tiistaina, heinäkuuta 24, 2012

Pieni kauhunovellini

Anne Leinonen pyörittää hienoa Usvazine-nimistä nettilehteä, joka on ilmaiseksi luettavissa täällä. Anne on aiemmin julkaissut kaksi novelliani, uusimmassa on jälleen yksi, pieni, absurdeja sävyjä tavoitteleva kauhutarina "Hella", jonka kirjoitin vuosi sitten silloin tuoreen muuttomme innoittamana. Aiemmatkin Usvassa ilmestyneet novellini ovat olleet jollain tavalla absurdeja, ja olenkin miettinyt, että voisin koettaa kirjoittaa useamman lisää ja saada aikaiseksi novellikokoelman. Jää nähtäväksi, toteutuuko idea.

Tämä pieni postaus riittäköön nyt, olen ollut reissussa ja tällä viikolla koetan palata hiukan työelämään, loppuviikosta taas uusi reissu. Jos mahdollista, koetan ehtiä tekemään postauksen, jossa miettisin osittain Enkeli-Elisan innoittamana nykyistä kirjailijuuskäsitystä. Se kun tuntuu olevan aikamoisessa murroksessa, mihin jo aiemmin viittasinkin.

Ei kommentteja: