Käsittelen epidemioita koskevaa kirjallisuutta jonkin verran tuoreessa teoksessani Kuoleman usvaa ja pimeyttä, joka kertoo suomalaisen kauhukirjallisuuden historian. Epidemiakirjallisuus on Suomessa vähäistä (jos on joitain enemmän valtavirtakirjallisuuden piiriin kuuluvia esimerkkejä, kuulen niistä mielelläni vaikka kommentissa), mutta joitain esimerkkejä löytyy – valitettavasti kaikki eivät ole kirjallisesti kovin kohottavia.Usein kauhukirjallisuus ja epidemiat kohtaavat zombifiktiossa. Zombiapokalypsi, tilanne jossa ihmiskunnasta valtaosa on muuttunut lihaa ja aivoja jahtaaviksi eläviksi kuolleiksi, on tuttu esimerkiksi George Romeron elokuvista ja The Walking Dead -sarjasta, mutta suomalaisessa kirjallisuudessa sitä on kuvattu vain vähän. Keksin kolme esimerkkiä, joista yksi ei varsinaisesti ole zombiaiheinen, mutta muistuttaa sellaista jonkin verran.
Ensimmäinen on tietenkin kymmenisen vuotta sitten toimittamani pieni antologia Tuhansien zombien maa, jonka Turbator julkaisi pienikokoisena pokkarina. Siinä on kymmenisen tarinaa, joissa tavataan eläviä kuolleita, muistettavimmin ehkä Tuomas Salorannan "Äidin talo" -tarinassa ja Miina Supisen lyhyessä armeijakuvauksessa "Miten se ihmisen tappaa". Myös Petri Salinin hirtehinen "Elävien kuolleiden aamupäivä" sijoittuu armeijaympäristöön ja on itse asiassa hyvinkin ajankohtainen, kun Uusimaa on suljettu. Tulee itse asiassa tätä kirjoittaessani tätä mieleen, että kirjasta voisi tehdä jopa uusintapainoksen... En ole aivan varma, koska en ole kirjaa lukenut hetkeen, mutta todennäköisesti kaikissa tarinoissa zombiapokalypsin takana ei ole epidemia.
Ainoa suomalainen zombiromaani – valitettavasti – on tamperelaisen Jukka Niemisen Zombivyöhyke (2012). Nieminen on välillä ilmoittanut olevansa parasta, mitä suomalaiselle kauhulle on tapahtunut, mutta aivan tästä ei ole Zombivyöhykkeessä kuitenkaan kyse. Nolostuttavan huonosti kirjoitetussa kirjassa on samantyyppisiä ajatuksia kuin Walking Deadissa: joukko eloonjääneitä yrittää selviytyä zombien valtaamassa Suomessa ja päättää lähteä Tampereen takaa Teiskosta Poriin päästäkseen veneellä Ruotsiin. Ote Niemisen proosasta: "Voi olla että joudumme juoksemaan välillä henkemme edestä, joka on jopa todennäköistä, joten pystymmekö juoksemaan zombeja pakoon rinkat selässä. Tahdomme tai emme, meidän on kuljettava kevyesti joka tarkoittaa ruoan hankkimista matkalla. Tämä taas tarkoittaa retkiä taajamiin, olkoonkin että siinä on riskinsä."
Zombiromaania lähestyy Harri Hietikon Pandemian jälkeen (2018), jonka julkaisi kouvolalainen Reuna. Siinä ei nähdä varsinaisia zombeja, mutta sen kuva maailmasta muistuttaa nimenomaan zombiapokalypsia. Hietikon romaanissa influenssan kaltainen virus on tuhonnut 90 prosenttia maapallon väestöstä ja lopusta osalla on shamaanimaisia kykyjä. Hietikko keskittyy toiminnalliseen kuvaukseen eri heimojen välisistä sodista.
Epidemiaa kuvaa myös Tuomo Jäntin toinen romaani Verso (2017), jossa ihmiset alkavat kasvaa heinää ja lehtiä. Vaikka mainitsen kirjan teoksessani, en sitä kuitenkaan ehtinyt lukemaan, joten en kommentoi sitä tämän enempää. Jäntin esikoisteos Talven hallava hevonen (2015) oli tosin pettymys kiehtovasta alustaan huolimatta.
Ystäväni ja kollegani naureskeli, että usealla suomalaisessa kirjailijalla on jo "Koronapäiväkirjat" tekeillä, joillain parikin. Ehkä joku jo valmistelee keskeistä suomalaista zombiromaania. Mene ja tiedä, mutta olisi korkea aika tuoda Suomi sivistysmaiden keskuuteen!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti