Katsottiin viime viikonloppuna kavereiden kanssa videotykiltä kaksi harvinaista Dennis Hopper -elokuvaa: Curtis Harringtonin Night Tide (1961) ja Hopperin itsensä ohjaama The Last Movie (1971), jota ei ole koskaan Suomessa esitetty (paitsi ilmeisesti kerran jollain festarilla). Night Tide jatkoi hienosti Val Lewtonin kauhuhalpisten kaunista ja surumielistä kauhufantasiaa, joskin lopetus pilasi paljon. The Last Movie sen sijaan - huhhuh, mikä elokuva. Kiinnostavimpia elokuvia pitkään aikaan, vaikka paikoitellen lähes katselukelvoton.
Elokuvahan kertoo Hopperista, joka on lännenelokuvien stunttimies tai vastaava, ja hän osallistuu Perussa länkkärin kuvauksiin. Hän saa hommasta tarpeekseen yhden näyttelijän kuollessa tapaturmaisesti ja rakastuessaan perulaiseen naiseen ja karkaa kuvauksista ja luulee aloittavansa uuden elämän Perun vuoristossa. Hän sotkeutuu perulaisen papin pyynnöstä omituiseen spektaakkeliin: perulaiset alkuasukkaat kuvaavat itse omaa länkkäriä, mutta eivät tajua faktan ja fiktion eroa vaan todella ampuvat ja hakkaavat toisiaan ja kuvaavat elokuvaa (sangen taidokkaasti tehdyillä) kepeistä tehdyillä kameroilla ja muilla. Hopperista tulee elokuvan pahis, joka lopussa - näköjään - ammutaan. Hopper sotkeentuu myös amerikkalaisen luuserin kultakaivossuunnitelmiin.
Tarina on sekava ja omituinen, mutta vielä omituisemmaksi sen tekee se, että Hopper leikkasi - käsittääkseni Alejandro Jodorowskyn (El Topo) ehdotuksesta - elokuvan täysin epäkronologiseen järjestykseen. Elokuva alkaa lopusta, kuvattavan länkkärin pätkät on upotettu selittelemättä keskelle kerrontaa, välillä nähdään hämäriä välähdyksiä sieltä täältä kesken elokuvaa, välillä nähdään plansseja joissa lukee "scene missing" ja niin edelleen. Kultakaivossuunnitelmiin liittyvät kohtaukset ovat elokuvassa ainoita perinteisesti tehtyjä - ja jännästi ne ovatkin elokuvan tylsimpiä hetkiä (paitsi aivan lopussa Hopperin jo kuoltua nähtävä absurdi keskustelu vuoren rinteellä, jossa tyypit puhuvat kullan tunnistamisesta Sierra Madren aarre -elokuvan perusteella). Hopperin moneen kertaan näytetty kuolema on elokuvan upeimpia kohtauksia.
Todella, todella erikoinen elokuva, joka tuntuu lähes katselukelvottomalta, mutta joka elokuvan jälkeen tuntuukin lähes kristallinkirkkaalta. Näyttelijöinä mm. Dean Stockwell, John Phillip Law, Kris Kristoffersson (joka on tehnyt myös elokuvan musiikista suuren osan), kaikki lähes tunnistamattomina. Kuvattavan länkkärin kohtaukset ovat todella hilpeitä, pelkkää ammuskelua ja kliseistä huutelua: "Bastards!" Ohjaajaa esittää Samuel Fuller (jostain syystä ilman krediittitietoa) ja on selvästi oma itsensä pyssyineen ja sikaareineen. Jos jotain isoa Hollywood-tuotantoa (Universal, joka suuttui nähtyään lopputuloksen ja kieltäytyi levittämästä valmista elokuvaa) voi pitää brechtiläisenä, niin tätä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti