Neuvostoelokuvalehdestä matskua

Olen aiemmin postittanut tänne materiaalia elokuvakerho Monroen neuvostoelokuvaa käsittelevästä lehdestä, joka julkaistiin talvella 1996, kun Monroe esitti huikean neuvostoelokuvien sarjan. Aiemmin löytämäni tallenteet olivat vain fragmentti, tässä loppuja. En ole enää varma, kuka kirjoitti Teemasta ja Katumuksesta, mutta veikkaan, että Katumus-tekstin teki Markku Lehtimäki. Jostain syystä juttujen perässä ei ole kirjoittajien nimiä (ja muistelen, että niitä ei ollut edes lehdessä). Kuleshovin, Dovzhenkon, Stalinin ja Majakovskin tekstit olen itse suomentanut enkä mene takuuseen, että ne olisivat kovin hyviä käännöksiä.

Lev Kuleshov (1899-1970) on tuttu ainakin elokuvan opiskelijoille nk. Kuleshovin kokeesta, jossa samat kasvot asetettuna eri yhteyksiin - soppalautanen, ruumisarkku - ilmaisevat eri tunteita nälästä suruun. Lopputulos: leikkauksessa yksi ynnä yksi on enemmän kuin kaksi. Kuleshov oli myös tuottelias ohjaaja (esittämämme Mr Westin lisäksi tunnetuin lienee vuoden 1926 Jack London -filmatisointi Lain mukaan); monet hänen aikalaisistaan pitivät häntä neuvostoelokuvan luojana. Tässä oleva kirjoitus kertoo toki paljon Mr Westin ominaislaadusta, mutta unohtaa mainita, että kyseessä on yksi hauskimpia neuvostoelokuvia, joka on koska tahansa esikuviensa (Harold Lloyd, Chaplin) veroinen.

MR WESTIN IHMEELLISET SEIKKAILUT BOLSHEVIKKIEN MAASSA
(Neobitshainije priklutshenija Mistera Vesta v strane bolshevikov) Ohjaus: Lev Kuleshov. Käsikirjoitus: Nikolai Asejev. Kuvaus: Anatoli Levitski. Lavastus: Vsevolod Pudovkin. Näyttelijät: Porfiri Podobed, Boris Barnet, Pudovkin, Aleksandra Khokhlova. -93 min.

Lev Kuleshov: Mr West
Tsrelitsha nro 79, 1924

Ryhmämme olemassaolon neljännen vuoden lopulla näytämme ensimmäisen tuotantomme, 2000 metrin pituisen elokuvan Mr Westin ihmeelliset seikkailut bolsevikkien maassa.

Elokuvamme ei niinkään pyri esittelemään kuin todistamaan työtapamme montaasissa ja ruudun rakenteessa. Ilman alustavia tutkimuksia, tuotantokokeiluja ja välttämättömiä harjoituksia on vaikea toteuttaa korkealaatuista tuotetta.

Työtämme vaikeutti se tosiseikka, että kuvaamamme elokuva ei saisi olla kokeellinen eikä opettavainen. Tutkimuksissamme meidän tuli olla varmoja kaikesta, oppimisesta, virheistä ja niiden oikaisusta; meidän piti myös välttää häivyttämästä elokuvamme kaupallista ja teollista arvoa. Mutta tämä ei saanut meitä tekemään kompromisseja ja kaikki se, minkä enää emme katsoneet tarvitsevan neuvotteluja ja minkä katsoimme olevan pitävää ja lopullista, päätyi filmiin. Elokuvan tekoa säestettiin ilkeillä kokkapuheilla, halventavilla irvistyksillä ja suurella määrällä epäuskoa. Olimme kuitenkin riittävän rohkeita tekemään töitä siten kuin katsoimme välttämättömäksi: tiesimme, mitä halusimme, ja tiesimme, mitä olimme tekemässä.

Valitessamme inhimillistä raakamateriaalia yritimme todistaa, että työskentely joukkona on välttämätöntä ja arvokkaampaa kuin työskentely yksilöllisinä 'tähtinä'. Halventajamme yhdistävät tämän 'tähtien' puutteeseen, mutta ryhmätyöskentely tuntuu meistä paremmalta kuin muutama haavoittuva näyttelijä, vaikka he olisivatkin luotettavasta firmasta. Mr Westin vaihteleva juoni antoi meille paljon mahdollisuuksia koetella teknistä osaamistamme. Elokuvassa on kohtauksia, joissa tehdään työtä - kohtaukset ovat hyvin selkeitä, mutta niiden rinnalla kulkee amerikkalaisen öykkärin, Mr Westin, tarina, jonka rakensimme, niin sanoakseni, 'psykologisen kertomuselokuvan mallien' mukaan. Mr West kuvataan heikoksi kyyhkysten kera, kuten Pearl White pahimpina hetkinään. Sen sijaan 'bolsevikkivankilan', jonka seikkailija Zhban kehittelee voidakseen kiristää Westiltä dollareita, ja sen kauhujen lavastus seuraa Tohtori Caligarin, Tohtori Mabusen ja muun saksalaisen mystiikan parasta esimerkkiä. Näissä kohtauksissa halusimme paljastaa psykologisen kertomuselokuvan perustavan ja olennaisen virheellisyyden ja pyrimme osoittamaan, että näyttelijätyön ja leikkauksen huolellinen järjestely auttaa meitä saamaan enemmän irti mistä tahansa tyylistä ja tuotannon laadusta, erityisesti amerikkalaisista ja saksalaisista esimerkeistä. Olemme tehneet kaikkemme pidättyäksemme persoonallisesta lähestymistavasta, jonka 'mieltymyksemme' saattaisivat synnyttää: meitä kiinnosti enemmänkin laskelmointi ja systematisointi, koska ne ovat teknisen erityislaatumme olennainen piirre.

Emme ole vielä nähneet työtämme sen lopullisessa muodossaan valkokankaalla, mutta sitä kuvatessamme tulimme vakuuttuneiksi siitä, että:

1. Työskentelyn oikea metodi on tarkka ja säännöllinen ruudun ja montaasin rakentamisen ajassa ja tilassa.

2. Korkealaatuisia malleja tulee valmentaa laboratorioissa ja kouluissa. Emme saa käyttää näyttelijöitä tai pelkkiä kadun miehiä, jotka osaavat livreeseen puettuina kantaa tarjottimia Frelihille tai Maksimoville.

3. Meidän oloissamme yksikään ohjaaja ei voi tehdä elokuvaa, riippumatta sen arvosta, jollei hän käytä hyväkseen tiukasti yhteensidottua kollektiivia. Ryhmäorganisaatio ja valmius työhön ovat ainoita aseita, joilla voidaan päihittää venäläisen elokuvatuotannon tekninen ja aineellinen köyhyys. Lisäksi ryhmätyöskentely on oikea tekninen metodi.

Minusta on jotenkin outoa toistaa vielä kerran se, minkä olemme sanoneet monta kertaa aiemmin ja todistaneet laboratorioissa, mutta Mr West on ensimmäinen tuotantomme ja saatoimme lähestyä sitä vain tutkimalla mielen rajoja. Paras asia, jonka nyt voimme tehdä, on toivoa itsellemme suurta oppijan vaatimattomuutta, jotta meillä olisi enemmän voimaa kehittää työskentelyasemiamme ja jotta saisimme kokemusta ja tietoa elokuvan tekemisestä.

***

Josef Stalin: Onnittelu neuvostoelokuvalle sen viidentenätoista juhlavuotena
Pravda, 11.1.1935

Lähetän terveiseni ja parhaat onnentoivotukseni niille, jotka tekevät työtä neuvostoelokuvan parissa sen loisteliaan viidennentoista juhlavuoden päivänä.

Neuvostovallan käsissä elokuva on suunnaton ja arvokas ase. Koska elokuvalla on ainutkertainen mahdollisuus vaikuttaa henkisesti joukkoihin, jotka sillä on komennettavissaan, se auttaa työläisten luokkaa ja Puoluetta kasvattamaan työläisiä sosialismin hengessä, järjestämään joukot taisteluun sosialismin puolesta, nostamaan heidän kulttuurista tasoaan ja poliittista taistelukykyään.

Neuvostovalta odottaa teiltä uusia menestyksiä, elokuvia, jotka Tshapajevin tavoin juhlistavat niiden historiallisten tekojen suuruutta, jotka suoritettiin taistelussa työläisten ja talonpoikien vallasta Neuvostoliitossa, jotka saavat meidät toteuttamaan uudet tehtävämme ja muistuttavat meitä sosialistisen rakennustyön saavutuksista sekä vaikeuksista.

Neuvostovalta odottaa teiltä, alanne mestareilta, rohkeata syöksyä 'tärkeimmän' (Lenin) ja eniten joukkoja tavoittavan taiteen muodon, elokuvan, uusiin ulottuvuuksiin.

***

Aleksander Dovzhenko (1894-1956) on siitä harvinainen neuvosto-ohjaaja, että hän ei juuri harjoittanut teoreettista kirjoittelua. Hän on pikemminkin lyyrikko, jolle vallankumous on luonnonlakien alainen eikä niinkään yhteiskunnallinen voima. Asenne aiheutti Dovzhenkolle ongelmia ja kuuluisia ovat hänen mestariteoksestaan Maasta (1930) sensoroidut kohtaukset hullusta, raskaana olevasta naisesta ja virtsalla traktoria jäähdyttävistä talonpojista. Dovzhenkon elokuvia kuvaa hänen kuvauksestaan Zvenigorasta (1928): "Minä en ohjannut tätä elokuvaa. Minä lauloin sen kuin lintu." Myöhemmällä ajalla Dovzhenkokin joutui stalinistisen koneiston rattaisiin ja siitä on todisteena alla oleva pitkähkö kirjoitus, joka vaikuttaa kirjoitetun painostuksen alla. On vaikea kuvitella, että Dovzhenko olisi tässä aivan omillaan. Kylmän sodan aikaiset paranoidiset ja fantastiset Amerikka-elokuvan toteutumatta jääneet suunnitelmat oliva vielä edessä. Nyt nähtävä Aerograd sinnittelee Dovzhenkolle ominaisen lyyrisyyden ja stalinistisen vihollispropagandan välissä: tuloksen on outoa ja modernia elokuvaa.

AEROGRAD
(Aerograd) Ohjaus & käsikirjoitus: Aleksander Dovzhenko. Apulaisohjaaja: Julia Solntseva. Kuvaus: Eduard Tisse. Näyttelijät: S. Shagaida, Sergei Stoljarov. - 84 min.

Aleksander Dovzhenko: Taiteilijan opettaja ja ystävä
Iskusstvo Kino nro 10 (marraskuu), 1937

Maailma on selvästikin on rakennettu niin, että tavallinen ihminen, vaikka hän olisikin urhea ja päättäväinen ja hyvin tietoinen vilpittömyydestään ja asemastaan, kokee järisyttävää kiihtymystä ja ensimmäistä kertaa tavatessaan suuren ja merkittävän miehen. Juuri tämä oli tunteeni, kun olin matkalla tapaamaan miestä, jota suuri osa ihmiskunnan parhaista ja edistyksellisistä edustajista rakastaa - Toveri Stalinia.

Joukko tapahtumia, jotka sattuivat ennen kuin ryhdyin filmaamaan Aerogradia, sai minut lähestymään Toveri Stalinia suoraan. Minulla oli hyvin vaikeaa. Olin kerran ennenkin kääntynyt Toveri Stalinin puoleen, tosin epäsuorasti, kirjoittaessani hänelle vaikeassa taiteilijan urani ja elämäni vaiheessa. Hän pelasti urani ja varmisti luovuuteni tulevaisuuden. En epäillyt hetkeäkään, etteikö hän auttaisi minua nytkin. En erehtynyt. Toveri Stalin otti minut vastaan tasan 22 tuntia myöhemmin sen jälkeen, kun kirje oli postitettu.

Toveri Stalin esitteli minut Tovereille Molotov, Voroshilov ja Kirov niin innostuneesti ja lämpimästi ja niin isällisesti, että tuntui kuin hän olisi tuntenut minut jo kauan. Tunsin oloni helpottuneeksi.

Toverit Stalin, Voroshilov, Molotov ja Kirov kuuntelivat keskittyneesti Aerogradin käsikirjoitusta. Toveri Stalin esitti joukon huomioita ja selvennyksiä. Hänen huomautuksistaan tajusin, että hän ei ollut kiinnostunut vain käsikirjoituksen sisällöstä, vaan myös työmme ammatillisesta puolesta. Toveri Stalin kyseli minulta Kaukoidästä ja pyysi minua näyttämään kartalta, minne rakentaisin kaupungin, jos olisin rakentaja enkä elokuvaohjaaja. Vastattuanni, että voisin niin tehdä, hän vei minut pieneen huoneeseen, jonka seinillä roikkui karttoja. Näytin hänelle valitsemani paikan ja kerroin syyt. Ideani perustui tutkimuksiini Kaukoidän taloudesta ja näköaloista sellaisina kuin kuvittelin niiden olevan. Vielä tänä päivänä olen onnellinen, että Josef Vissarionovits kysyi minulta tästä asiasta. Havaitsin silloin, kuinka paljon hän arvosti neuvostotaiteilijan uutta roolia.

Lähdin Toveri Stalinin luota selkein mielin, ja hän oli toivottanut minulle menestystä ja luvannut apunsa.

Haluan kirjoittaa tarkemmin toisesta vierailustani Toveri Stalinin luokse. Haluan taiteilijatovereideni olevan onnellisia ja ylpeitä ja vihollistemme tuntevan syytä huoleen. Toveri Stalin kutsui minut luokseen. Aerogradin filmaaminen oli käynnissä ja tunsin kirjaimellisesti katoavani niiden monien sanomalehtiartikkelin alle, joissa kirjoitettiin Toveri Stalinin minulle ehdottomasta Punaisen lipun alla -elokuvan tekemisestä [Shtshors, 1939]. Toveri Stalinin toimistossa oli ilmeisesti käynnissä kokous ja astuin huoneeseen hetkellä, jolloin hän ei ollut paikalla. Paria minuuttia myöhemmin Toveri Stalin tuli sisään ja kysyi ensimmäiseksi, tunsinko jo kaikki huoneessa olijat. Kun vastasin myöntävästi, hän alkoi kysellä minulta yksityiskohtaisia kuulumisia Aerogradista, luovuudestani ja siitä, antoivatko ilmavoimat minulle tarpeeksi apua ilmakuvauksissa. Sanalla sanoen tunsin, että saisin kaiken tarvitsemani avun saadakseni elokuvani loppuun. Mutta varmastikaan, ajattelin, hän ei ollut kutsunut minua luokseen sen tähden.

"Nyt kerron sinulle, miksi kutsuin sinut", Toveri Stalin sanoi. "Kun keskustelin viimeksi kanssasi Punaisen lipun alla -elokuvasta, annoin sinulle ohjeita. Ajattelin vain sitä, mitä voisitte tehdä Ukrainassa. Mutta eivät sanani eivätkä sanomalehtiartikkelit pakota sinua mihinkään. Olet vapaa mies. Jos haluat tehdä Punaisen lipun alla, tee se - mutta jos sinulla on muita suunnitelmia, tee jotain muuta. Älä nolostu. Kutsuin sinut, jotta saisit tietää tämän."

Josef Vissarionovitsh sanoi tämän hiljaisella äänellä ja vakavana, mutta hän vaikutti silti keskittyneeltä ja huolestuneelta. Keskellä valtavan tärkeitä valtiollisia asioita Toveri Stalin löysi aikaa muistaa taiteilijaa, tarkistaa, mitä hänen mielessään liikkui, vapauttaa hänet tunteesta, joka oli hyvinkin mielikuvituksellinen, että hänellä ei olisi vapautta, ja tarjota hänelle täydellinen valinnanvapaus.

Kerroin Toveri Stalinille, että olin valmis tekemään elokuvan Punaisen lipun alla. Kiitin häntä ideasta ja tietoisesti soimasin itseäni useammin kuin kerran, etten ukrainalaisena taiteilijana ollut itse sitä ajatellut.

Toveri Stalin kertoi minulle paljon Shtshorsista. Hän teki minulle selväksi eron Shtshorsin ja Tshapajevin välillä ja niiden erilaisten olosuhteiden välillä, joissa kummatkin sankarit taistelivat. Hän myös selvitti minulle, millaisia luovia ongelmia nousee, kun tekee elokuvaa Shtshorsista.

"Minulle elokuva Shtshorsista on olennaisesti elokuva Ukrainan kansan noususta, heidän voitokkaasta taistelustaan ukrainalaisia vastavallankumouksellisia ja saksalaisia ja puolalaisia valloittajia vastaan ja heidän yhteiskunnallisesta ja kansallisesta vapautumisestaan", Toveri Stalin sanoi. Kuvatessamme Shtshorsia ja hänen sankarillisia neuvonantajiaan meidän täytyy kuvata Ukrainan kansaa, heidän kansallista luonnettaan, heidän huumoriaan ja heidän kauniita laulujaan ja tanssejaan.

Josef Vissarionovitsh puhui ukrainalaisista kansanlauluista suurella rakkaudella. Hän rakastaa meidän laulujamme ja ne koskettavat häntä syvästi. Tiedän, että Toveri Stalinin suosikit ovat todellakin parhaita ukrainalaisia lauluja. Siitä tosiseikasta, että Ukrainassa pyritään nyt kokoamaan lauluja, organisoimaan kuoroja, julkaisemaan sävellyksiä ja äänilevyjä - lyhyesti, kokoamaan yhteen kansantaiteen ja kansaa lähellä olevan taiteen koko kehityskaaren -, saamme olla kiitollisia Toveri Stalinin loistavalle aloitteelle.

Josef Vissarionovitsh oli pitänyt Aerogradista.

"Ainoa ongelma on, että vanha partisaani puhuu liian monimutkaisesti. Taigan asukkaan puhe on yksinkertaista", hän sanoi.

Toveri Stalin pyysi minua katsomaan kanssaan uutta Tshapajevin kopion. Ei ole epäilystäkään siitä, että tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun hän katsoi suosikkielokuvaansa. Mutta hänen tunteidensa voima ja lämpö, jolla hän elokuvaa katsoi näytti vähentymättömältä. Hän toisti jotkin repliikit ääneen ja vaikutti siltä kuin hän olisi tehnyt sen minun vuokseni. Oli kuin hän olisi opettanut minua ymmärtämään elokuvan hänen tavallaan, kuin hän olisi paljastanut minulle näkemyksensä eri vaiheet. Tästä katselukerrasta sain paljon luovuuteni kannalta arvokasta ja tärkeää.

"Oletko nähnyt Tshiaurelin (Viimeiset naamiaiset)?"

"En", vastasin.

En ollut silloin vielä nähnyt ystäväni Tshiaurelin elokuvaa.

"Se on väärin. Sinun täytyy nähdä se. Se on hyvä elokuva. Se vain pitäisi nähdä monta kertaa." Hän kääntyi Toveri Voroshilovin puoleen ja lisäsi: "Minun mielestäni kaikki hyvät elokuvat pitäisi nähdä monta kertaa. Ensimmäisellä kerralla on vaikeaa ymmärtää täydellisesti kaikkea, mitä ohjaaja on ajatellut ja halunnut sanoa valkokankaalla."

Ensimmäisen vierailuni lopulla olin pyytänyt Toveri Stalinin lupaa esitellä hänelle ideaani, jota olin kehittelyt jo pitkän aikaa. Ideani oli lähinnä seuraavanlainen: Julistetaan maailmanlaajuinen kilpailu, jossa Moskovaan rakennetaan nuorisolle tarkoitettu monikielinen Leninin Kansainvälinen Yliopisto. Koska tunsin, että olin vienyt Toveri Stalinin aikaa jo liikaakin, puhuin nopeasti ja sekavasti ja lopultakin huonosti. Toveri Stalin hymyili ja keskeytti minut.

"Ymmärrän ideasi. Se ei ole uusi. Useat oppineet meiltä ja ulkomailta ovat jo kirjoittaneet minulle siitä. Mutta me olemme kuitenkin toteuttamassa ideaa niin sanoakseni erilaisella tavalla. Olemme jo pystyttäneet Polyteknisen Palatsin ja Kokeellisen Lääketieteen Kaikkien Liittojen Instituutin. Tästä Instituutista on tarkoitus tehdä maailmanlaajuisesti erittäin merkittävä. Pyrimme sen avulla selvittämään suurimmat ongelmat, lopulta myös ongelman ihmisiän pidentämisestä..."

Toveri Stalin pohti hetkisen.

"Lopulta myös ongelma ihmisiän pidentämisestä, Dovzhenko", hän toisti, hiljaa ja mietteliäästi.

Halusin huutaa: "Olen varma siitä!" Sen sijaan lähdin hiljaa ja ovella vielä kerran kumarsin hänelle ja Tovereille Voroshilov, Molotov ja Kirov. Kremlin pihalla paistoi aurinko, Moskovan kukkuloilla jyrisi ja näkyvyys oli hämmästyttävän kirkas maan kaikkiin neljään kolkkaan.

***

TEEMA
(Tema) 1979 Ohjaus: Gleb Panfilov. Käsikirjoitus: Panfilov, Aleksandr Tshervinskij; runot ja henkilökohtaiset kommentit: maalaisrunoilija A. Baldonkov. Kuvaus: Leonid Kalashnikov. Näyttelijät: Mihail Uljanov, Inna Tshurikova, Jevgeni Vesnik. - 99 min.

Elokuvan katsojien tietoisuuteen 70-luvulla noussut Gleb Panfilov on harvoja neuvosto-ohjaajia, joilla voi kuvitella olevan merkitystä senkin jälkeen, kun neuvostovaltio on pelkkä historiallinen utopia ja muisto. Hänen elokuvansa - sellaiset kuin Alku, Pyydän puheenvuoroa, Valentina - sekä nousevat neuvostoliittolaisen elokuvan perinteestä että reflektoivat sitä tavalla, joka on harvinainen.

Suunnitelma ohjata Maksim Gorkin kenties jo puhkikaluttu Äiti paljastaa olennaisen piirteen Panfilovin ja tämän vaimon, neuvostoelokuvan hehkeimmän naistähden, Inna Tshurikovan, tavasta työstää neuvostomyyttejä ja -todellisuutta. Peter von Baghin haastattelussa (Filmihullu 4/1987) Tshurikova sanoo: "Tarinassa käy niin, että äidin rakkaus siirtää kaikki äidin uskomukset ja vakaumukset poikaan - syntyy tavallaan uusi usko, usko vallankumoukseen (...)." Panfilov jatkaa: "Äiti, joka on vakaa uskovainen, jolle vallankumouksellisen materiaalin lukeminenkin on suurta syntiä, oppii kuitenkin jakamaan poikansa näkemykset ja tukemaan häntä - viime kädessä silti jumalan avulla." Tässä on myös niin neuvosto- kuin mille tahansa elokuvalle harvinaista suvaitsevaisuutta, samaa kuin Gorkin hivenen jo vanhentuneessa romaanissa.

Teema, joka Monroen ennakkotiedoista poiketen valmistui jo 1979, on sensuurin hyllyttämistä elokuvista kuuluisimpia. Siitä odoteltiin sensaatiomaista kriittisyyttä ja valovoimaisia paljastuksia - pinnallisten analyytikkojen pettymys oli suuri, kun elokuva olikin pienimuotoinen tragikomedia kustantamisen ja kirjallisuuden maailmasta. (Pinnalla pysyi epäilys, että elokuva oli avaintapaus, moitteen kohteena sellainenkin kulttuuripatsas kuin Jevgeni Jevtushenko.) Teema hyllytettiin silti ja se pääsi levitykseen vasta Moskovan elokuvajuhlilla 1986 eikä ole tippaakaan vanhentunut. Kertooko tämä siitä, että pienimuotoinen elokuva, jonka kritiikki on "tyylissä", kuten Voitto Ruohonen kirjoittaa jo mainitussa Filmihullun numerossa, on kovempi pala sensoreille kuin täyteenahdatusti taistelevat "mestariteokset"?

Teema ei ole suoraviivainen juonielokuva, vaan se koostuu pienistä episodeista, jotka tapahtuvat kahden vuorokauden aikana keskinkertaisen runoilijan Kim Jeseninin ympärillä. Teema on rakkaustarina, jolla on myös traagiset puolensa: sen loppu jää avoimeksi, kuitenkin tavalla, joka viittaa Jeseninin kuolemaan. Voitto Ruohosen mukaan toisenlainen, onnellinen ratkaisu olisi äitelä ja valheellinen. Teema on myös kulttuuritietoinen elokuva: päähenkilön nimi ja eräät vuorosanat viittaavat Sergei Jeseniniin, itsemurhan tehneeseen neuvostorunoilijaan, Venäjän historiassa myyttiset kirkonkupolit näkyvät tapahtumien taustalla, elokuvassa käydään unohdetun maaseuturunoilijan haudalla. Lopulta Teema on myös hauska elokuva, mikä ei neuvostoelokuvissa ole mikään usein koettu piirre.

***

KATUMUS
(Pokojanie) 1984 Ohjaus: Tengis Abuladze. Käsikirjoitus: Abuladze, Nana Dzanelidze, Rezo Kveselava. Kuvaus: Mihail Agranovitsh. Näyttelijät: Avtandil Maharadze, Ija Ninidze, Merab Ninidze. - noin 150 min.

Jos Panfilovin Teema oli ennakkoon kohutuin glasnostin aikana pannasta päässyt neuvostoelokuva, ei gruusialaisen Tengis Abuladzen (1924-1994) Katumus jää juurikaan jälkeen. Sekin koettiin aikanaan tyystin erilaiseksi neuvostotuotteeksi: se on yhtaikaa "surrealistinen, groteski, absurdi ja fantasmagorinen" (Abuladzen itsensä luettelo) - kaikki piirteitä, joita ei tavallisesti realismiin pitäytyneessä neuvostoliittolaisessa elokuvassa juuri tunnettu tai siedetty.

Abuladze sanookin ilkeästi realismista neuvostoelokuvassa: "Minä en tunnusta tällaista ryömivää realismia, se ei ole realismia, se ryömii maata pitkin." (von Baghin haastattelu Filmihullussa 4/1987) Harvoin ohjanneen Abuladzen elokuvia ei voikaan "syyttää" realistisiksi: Rukous (1968) on kansantarun outoja mielenliikkeitä tallentava balladi, Toivomuspuussa (1977) puskafarssin ja rajujen allegorioiden yhdistäminen synnyttää aidosti bahtinilaisen karnevaalin ja Katumus on taas kerran jotain aivan muuta. Elokuva on kaikessa pituudessaan ja melskauksessaan hivenen raskas, mutta se on myös aidosti elokuvallinen, kuten Abuladze itse sanoo kuvaillessaan kukkakedolla flyygelin luona tapahtuvaa kuulustelukohtausta: "Pääasia on koko kuvien sarja ja järjestelmä, joille kohtaus perustuu meidän kuulusteluversiossamme, toisin kuin (...) realistisessa versiossa, joka voidaan itse asiassa kirjoittaa. Kuinka tämän voi kirjoittaa? Tämä on elokuvaa!"

Katumus kuvaa tavalla, jota on verrattu Mihail Bulgakoviin fantastisiin satiireihin, tyrannimaiseksi äityneen kaupunginjohtaja Varlam Aravidzen edesottamuksia. Elokuva sijoittuu määrittelemättömään aikaan, mutta koska tiedämme liikaa Neuvostoliiton historiasta, yhdistämme Varlamin heti Staliniin, mutta tarkkaavaisen katsojan on huomattava myös yhteydet Hitleriin ja Mussoliniin (muutkin kuin viikset ja musta paita henkseleineen). Varlam on elokuvan dynamo: villisti tempoileva, samalla kertaa koominen ja pelottava hahmo, joka siteeraa Shakespearea ja laulaa oopperaa. Muun muassa tässä elokuvan karnevalismi ja sirkusmaisuus, mutta tässä myös sen suuri heikkous: elokuvan kokonaisuus kärsii, koska muut hahmot eivät ole yhtä vakuuttavia. Varlam on liian kiehtova hahmo ja häneen katsojan sympatiat saattavatkin keskittyä.


***

Vladimir Majakovski: Elokuva ja elokuva

Teille elokuva on spektaakkeli.

Minulle se on melkein Weltanschauung.

Elokuva - liikkeen muonamestari.
Elokuva - kirjallisuuden uudistaja.
Elokuva - estetiikan tuhoaja.
Elokuva - pelottomuus.
Elokuva - urheilija.
Elokuva - ajatusten kylvökone.

Mutta - elokuva on sairas. Kapitalismi on peittänyt sen silmät kullalla. Näppärät pyrkyrit kuljettavat sitä kädestä pitäen halki katujen. He kokoavat rahaa sykähdyttämällä sydämiä nyyhkivillä pikkutarinoilla.

Meidän on pantava tälle loppu.

Kommunismin on pelastettava elokuva sen arvailevilta oppailta.

Futurismin on höyrytettävä pois kuollut vesi - hitaus ja asenteellisuus.

Ellemme tee näin, meillä tulee olemaan Amerikasta tuotuja steppaajia tai Mozzuhinin loputonta kyyntelen vääntämistä.

Olemme kyllästyneitä edelliseen.

Vielä enemmän kyllästyneitä jälkimmäiseen.