Vastavirtaan eli Pori-kirjan pitkät ja eriskummalliset vaiheet

Kansi: J.T. Lindroos

Julkaisin juuri kirjan, jota olen tehnyt yli kaksikymmentä vuotta. Silti se on vain 108 sivua, lähdeluetteloineen ja henkilöhakemistoineen. Olisi siinä ajassa luullut enemmänkin syntyvän, varsinkin kun kyse ei ole mistään pitkään harkitusta aforististen kiteytysten kokoelmasta, vaan ihan tavallisesta tietokirjasta. 

Kirjan nimi on Vastavirtaan, ja sen pitkä ja vähän mahtipontinen alaotsikko kuuluu "Näkökulmia porilaiseen vaihtoehto-rockiin 1970-1980-luvuilla". Kirjan piti alun perin olla porilaisen underground-rockin ja muun vastaavan musiikin historia, mutta niin siitä vain tuli jonkinlainen artikkelikokoelma, joka käsittelee porilaista rockia noin vuosikymmeninä, jolloin itsekin kaupungissa asuin. Mitä kaikkea tässä sitten ehti tapahtua? 

Palataan lähtöpisteeseen. Olen joskus 2000-luvun alussa saanut idean, että pitäisi tehdä kirja porilaisesta rockmusiikista, varsinkin siitä pinnan alle jääneestä musiikista, joka ei noussut minkäänlaiseen suosioon 80-luvun Dingo- ja Yö-huuman aikana. Tunsin kaupungissa asuessani paljon tyyppejä, jotka olivat tehneet kaikenlaista outoa musaa 80-luvun alussa. Joillain oli joitain nauhoituksiakin tallella. Kuuntelin aika paljon Betonisiltojen Alle -yhtyeen vuonna 1994 tekemää samannimistä levyä ja mietin, että tässä on jotain, mitä ei muusta suomalaisesta musiikista löydä. Kirja olisi samalla jonkinlaisen palvelus kotikaupungilleni, kun kirjaisin ylös sen vaihtoehtoista historiaa. 

Allen hieno ensimmäinen albumi vuodelta 1994.

 

En muista tarkkaan, missä ja milloin idea on tullut, enkä tuossa vaiheessa ollut julkaissut kuin muutamia kirjoja ja elätin itseäni enemmänkin freelancer-toimittajana. Ehkä jos olisin ollut kokeneempi, olisin tajunnut, että tällainen hanke on tuhoontuomittu.

Ensimmäisiä varmoja merkkejä kirjasta on Facebook-päivitys vuodelta 2008, jonka kommenteissa sanon toiselle porilaiselle, Ilkka U. Pesämaalle, että olen tekemässä yhden toisen tyypin kanssa kirjaa Porin vireästä punk- ja alternative-musiikista. Mainittu toinen tyyppi oli porilaislähtöinen Tomi Nordlund, musamies ja vapaa toimittaja, joka asui Tampereella ja johon mitä ilmeisimmin olin tutustunut Aamulehden Valon-lehden pippaloissa, kun kummatkin tuota Nyt-liitteen kopiota avustimme. Saman vuoden 2008 päivityksen kommentissa totean myös, että tuolloin JukeBoss-levykauppaa pyörittänyt Junnu Hirvonen – porilainen hänkin alkujaan – oli valmis julkaisemaan levyn, jossa olisi kaikenlaista outoa Pori-kamaa. 

Tomin kanssa muistan pidetyn muutamia palavereja, ja vaihtelimme sähköposteja, joita en enää löydä. Jonkun palaverin pidimme Tampereen kauppahallissa, sen muistan. Olinko käymässä kaupungissa Tampereen filmijuhlien takia vai muuten, siitä en ole varma. Sitäkään en muista, haimmeko tässä vaiheessa kirjalle apurahaa tai olimmeko yhteydessä kustantajiin vai pyörittelimmekö vain ideaa päässämme. Mahdollisesti jotain näistä on tehty. Pohdimme myös, että hankkeen ei tarvitsisi olla kirja, vaan se voisi olla vaikka CD-boksi, jossa olisi porilaisten bändien harvinaisia tallenteita. Siinä olisi mukana isompi vihko, jossa esiteltäisiin kaikki bändit ja biisit millintarkasti. Ilmeisesti olen koettanut viritellä Tomin kanssa yhteistyötä vielä 2010-luvun puolella, ja silloin on muistikuvieni mukaan pohdittu, että CD-boksin voisi julkaista Svart Records, joka oli perustettu vuonna 2009. Ideaa ei koskaan Svartille esitelty. 

Joka tapauksessa tein vuoden 2008 paikkeilla ensimmäisen kirjaan liittyvän haastattelun: kävin itsenäisyyspäivän tienoilla Simo ja Päivi Kuusisen luona juttelemassa Porin bändiskenestä, Annankatu 6:sta ja muusta. Osa näistä haastatteluista on mukana tuoreessa kirjassa, ja Simolta ja Päiviltä olen pystynyt tarkistamaan monia asioita vielä kirjaa viimeistellessäni. (EDIT: tässä kohtaa vuosi on epävarma, mutta en pysty asiaa enää mitenkään tarkistamaan.)

Ilmeisesti on joka tapauksessa käynyt selväksi, että oman työn ohessa tällaista hanketta ei pysty tekemään, ja Tomikin jätti vapaan toimittajan hommat ja siirtyi opettajaksi. (Sittemmin hän kyllä myös perusti levy-yhtiön Soit se silti. Olisikohan Tomi julkaissut suunnitellun kaltaisen CD-boksin...?) 

Hanke kuitenkin eli, jollain tavalla. En pysty luopumaan ideoista, kun ne kerran olen saanut, ja joka tapauksessa kirja porilaisen vaihtoehtomusan historiasta tuntui oleelliselta, kirjalta joka kuuluu tehdä. Eri paikkakuntien rockhistorioista oli tehty kirjoja tai muita dokumentaatioita: Tampere, Rauma, Salo, Jyväskylä, Kouvola, Hanko... Turun rockskenestä on tehty kaksi kirjaa. Miksi Porin pitäisi olla muita huonompi, se on kuitenkin ollut Suomen tärkeimpiä rock-kaupunkeja? 

Toki jotain on tehty ja koetettu tehdä. Vuonna 2008 on uutisoitu ensimmäisen kerran, että Dingosta tehdään kirja. Tomi Nordlund on tuolloin Facebook-seinälleni kopsannut tiedotetta: ”Dingon 25-vuotisen taipaleen kunniaksi orkesterista ollaan tekemässä uutta kirjaa, joka ilmestyy ensi syksynä. Kirjaan pyydetään aineistoa myös kaikilta satakuntalaisilta, joilla on Dingoon liittyviä muistoja tai mitä tahansa muistoesineitä. Fanien nostalgiannälkään tarkoitettua kirjaa kirjoittavat tuottaja Santtu Luoto sekä porilainen viestintäyrittäjä Mikko Peltola. Teoksessa on tarkoitus myös eritellä sitä, miksi Dingo 1980-luvulla sai niin suuren suosion. Dingon viemää -teoksen julkaisee Johnny Kniga.” Kirjaa ei koskaan julkaistu (vaikka se näyttää löytyvän joidenkin verkkokauppojen valikoimista merkinnällä ”loppuunmyyty”). 

Vuonna 2016 puolestaan uutisoitiin, että Pori-rockin historia tallennettaisiin kirjan kansien sisään. Tero Alangon kirjoittaman ja Johnny Knigan kustantaman kirjan nimeksi piti tulla "Tukka pystyssä katuja astelen – Pori-rock 1984–1989", mutta sitä ei koskaan ilmestynyt. Vuonna 2017 Into Kustannukselta ilmestyi Salla Nazarenkon tekemä Neumann-kirja Dingo-laivan kippari, jota en häpeäkseni ole lukenut (enkä myöskään Arno Kotron Olli Lindholm -kirjaa). Olisi siitä jokin anekdootti irronnut omaankin kirjaan. 

Muistelen itsekin lähettäneeni jollekin kustantajalle sähköpostia, että olen tekemässä kirjaa porilaisesta vaihtoehtomusasta, josko se heitä kiinnostaisi. Hyvä aihe, mutta meille tulee Dingosta jo kirja, vastattiin – vaikka kirjani fokus ei missään nimessä olisi Dingossa. Muistikuvissani kustantaja on Like, mutta ilmeisesti kyseessä on kuitenkin on ollut Johnny Kniga ja he ovat viitanneet Teron kirjaan, joka ei koskaan ilmestynyt. 

En tiedä tarkemmin, miksi ”Tukka pystyssä” ei ilmestynyt, Tero oli kuitenkin kymmenen vuotta aiemmin toimittanut Dingon kolmen CD:n boksin Kunnian päivät ja kirjoittanut siihen niin sanotut hihanuotit eli tekstit oheiskirjaan, samanlaiseen jota olimme miettineet Tomi Nordlundin kanssa. Muistan kerran jutelleeni Teron kanssa voimiemme ja aiheidemme yhdistämisestä. En tiedä, olisiko se auttanut, kumpaakaan. 

Hanke kuitenkin eli, jollain tavalla. Tutustuin 2010- ja 2020-lukujen taitteessa Porin yliopistokeskuksen väitöskirjatutkijaan Tommi Iivoseen, joka myös paini kaupungin vaihtoehtoskenen parissa, varsinkin Annankatu 6:n eli punk- ja teatteriluola Anniksen. (Kumpikaan meistä ei kunnolla muista, miten tutustuimme, se on jäänyt koronakuohunnan jalkoihin.) Olemme joka tapauksessa alkaneet puhua tietokirjan tekemisestä, ja Tommi oli varmasti ensimmäinen kontaktini, jonka kanssa asioita alkoi oikeasti tapahtua. Tuolloin vielä kävin äitini takia melko säännöllisesti Porissa, joten olemme voineet pitää palavereita, kerran ainakin istuimme juomien äärellä Beer Hunter'sissa. Tämä lienee tapahtunut alkusyksyllä 2020. 

Tunnelmat eivät kuitenkaan olleet hilpeät. Hain apurahoja ainakin Koneen säätiöltä ja Suomen Kulttuurirahaston Satakunnan rahastolta mitään saamatta (vinkki hakijoille: Suomen Kulttuurirahaston aluerahastot eivät myönnä rahoja tietokirjoihin). Sain jossain kohtaa vaimolle ja varmaan myös Tommille, että haen apurahaa vielä Journalistisen kulttuurin kehittämissäätiöstä eli JOKES:sta, ja jos sieltä ei tule, unohdan koko jutun, tällä kertaa lopullisesti. Olin kaiken aikaa tehnyt aivan helvetisti muita kirjoja eikä Pori-hankkeelle koskaan ollut aikaa. Se ei selvästikään ollut maanlaajuisesti kiinnostava projekti, ja paikallisia apurahatahoja on vähän. Porissa ei ole vuosikausiin toiminut minkäänlaista tietokirjakustantajaakaan. 

Ja sitten kävi niin, että JOKES:sta tuli rahaa! Päätös tuli joulukuussa 2020, ja käytin rahat keväällä 2021. Se oli koronan aikaa, jolloin ketään ei periaatteessa voinut haastatella (ajatus oli kuitenkin tehdä haastattelut kasvotusten), joten siitä en voinut aloittaa kirjan tekoa. Olisin voinut käyttää rahan paremminkin, mutta käytin sen kirjoittamisen ja lähdekirjallisuuden lukemisen lisäksi muutamien ihmisten sähköposti/Messenger-haastatteluun sekä Rumban ja Soundin vuosikertojen läpikäymiseen yliopiston kirjastossa. Se oli hämmentävää aikaa: lukusalia sai käyttää päivässä parin tunnin ajan niin että siellä oli yksin. Tein toista kirjaa samaan aikaan, niin kuin itselleni tyypillistä on (tällä kertaa Pulpografia Eroticaa), ja luin siihenkin liittyviä kirjoja lukusalissa. Tämä oli tietysti virhe, mutta ehkä ajattelin, että kyllä Pori-kirjalle vielä toinenkin rahoitus saadaan.

Annankatu 6 eli Annis. Kuva: Lepax/Wikipedia.

Joka tapauksessa pääsin hankkeessa viimeinkin eteenpäin! Helmikuussa 2021 olen lähettänyt Tommille sähköpostin, joka alkaa: "Tuli olo, että tätä pitää ruveta jo säätämään. Ajattelin, että voisi tehdä ainakin alustavan sisällysluettelon, joka sitten elää kirjoitusprosessin myötä." Sisällysluettelo oli seuraavanlainen: 

1. Lukijalle / Aluksi

2. Annankadun valtaus

- porilaisen rockin varhaisvaiheet (Harvest jne.)

- Pori Jazz jonkinlaisena edeltäjänä

- Pelmun perustaminen 1970-luvun lopussa

- ensimmäiset bänditouhut, linja-autoaseman konsertit (Simo tietää)

- Suistomaan soittopäivät 80-83

3. Annankadun uusi aalto-, punk- ja hc-skene

- varsinainen Pori-rock? (tätä pitää käsitellä varmaan aika lyhyesti, mutta oleellisten asioiden on tultava, samaan aikaan on Dingo ja Anniksen hc-bändit)

4. 1990-luku ja Circle

- alkuvaiheet 1980-luvun puolella (mm. Kolmas konstaapeli)

- Circlen ympärille ja perään muodostuneet bändit

- muut saman ajan ja tyylin bändit (Magyar Posse jne.)

- mites Deep Turtle? edeltää Circleä ajallisesti

5. 2000-luku: mitä bändejä

6. Lopuksi

Olemme toisin sanoen halunneet tulla nykyaikaan emmekä käsitellä vain 1970- ja 1980-luvun bändejä. Keräsimme ideoita lähteiksi, esimerkiksi porilaisia punkzinejä ja muita, ja olemme tehneet listoja oleellisista bändeistä ja levyistä, jotka pitää tuntea: Deep Turtle, Circle, Magyar Posse, Kuusumun Profeetta, Groovector, The Giant Hogweed, Eleonoora Rosenholm, Staltwart, Baby Sweetcorn ja niin edelleen. Nämä siis kaikki 90-luvulta eteenpäin. Tommi oli jo tässä vaiheessa sopinut tekevänsä Satakunnan museolle videohaastattelujen sarjaa porilaisesta erikoismusasta (ja saanut siihen oman apurahan), mikä tietysti tukisi nyt tehtävää kirjaa erinomaisesti. 

Mutta koska JOKES:n raha ei riittänyt kokonaisen kirjan tekoon (ja sitä ei ollut Tommille lainkaan), teimme lisähakemuksia tahoille, joiden arvelimme olevan myötämielisiä, kuten (uudestaan!) Kulttuurirahaston Satakunnan rahastolle. Sieltä ei tullut mitään. Samoihin aikoihin hylsyn kanssa löysin tällaisen kommentin Suomi24:stä: "Porissa on vuosien satossa ollut paljon hyviä eri bändejä jotka melkein unoutuneet [sic] suurelta yleisöltä ihan kokonaan. Jos joku kasaisi kaikista bändeistä kirjan niin varmasti 5.000-50.000 myytäisiin melko nopeasti." Tätä odotellessa... 

Koska SKR ei hellittänyt rahanyöriä, lähestyimme uudestaan Koneen säätiötä syksyllä 2021. Kone on kuitenkin niin kova luu, että tähän pistettiin pystyyn oikein työryhmä yliopistokeskuksen opettajan Rami Mähkän johdolla. Mukana oli myös porilainen populaarimusiikin tutkija Anna Peltomäki sekä kaksi porilaista muusikkoa, Aki Peltonen ja Pasi Salmi, joiden idea oli tehdä kaupunginosa-aiheisia sävellyksiä, joita voisi kuunnella paikan päällä. Minulle ja Tommille olisi tullut Koneelta kuukausipalkkaa tietokirjan tekemisestä niin että minä käsittelisin 70- ja 80-luvut ja Tommi kirjoittaisi 90-luvulta eteenpäin (ja käyttäisi tätä sitten hyödykseen väitöskirjassaan). Pidin hakemuksen asetelmia ja ideoita vähän keinotekoisina eivätkä eri osiot tuntuneet mitenkään hyötyvän toisistaan, mutta koska pelissä oli paljon, lähdin mukaan. 

Haimme Koneesta rahoitusta Porin vaihtoehtomusalle kaksi kertaa, mutta kummallakaan kerralla ei tullut mitään. Tsemppasimme toisiamme: moni hakee monta kertaa ja vasta viimeisellä kerralla tulee rahaa! No, kun kolmas kerta lähestyi vuonna 2023, kysyin Tommilta, mitä hakemukselle kuuluu. Kai se on vaan kaikilta jäänyt, Tommi vastasi. Myöhemmin SRK:n Satakunnan rahasto antoi rahaa Tommin ja muutaman muun tutkimusprojektille, joka keskittyy Pori Jazziin – tekee mieli kysyä, miksi jazz kelpaa, mutta rock ei, mutta ehkä uuden projektin hakemus oli parempi (ja joka tapauksessa kyse oli akateemisesta tutkimuksesta, jota Kulttuurirahasto yleisesti tukee, ei yleisestä tietokirjasta, jollaisia he eivät tue). Tässä vaiheessa oli tietenkin jo selvää, että Tommi ei enää olisi mukana tekemässä alkuperäisen suunnitelman mukaista kirjaa porilaisesta vaihtoehtomusasta. Samalla totesin, etten pystyisi yksinäni käsittelemään porilaisen rockin kirjoa 1990-luvulta eteenpäin, joten Circle ja muut uuden sukupolven bändit saisivat mennä läpi vain maininnoilla. 

En haluaisi kuulostaa katkeralta, mutta oma oloni hankkeen suhteen oli aivan maissa näiden käänteiden jälkeen. Olin jälleen kerran tekemässä kirjaa yksin ilman rahoitusta. Yleiset uutiset kirjamyynnin vähenemisestä ja porvarihallituksen kusipäisestä kulttuurin kurittamisesta eivät auttaneet – jossain kohtaa olin jo sitä mieltä, että antaa olla, minä vaihdan kokonaan alaa (hainkin lopulta yhtä työpaikkaa, sitä saamatta). Tämä ei johtunut tietenkään pelkästään Pori-kirjan huonosta onnesta, vaan muistakin hankkeista, jotka eivät saaneet myötätuulta. Omaa laajaa kirjaani suomalaisesta eroottisesta kirjallisuudesta eli Kiiman kutsuhuutoa tein samaan aikaan yhdellä pienehköllä apurahalla, ja jouduin turvautumaan lopulta säästöihini ja pienkustantamoni Helmivyön tuloihin saadakseni sen tehtyä. (Säästöjä ei ollut paljon, eikä niistä puhuttaessa kukaan koskaan kerro, onko niitä 2 000 vai 20 000 euroa. Helmivyöstä saatavat tulot ovat nekin aika vähäisiä.) 

Keskeinen ongelma oli se, että pelkäsin joutuvani palauttamaan JOKES:sta saamani apurahan. Yleensähän ne, jotka apurahoista valittavat ja niiden saajia vihaavat, eivät tiedä, että niiden käyttöä tarkkaillaan ja niistä pitää raportoida myöntäjälle, eikä uutta saa ennen kuin hanke on raportoitu tyydyttävästi. Ne ajat ovat ohi, jolloin rahaa vain tuli ja sitten niiden perään ei koskaan kyselty. Tulosta pitää syntyä. Saamani apuraha oli sen verran suuri, että sen palauttaminen tässä vaiheessa olisi ollut todella ongelmallista.  

Sisuunnuin kuitenkin jossain kohtaa ja päätin etsiä vaihtoehtoisia rahoituslähteitä. Tässä vaiheessa olin jo valmis julkaisemaan kirjan oman Helmivyöni kautta enkä etsisi sille ulkopuolista kustantajaa. Kysyin ensiksi Porin kaupungin kulttuuriyksikön päälliköltä Jyri Träskeliniltä, onko heillä minkäänlaisia rahoitusvaihtoehtoja tällaisille hankkeille. Ei kuulemma ollut, sillä Porin kaupunki oli niinkin myöhään kuin 2021 lakkauttanut henkilökohtaiset työskentelyapurahat (eli olisi pitänyt älytä hakea sieltä jo aiemmin!). Rahoitusta voisi silti hakea rekisteröidyn yhdistyksen kautta. Olin siis yhteydessä porilaiseen kulttuuriyhdistykseen Rapajöötiin, ja tapasin sinänsä hyvässä palaverissa puheenjohtaja Una Harnettin. Selitin hankkeen ja sen nykytilan, ja toivoin, että Rapajööti voisi hakea kaupungilta rahoitusta niin että siitä lohkeaa minulle pari tonnia ja Rapajöötille jonkin verran johonkin asiaan liittyvään tapahtuman järjestämiseen. Una piti ideaa hyvänä ja vei sen eteenpäin Rapajöötin hallitukselle. Samalla kertaa tapasin Satakunnan museon intendentin Timo Nordlundin (Tomin veli sattumoisin ja musamiehiä itsekin) ja kyselin, miten museo voisi olla tällaisessa mukana, olisiko esimerkiksi jonkinlainen ennakko-osto mahdollinen. Timo lupasi palata asiaan, mutta sain häneltä joka tapauksessa kannustusta ja lähdin palaverista hyvillä mielin. 

Rapajöötistä tuli kuitenkin hylsy. Saamastani sähköpostista päättelin, että hallituksessa oli luultu kirjan olevan suurin piirtein valmis ja että hakisin rahoitusta vain sen viimeistelyyn. Kirja oli korkeintaan puolivälissä, jos sitäkään. Olin sen verran käärmeissäni, etten edes vastannut Unalle mitään, mikä oli tietenkin hyvin epäkohteliasta. Samoin kävi museon kanssa: museolla on kyllä oma kauppa, mutta se myy vain omia julkaisuja eikä heillä ole mahdollisuutta ostaa mitään kirjaa tai muutakaan tuotetta myyntiin. 

En oikein tiennyt, mitä tekisin. Valmistelin muita hankkeita, ja sain niihin apurahoja. Kävin keväällä ja alkukesällä läpi pitkän ja keskeneräisen romaanikäsikirjoitukseni (mutta en koe sitä vieläkään valmiiksi, että olisin voinut lähettää sitä kustantajille). Jossain vaiheessa asiaa pyöriteltyäni keksin, että jos teemoittelen Pori-kirjaa hiukan tarkemmin ja keksin sopivia otsikoita, jotka kertovat, ettei kyse ole varsinaisesta historiateoksesta, sen voisi julkaista pienenä matalan profiilin opuksena. Pidin tekstiä kuitenkin melko hyvänä eikä sitä tarvitsisi paljon editoida, koska pyrin kirjoittamaan aina valmista enkä tee esimerkiksi muistiinpanoja, joista ei myöhemmin saisi enää tolkkua. 

Postpunk-bändi Hexenhaus hienossa kuvassa, jota en saanut kirjaan mahtumaan. Kuva: Iro Granholm.

Elokuun alussa, kun työt jälleen alkoivat, kävin työhön käsiksi. Minulla on melko suuri apuraha toiseen kirjaan, ja päätin, että teen tämän sen avulla alta pois. Editoin tekstiä ja kirjoitin jonkin verran lisää löytämieni nettilähteiden perusteella. Kävin läpi kaksi haastattelua, jotka olin tehnyt keväällä 2021, mutta jotka olivat jääneet purkamatta apurahahylsyjen jälkeen. Varsinkin Hexenhausissa ja Psyykessä soittaneen Yki Räikkälän vastauksista tuli paljon hyvää materiaalia ja minua oikein harmitti, että ei ole mahdollisuutta tehdä laajempaa kirjaa – tietenkin mietin sitä, mutta totesin vain, että ei ole enää mitään järkeä pitkittää mahdottomaksi tai jopa kirotuksi osoittautunutta kirjaprojektia, vaan tehdä se vain valmiiksi. Huomasin kyllä, että mitä tahansa pientä yksityiskohtaa tarkistinkin joltakulta, vastauksista olisi auennut aivan oma tutkintalinjansa tai tieto oli ristiriidassa aiemmin sanotun kanssa. Päätin kylmästi jättää haastattelematta monia ihmisiä, jotka olisivat voineet kertoa omia hienoja muistojaan ja täydentää jo olemassa olevaa, koska tiesin, että jos sille tielle lähden, kirja on valmis kymmenen vuoden kuluttua, jos silloinkaan. Sain myös kuvia parilta ihmiseltä, Ykin lisäksi Simo Kuusiselta ja Tiina Mahlamäeltä, joista suuri kiitos. Rockkirja ei ole mitään ilman keikkakuvia. 

Tiesin, ettei kirjasta tulisi kovin pitkä, kun materiaalia oli olemassa noin 20 000 sanaa. (Normaalissa romaanissa on noin 60 000–80 000 sanaa, ja sama pätee yleisiin tietokirjoihinkin.) Päätin, että kirjoitan loppuun omat muistelmani 80-luvun lopusta ja käyttäisin niitä jonkinlaisena aasinsiltana 90-luvulla esiin nousseeseen sukupolveen, Deep Turtlen Pentti Dassumiin, Circlen Jussi Lehtisaloon ja muihin, joita tuolloin tunsin ja joiden kanssa pyörin. Tekstistä tuli varmaan liian laaja sen yleiseen kiinnostavuuteen nähden, mutta kerrankos sitä – ja varmasti mukana on tietoa, jota ei muuten olisi kukaan tallentanut. Tämänkin tekstin kohdalla kävi niin, että jos tarkistin jonkin yksityiskohdan joltakulta, niin se olisi pitänyt tarkistaa vielä toiselta tai kolmannelta, loputtomiin. Päätin luottaa omiin muistoihini, vaikka ainakin yhden valemuiston sain korjattua: Matti Laitisen Kolmannessa Konstaapelissa ei soittanut Jussi Lehtisalo, kuten olin vuosikymmenet muistanut, vaan Kimmo Ylä-Anttila. 

Kirjasta tuli lopulta 108-sivuinen, lähdeluettelon ja henkilöhakemiston kanssa. Opus ei tosiaan ole laaja, ja se on väkisinkin katkelmallinen, mutta kuten sanottu, sen alaotsikko on ”Näkökulmia 1970–1980-lukujen porilaiseen vaihtoehtorockiin”, toisin sanoen toivon, että jokainen ymmärtää, että tarkoitus ei ole tarjota kattavaa katsausta. Sanon tämän myös esipuheessa, mutta mietin kyllä, kuulostaako se oman kirjan vähättelyltä. 

Tätä kirjoittaessani en ole vielä saanut painosta kirjoja käsiini, ja se on saatavana vain verkkokaupoissa. En ole aivan varma, mitkä ovat tunteeni valmista kirjaa kohtaan. Olen iloinen, että homma on saatu päätökseen (ja olen päättänyt, etten enää koske aiheeseen, ainakaan ellei joku iske kättelyssä vähintään kymppitonnia kouraan), mutta samalla harmittaa, että homma jäi keskeneräiseksi. Kirjan vastaanotto hiukan jännittää, koska tiedän ihmisiä, jotka ovat sitä mieltä, että häntä nyt ainakin olisi pitänyt haastatella. 

Joku olisi moneen kertaan jättänyt koko homman kesken. En tiedä, miksi jatkoin näin sinnikkäästi, vaikka koko homma vaikutti turhalta ja epäkiitolliselta. Lukijoita tuskin tulee se 5 000–50 000, mitä joku Suomi24:n kommentaattori uhosi. Minun on vain vaikea päästä eroon ideoista, jotka olen kerran jo saanut päähäni, ja saatan miettiä niitä loputtomasti. (Oletan, että tämä on yksi esimerkki kirjolla olemisesta, ja joka tapauksessa pääni sisältö on sekavasti kiehuva kattila.) Minullahan ei ole pöytälaatikkoon jääneitä käsikirjoituksia kuin yksi rikosromaani sekä vaimon kanssa 20 vuotta sitten tehty nuortenromaani, joka oli vähällä päästä läpi isolla kustantajalla ja joka on jo niin vanhentunut, että sen olen pystynyt unohtamaan (tosin pari siihen kirjoitettua repliikkiä elää edelleen puheenparressamme). On ehkä jonkun mielestä fuskaamista julkaista keskeneräinen kässäri oman kustantamon kautta, mutta aina voin sanoa, että teos sisältää tietoa, joka olisi muuten kadonnut. Ja ennen kaikkea: jos joku haluaa kirjoittaa porilaisen rockin historiasta laajemmin kuin vain Dingon tai Yön kautta, kirjani tarjoaa siihen hyvän lähtökohdan ja selkänojan.