Kirjaston kadonneet kirjat

Tänään 15.8. on Turussa taiteiden yö. Itse en osallistu, kun olen lapsen kanssa kotona, mutta käväisin aiemmin päivällä kaupunginkirjaston pihalla katsomassa poistokirjojen myyntitapahtumaa. Tapahtumahan on aina suosittu ja ihmiset ostavat paljon halpoja kirjoja. Itselläni oli kiire ja kävin läpi vain englanninkieliset romaanit. Olisin ottanut Phil Hainingin toimittaman dekkariantologian Pulp Frictions, mutta sitten totesin, että jono on liian pitkä euron kirjaa varten. (Annoin kirjan yhdelle tutulle ja käskin hänen ostaa sen. Otti pinoonsa.) 

En ole viime aikoina enää ollut muutenkaan innostunut ostelemaan poistokirjoja, elleivät ne ole olleet jotenkin erikoisia. Toivon aina löytäväni näistä jonkin unohdetun englanninkielisen rikosromaanin tai obskuurin klassikon uusintapainoksen, mutta sellaista tuuria ei nyt ollut.

Rupesin kuitenkin miettimään, mitä kaikkia itselleni tärkeitä kirjoja Turun kaupunginkirjastosta on poistettu. Olen varmaan vähän erikoinen bibliografinen luonne, kun muistan tällaisia asioita, mutta onnistuin kuitenkin tekemään alla olevan listan. Eniten ehkä harmittavat kirjastoon tilaamani tietoteokset, joille olisi ollut käyttöä myöhemmissäkin tutkimuksissani. Olisinpa ollut paikalla, kun nämä myytiin (sikäli kuin myytiin, onhan ne voitu hävittää tai varastaa tai jättää palauttamatta). Mietin jopa, että tällaisiin asiakkaan pyytämiin kirjoihin voisi liittää jonkin sirun, jonka perusteella poistettaessa voisi asiakkaalta kysyä, haluaako hän lunastaa kirjan itselleen. Olisikohan se nykyään mahdollista? 

Mukana listauksessa myös muutama kirja, joiden lukeminen on jäänyt mieleeni, mutta jotka myöhemmin on kokoelmista poistettu. Kaikki ovat amerikkalaisia rikosromaaneja.

Alussa mainituista kirjoista osa on sellaisia, joista olen kirjoittanut vapaaehtoispohjalta Länkkäriseuran Ruudinsavu-lehteen.

Kirjastosta poistettuja kirjoja, jotka olen sinne tilannut:

Bill Pronzini ja Marcia Muller: Time of the Wolves: kahden tunnetun kirjoittajan länkkäriaiheinen yhteisnovellikokoelma
A. Leslie Scott: Texas Ranger: pulp-länkkäreitä 30-40-luvuilta, sankarina Walt Slade (en ole varma kirjan nimestä)
Benjamin Appel: Brain Guy / Plunder: uudelleenjulkaisu kirjallisesti tasokkaista unohdetuista 40-50-luvun kovaksikeitetyistä romaaneista
Adam Parfrey: It's a Man's World: hienosti toteutettu tieto- ja kuvakirja 50-70-luvun seksipokkareista, alan perusteos
Jean-Marc ja Randy Lofficier: French Science Fiction, Fantasy, Horror & Pulp Fiction: jättimäinen hakuteos ranskalaisesta kioskikirjallisuudesta, painotus spefissä (oma vika, mutta lainasin kerran ja sitten se jäi, luulin että pysyisi ikuisuuksiin kirjastossa)

Kirjastosta poistettu kirja, joka on todennäköisesti pöllitty:

Jess Nevins: The Encyclopedia of Fantastic Victoriana: jättimäinen perusteos viktoriaanisen kirjallisuuden fantastisista aiheista (muistaakseni kirjaston tietokannassa luki pitkään "ei paikalla" tms., mutta nyt sitä ei löydy lainkaan)

Kirjastosta poistettuja kirjoja, joita olen käyttänyt lähdeteoksina:

Jacques Barzun: A Catalogue of Crime: amerikkalaisen jääräpää-älykön kokoama dekkarihakuteos
J. Allen Hubin: The Bibliography of Crime Fiction, 1749-1975: lienee niin, että olen ostanut itselleni Turun kaupunginkirjastosta poistetun kappaleen (korvaavaa ei ole hankittu tilalle)

Kirjastosta poistettuja kirjoja, jotka ovat olleet tärkeitä oman lukuhistorian kannalta:

Jason Starr: Cold Caller: rakastamani noir-dekkaristin esikoisteos (tänä vuonna ilmestyi viimein 15 vuotta sitten suomentamani Nothing Personal, Starrin mestariteos, nimellä Viimeinen vedonlyönti)
Robert Ferrigno: The Horse Latitudes: Suomessa tuntemattoman dekkaristin suht sekopäinen huumausaine- ja bodausaiheinen jännäri
Charles Willeford: Wild Wives: tärkeän amerikkalaisen dekkaristin huuruinen esikoisteos, uusintapainos 80-luvulta
Charles Willeford: The Woman Chaser: kirja, joka opetti minulle paljon fiktion kirjoittamisesta
Eddie Little: Another Day in Paradise: hetkinen, en tainnut ehtiä lukemaan tätä, mutta telkkarista näin Larry Clarkin tekemän elokuvaversion ja suunnittelin pitkään, että lukisin myös alkuperäisteoksen

(Pahoittelut kuvien asettelusta, Blogger ei nyt tee yhteistyötä kanssani.) 

Mitä meidän oikeasti tulisi ajatella kirjahyllyistä?

Työhuoneen hylly, joka on Hiiskujen neitien peruja, seinään suoraan kiinnitetty.

Teuvo Loman nostatti some-kansan (käytän termiä ironisesti) raivoon sanoessaan Kouvolan Sanomien lyhyessä haastattelupätkässä: "En ymmärrä, miksi kirjoja palvotaan. Kun ne on kerran luettu, käsittäisin, ettei suurinta osaa lueta heti uudestaan. Ja pokkarit eivät ole kauhean kivannäköisiä hyllyssä." Loman ei sisustusasiantuntijana halua asuntoihin kirjahyllyjä tilaa viemään.

Saman asianhan oli voinut lukea lehdistä jo aiemmin: Jyväskylän asuntomessun uusissa asunnoissa ei ole kirjahyllyjä. Talojen tulevat asukkaat eivät niitä halunneet.

Eikä tämä ole edes mitään uutta. Elämäntapalehtien ja -blogien sisustusjutuissa on usein aika vähän kirjoja tai jos on, niitä näkyy korkeintaan muutamia, yksi tai kaksi isoa taide- tai designkirjaa sohvapöydällä. Jollain voi olla erikoinen designhylly, johon mahtuu kymmenen kirjaa. Eihän tällainen käy ihmiselle, jolla on 3000 kirjaa ja 2000 sarjakuvaa (puhumattakaan dvd-, cd- ja lp-levyistä)!

En ole varma, voiko meidän asuntomme tapauksessa puhua sisustuksesta. Teuvo Loman pyörtyisi, jos näkisi meidän työhuoneemme. Tämä on nykyisellään vieläpä aika siisti, kun uudelle kesäasunnolle saatiin vietyä osa kirjalaatikoista ja -kasoista. (Siellähän on oma kirjastohuone, jonka täyttämistä oikein odottelen.) Silti liki puolet lattiasta on kirja- ja lehtikasojen täyttämä. Pisimmän seinän täyttää kokonaan asunnon mukana tullut vanha kirjahylly (yksi syy siihen, että innostuin asunnosta), joka on sotkuinen ja sekava. Muutkin työhuoneen kirjahyllyt - joita on neljä - ovat täynnä sikin sokin aseteltuja kirjoja. Eihän tämä mitään sisustamista ole, vaikka meillä on kohtalaisen kauniita huonekaluja, jotka on hankittu kohtuullisen harkiten. Tosin esimerkiksi nojatuolissa ei voi istua, kun sen päällä on vilttejä - en oikein tiedä miksi, ehkä odottamassa kylmempiä ilmoja.

Olohuoneen kirjahylly; ei näy tässä kokonaan.

Olohuoneen hyllyt ovat ehkä vähän nätimpiä, koska siellä hyllyn edessä ei ole järjettömiä kasoja ja kirjat ovat kutakuinkin järjestyksessä. Tosin niitä on kahdessa rivissä niin etten aivan tarkkaan tiedä, mitä perimmäisessä rivissä on. Lisäksi hyllyt ovat kakkosluokan Lundia-kopiota Sakua. Olen ollut vähän raskautettu Sakulla, koska äitini osti sitä minulle ylioppilaslahjaksi vuonna 1990. Myöhemmin olen haalinut lisää hyllyjä Sakun myymälän poistomyynneistä ja tutun divarin loppuunmyynnistä, kun missään välissä ei ole ollut varaa siirtyä Lundiaan, joistain kalliimmista ratkaisuista puhumattakaan. Sakun hyllyjen väli on aivan liian korkea, siinä näyttävät hyvältä vain isot taidekirjat. Romaanit ovat aivan liian matalia. Olemme vaimon kanssa vuosikausia suunnitelleet, että hylly purettaisiin ja vietäisiin puusepälle, joka leikkaisi jokaisen päätypalkin yläpäästä reilut viisi senttiä ja poraisi uudet reiät kiinnitystapeille, mutta tämähän on aivan valtava urakka.

Tietenkään näin ei tarvitsisi olla. Minulla on ystäväpariskunta, jonka kaunis koti Porin keskustassa sijaitsevassa 1920-luvulla rakennetussa kivitalossa on täynnä kirjoja. Asunto on aina siisti, missään ei ole ylimääräisiä kasoja, huonekalut ovat lämmintä ja kutsuvaa Artekia. Huoneet ovat avaria ja valoisia. Seinillä on vanhoja tauluja, osa kirjahyllyistä on jugendhenkisiä, vaimon kauppiassuvulta peräisin. Ehkä tällaisen idyllin Teuvo Lomankin hyväksyisi. Kirjatkaan eivät ole mitään bulkkia, seassa on kulttuurihistoriaa, taide- ja elokuvakirjallisuutta, kotimaista runoutta, käsittääkseni täydellinen kokoelma Pentti Saarikosken teoksia...

Mutta suurin osa kirjahyllyistähän ei ole tällaisia. Joko ne ovat meillä olevia sotkuisia kasoja, jotka eivät enää oikein näytä hyllyiltä, tai sitten ne ovat halpakamaa, jossa säilytetään rihkamaa. Tällaisista hyllyistähän Suomi täyttyi 1970-1980-luvuilla. Monin paikoin varmasti vieläkin on olohuoneissa hyllyjä, joissa on suvun rippi-, ylioppilas- ja hääkuvia sekä tietosanakirjasarja plus pari olennaista romaania, kuten Tuntematon sotilas ja jokunen Päätalo tai Hietamies.

Eikä tässä kai mitään valittamista pitäisi olla. Tietosanakirja on yleissivistävä tavalla, jota esimerkiksi 100 Fonts You Have to Use Before You Die ei ole. (Tuollaista kirjaa ei kai ole, keksin sen kirjoittaessani.) Tuntematon sotilas ja Päätalo voivat puhutella lukijaa tavalla, jota Dave Eggers ei tee.

Mutta eihän tällainen kelpaa, vaikka rehellistä kai olisi, että jos ei lue mitään eikä halua lukea, kirjahyllyä ei ole. Ajatus kirjahyllystä joka kodin sisustusesineenä on sekä eliitin että huonekaluvalmistajien yhteinen projekti, jota sen epäonnistuessa tulee paheksua, vaikka raha kilisee ainakin jälkimmäisten kassaan.

Eliitti on aina halunnut, että kansa lukee. Lisäksi se on halunnut määritellä, mitä kansa lukee. 1930-luvulla oli myytävänä pieni kulttuurikodin statusta havittelevan perheen kirjasto, jossa sai (muistaakseni Askon) tyylikkään funkis-henkisen hyllyn ja Pormestari-nojatuolin kanssa samaan asuun puettuja aikansa sivistyneitä lukuromaaneja, joita ei lue enää kukaan. Sarjan kirjoja näkee kirpputoreilla edelleen, divareissa niitä ei ole otettu myyntiin yli 30 vuoteen. Kirjojen kanssa myytyjä hyllyjäkin on ostettu huomattavia määriä, koska niitä löytyy edelleen kierrätyskeskuksista sekä osto- ja myyntiliikkeistä.

Samanlaisia joka kodin välttämättömien kirjojen sarjoja on sittemmin julkaistu ja tuputettu lukijoille kymmenittäin: samoja klassikoita kerta toisensa jälkeen, aikansa nopeasti väljähtäviä bestsellereitä, kaikenlaista tietoa, joka on koottu samoihin kansiin ja pantu nimeksi Tietojen kirja tai Tiedon portaat... (Ei ole muuten sattuma, että rihkamakirjahyllyjen kulta-aikana myös kirjakerhot elivät kulta-aikaansa.)

Vähemmästäkin kyllästyy! En yhtään ihmettele, että juuri tässä maassa esiintyy Teuvo Lomanin kaltainen alan ammattilainen, joka sanoo, ettei kirjahyllyjä tarvita. Tai että haastattelu ilmestyy juuri Kouvolan Sanomissa, sillä jossain Kouvolassa rihkamahyllyjä voi hyvinkin olla enemmän suhteessa kaupungin väkilukuun kuin muualla maassa.