tiistaina, kesäkuuta 26, 2012

Blinkity Blankista Seikkailujen taivaaseen

Minulla oli tänään hyvin pieni työpäivä: minun piti vain sopia haastattelupäivä Pirkko Arhipan kanssa ja editoida novelli. Novellin editointiin tuhraantui enemmän aikaa kuin alun perin olin suunnitellut. Työpäivääni kuului myös kolmas työtehtävä: hakea Seikkailujen taivas kirjapainosta. (Ks. kuva.) Käskin tytärtä hyppäämään pyörän selkään ja kävimme noin puolen tunnin pienellä pyöräretkellä pienessä kesäsateessa. 

Seikkailujen taivas on yksi lenkki sarjassa omakustanteitani. Olen julkaissut omia lehtiä ja vastaavia tekeleitä jo 80-luvun lopusta saaakka. Ensimmäisenä tein Blinkity Blank -nimistä runolehteä, jossa ilmestyi suurelta osin omia runojani. Lisäksi joka numerossa esittelin jonkin mielestäni kiinnostavan runoilijan. Osittain näistä pienistä esittelyistä kasvoi Kulttuurivihkojen juttusarja Pieniä laulajia, josta taas kasvoi kirjapari Unohdetut kirjailijat (jota täydensi teos Unohdettu Waltari). Norman McLarenin animaation mukaan nimetty Blinkity Blank ilmestyi vuosina 1987-1997. 

2000-luvun alussa perustin useita lehtiä, joista tunnetuin lienee Länkkäriseuran Ruudinsavu. Se ilmestyy edelleenkin, joskaan ei kovin usein, mutta Pulpin ja Iskun lakkautin tässä taannoin. Kummatkin olivat alun perin pienilevikkisiä painettuja lehtiä, mutta loppuvaiheessa ne olivat nettilehtiä (ja kummatkin löytyvät edelleen netistä). Isku oli niin sanottu lukemistolehti, toisin sanoen siinä oli novelleja. Osa teksteistä oli uusia kotimaisia rikosnovelleja, osa oli vanhoja kotimaisia ja osa oli uusia käännösnovelleja englannista, sekä amerikkalaisilta että englantilaisilta kirjoittajilta. Iskun rinnalla ilmestyivät myös pieni Ässä ja laajempi Seikkailukertomuksia. Sen viimeinen eli viides numero ilmestyy viimeistään alkusyksyllä. 

Jos Blinkity Blank johti Unohdetut kirjailijat 1-2 -teokseen (ei sentään vielä omaan runokokoelmaan!), niin Isku johti antologioitsijan uraan. Kustantaja Harri Kumpulainen nimittäin hoksasi lehden jostain ja otti yhteyttä tituleeraten itseään pulp-kirjailijaksi: hän oli kirjoittanut Harri Erkki -nimellä scifi- ja muita novelleja vuodesta 1967. Tutustuimme ja vaihdoimme sähköposteja, kiikutin Harrille tietysti myös kaikki siihen asti ilmestyneet Iskut. Aloimme suunnitella julkaisusarjaa, johon koottaisiin erilaisten lukemisto- ja pulp-kirjailijoiden tekstejä, ja Kumpulainen perusti Turbator-toiminimen. Ensimmäisenä ilmestyi vuonna 2007 Viides testamentti, Turun alueen kirjailijoiden jännitys- ja rikosnovellien kokoelma. Kirja sai ihan kohtuulliset arviot, mutta eipä sitä juuri kukaan ostanut. Silti Kumpulainen uskoi ideaan ja jatkoimme kirjojen tekemistä. Lopulta uskaltauduin murtautumaan Turbatorin ulkopuolelle ja nyt olen tehnyt antologiat myös Teokselle ja Farokselle. Turbatorille teen vielä yhden antologian, varmasti tulevan myyntimenestyksen, johon kokoan vanhoja joulutarinoita...

Pitkä johdatus Seikkailujen taivaaseen, mutta menköön nyt. Seikkailujen taivas on B5-kokoinen lehti, jossa on neljä kuvitettua seikkailunovellia. Niitä yhdistää se, että kaikki ovat lentoaiheisia. Neljästä novellista kaksi on uusia. Petri Laineen "Kaikkien aikojen Grand Prix" on hauska pastissi menneen ajan avaruuslennoista, nimimerkki "Jaakko Ension" tarinassa yksityisetsivä Mikko Jarmo taistelee sota-aikana neuvostoliittolaisten lohikäärmettä vastaan ja lentää muun muassa zeppeliinillä. (Mainittakoon, että Mikko Jarmo on yhdessä pääosassa teoksessa Jumalten tuho.) Antero Aulamon eli Yrjö Aunolan "Viimeinen lento" (1944) on Seikkailujen Maailma -lehdestä sota-ajalta ja edustaa omalla tavallaan sujuvaa ammattikirjoittamista. Käännöstarinana on amerikkalaisen Joe Archibaldin "Channel Skimmers", suomenkieliseltä nimeltään "Kanaalin pintaa pyyhkimässä". Se on ilmestynyt alun perin Sky Birds -nimisessä pulp-lehdessä tammikuussa 1934 ja sijoittuu tietenkin ensimmäiseen maailmansotaan. Tarina on kirjoitettu villillä tajunnanvirtaslangilla, josta voisi tulla mieleen John O'Haran romaani Pal Joey, mutta se onkin ilmestynyt vasta vuonna 1940. Englanniksi Archibaldin novelli löytyy täältä

Lehteen johdattelee kaksisivuinen pääkirjoitus, jossa esittelen ilmasota-aiheen historiaa pulp-lehdissä niin ulkomailla (lähinnä Amerikassa) kuin Suomessakin. (Postannen sen jossain vaiheessa omana tekstinään blogiin.) Mainittakoon vielä erikseen lehden upea kuvitus, joka on kokonaan asialle omistautuneen ja työstä innostuneen Anssi Rauhalan käsialaa - suuri kiitos vielä Anssille! 

Mihin Seikkailujen taivas johdattaa? Toivottavasti se johdattaa uuteen antologiaan, johon kokoaisin vanhoja ja uusia suomalaisia lentosotatarinoita. Vanhojakin tarinoita on yllättävän monia, niitä ovat kirjoittaneet Antero Aulamon lisäksi niin Reino Helismaa kuin Kapt. Hellkin sekä nimimerkit Maunu Jorva ja Veli Kajava. Luulisin että nykyisistä uusrahvaanomaisista kirjoittajista monikin innostuisi mukaan. Ilmoittautumisia otetaan vastaan! 

Ai niin, Seikkailujen taivasta saa ostaa viidellä eurolla, parhaiten suoraan allekirjoittaneelta esimerkiksi Sastamalan vanhan kirjallisuuden päivillä (mietin että järjestäisin myyjien ja näyttelleasettajien taukotuvassa julkaisutilaisuuden) tai Finnconissa, jonne saatan olla tulossa. Voi myös laittaa viestiä kommentilla tai sähköpostia suoraan osoitteeseen juri.nummelin@pp.inet.fi. 

Ei kommentteja: