiinnostavampaa kuin hyvä kirjallisuus keskinkertaisimmillaan. Huono porno taas on kiinnostavinta kirjallisuutta mitä on - alkusyksyllä 2008 ilmestyy yhdessä kahden muun tekijän kanssa kirjoittamani Erotica: 69 kiihottavaa kirjaklassikkoa, jossa käsittelen muun muassa suomalaisten pornolehtien lukijakirjeitä.
Päähenkilöitäni ovatkin yleensä kriitikoiden ja kirjallisuushistorioiden kaltoin kohtelemat kirjailijat, ja olen kotimaisia esimerkkejä käsitellyt muun muassa teosparissa Unohdetut kirjailijat. Se saa jatkoa Suomen yliarvostetuinta kirjailijaa, Mika Waltaria, käsittelevästä teoksesta, joka ilmestyy vuoden 2008 syksyllä.
Vähemmän unohdettuja ilmiöitä käsittelin teoksessani Valkoinen hehku (2005), jonka piti olla laajojen kansanjoukkojen seikkaperäinen johdatus elokuvan historiaan, mutta ei oikein tärpännyt. Vuoden 2009 alussa ilmestyy vielä työnimellä "Lyhyt kirja elokuvan historiasta" esiintyvä teos, joka toivottavasti tavoittaa ainakin 12-16-vuotiaat filmihullujen alut.
Marginaalia ovat kirjoissani edustaneet myös harvinaiset etunimet sekä talkkuna.
Palkintoja en valitettavasti ole saanut. Olen syntynyt Raumalla vuonna 1972, asunut Porissa vuoteen 1990 asti, opiskellut Tampereen yliopistossa yleistä kirjallisuustiedettä ja suorittanut kansalaisvelvollisuuteni siviilipalveluksessa Turussa, jossa edelleen asun. Työhuoneeni lattialla on legoja hujanhajan - se on myös lastenhuone.
Pidän muutamaakin blogia, joista tärkeimmät ovat: Pulpetti (http://pulpetti.blogspot.com), Julkaisemattomia (http://jurinummelin.blogspot.com) ja kiireessä hölmösti nimetty Jurin tekstit (http://jurintekstit.blogspot.com).
Olen ollut jossain määrin kyllästynyt sanan "sekatyöläinen" ylenpalttiseen viljelyyn viime aikoina, mutta olen silti sanonut vaimolle, että termi "kirjoittamisen sekatyöläinen" on kehitelty minua varten. Olen kirjoittanut itse noin 15 tietokirjaa ja toimittanut viisi tai kuusi. Lisäksi olen vuodesta 1986 alkaen kirjoittanut satoja, ellen tuhansia lehtijuttuja sekä kolumneja eri lehtiin ja nettiin. Olen ideoinut suomalaiselle kustantajalle ensi keväänä alkavan dekkaripokkarisarjan ja lisäksi olen koonnut turkulaiselle pienkustantamolle vanhoja kotimaisia lukemistonovelleja. Harry Etelän kauhunovellien kokoelma Kauhujen salakammio (2007) jäi rikollisen vähälle huomiolle.
Esikoisteokseni syntyi myrskyisästi pitkän avoliiton viimeisissä vaiheissa jouluaatonaattona vuonna 2000. Pulpografia esittelee yli 300 amerikkalaista kioskikirjailijaa, ja minut opittiinkin tuntemaan Herra Pulpina. Sittemmin olen jahkaantunut tutkimaan myös länkkäreitä ja silkkaa pornoakin. Huono kirjallisuus on parhaimmillaan kiinnostavampaa kuin hyvä kirjallisuus keskinkertaisimmillaan. Huono porno taas on kiinnostavinta kirjallisuutta mitä on - alkusyksyllä 2008 ilmestyy yhdessä kahden muun tekijän kanssa kirjoittamani Erotica: 69 kiihottavaa kirjaklassikkoa, jossa käsittelen muun muassa suomalaisten pornolehtien lukijakirjeitä.
Päähenkilöitäni ovatkin yleensä kriitikoiden ja kirjallisuushistorioiden kaltoin kohtelemat kirjailijat, ja olen kotimaisia esimerkkejä käsitellyt muun muassa teosparissa Unohdetut kirjailijat. Se saa jatkoa Suomen yliarvostetuinta kirjailijaa, Mika Waltaria, käsittelevästä teoksesta, joka ilmestyy vuoden 2008 syksyllä.
Vähemmän unohdettuja ilmiöitä käsittelin teoksessani Valkoinen hehku (2005), jonka piti olla laajojen kansanjoukkojen seikkaperäinen johdatus elokuvan historiaan, mutta ei oikein tärpännyt. Vuoden 2009 alussa ilmestyy vielä työnimellä "Lyhyt kirja elokuvan historiasta" esiintyvä teos, joka toivottavasti tavoittaa ainakin 12-16-vuotiaat filmihullujen alut.
Marginaalia ovat kirjoissani edustaneet myös harvinaiset etunimet sekä talkkuna.
Palkintoja en valitettavasti ole saanut. Olen syntynyt Raumalla vuonna 1972, asunut Porissa vuoteen 1990 asti, opiskellut Tampereen yliopistossa yleistä kirjallisuustiedettä ja suorittanut kansalaisvelvollisuuteni siviilipalveluksessa Turussa, jossa edelleen asun. Työhuoneeni lattialla on legoja hujanhajan - se on myös lastenhuone.
Pidän muutamaakin blogia, joista tärkeimmät ovat: Pulpetti (http://pulpetti.blogspot.com), Julkaisemattomia (http://jurinummelin.blogspot.com) ja kiireessä hölmösti nimetty Jurin tekstit (http://jurintekstit.blogspot.com).
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)