Mitä meidän oikeasti tulisi ajatella kirjahyllyistä?

Työhuoneen hylly, joka on Hiiskujen neitien peruja, seinään suoraan kiinnitetty.

Teuvo Loman nostatti some-kansan (käytän termiä ironisesti) raivoon sanoessaan Kouvolan Sanomien lyhyessä haastattelupätkässä: "En ymmärrä, miksi kirjoja palvotaan. Kun ne on kerran luettu, käsittäisin, ettei suurinta osaa lueta heti uudestaan. Ja pokkarit eivät ole kauhean kivannäköisiä hyllyssä." Loman ei sisustusasiantuntijana halua asuntoihin kirjahyllyjä tilaa viemään.

Saman asianhan oli voinut lukea lehdistä jo aiemmin: Jyväskylän asuntomessun uusissa asunnoissa ei ole kirjahyllyjä. Talojen tulevat asukkaat eivät niitä halunneet.

Eikä tämä ole edes mitään uutta. Elämäntapalehtien ja -blogien sisustusjutuissa on usein aika vähän kirjoja tai jos on, niitä näkyy korkeintaan muutamia, yksi tai kaksi isoa taide- tai designkirjaa sohvapöydällä. Jollain voi olla erikoinen designhylly, johon mahtuu kymmenen kirjaa. Eihän tällainen käy ihmiselle, jolla on 3000 kirjaa ja 2000 sarjakuvaa (puhumattakaan dvd-, cd- ja lp-levyistä)!

En ole varma, voiko meidän asuntomme tapauksessa puhua sisustuksesta. Teuvo Loman pyörtyisi, jos näkisi meidän työhuoneemme. Tämä on nykyisellään vieläpä aika siisti, kun uudelle kesäasunnolle saatiin vietyä osa kirjalaatikoista ja -kasoista. (Siellähän on oma kirjastohuone, jonka täyttämistä oikein odottelen.) Silti liki puolet lattiasta on kirja- ja lehtikasojen täyttämä. Pisimmän seinän täyttää kokonaan asunnon mukana tullut vanha kirjahylly (yksi syy siihen, että innostuin asunnosta), joka on sotkuinen ja sekava. Muutkin työhuoneen kirjahyllyt - joita on neljä - ovat täynnä sikin sokin aseteltuja kirjoja. Eihän tämä mitään sisustamista ole, vaikka meillä on kohtalaisen kauniita huonekaluja, jotka on hankittu kohtuullisen harkiten. Tosin esimerkiksi nojatuolissa ei voi istua, kun sen päällä on vilttejä - en oikein tiedä miksi, ehkä odottamassa kylmempiä ilmoja.

Olohuoneen kirjahylly; ei näy tässä kokonaan.

Olohuoneen hyllyt ovat ehkä vähän nätimpiä, koska siellä hyllyn edessä ei ole järjettömiä kasoja ja kirjat ovat kutakuinkin järjestyksessä. Tosin niitä on kahdessa rivissä niin etten aivan tarkkaan tiedä, mitä perimmäisessä rivissä on. Lisäksi hyllyt ovat kakkosluokan Lundia-kopiota Sakua. Olen ollut vähän raskautettu Sakulla, koska äitini osti sitä minulle ylioppilaslahjaksi vuonna 1990. Myöhemmin olen haalinut lisää hyllyjä Sakun myymälän poistomyynneistä ja tutun divarin loppuunmyynnistä, kun missään välissä ei ole ollut varaa siirtyä Lundiaan, joistain kalliimmista ratkaisuista puhumattakaan. Sakun hyllyjen väli on aivan liian korkea, siinä näyttävät hyvältä vain isot taidekirjat. Romaanit ovat aivan liian matalia. Olemme vaimon kanssa vuosikausia suunnitelleet, että hylly purettaisiin ja vietäisiin puusepälle, joka leikkaisi jokaisen päätypalkin yläpäästä reilut viisi senttiä ja poraisi uudet reiät kiinnitystapeille, mutta tämähän on aivan valtava urakka.

Tietenkään näin ei tarvitsisi olla. Minulla on ystäväpariskunta, jonka kaunis koti Porin keskustassa sijaitsevassa 1920-luvulla rakennetussa kivitalossa on täynnä kirjoja. Asunto on aina siisti, missään ei ole ylimääräisiä kasoja, huonekalut ovat lämmintä ja kutsuvaa Artekia. Huoneet ovat avaria ja valoisia. Seinillä on vanhoja tauluja, osa kirjahyllyistä on jugendhenkisiä, vaimon kauppiassuvulta peräisin. Ehkä tällaisen idyllin Teuvo Lomankin hyväksyisi. Kirjatkaan eivät ole mitään bulkkia, seassa on kulttuurihistoriaa, taide- ja elokuvakirjallisuutta, kotimaista runoutta, käsittääkseni täydellinen kokoelma Pentti Saarikosken teoksia...

Mutta suurin osa kirjahyllyistähän ei ole tällaisia. Joko ne ovat meillä olevia sotkuisia kasoja, jotka eivät enää oikein näytä hyllyiltä, tai sitten ne ovat halpakamaa, jossa säilytetään rihkamaa. Tällaisista hyllyistähän Suomi täyttyi 1970-1980-luvuilla. Monin paikoin varmasti vieläkin on olohuoneissa hyllyjä, joissa on suvun rippi-, ylioppilas- ja hääkuvia sekä tietosanakirjasarja plus pari olennaista romaania, kuten Tuntematon sotilas ja jokunen Päätalo tai Hietamies.

Eikä tässä kai mitään valittamista pitäisi olla. Tietosanakirja on yleissivistävä tavalla, jota esimerkiksi 100 Fonts You Have to Use Before You Die ei ole. (Tuollaista kirjaa ei kai ole, keksin sen kirjoittaessani.) Tuntematon sotilas ja Päätalo voivat puhutella lukijaa tavalla, jota Dave Eggers ei tee.

Mutta eihän tällainen kelpaa, vaikka rehellistä kai olisi, että jos ei lue mitään eikä halua lukea, kirjahyllyä ei ole. Ajatus kirjahyllystä joka kodin sisustusesineenä on sekä eliitin että huonekaluvalmistajien yhteinen projekti, jota sen epäonnistuessa tulee paheksua, vaikka raha kilisee ainakin jälkimmäisten kassaan.

Eliitti on aina halunnut, että kansa lukee. Lisäksi se on halunnut määritellä, mitä kansa lukee. 1930-luvulla oli myytävänä pieni kulttuurikodin statusta havittelevan perheen kirjasto, jossa sai (muistaakseni Askon) tyylikkään funkis-henkisen hyllyn ja Pormestari-nojatuolin kanssa samaan asuun puettuja aikansa sivistyneitä lukuromaaneja, joita ei lue enää kukaan. Sarjan kirjoja näkee kirpputoreilla edelleen, divareissa niitä ei ole otettu myyntiin yli 30 vuoteen. Kirjojen kanssa myytyjä hyllyjäkin on ostettu huomattavia määriä, koska niitä löytyy edelleen kierrätyskeskuksista sekä osto- ja myyntiliikkeistä.

Samanlaisia joka kodin välttämättömien kirjojen sarjoja on sittemmin julkaistu ja tuputettu lukijoille kymmenittäin: samoja klassikoita kerta toisensa jälkeen, aikansa nopeasti väljähtäviä bestsellereitä, kaikenlaista tietoa, joka on koottu samoihin kansiin ja pantu nimeksi Tietojen kirja tai Tiedon portaat... (Ei ole muuten sattuma, että rihkamakirjahyllyjen kulta-aikana myös kirjakerhot elivät kulta-aikaansa.)

Vähemmästäkin kyllästyy! En yhtään ihmettele, että juuri tässä maassa esiintyy Teuvo Lomanin kaltainen alan ammattilainen, joka sanoo, ettei kirjahyllyjä tarvita. Tai että haastattelu ilmestyy juuri Kouvolan Sanomissa, sillä jossain Kouvolassa rihkamahyllyjä voi hyvinkin olla enemmän suhteessa kaupungin väkilukuun kuin muualla maassa.