Kun olen tehnyt jonkin verran omakustanteita ja julkaissut omia lehtiä, niin väkisinkin suhde joihinkin lukijoihin tulee läheiseksi, aivan eri tavalla kuin jos kaikki kirjani julkaisisi jokin kaupallinen kustantaja, joka vain lähettää kirjat kauppoihin ja kirjastoihin.
Tein aikoinani Pulp-nimistä lehteä, jonka artikkeleissa ja arvosteluissa käsiteltiin kioski- tai lukemistokirjallisuutta eli pulp fictionia. Lehti ilmestyi muistaakseni vuodesta 2002 eteenpäin, Länkkäriseuran Ruudinsavun jalanjäljissä. Lehdestä ei koskaan tullut minkäänlaista hittiä, mutta en sellaista odottanutkaan. Lehti lakkasi neljä vuotta sitten, oltuaan vuoden tai puolitoista nettilehtenä. (Sivut ovat edelleen olemassa.)
Yksi lehden tilaajista oli kauttualainen vasemmistolainen, joka harrasti dekkareita ja suosi erityisesti amerikkalaista kovaksikeitettyä rikoskirjallisuutta, joka on itsellenikin ehkä kaikkein rakkain kirjallisuudenlaji. Erkki tapasi soitella ja jutella pitkään suosikkikirjailijoistaan - hänellä oli klassinen maku, toisin sanoen hän piti Hammettista ja Chandlerista sekä Ross Macdonaldista. (Jälkimmäisestä puhuminen alkaa olla niin harvinaista, että voisi tarjota drinkin aina jokaiselle, joka kehuu Macdonaldia.) Muistan hänen kutsuneen eräässä puhelussaan brittiläisiä Peter Cheyneytä ja James Hadley Chasea sekä Mickey Spillanea alan "vilttiketjuksi".
Erkki keräsi myös kotimaista dekkaria ja oli muutenkin kiinnostunut kaikenlaisesta kirjallisuudesta. Hän tapasi tilata myös kaikki Turbatorin m-sarjan uutuudet, soitti kustantaja Kumpulaiselle ja lateli tilauksensa. Nettiä Erkki ei käyttänyt, kaikki hoidettiin manuaalisesti. Erkki otti ilolla vastaan myös toimittamani Arktisen Banaanin dekkarisarjan, vaikka kyselikin innokkaasti, miksei siinä julkaistu tunnettuja, jo maineensa vakiinnuttaneita kirjailijoita, sellaisia kuin Lawrence Block, Donald Westlake tai Ed McBain. Hän osti Vammalan vanhan kirjallisuuden päiviltä Banaanin tiskiltä Duane Swierczynskin Vaaleaverikön ja Ken Bruenin London Boulevardin, joista signeerasin hänelle suomentamani Vaaleaverikön.
Sitten Erkki katosi. Hän ei käynyt vuoteen tai pariin Vammalassa vanhan kirjallisuuden päivillä eikä hän soitellut. Pulp ei enää ilmestynyt, joten en hänelle lähetellyt postiakaan. Sitten viime kesänä Erkki taas ilmestyi isäni ja minun kojulle. Minulla oli mukana kirjoja, jotka Erkkiä kiinnostivat, kuten Ntamon julkaisema käännösdekkariantologia Kaikki valehtelevat sekä Putki Kustannuksen hassuja pikkukirjoja, kuten 12 tunnissa kirjoittamani dekkari Älä soita sinivuokoille, Joe Novak. Erkki olikin niitä harvoja ihmisiä, jotka Novak-tarinoitani lukivat ja kehuivat, mistä suuri kiitos. Putki Kustannuksen kirjat pääsivät minulta kuitenkin loppumaan, joten sovimme, että lähetän niitä myöhemmin laskun kera. (Kirjojahan ei saa kirjakaupasta eikä varsinkaan Kauttualla - tai siis Eurassa, johon Kauttua kuuluu. En itse asiassa tiedä, onko Eurassakaan kirjakauppaa.) Erkki oli hyvässä vedossa: hän kävi läpi valtavan pinon erilaisia vanhoja lehtiä, Apuja, Seuroja ja muita, joita meillä oli myynnissä, ja osti niistä kaikki, joissa oli vähänkin kiinnostavia rikosnovelleja.
Mitä tuli lupaamiini kirjoihin, asia viivästyi, unohtelin aina uudestaan ja uudestaan. (Kun Putken kirjat ovat print on demand -kirjoja, minun piti tilata ne nettikaupasta eikä itselläni ole luottokorttia, joten jouduin vaivaamaan vaimoa, mikä on joskus vähän kiusallista.) Sitten Erkki soitti syyskuun lopussa ja kysyi, olenko unohtanut asian. Lupasin palata siihen mitä pikimmin. Kun kirjat piti tilata Lulusta, niin siinähän tietysti kesti. Paketti lähti Kauttualle pari viikkoa sitten.
Kun tulin maanantai-iltana kotiin elokuvista, minua odotti sähköposti. Erkin poika kirjoitti, että hänen isänsä oli kuollut pitkällisen sairauden uuvuttamana lokakuun lopussa. Poika kysyi, voiko hän lähettää kirjat takaisin, ne olivat vielä painopalvelu Lulun muoveissa.
Tulin todella surulliseksi, ennen kaikkea sen takia, että menetin uskollisen lukijan ja tukijan. Mutta ehkä enemmän surettaa oma toimintani: Erkki ei koskaan saanut kirjoja, jotka oli pyytänyt saada jo kesällä ja joiden perään hän soitti vajaa kuukausi ennen kuolemaansa. Kirjat eivät ole mitään korkealuokkaista kaunokirjallisuutta, mutta jostain syystä mielessäni pyörii, että Erkki olisi voinut kuolla onnellisempana, jos olisi vielä ne saanut nähdä ja lukea. En voi kyllin soimata itseäni saamattomuudestani. Toivottavasti Erkki jaksoi lukea loppuun asti, vaikka sitten Peter Cheyneytä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti