Maanantai, vaikka olo on kuin sunnuntaina. Laiskotuttaa, aurinko paistaa ulkona ja pitäisi varmaan tehdä jotain, mutta ei oikein halua.
Tero ja Anu kävivät eilen illalla ja pelasimme Afrikan tähteä ja rommia. On kuin emme osaisi puhua vieraittemme kanssa, vaan ajaudumme aina pelaamaan. Se on outoa. Mutta ehkä siinä vain käy niin, kun kerran emme tunne toisiamme kovin hyvin - Teronkin kanssa juttu sujuu, kun olemme kahdestaan ja kyllähän sen tietää, mistä sitten puhutaan.
Pitäisi lähteä Poriin, mutta ei oikein osaa. XXX:llä on ongelmia verkkoyhteytensä kanssa ja pitää odotella jonkun ihmisen soittoa. Minä olen valmis lähtemään koska tahansa.
Luin tänä aamuna loppuun Samuel Delanyn Novan. Se on kuulemma uuden scifin perusteoksia, oikea klassikko. Olihan siinä jotain mielenkiintoista, mutta kyllä mainostetut myyttiset yhteydet olivat vähän vaikeasti löydettävissä - kaksi repliikkiä Graalista ja taroteista ei tee tällaista yhteyttä kovin käsinkosketeltavaksi. No, puhuttiinhan siinä romaanin olemuksesta ja lopetettiin koko kertomus postmodernisti (hah) kesken. Vanhentunut, sanon minä: koko 60-luvun lopun scifi, lukuun ottamatta tietysti Dickia, on vanhentunut, koska sen pääpointtina oli reagoida vanhempiin, konservatiivisina pidettyihin scifin muotoihin. Sen piti niin kovasti olla korkeakirjallisuutta, että päähän sattui. Dick ei välittänyt tästä, vaan kirjoitti, mitä halusi (tekijän kuolema?). Bester taas kirjoitti vuosikymmen aikaisemmin eikä näin ollen voinut aavistaakaan, että hänen pitäisi välittää tällaisista kysymyksenasetteluista. (Ja siinä ovatkin suosikkini varsinaisen science fictionin kirjoittajista. O'Brien ja Lem menevät vähän sivuun, jo maantieteellistenkin seikkojen vuoksi.) Jonkun Banksin avaruusseikkailut ovat jo loistavia, koska niissä koko vastakkainasettelu on viimeinkin lopetettu ja on huomattu, että ei tarvitse olla tyly lukijaa kohtaan voidakseen kirjoittaa kunnon kirjallisuutta. (Delany ei suomennoksen perusteella ainakaan ole mikään armoton avantgardisti, kuten Ballard ja Moorcock. Joista jälkimmäinen on parempi Elric-tarinoillaan kuin millään muulla.)
18.12. illalla
Luin Norman Spinradin Deus X:n. Huvittava kirja, jonkin verran viihdyttävä, ilkikurinen ja jossain määrin älyllinen: en pane vastaan, jos scifissa on tällaisia ansioita.
Liha oli hiukan pilaantunutta ja punaviinikastike ei ollut kovin hyvää, mutta söi sitä silti. Ja nyt on punaviinistä, jota joimme, pieni hiprakka, joka tosin XXX:llä näkyy väsymyksenä ja haluttomuutena tehdä mitään (pitäisi pakata). [Liha oli hiukan pilaantunutta - ??? Ja silti söimme sitä?]
Tein Monroelle esitteen neuvostoelokuvista - kirjoitin kahdeksasta
elokuvasta innostuneet esittelyt näkemättä kunnolla edes puolta niistä! Minä olen puffimestari!
Nyt XXX pakkaa.
Pitäisi aloittaa Glauserin lukeminen. Haaveilin, että lopettaisin sen ennen iltaa, mutta se lienee turha toive.
Tero ja Anu olivat katselleet kotielokuvani - mahtoi olla kärsimys. En kysynyt sen kummempia vaikutelmia. Oli Anulla varmaan riittävästi viihdykettä, kun katseli poikaystävänsä toilailuja elokuvassa nimeltä Kostajan kuolema.
Huomenna lähdetään klo 12.15.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti