Postailen tässä muutaman seuraavan päivän ajan käsikirjoituksesta poistettuja kohtauksia, jotka antavat jonkinlaista osviittaa siitä, millainen teos on, mutta jotka eivät ole sellaisenaan kirjassa, eli ne on joko poistettu kokonaan tai niitä on muokattu huomattavasti. Osa kohtauksista on myös vanhoja, kauan sitten kirjoitettuja - kirjoitan joskus erikseen teoksen prosessista tekstin, koska se oli aika mittava -, eivätkä ne välttämättä siinä mielessä anna hyvää kuvaa siitä, millaista tekstiä ilmestyneessä teoksessa on. Oliko riittävän epäselvästi sanottu?
Tässä ensimaistiaisena lyhyt pätkä teoksen loppuvaiheista. Myöhemmin postaan myös jatkokertomuksen tyyliin alkuperäisen "Jumalten tuhon", novellin vuodelta 1988.
Mies oli saanut hulluuskohtauksen. Tanner myöntäisi miehelle kuoleman jälkeen annettavan kunniamitalin.
Osa enkeleistä torjui säteet miekallaan. Salomaan suojeluskuntalaisia ei näyttänyt olevan enää monta elossa. Enkelit olivat hoidelleet nämä pois päiviltä.
Ja sitten oli vielä iso Opel, jonka päällä oli konekivääri. Sen ampumat luodit näyttivät purevan kaikkeen ympäriinsä juoksevaan.
Tannerilla ei ollut mitään käsitystä siitä, kuka oli ison Opelin päälle asetetun konekiväärin näköisellä laitteella ampuva mies.
Tanner tajusi kaikesta vielä vähemmän, kun hän kuuli Abaddonin huutavan käytävältä: ”Ovatko ne minun tovereitani?!”
Tanner ei vastannut, koska hän ei ensinnäkään tajunnut kysymystä ja toiseksi koska toisella suunnalla, heistä oikealle Salomaan sotilaat olivat tehneet läpimurron.
Tanner ei ollut varma, uskalsiko hän katsoa ulos.
Tämä saatanan reukkuhan ei ole siunattu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti