Turun tuomiokirkko: pitkä teksti

Teen Mikko Laaksosen kanssa Turun arkkitehtuuriopasta, jossa esitellään merkittäviä arkkitehtuurikohteita Turusta ja välittömistä lähikunnista. Keskeinen kohde on tietenkin Turun tuomiokirkko. Kirjoitin siitä niin pitkän tekstin, että joudun lyhentämään sitä ainakin puoleen. Olisi harmi, jos teksti jäisi käyttämättä, joten postaan sen blogiin. Alusta ehdin jo jotain poistaa ennen kuin älysin, että voisin tehdä tämän. En jaksa etsiä aiheeseen kuuluvia kuvia, joten yksi yleiskuva saa riittää. Sille, joka ei tunne asiaa sen kummemmin: kuvassa näkyy nimenomaan länsitorni. Eteläpuoli on kuvan oikeassa laidassa. 

Tämä on myös vähän editoimatonta tekstiä, mutta en jaksa sitä nyt käydä läpi, koska lyhennän editoidessani kirjaan päätyvää tekstiä (jonka senkin editoi ainakin Mikko vielä minun jälkeeni). En ole myöskään kirjoittanut mitään Pitkäsen, Laihon ja Pulkkisen restauroinneista, koska niistä kirjoittaminen on Mikon heiniä. (Teksti siis pitenee tästä vielä hiukan.) Päälähteenä on käytetty Markus Hiekkasen teosta Suomen keskiajan kivikirkot (SKS 2007). Omia tutkimustuloksia tässä ei ole tarkoituskaan olla. 

Tuomiokirkko 
Tuomiokirkontori 20
Tornin huippu Carl Ludvig Engel, 1828
Restaurointi Armas Lindgren, 1929; Pekka Pitkänen, Ola Laiho, Mikko Pulkkinen, 1974-1979
Tuomiokirkko on Suomen kansallispyhättö ja maan yksi tärkeimpiä historiallisia rakennuksia. Koska kirkko on rakennettu useina eri aikoina, siinä näkyvät niin romaaninen, goottilainen kuin uusgoottilainenkin tyyli. Kirkko hallitsee Turun näkymiä moneen suuntaan.
Kirkon ensimmäinen hahmo on ollut todennäköisesti 1200-1300-lukujen vaihteessa Unikankareen mäelle rakennettu puinen kirkko. Aikaisintaan se on rakennettu 1292, myöhäisintään 1309. Aiemmin on ajateltu, että tuomiokirkkoa edelsi samalla paikalla 1200-luvun alkupuolella rakennettu puinen kirkko, jonka olisivat rakentaneet saksalaissiirtolaiset tai hansakauppiaat. Arkeologinen tutkimus ei tätä väitettä kuitenkaan tue, kuten ei myöskään sitä väitettä, että asutus olisi ryhmittynyt Unikankareen mäen ympäristöön jo ennen kirkon rakentamista. Tuomiokirkkoa alettiin suunnitella korvaamaan Koroisten kirkko monestakin syystä. Koroinen oli ensinnäkin maankohoamisen takia menettänyt asemaansa Aurajoen varren keskuspaikkana. Lisäksi ajan kaupunkiyhteiskunnan ideologiaan kuului, että piispanistuimen tulee sijaita kaupungissa. Vahvistuva kuningasvaltakin hyötyi suurten asutuskeskusten perustamisesta. Tuomiokirkon myötä perustettiin siis myös Turun kaupunki.
Historiallisia lähteitä Turun perustamisesta ei kuitenkaan ole. 1300-luvun alussa sillä oli kuitenkin jo monia kaupungin tunnusmerkkejä, kuten sinetti ja pormestari. Tuomiokirkon rakentamispäätös on tehty todennäköisesti viimeistään 1290. Vastoin aiempaa käsitystä, tuomiokirkkoa ei heti rakennettu kivestä tai tiilestä, vaan ensimmäinen, vuoteen 1300 mennessä valmistunut kirkko oli puinen. Kirkko saattoi tuhoutua novgorodilaisten hyökkäyksessä 1318, ja sen tilalle on saatettu rakentaa toinen puinen kirkko. Nykyisen tiilikirkon ensimmäiset vaiheet olisi siis rakennettu vasta 1400-luvulla.
Tuomiokirkon keskiaikaiset piirteet ovat säilyneet hyvin lukuisista tulipaloista ja muutosrakennuksista huolimatta. Etelän puolelta kirkosta saa parhaan yleiskuvan koko pituudeltaan. Lännessä kirkkoa rajaa Suomen keskiaikaisten kirkkojen suurin torni, joka on edelleen Turun korkein rakennus. Idässä rakennus päättyy muusta massasta erottuvaan kahdeksankulmaiseen ja tornimaiseen Kaikkien Pyhien kappeliin. Se on samalla nykyinen pääkuori. Tornin ja kappelin rajaama kirkko on pystysuunnassa kaksiosainen. Kaksikerroksinen alempi osa peittää kirkon eteläsivun kappelit sekä eteishallit ja niiden yllä olevan lehteritason, jossa nykyään toimii Tuomiokirkkomuseo. Ylempi osa on runkohuoneen korostettu keskilaiva. Järjestely tekee tuomiokirkon Suomen ainoan keskiaikaisen basilikakirkon. Alempi osa on koristeltu pyörökomeroin ja nauhakomeroin, yläosa pienin kaarikomeroin ja komeroparein.
Pohjoispuolella on kirkon ainoa alkuperäisessä asussaan säilynyt keskiaikainen sisäänkäynti. Samalla puolella on myös sakaristo, jonka itäpuolella ovat ainoat uuden ajan lisärakennukset. Toinen niistä on Kaikkien Pyhien kappelin hahmoa jäljitelevä, 1655-1657 muurattu Kankaisten kartanon Horn- ja Kurki-sukujen hautakappeli, jota sanotaan yleensä Kankaisten kappeliksi tai Kaarina Maununtyttären kuoreksi. Kappeli on hyvä esimerkki siitä, miten gotiikan ajan arkkitehtuuri jatkui vielä 1600-luvulle. Toinen lisärakennuksista on 1774 valmistunut pieni ruiskuhuone.
Nykyinen kuori rakennettiin vuosien 1430-1470 välisenä aikana, jolloin valmistuivat myös kolmas sakaristo, länsitorni ja eteläsivun asehuoneet. Se on runkohuoneen levyinen seitsensivuinen tila, joka pidensi kirkkoa yli kolmanneksella yli 55 metriin. Alkuperäisistä kaarikomeroista on jäljellä kaksi, joista toinen on pohjoisen poikkilaivan itäpuolella, toinen Kankaisten kappelissa ja Kaikkien Pyhien kappelin välissä. Muiden komeroiden takaseinä on puhkaistu kaariaukko uusia kappelirakennuksia varten. Uusi kuori jaettiin kolmella kahdeksankulmaisella pilarilla kolmilaivaiseksi tilaksi. Kuorin suunnittelija ja rakennustöiden johtaja oli todennäköisesti saksalainen, Stettinistä kotoisin ollut Hinrich Brunsberg, ja kuori valmistui ilmeisesti 1440-luvulla. Kuorta on totuttu kutsumaan Hemmingin kuoriksi, mutta oikeampi nimi on Maunu Tavastin kuori.
Sakaristo rakennettiin pari vuosikymmentä myöhemmin; rakennusmestari on jäänyt tuntemattomaksi. Sakariston seinät tehtiin tiilistä, ja kaksikerroksinen rakennus varustettiin kahdella harjakatolla. Päätykolmiot saivat tiilikoristelun, josta näkyy vieläkin jälkiä. Myöhemmin katot on yhdistetty yhdeksi korkeaksi harjakatoksi. Pyörökaariset pari-ikkunat ovat säilyneet suurin piirtein alkuperäisessä asussaan. Sisätila katettiin neljällä 16- ja 12-jakoisella tähtiholvilla, jotka tukeutuvat seiniin ja keskipilareihin. Seinämuureissa olevista muurikomeroista yhdessä on kopio suuresta puisesta kaapista; alkuperäinen kaappi on Tuomiokirkkomuseon näyttelyssä. Eteläosan itäseinässä olevassa muurikomerossa on kalkkikivinen vedenkaatoallas eli lavatorium. Sakaristo lienee rakennettu 1460-luvulla.
Länsitornin alaosa muurattiin harmaakivestä ja tiilestä 1400-luvun alkupuoliskolla. Alun perin 18,5-metristä tornia jatkettiin kuitenkin jo 1450-luvulla kuuden metrin verran; yläosasta tehtiin pohja-alaltaan kahdeksankulmainen ja sen kulmiin tehtiin kulmatornit eli turellit. Torni oli lähes koko keskiajan tämän mallinen. Vaikka sitä muuteltiin 1600- ja 1700-luvuilla useaan otteeseen, se sai nykyisen, Carl Ludvig Engelin suunnitteleman muodon vasta 1827 Turun paljon jälkeen. Engelin suunnittelema, kuparilla päällystetty torninhuippu on kavennettu torninrungosta.
Tornin ensimmäisen vaiheen kanssa samaan aikaan rakennettiin ilmeisesti myös asehuone kirkon silloisen pääsisäänkäynnin eli eteläisen portaalin eteen. Sen sisäänkäynnit ovat edelleen sivuseinien eteläosassa.
Läntisestä sisäänkäynnistä tuli pääsisäänkäynti eteläisen sijasta 1830-luvulla ja samalla se muutettiin samalla nykyiseksi uusgotiikan tyylin mukaiseksi rakenteeksi. Nykyiset monumentaaliportaat rakennettiin samaan aikaan. Läntisen sisäänkäynnin yllä on lähes alkuperäisenä säilynyt pari-ikkuna sekä jälkiä umpeen muuratuista aukoista. Aukkojen kohdalla oli istumakomeroita, mikä viittaa siihen, että eteisholvin yläpuolinen kerros suunniteltiin asuinkelpoiseksi. Tornihallia kattaa alkuperäinen 26-jakoinen tähtiholvi.
Ensimmäiset kappelit rakennettiin 1450-luvulla. Maunu Tavastin kuorin eteläpuolelle rakennettiin tuolloin pyhän Katariina Aleksiandrialaisen ja pyhän Bartolomeuksen kappelit. Valmistumisen jälkeen ne yhdistettiin poistamalla muuri, ja niistä on käytetty nimeä Ristikuori. Samaan aikaan rakennettiin kolmiholvinen Pormestarinkuori papinoven ja pääportaalin väliin.
Pyhän Ruumiin kappeli sijaitsee Pormestarinkuorta vastapäätä kirkon pohjoispuolella. Sen erottaa runkohuoneesta takorautainen ristikko, jossa on latinankielinen muistoteksti ja vuosiluku 1425, joka ilmeisesti tarkoittaa vuotta, jolloin Maunu Tavasta lahjoitti seurakunnalle suuren prebenda-lahjoituksen. Pyhän Ruumiin kappelia koristavat hienomuotoiset ikkuna-aukot ja 28-jakoiset tähtiholvit. Nykyisin kappelista käytetään usein harhaanjohtavaa nimitystä Tavastin kappeli.
Lounaisosassa on Sielujen kappeli eli myöhemmin Stålhandsken hautakappeli, luoteisosassa pyhän Johannes Kastajan kappeli, jotka ovat molemmat 1400-luvun puolivälistä. Johanneksen kappeli tunnetaan nykyään nimellä Kijkin hautakuori ja sen erottaa runkohuoneesta kaunis alkuperäinen rautaristikko. Tornin eteläpuolella on ehkä 1450-luvulla tehty kappeli, jota on arveltu pyhän Ursulan kappeliksi. 1600-luvulla siitä tehtiin kirjasto; nykyään tiloissa on vaatenaulakot ja saniteettitilat.
Maunu Tavastin pääkuorin itäpuolelle tehtiin Kaikkien Pyhien kappeli vuosien 1470-1484 välissä. Kappeli on nykyisin pääkuori, ja sen seinillä ja holvissa on Robert Wilhelm Ekmanin freskot vuosilta 1850-1854.
Kaikkien Pyhien kappelin ja Ristikuorin väliin muurattiin 1500-luvun alussa pyhän Laurentiuksen ja pyhän Olavin kappeli, joka on myöhemmin tunnettu nimellä Tottin hautakappeli. Tornin pohjoispuolelle muurattiin samaan aikaan toinen kappeli, jonka suojeluspyhimystä ei tiedetä. Sitä on käytetty mm. kellovalimona ja 1800-luuvlla krenatööri- ja tarkk'ampujapataljoonan sotilaskirkkona, minkä takia sitä nimitetään Tarkk'ampujakappeliksi. Nykyään se on Turun saksalaisen seurakunnan kirkko.
Kappelien rakentamisen kanssa samaan aikaan runkohuoneen ja Maunu Tavastin kuorin keskilaiva korotettiin, jolloin kirkosta tuli basilika. Kirkon keskilaivasta tuli huikean korkea; holvauksesta vastasi rakennusmestari Petrus murator de Kymitto vuonna 1466.
Pyhän Ruumiin kappelin ja pyhän Johanneksen kappelin väliin tehtiin keskiajan lopullta pohjoinen eteishalli, jonka portaali on veistetty tallinnalaisen Lasnamäen kalkkikivestä. Eteishalli on on katettu epäsäännöllisellä kahdeksanportaisella rengasristiholvilla. Länsiseinän eteläosassa on vihkivesialtaan komero, jossa on kotimaisesta kalkkikivestä tehty aluskivi.
Useista tuomiokirkon osista on löydetty kalkkimaalauksia, mutta Hattulan tai Taivassalon kirkkojen tapaisia laajoja koristesarjoja ei ole säilynyt. Esimerkiksi yhtään alkuperäistä vihkimäristiä ei ole löytynyt. Ristikuorin seinissä ja holveissa on neljän maalarin tai maalariryhmän töitä. Koristelu koostuu pääasiassa köynnöksistä ja muista kasviaiheista sekä pyhimystenkuvista (Ursula, Katariina Aleksandrialainen, Barbara ja Anna) ja evankelistasymboleista. Seinissä on maalauskatkelmia samoista aiheista (pohjoisseinällä on esimerkiksi apostolien Andreas ja Bartolomeus kuvat). Maalaukset lienee tehty 1470-luvulla. Ristikuorin länsiseinässä on suomalaisittain harvinaiset kuvat ilmeisesti lahjoittijana toimineesta porvarista sekä ritarista. Saman länsiseinän pyöröikkunan ulkokomerossa on koristemaalaus. Itäseinässä olevan muurikomeron takapinnassa on yksinkertainen laivakuva.
Maunu Tavastin kuorin eteläisen poikkilaivan pohjakerroksessa on useita maalauksia. Itäpuolen kaarikomeron maalaukset ovat arvatenkin rakentajien tekemiä yksinkertaisia aiheita, kuten kirjaimia ja kirveitä. Niiden päälle on myöhemmin maalattu vain osittain säilynyt kuva, joka esittää todennäköisesti Kristuksen kärsimyshistoriaa. Saman poikkilaivan länsipuolen kaarikomeron yläpuolella on 1500-luvun alussa maalattu Kristus ja rukoileva pyhimys. Viereisessä holvivaipassa on yksinkertaisia maalauksia ja tekstinauhoja, joista osa on tuhoutunut, ja kuorin pohjoisessa sivutilassa on 1400-luvun lopulta peräisin olevia köynnösmaalauksia. Pääportaalin eteisessä on maalausvaakuna, jossa on kolme ristiin asetettua nuolta tai keihästä. Ursula-kappelin ja runkohuoneen välisessä kaariaukossa on köynnöskoristelu. Tornihallin maalauksista on jäljellä ruodekoristelu. Pyhän Johanneksen kappelissa on ilmeisesti Taivassalon ryhmän tekemä köynnösfriisi, jonka kanssa samaan kokonaisuuteen kuuluvat saman seinän pohjoisosan ja pohjoisseinän maalausten katkelmat sekä maalaus pyhän Veronikan hikiliinasta. Maalaukset lienee tehty vuosina 1465-1485. Johanneksen kappelissa on köynnös-, tähti- ja kukka-aiheita 1400-luvun puolivälistä, ja samalta ajalta ovat myös Pyhän Ruumiin kappelin holvien kasvimaalaukset. Runkohuoneen sivulaivoissa on kukka-aiheisia koristemaalauksia 1400-luvulta. Pääkuorin keskilaivan kolmessa itäholvissa on ilmeisesti Petrus murator de Kymitton apulaisineen tekemiä primitiivisiä maalauksia.
Uudella ajalla kirkkoon ei tehty laajoja maalauksia, ainoastaan muutamia pieniä aiheita Tottin hautakappelissa, tornihallissa ja kuorin itäpäädyssä. Robert Wilhelm Ekmanin historialliset ja enkeliaiheiset freskot valmistuivat 1850-1854. Arkkitehti Jac. Ahrenberg suunnitteli Stålhandsken, Tottin ja Kankaisten kappeleihin maalaussarjat, jotka toteuttiin 1870- ja 1880-lukujen vaihteessa. Tarkk'ampujakappelin holvi koristeltiin 1920-luvulla keskiaikaistyylisin maalauksin.
Kirkon keskiaikaista sisustusta on säilynyt yllättävän paljon lukuisiin tulipaloihin nähden, mutta paljon on myös tuhoutunut. Vuoden 1827 palon aikana osaa kirkon vanhasta esineistöstä säilytettiin sakaristossa, joka oli hyvin eristetty muusta kirkosta. Veistoksia on säilynyt muutamia. Pormestarinkuorin itäseinällä on kotimaisen krusifiksin torso. Pyhän Annan ja ilmeisesti kuninkaan päätä esittävät veistokset 1480-luvulta ovat peräisin Lyypekistä. Kristusta haudassa esittävä veistos on suomalaista tekoa 1500-luvun alusta. Kirkon ovien pielissä pidetyistä kastealtaista, funteista, on säilynyt osasia ja yksi lähes kokonaisena. Kotimaista kalkkikiveä olevaa funttia säilytetään runkohuoneen länsiseinän vieressä torniaukon pohjoispuolella. Asehuoneessa on katkelma kotimaisesta kalkkikivestä tehdystä vihkivesiastiasta. Toinen vihkivesiastia on Johanneksen kappelin lounaisnurkassa; lisäksi kirkon kokoelmissa on toinen. Tuomiokirkkomuseossa säilytetään Suomen hienointa keskiaikaista ehtoollisastiaa, kalkkia, joka on mahdollisesti turkulaisen kultaseppämestarin Svenin niin sanottu Ejbyn kalkki. Se ryöstettiin Ruotsiin 1509, mutta palautettiin tuomiokirkkoon 1925. Kalkkiin kuuluu ehtoollisleipäastia pateeni, johon on kaiverettu kuva verta vuotavasta Kristuksesta. Toista, myöhäiskeskiaikaista pateenia säilytetään Tuomiokirkkomuseossa.
Museossa on myös neljä myöhäiskeskiaikaista ehtoollisleipäastiaa, ciboriumia. Yksi niistä on kokonaan hopeaa, kaksi on punaiseksi värjättyä kookospähkinän kuorta ja yksi on päärynänmuotoinen puukulho. Museossa on myös Suomen ainoa säilynyt messun aikana käytettävä ehtoollisleipäastia, monstranssi sekä Suomen ainoa keskiaikainen piispansauva, jonka hopeaosat sulatettiin 1773.
Kirkossa on luonnollisesti ollut paljon pyhimysten reliikkejä. Pohjoisessa poikkilaivassa oleva pyhimysarkku tai pyhäinjäännösarkku on Suomen arvokkaimpia keskiaikaisia muistoja. Se on mahdollisesti 1400-luvulta peräisin oleva pyhän Henrikin pyhimysarkku, mutta on myös arveltu, että se olisi tehty 1500-luvulla piispa Hemmingin maallisia jäännöksiä varten. Pyhän Henrikin kyynärvarren siru ja siihen liittyvä pergamenttiteksti on ainoa keskiajalla Henrikin reliikiksi tunnustettu esine. Lisäksi kirkossa ovat myös mahdollisesti pyhän Erikin kalloluiden pyhäinjäännössäiliö, pyhän Birgitn päähineenmuotoinen säiliö sekä pala Getsemanen kivestä.
Suomen ainoa keskiaikainen tekstiilien säilytysrasia on Tuomiokirkkomuseossa säilytettävä niin sanottu capsa eli kalkkiliinan säilytysrasia. Se on puuta ja päällys on samettia ja pellavaa. Kanteen on kirjailtu Ristiinnaulittu, Neitsyt Maria ja Johannes, evankelistasymbolit, Maria Magdalena, Andres ja dominikaanijärjestönä asussa oleva lahjoittaja. Capsa on tehty Albert Pictorin työpajassa 1400-luvun lopulla.
Tuomiokirjon noin 60 kirjan kirjastosta on jäljellä vain rippeitä: katkelmat 1484 painetusta Kööpenhaminan missalesta, jonka piispa Maunu Särkilahti lahjoitti 1498.
Kirkossa on myös useita yksityisiä hautalaakoja, kuten piispa Maunu Tavastin (1452) ja hänen seuraajansa Olavi Maununpojan hautalaa'at. Piispa Maunun hautalaaka on osittain säilynyt kappelin ikkunoiden välissä, seinää vasten nostettuna. Kappelissa on myös hänen veljenpoikansa Olof Nilssonin hautalaaka. Pormestarinkuorissa lähellä alttaria on Konrad Bitzin hautalaaka; länsiseinällä on 1395 kuolleen Henrik Stratukeressonin hautakivi. Hän lienee ollut turkulainen porvari.
Uuden ajan alussa tehtiin kirkkoon paljon muutoksia, mihin pakottivat myös lukuisat tulipalot 1500-luvulla. Kirkonpenkkejä tehtiin moneen otteeseen 1500- ja 1600-lukujen vaihteessa. Uusi lukupulpetti tehtiin 1609 tai 1610. Vuonna 1649 tehdyn lahjoituksen jälkeen pääalttari siirrettiin entiseen Kaikkien Pyhien kappeliin, josta tuli kirkon pääkuori. Tällöin sinne tehtiin suuri kaariaukko, joka korvasi aiemman pienen oviaukon. Kirkossa on myös mittava kokoelma renessanssin, barokin ja uusklassismin ajan hautamuistomerkkejä. Ne ovat sotamarsalkka Åke Tottin ja hänen puolisonsa Christane Brahen muistomerki (1678, pyhän Laurentiuksen kappeli), sotamarsalkka Evert Hornin ja hänen puolisonsa Margareta Fincken muistomerkki (1600-luvun alku, pyhän Laurentiuksen kappeli), kenraali Torsten Stålhandsken muistomerkki (vuoden 1654 jälkeen, Sielujen kuori), vuorineuvos Jakob Johan Kijkin hautakammio (haudattu 1777, Johannes Kastajan kappeli) ja eversti Samuel Cockburnin (kuollut 1621, Pyhän Ruumiin kappeli).
Kirkon pihalla on Mikael Agricolan patsas (Oskari Jauhiainen, 1952), ja ulkoseinässä Pyhän Kristoforoksen alttari. Kirkon eteläpuolella olevassa puistossa on H. G. Porthanin hauta, jota osoittaa sileäksi veistetty kivi. Kirkon viereisessä puistossa on Per Brahen patsas (Walter Runeberg, 1888) sekä pienimuotoinen patsas, joka esittää tuomiokirkkoa ja sen ympäristöä vuosina [??] (kuka, 193?).

Löydetty Marski homoilemassa!

Seuraavaa juttua on vaikea todistaa, varsinkin kun todistajia on vain yksi alaikäinen. Olin poikani kanssa Turun Mannerheiminpuistossa ja käväisin istumassa Mikaelinkirkkoa vastapäätä olevalla Mannerheiminpatsaalla.‎ Huomasin, että patsaan vieressä oli kukkia, kortti ja kirjekuori - Mannerheimin syntymäpäivä oli juuri ollut. Nostin kuoren ylös. Siinä luki "Gusselle". Sisällä oli papereita. Niissä oli jokin Mannerheimia, Göringiä ja Hitleriä kuvaava tarina. Päätin napata kuoren mukaan. 


Nyt, viikko tapahtuneen jälkeen, rupesin lukemaan tarinaa. Se on hillitön! Göringillä, Hitlerillä ja Mannerheimilla on kolmiodraama, johon kuuluu lukuisia sadomasokistisia ja muita fetissejä. En ole ehtinyt lukea koko tarinaa, tässä muutamia otteita. Jos joku tietää tästä jotain, niin ilmoittautukoon! 

"Ratsupiiska?" Hitler henkäisi.
"Tietysti, sinä mitätön korpraali. Tunnetko jo sen läimäykset pakaroillasi? Opit vielä mitä sotilaskuri on, kun minä hieman käsittelen sinua. Lopulta riisun univormusi silmiesi edessä..."
"Onko sinulla siellä alla korsetti?"
"Tietysti, aina. Mustaa nahkaa... Mutta ei mitään muuta. Ei mitään lakastunutta ruusuani peittämässä..."

***

Gustaf jatkoi puhumistaan, ja sitä mukaa puheen luomat kuvat muuttuivat eläviksi Adolfin mielessä. Lakastunut ruusu laukeaisi hänen kasvojensa yllä.. se painautuisi hänen sulleen... Adolf avaisi himokkaana suunsa, työntäisi kielensä hyväilemään ruusua... ja saisi suunsa täyteen sen mettä."

***

"Hän rakasti Gustafia. Kyllä, hän uskoi niin. Vaikka Hermann Göring ei ollutkaan aivan varma siitä, mitä rakkaus oli, hän uskoi tunteidensa Gustaf Mannerheimiä kohtaan olevan sitä lähellä. Sitä enemmän Hermannia alkoi kuvottaa, kun hän ajatteli Führeriä."

***

‎"Mutta sanoivat Himmler ja kaiken maailman Paragrafi 175 -intoilijat mitä tahansa, miesten välisessä intohimossa sen sijaan ei ollut mitään inhottavaa tai epäarjalaista. Se oli kahden voimakkaan soturin välinen jalo tunne (...)"

***

‎"Gustaf muisti nuorukaisen, joka pari kuukautta sitten oli silminnähden kiihottunut, kun marsalkka oli kävellyt hänen komppaniansa edestä. Se ei ollut normaalia jännitystä palvotun sotapäällikön edessä, vaan silkkaa kiimaa. Gustaf oli sitten pyytänyt tuota kohtuulisen sievää nuorta miestä luokseen ja ratsastanut tämän pyörryksiin kenttävuoteella."

Suomi-pulpin jättikirja

Tällä viikolla on muisteltu jokin aika sitten kuollutta kustantajalegendaa Kari Lindgreniä. Tein hänelle vuonna 2001 valikoiman Reino Helismaan nuoruusvuosien jännitys- ja seikkailunovelleja, ja pari vuotta myöhemmin Lindgren kysyi, tekisinkö vastaavan valikoiman, mutta laajemmin, niin että mukana on kirjoittajia eri vuosikymmeniltä. Tein työtä käskettyä ja sain hommaan hyvän apurahankin, mutta ilmeisesti hanke tuntui loppujen lopuksi liian raskaalta ja kirja jäi ilmestymättä. Ehkä Lindgren pelkäsi, että kirjoittajien perikunnat tulevat haaskalle, jos oikeuksia ei kysytä - tuolloin en vielä ollut oikein keksinyt, miten perikuntia voi löytää ja lähestyä ja olin asian suhteen epävarma. Lisäksi muistan hankkeen alkuaikoinan lähettäneeni Lindgrenille joitain ei niin hyviä novelleja ja jatkokertomuksia, mutta vaikka sanoin, että niitä ei sittenkään oteta mukaan, hän takertui aina niihin. 

Oli miten oli, kokosin tällaisen listan kirjaan otettavista novelleista. Olen kutsunut hanketta "Suomi-pulpin jättikirjaksi". Mukana on niin perinteistä rikostarinaa kuin vauhdikasta (ja rasisistista) seikkailunovelliakin. Kirjoittajissa on sekä tuntemattomia että tunnettuja. Osa näistä on sittemmin ilmestynyt muissa projekteissa: Harry Etelän "Kauhujen salakammio" ja Kari Suomalainen "Kaksoisolento" ovat tulleet omissa kirjoissaan, Antero Aulamon "Kullanhuuhtojat" ilmestyi juuri eräkirjassa Outoja jälkiä, omassa Isku-lehdessäni ovat tulleet ainakin Tapani Baggen "Alamäki" (joka tosin taisi tulla jo ennen kuin kokosin tämän listan), Matti Hytösen "Viimeinen potti" ja Seppo Tuiskun "Kuolema iskee kahdesti" (joka tosin tulee vasta seuraavassa Iskun numerossa). Reijo Mäen "Stalinin kanava" taas on tullut jossain hänen omassa novellikokoelmassaan, jossa muutoin oli enemmistö Vares-tarinoita.

Masa Palo (Reino Helismaa): Kuoleman peili, Isku 21/1941 - 25-26/1941
Lea Leksi: Kuoleman kerhoilta, Musta kuu 7/1945
Pentti Kari (Tuuri Heporauta): Afrikan keisari, Musta Kuu 10/1945
Eero Anttila (Yrjö Kivimies): Pieni mies käy parturissa, Jännityslukemisto 52/1938
Kalle Päätalo: Huuhkaja huhuilee, Jännityslukemisto 12/1955
August Arkku (Lauri Tynni): Sokean Billyn ääni, Salainen Salkku 6/1944
Leo Järvinen: Toimintaa Korallimerellä, Seikkailujen Maailma 6-7/1962
Kapteeni Hell: Vainaja rikkoo lakia, Salainen Salkku 3/1945
Veikko Ennala: Aikataulun mukaan, Jännityslukemisto 48/1955
Joni Rautio: Kadonnut muuttolaatikko, Salainen Salkku 5/1944
Kari Suomalainen: Kaksoisolento, Lukemista Kaikille 1937
Kirsti Porras: Kiristäjä erehtyy, Salainen Salkku 2/1945
Heikki Siitonen: Tappajan kuolema, Seikkailujen Maailma 12/1962
Matti Kid Hytönen: Viimeinen potti, RikosPalat 1/1988
Pentti Kirstilä: Tirkistelijä, RikosPalat 2/1987
Matti Hälli: Tulisin kirjaimin, Yllätyslukemisto 3/1938
Aake Jermo: Merkitty mies, Seikkailujen Maailma 8/1942
Timo Surkka: Vain motiivi puuttuu, Asko Kukkosen seikkailuja, erikoisnumero 2004
Asser Harkima: Myrkkyä ja myrkkykäärmeitä, Jännityslukemisto 9/1956
Harry Etelä: Kauhujen salakammio, Seikkailujen Maailma 6/1939
Seppo Tuisku: Kuolema iskee takaisin, Jännityslukemisto-Seikkailukertomuksia, 40/1959
Tapani Bagge: Alamäki, RikosPalat 1/1988
Marton Taiga: Salapoliisi merellä, Lukemista kaikille 17/1937
Juhani Salomaa: Ammatin varjopuolet, Cottonsarja 23/1980
Antero Aulamo: Kullanhuuhtojat, Seikkailujen Maailma 9/1945
Selim Tapola: Itsemurha tunnelissa, Seikkailujen Maailma 2/1944
Outsider: Kaleerivanki N:o 603, Salainen Salkku 3/1945
Pirkko Arhippa: Kuningas on kuollut, Alfred Hitchcockin valitut jännärit 3/1980
Reijo Mäki: Stalinin kanava, teoksessa Elävien ja kuolleitten Talvio. Boris Hurtan juhlakirja. Toim. Harri Haarikko ja Hannu Pajunen. Avoin kirja, 1995
Petri Hirvonen: Kuolleen jumalan yö, Isku # 1 (2004)

Ekana oleva Helismaan "Kuoleman peili" on tosin niin pitkä, että olen miettinyt, että siitä saisi sievän pikku pokkarin sellaisenaankin. Ehkä vielä joku päivä... Eiköhän tästä aineistosta vielä osa päädy johonkin projektiin. Ehdottomasti Kari Lindgrenille kiitos kuuluu siitä, että sysäsi tällaisen mahdollisen kirjaidean liikkeelle. Ilman tätä toteutumatta jäänyttä teosta en olisi ehkä ikinä tehnyt muita vastaavia kirjoja, enkä ainakaan olisi tiennyt, että Kari Suomalainen on kirjoittanut novelleja, jotka tosiaan sittemmin kokosin kirjaksi. Lisäksi kirjoitin suomalaisten lukemistolehtien historiasta pitkän artikkelin, joka toimii joskus hyvänä johdatuksena laajemmalle suomalaisen lukemistoviihteen historiateokselle.

Toisaalta olen tässä kyllä jo oppinut, että novelliantologia on yksi hankalimpia kirjaformaatteja, joita myydä lukijoille. Ehkä ihmiset voivat oppia uudestaan lukemaan novelleja...

Kuvassa Martti Masalan todella hieno nyrkkeilyaiheinen kansikuva Lukemista kaikille -lehteen.