Jumalten tuhossa oli alun perin hyvin paljon uskonnollista satiiria - se ilahdutti mm. Gummeruksen kustannuspäällikköä Mikko Aarnea, joka kommentissaan piti muuta käsikirjoitusta hiukan lapsellisena ja kieleltään huonon käännösromaanin tasoisena. Sitä seuraava pitkä jakso varmasti onkin, eikä ole ihme, ettei se ole enää mukana teoksessa. Halusin muutenkin karsia poikakirjamaista otetta Taivaan ja Helvetin teknologioihin, jota käsikirjoituksen varhaisemmissa versioissa on, vaikka se onkin omalla tavallaan ihan hauskaa. Gummerus olisi ollut kiinnostunut kirjasta, jos olisin lisännyt satiirin osuutta ja vähentänyt räiskintää. Koska olen aina halunnut kirjoittaa kirjan, jossa on paljon räiskintää, en sen kummemmin pannut painoa puheille. Sinänsä nyt kyllä tätä katsoessani ymmärrän Aarnen kommentin - esimerkiksi kohta, jossa Saatanan lihakset ponnahtelevat jäntevästi, on pölhö, mutta toisaalta se on jossain määrin parodinenkin, kun ajattelee, kuka on kohtauksen keskushenkilö. Tämä on myös vähän liian pitkä kohtaus ja sen poistaminen on jäntevöittänyt kirjaa. Tämän pätkän viimeisen lauseen olen ottanut pois, koska se olisi paljastanut lukijalle, mikä on Jumalten tuhon keskeinen mysteeri. Sen tietääkseen pitää lukea koko kirja.
Saatana oli juuri siistimässä kolmionmuotoista leukapartaansa, kun hän sai Helvetin keskuspuhelimella pyynnön saapua koordinaattihuoneen jumaluusvalvomoon.
”Selvä selvä”, hän mutisi itsekseen. Hän saksi vielä muutaman muita pidemmän karvan ja perääntyi katsomaan itseään peilistä. Hän oli tyytyväinen näkemäänsä. Saatana oli liki kaksi metriä pitkä ja hänen hiuksensa olivat samanväriset kuin hänen makuuhuoneensa satiinilakanat. Hänen kulmakarvansa olivat samaa väriä. Hänen leukapartansa oli hiukan punertavampi kuin hiukset ja kulmakarvat. Hänen silmänsä olivat mustat ja hänen ihonsa vivahti tummalle puulle.
Sarvia ei näkynyt, sillä hän oli jo satoja vuosia sitten päättänyt, että ne vain pelottivat Helvettiin saapuvia ihmisiä turhaan. Hänellä ei ollut ikinä ollut sorkkia eikä häntää. Maassa häntä pidettäisiin upeana ilmestyksenä.
Saatana nyökkäsi hyväksyvästi peilikuvalleen ja lähti kohti koordinaattihuoneetta. Pimeyden Ruhtinaan lihakset ponnahtelivat jäntevästi hänen kiirehtiessään käytävällä. Hän ohitti tyynesti valtaistuinhuoneen oven. Se oli valtavan kokoinen ja jykevää eebenpuuta. Se oli ollut Saatanan mielestä liian mahtaileva jo monta sataa vuotta, mutta sellaista häneltä odotettiin. Hän oli alueensa kiistaton hallitsija ja mitä suuremmalta hän vaikutti, sitä vähemmän ihmiset pokkuroisivat.
Saatana oli tosin odottanut jo kaksituhatta vuotta, että Helvetin asukkaat alkaisivat kapinoida. Aina Jeesus Kristuksen syntymästä lähtien. Saatanalle tuli yllättäen fyysisesti paha olo, kun hän muisti Jeesuksen. Jumalan poika oli aina ärsyttänyt häntä, mutta koskaan hän ei ollut voinut huonosti ajatellessaan Jeesusta ja tämän typerää ylimielisyyttä ja suuria luuloja itsestään ja hyvyydestään.
Saatanan kurkunpäätä alkoi polttaa ja hänen vatsaansa käänsi. Samassa Saatanalle tuli lyhyenä väläyksenä mieleen hänen muutama viikko sitten näkemänsä uni, jossa hän seisoi suurten ovien edessä. Hän ei tiennyt, miksi uni tuli hänen mieleensä, kun hän ajatteli Jeesusta. Unet tulevat ja menevät, Saatana ajatteli, mutta häntä värisytti silti.
Tullessaan sisään jumaluusvalvomoon Saatana huomasi heti, että tulosteita katselevan siivettömän enkelin kauniilla kasvoilla oli syviä ryppyjä. Kone suolsi lisää tulosteita, jotka kasaantuivat lattialle, kun enkeli ei poiminut niitä ylös. Saatana muisteli, että enkelin nimi oli Kodael. Kodael olikin ainoa, joka ei heti huomannut Saatanan sisääntuloa. Muut huoneessa työskentelevät enkelit nousivat ylös ja tekivät kunniaa.
Masrael tuli Saatanan luokse. Jumaluusvalvomon johtava enkeli oli huolestuneen näköinen ja pyöritteli käsiään levottomasti.
”Mistä on kyse?” Saatana kysyi Masraelilta.
”Parasta, että katsot itse”, Masrael sanoi ja viittasi Kodaeliin.
Saatana harppoi enkelin luokse ja riuhtaisi paperit tämän käsistä. Tulosteeseen oli piirretty yksinkertainen koordinaattikaavio. X- ja Y-viivat leikkasivat toisensa ja niitä leikkasi monta erilaista viivaa. Viiva, josta Saatana oli eniten kiinnostunut, teki villin loikan Y-akselilta eikä enää laskeutunut. Viiva mittasi jumalallisia sykähdyksiä. Viiva teki mutkia aina kun Taivaassa, Helvetissä tai Maan päällä tapahtui jotain jumalallista. Joskus viiva rekisteröi myös spiritistiset istunnot, jos niissä todella saatiin aikaan yhteys kuolleisiin. Myös suuret uskonnolliset kokoukset saattoivat näkyä viivalla, mutta se oli erittäin harvinaista. Yksikään katolisen kirkon synodeista ei ollut saanut aikaan minkäänlaista poikkeamaa viivoissa. Mutta näin selvä loikkaus viivan profiilissa saattoi merkitä vain yhtä asiaa.
”Miten sinä tulkitset tätä käyrää?” Saatana kysyi Masraelilta, joka oli tullut hänen viereensä.
”Minusta se näyttää siltä, että maailmassa on uusi jumaluus”, Masrael sanoi.
Saatana toivoi, että enkeli olisi väärässä. ”Pystytkö löytämään minulle vastaavat tiedot Jeesuksen syntymästä?” Saatana kysyi vieressä seisovalta Kodaelilta.
”Jeesuksen..?”
”Hoida homma äläkä kysele.”
Kodael kääntyi tietokoneen puoleen ja alkoi painella näppäimiä.
Saatana sanoi Masraelille: ”Minulla on pahoja aavistuksia, että rauha on ohitse.” Itsekseen hän mietti: tätä se minun uneni tiesi.
Masrael tarkasteli tulosteita ja oli selvästi jonkin aikaa ymmällään. Sitten hän näytti ymmärtävän: ”Mutta nähähän ovat samoja kuin...”
Saatana keskeytti Masraelin. ”Ei puhuta asiasta ääneen.”
Kodael nousi ja käveli paperia ulos raksuttavan tulostimen viereen odottamaan. Saatana melkein repäisi paperin kahtia napatessaan sen koneesta. Viivat olivat lähestulkoon samat.
Masrael sanoi: ”Mitä me nyt teemme?”
Saatana kääntyi Kodaelin puoleen. ”Pystytkö tulostamaan vielä kummankin koordinaattiluvun hyvyystiedot?”
Enkeli nyökkäsi ja kääntyi taas koneensa puoleen. Hän oli jo kauan odottanut ylennystä - hän halusi siivet - ja hänestä tuntui, että jos hän nyt hoitaisi hommat oikein, hänelle saattaisi aueta mahdollisuus.
Saatana repäisi taas paperit koneesta juuri kun ne olivat valmiita. Hän tarkasteli lukuja. Paperissa oli kaksi saraketta. Toinen osoitti täysiä lukuja asteikolla 1-100. Se oli Jeesus Kristuksen sarake. Toinen sarake ei näyttänyt minkäänlaisia lukuja. ”Mitä tämä tarkoittaa?” Saatana kysyi.
Kodael sanoi, ettei ole aivan varma. ”Se saattaa merkitä sitä, että asteikko ei riitä. Siinähän ei ole negatiivisia lukuja lainkaan.”
Saatana puristi silmänsä kiinni ja kysyi Kodaelilta: ”Tuon toisen pahuus on siis niin suurta, että sille eivät riitä nämä luvut?”
”Mutta silloinhan siihen pitäisi riittää luku yksi”, Masrael sanoi väliin.
Kodael nyökkäsi. ”Niin pitäisi. Mutta jos saan muutaman minuutin aikaa, muutan asteikon.”
”Muutaman minuutin?” Masrael kysyi.
”Eihän se riitä...”
Kodael vaiensi Masraelin. ”Minä näytän.”
He siirtyivät koneen ääreen ja jättivät Saatanan yksinään papereiden kanssa. Saatana meni seinän viereen istumaan tuolille. Hän melkein lysähti alas. Hän oli kamppaillut yli tuhat vuotta saadakseen maailman tasapainoon ja nyt kaikki näytti romahtavan saman tien. Maailma oli edellisen kerran romahtanut Jeesuksen syntyessä, mutta Saatana oli onnistunut monen sadan vuoden jälkeen toimimaan niin että hyvyys ja pahuus olivat maailmassa tasapainossa. Jeesuksen tulo maailmaan oli heilauttanut vaakaa aika tavalla, mutta nyt kaikki oli hyvin. Oli ollut, ennen tätä päivää.
Kodael toi uudet tulosteet. ”En ole varma, haluatteko nähdä tätä.”
Saatana riuhtaisi paperin Kodaelin kädestä ja katsoi nopeasti uusia lukuja. Miinus sata. Saatana nielaisi kuuluvasti. ”Tämä on nyt siis kaikkein matalin arvo? Tästä alemmaksi ei voi enää mennä?” hän sanoi.
”Ei uudella asteikolla”, Kodael sanoi. Hän tiesi nyt, mistä oli kyse. Asiasta oli kerrottu huhuja, mutta mitään varmaa ei tiennyt kukaan. Ehkä vain Saatana ja Beelsebub ja muutama muu tiesi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti