Suomen Nuggets

Edellinen teksti oli johdatusta tähän: innostuin joskus 90-luvun lopulla, kun olin saanut käsiini Rhinon julkaiseman upean nelilevyisen boksin Nuggets (jossa siis mukana alkuperäinen Lenny Kayen toimittama Nuggets vuodelta 1974 [?]), laatimaan listaa Suomen vastaavaksi kokoelmaksi. Se on ilmestynyt ystäväni pHinnin nettisivustolla pHinnWebissä, jossa siihen on yhdistetty pHinnin ja jonkun toisenkin listoja - nythän näyttää siltä, että meistä riippumatta Tommi Uschanow on koonnut vastaavan listan ja että se peräti ilmestyisi kahden tai kolmen levyn kokoelmana. Oli miten oli, tässä alkuperäinen memoni.

Finnish Nuggets

Charlies: Taiteen kritiikistä (1969)
Suomen rajuin 60-luvun bändi teki musiikin yhteen maailman huonoimmista elokuvista, Julisteenliimaajiin. Siitä on peräisin puhemies Maota pelottomasti siteeraava ralli Taiteen kritiikistä: studiossa sanat kuulemma luettiin suoraan Maon punaisesta kirjasta. Rokkibiisinä Taiteen kritiikistä on kuitenkin esimerkillisen tarttuva - kappale oikeastaan esittelee Charliesin parhaimmillaan.

Pekka Streng: Pieni perhonen (1972)
Nuorena kuollut ja kulttimaineeseen noussut Streng mielletään proge-esiintyjäksi, mutta tsekkiläiseen lastenlauluun tehty kevyt kantrivaikutteinen pophelmi kelpaa erikoisemmankin kaman sekaan. Ainakaan tässä ei ole tyypillisen progen helmasyntejä: loputtomia kitarasooloja, käsittämättömiä sointukulkuja, korkealta valittavaa laulua.

Incense: Sookie Sookie (1969)
Tällaista Suomi-rock olisi voinut olla! Remun ja Albert Järvisen luotsaama bändi mättää sen verran kovaa punksoulia, että voitaisiin olla jossain Los Angelesissa tai Chicagossa vuonna 1966. Levyttä jääneen bändin biisi löytyy Jee jee jee -levyltä.

Magyar: Saastepilkku (1970)
Progeahan tämä kai on, mutta menköön nyt: raju komppi, hyvä riffi ja torvifillit tekevät kappaleesta rokkaavamman kuin mitä suomalainen rock tuohon aikaan muutoin oli. Varkautelainen Magyar horjutti vähän aikaa Suomi-rockin Helsinki-keskeisyyttä, mutta vain vähän aikaa ja yhtye tekikin vain yhden LP:n.

Ferris: Black Friday (1971)
Dave Lindholmin vanha bändi pistelee lyhyessä (1:37) biisissä rockia poikki ja pinoon: Black Friday on jopa omituinen eikä mitään porvarillista kolmen soinnun bluesia, josta Lindholmin bändit on sittemmin opittu tuntemaan.

Hurriganes: My Only One (1975)
Suomalaisen rockin ainoa täysiverinen klassikkobändi ei enää oikein kuuluisi tähän kokoelmaan, mutta kappalevalinnan takia se on enemmän kuin suositeltavaa: My Only One on Jim and the Beatmakersien vanha hitti. Kaksi vuosikymmentä suomalaista rockia kohtaa toisensa ja tuloksena on helmi. Cisse Häkkinen laulaa yllättävän kauniisti.

Porkkanas Unlimited: Come On (Let the Good Times Roll) (1969)
Bändi ei levyttänyt: mikä harmi! Tämähän on Suomen MC5 - pitelemätöntä punkmeininkiä, jossa kitaraa revitellään niin kuin huomisella ei olisi mitään väliä. Haukiputaalainen bändi voitti popin Suomen mestaruuden Vaasan Kesän yhteydessä 1969. Radiotallenne löytyy levyltä Jee jee jee.

Jim Pembroke & the Beatmakers: I Ain't Got You (1965)
Tyylikästä, joskin hiukan haurasta rhythm & bluesia soittavasta bändistä tuli sittemmin Jormas, mutta se on jo toinen tarina. I Ain't Got You on lyhyt ja iskevä ralli, joka ei häpeä ollenkaan samanaikuisten englantilaisten viritelmien seurassa. Viimeinen iskevyys tuntuu kuitenkin uupuvan. Tv-tallenne löytyy edellisen tapaan Jee jee jee -levyltä.

Jussi & Eero: Mosse (196?)
Teinirockabillya? Lapsigaragea? Mitä hyvänsä tämä esitys onkin, niin taatusti se on suomalainen jytän historiaa: Renegadesien kulttiklassikko Cadillacin melkein sisäistynytkin versio, jossa laulaja - kumpi pojista se on? - kuiskaa sanat kähisten niin seksikkäästi kuin teini-ikäinen suomalainen 60-luvun poika vain voi.

Sparta: On mulla kitara (?) (1975?)
Erittäin huonosti soittava esipunkbändi, jossa kitarat särisevät ja surisevat ja rummut kolisevat ja laulu (asialla Suomen virallinen astrologi Markku Manninen!) on huonosti artikuloitua käninää, mutta meno on kova. Pienellä tuottamisella ja harjoittelulla tästä olisi tullut Suomen ensimmäinen punkyhtye. [Tämä on taatusti harvinaisin nauhoite tässä porukassa: tunnen mainitun Markku Mannisen pikkuveljen ja hän tätä joskus minulle nauhoitti. Ei ehkä ylittäisi julkaisukynnystä sittenkään.]

Suomen Talvisota 1939-1940: Kasvoton kuolema (1968)
Yksi kaikkien aikojen parhaista suomalaisista rockbiiseistä, joka ylittää reippaasti bändin 50- ja 60-luvuista lähtevät vaikutteet, melodiat ja kappalerakenteet (tässä raju genevincentmäinen stop-break -rakenne). Jarkko Laineen sanoitus menee tavanomaisen psykedeelisyyden yli ja ohitse: tässä on tavoitettu kokonaisen sukupolven populaarikulttuuriset ja poliittiset kiintopisteet ja annettu niille pistämätön surrealistinen hahmotus.

Muksut: Kun silmä sumenee (1967)
Pentti Saarikoskea ja muita moderneja suomalaisia runoilijoita esittänyt lauluorkesteri rokkaavimmillaan ja psykedeelisimmillään: kitara- ja rumpubreikit antavat biisille ylimääräistä potkua ja Anselm Hollon sanoitus tavoittaa sfäärejä, joita perinteinen runosanoitus ei välttämättä saavuttaisi. "Silloin miehen nenä kattoon yltää eikä maailma tunnu enää miltään."